Daniel 2:27,28: On Jumala taivaassa. Hän paljastaa salaisuudet ja ilmoittaa teille mitä .. viisaat, noidat, tietäjät eivätkä tähtienselittäjät voi ilmoittaa! Ennaltatietävää mm. Danielin kirjan selitystä jo 40 vuotta, Harri Veijonen © Harri Veijonen. Tekstit ovat 14 vuotta edellä aikaansa. Ymmärtääksesi, aloita Sanakirjasta.


Harri Veijonen veijonen.fi Tulostettavat: 2/2022. Virheellisistä tulkinnoista: 2 B. Messiaan aikaan päättäminen 1/2022. Heittoni maailmanloppuun 6000 vuotta Aadamista 4/2021. Googin sota ja viimeiset seitsemän vuotta 3/2021. Luettelo maailmanlopun päivämääristä 1/2020. Viimeisen sukupolven profetioita 0000. Profeetallinen kehitykseni 00. Harri Veijosen profetiat 0. Daniel 9:27 lopun ajassa. Väitteen oikeaksi todistaminen, 1. Päivälleen ennaltatiedetyt = Viimeisen vuosiviikon kenraaliharjoitus 2000-2007, 2. Viimeinen suuri herätys sidottu ylösoton ajan ennaltatietämiseen! 3. Kolme juutalaissotaa, 4. Vihan ajan alkamisen esikuvat, 6., 7., 8., 9,, 13. Lpr:n profeetta pähkinänkuoressa. The Upcoming Peace Pact in the Middle East - FREE BOOK!   S E U R A K U N T A L A I N E N . Seurakunnan Tiedotuskeskuksen valtakunnallinen uutislehti. Harri Veijonen, päätoimittaja. Vastaanotamme tekstejä eri puolilta maailmaa! Middleeast.htm "Peace and safety" Then sudden destruction will come upon them like the birthpangs of a pregnant women, 1 Thess 5:3. But we for the obtaining of salvation throught our Lord Jesus Christ, 1 Thess 5:9. We will be caught up along in the clouds to meet the Lord in the air, 1 Thess 4:17. : Jerusalemista sovittaessa Jeesus pelastaa seuraajansa yläilmoihin! TV7 - HS - HS En - IL - IS - Eskel - Pöysti - Savola - Sartola - - MTV - YLE - Sanomat24 - Prophecynews - Hal L. - Radio - More * Allakka * Bible * Raamattu * Raamattuhaku * Toinen * Finland - Finland3 - Raptureforums - Russia - Search Google - Yahoo - Hotbot - Alltheweb - Uutisarkisto2 HAKEMISTO Näin tullaan uskoon In English

wwnet.fi/users/veijone/ sivut loppuvat vuodenvaihteessa.
Siirrymme pikkuhiljaa uuteen osoitteeseen:


veijonen.fi



mailto: harriveijonen@yahoo.com

TALLENNA SIVU (Hiiren oikealla näppäimellä ja Tallenna nimellä ..)

Uutiset alkavat kirjamainosten jälkeen

Oikeat laskelmat Jeesuksen tuloksi. (Sama kuin Jeesuksen paluun laskelmat) ILMAISjakelussa: http://veijonen.fi/jeesuksenpaluunlaskelmat2.pdf
TO THE RETURN OF JESUS CALCULATIONS veijonen.fi/jeesuksenpaluunlaskelmat2.htm (Kääntyy englanniksi)
Jeesuksen paluun laskelmat -kirjanen 5,- kuluineen, 3 kpl 10,- tilille.

Luettelo maailmanlopun päivämääristä. 7,- kuluineen. Lyhennetty nettiversio ilmaiseksi: http://veijonen.fi/luettelomaailmanlopunpaivamaarista2.htm.
Suomalaisten vanhoja ja uusia rukouksia.
Liite: Viimeisen sukupolven profetioita. Kaupan päälle kaksi pikkukirjaa. 15,- kuluineen laskuun tai tilille.
Rakas Israel. Yhteiskirja 4. ennen 22,- kuluineen. ALE vain 7 euroa kuluineen tilille.

Rollikka. Tamperelainen linja-auto 1948-1976. 8 euroa kuluineen tilille. harriveijonen@yahoo.com
Tampereen Tammelassa 1930-1990. Runsas kuvitus. 15 euroa kuluineen tilille. harriveijonen@yahoo.com
Seurakunnan johtohenkilöitä. Vain 5 euroa kuluineen tilille. harriveijonen@yahoo.com

Kaksi uutta Clasu kirjaa yht. 20 euroa tilille FI41 8000 2138 0264 96 harriveijonen@yahoo.com
Rakas Raamattu. Yhteiskirja. Tarjoushinta 20 euroa kuluineen. ALE nyt 7 euroa kuluineen tilille. harriveijonen@yahoo.com
Middle East now - Lähi-Itä nyt. 10 euroa kuluineen tilille. 80 kpl a 5,- harriveijonen@yahoo.com
Jeesuksen ajan rahat. 10 euroa kuluineen tilille. harriveijonen@yahoo.com
Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin. 7,- kuluineen tilille FI41 8000 2138 0264 96

Lisää myytäviä kirjoja: http://veijonen.fi/myytavatkirjat.htm


KIRJOJEN ESITTELY Huutonetissä
https://www.huuto.net/haku/sellernro/240631
Löytyy myös filateeliset yms. kohteet


ILMAISET KIRJAT - FREE BOOKS

FREE: The Upcoming Peace Pact in the Middle East - FREE BOOK!
http://veijonen.fi/middleeast.htm

FREE: The Prophets Of The Last Generation:
http://veijonen.fi/theprophetsofthelastgeneration.txt

PROFETIERNA I SENASTE GENERATIONEN:
http://veijonen.fi/profetiernaisenastegenerationen.txt

VIIMASE PÕLVKONNA PROHVETID:
http://veijonen.fi/viimasepolvkonnaprohvetid.txt

ILMAINEN: LIITE: Viimeisen sukupolven profetioita
http://veijonen.fi/viimeisen_sukupolven_profetioita.htm

ILMAINEN: Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen
http://veijonen.fi/tuleva.htm

ILMAINEN: Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!
http://veijonen.fi/daniel1.htm

ILMAINEN: Luettelo maailmanlopun päivämääristä
http://veijonen.fi/luettelomaailmanlopunpaivamaarista2.htm


ILMAINEN: Oikeat laskelmat Jeesuksen tuloksi
http://veijonen.fi/jeesuksenpaluunlaskelmat2.pdf

ILMAINEN: Harri Veijonen: Aapeli Saarisalon tuotanto ja rikas elämä.
Sähköinen kirja maksutta os.: http://veijonen.fi/saarisalo.pdf

ILMAINEN: Harri Veijonen: Kirkkoihin kuulumattomat uskovat Suomessa.
Sähköinen kirja maksutta os.: http://veijonen.fi/seurakunta.pdf

KYSYTTY: http://veijonen.fi/Suomen_vaiettua_kirkkohistoriaa.htm

ILMAINEN ( MUUALLA ) : PDF RAAMATUT 25 erilaista :
https://www.biblecenter.se/arkisto/raamattu/pdf/lajitelma/




JÄITKÖ YLÖSOTOSTA?

Niinkuin 40 vuotta julistin, seurakunta lähti yläilmoihin Karitsan häihin
kohta sen jälkeen kun Jerusalemin valerauha Antikristus mukana ollen oli
vahvistettu. Jos jäit vihan aikaan, luovuta heti elämäsi Kristukselle niin
vielä tavataan taivaassa tuhatvuotisen ajan jälkeen. Voit joutua kieltäytymään
mikrosirusta ja kärsimään marttyyrikuoleman pelastaaksesi sielusi taivaaseen.
Paljon mahdollista on myös, että kuolet alkavissa sodissa. Ole rohkea! Harri
Tarkin ilmaus ylösoton hetkestä on viikko jälkeen valerauhan teon, mutta se on vain viikon tarkkuudella.

Lue Seurakuntalaista päivittäin
osoitteessa http://veijonen.fi


IN ENGLISH

http://veijonen.fi/daniel1.htm It is easy to see from the original language where Daniel speaks of the abomination of destruction: Daniel 9:27, 11:31 and 12:11. Daniel 11:31 31 And the armies which he hath sent forth shall rise and despise the sanctuary with its fortresses, and shall take away the daily sacrifice, and shall set in it the abomination of desolation.

In addition to the prophecies of our day, Daniel will set an example for the future. However, for our time, not in Daniel 9:27 but in prophecy of Antioch, Daniel 11:31. - Daniel 11:31 telling how Temple II would be destroyed. Antiochus invaded Jerusalem about 170 BC, and abomination, abomination was the altar of Zeus in the temple. The apocryphal Maccabees was written in it time and it says, "They set up an altar of desolation on the altar" (1 Macc. 1:54). The destruction brought about by Antiochus prophesied in Daniel 11:31 describes what is to come in our day, but Daniel 9:27 and 12:11 (Harri Veijonen: Daniel 9:27 The Revealer of Our Time: "Peace" to Jerusalem and Jesus arrives in the clouds!).

Ask Google to return the English translation of Daily News to:

http://translate.google.com/translate?depth=1&hl=it&rurl=translate.google.it&sl=fi&tl=en&u=http://veijonen.fi/ (New address)

Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen
The Upcoming Peace Pact in the Middle East and the Disappearing of the Believers
Der Upcoming Friedenspakt im mittleren Osten und im Verschwinden des . .
De paix dans le pacte prochain de le Moyen-Orient et disparaître du ..
l patto imminente di pace nel Medio Oriente e nello sparire dell'introduzione di ..
El pacto próximo de la paz en el Oriente Medio y desaparecer de la introducción de ..


SEITSEMÄLLE VUODELLE EI OLE AIKAA

Jorma Ensio Nieminen: Minä ymmärrän vaivanajan kestävän kokonaisuudessaan yhden vuosiviikon eli 7 v. (Dan. 9:27) ja alkavan seurakunnan tempauksen jälkeen tehtävän valerauhan liiton solmimisesta Jerusalemissa.

Harri Veijonen: Näkemyksesi on hyvin yleinen. Katson kuitenkin, että Messiaan näkyvä paluu tapahtuu noin v. 2030 eikä seitsemän vuoden ahdistukselle ole enää aikaakaan. Daniel 9:27 kertoo ylösoton tienoilla tapahtuvan tapahtuman: Antikristus vahvistaa Jerusalemin valerauhaliiton, mutta Dan. 12:11,12 kertoo sen ajankohdan 1335 päivää ennen Messiaan näkyvää paluuta. 2 Tess 2:3 ilmoittaa, että Antikristus ilmestyy ensin (vahvistamaan valerauhaa), ennen seurakunnan ylösottoa. http://veijonen.fi


PARAS KIRJA EI KELPAA KENELLEKÄÄN

Uusin exlibrikskirjani meni taas hyvin kirjastoillekin. Mutta kirjastoihin ei tilattu yhtäkään "Jeesuksen paluun laskelmat" teosta. Ei sitä ole kukaan yksityinenkään tilannut 3 kpl kympilläkään jakeluunsa. Itse olen sitä jakanut ja jaan satoja kappaleita. Tällaista on taistelu pelasta sieluja vihan ajalta rintamalla. Tämä kirja on ajankohtainen ja eräs parhaimpiani. Toivottavasti te olette sentään imuroineet sitä netistä ilmaiseksi:

Oikeat laskelmat Jeesuksen tuloksi. (Sama kuin Jeesuksen paluun laskelmat) ILMAISjakelussa: http://veijonen.fi/jeesuksenpaluunlaskelmat2.pdf
TO THE RETURN OF JESUS CALCULATIONS http://veijonen.fi/jeesuksenpaluunlaskelmat2.htm (Kääntyy englanniksi)





December 18, 2022 Joulukuun 18. 2022


JEESUKSEN PALUUN LASKELMAT VI

PARAS LASKELMA 1335 PÃVÃÄ

Tarkat ajat Danielin kirjassa! Täsmälleen 1290 päivää, joksi ajaksi juutalaismenot lopetetaan ennen Herran näkyvää paluuta: Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva 1290 päivää. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa 1335 päivää (Dan. 12:11,12).

Ei ole tietoa, mikä tarkoitus aikamäärällä 1335 päivää on, toteaa uuden Danielin kirjan selittäjä. Onkin kirjoitettu, ettei yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät (Dan. 12:10). Älytöntä on vetää Danielin kirjan loppukin Antiokuksen aikaan kuten tekee RKK:n käännöstä huonoksi väittävä Uuras Saarnivaarakin. Temppeliin hyökkäyksestä Antiokuksen kuolemaan oli n. 3,5 vuotta ja sekin (Dan. 11:31) kuvaa Jerusalemiin hyökkäävän Antikristuksen kohtaloa. Jussi Aro oli rehellinen siinä, ettei 1335 päivälle tiedetä merkitystä menneisyydestä.

Herrani, mikä on oleva näitten päätös? (Dan. 12:8) Mihin Daniel 9:27 kuten Danielin kirjan loppukin päättyy: Herran näkyvään paluuseen! Autuas se, joka odottaa Herran paluuta ja myös saavuttaa 1335 päivää! 1335 päivää on Karitsan häiden pituus! Myöhemmin huomasin tukea ajatukselleni Raamatun lukijan käsikirjasta: Jakeista 11 ja 12 selviää Antikristuksen kuvan (9:27) Jerusalemin temppeliin pystyttämisen (2 Tess. 2:3-4) ajankohta sekä suuren vihan ajan kesto (s. 317). Daniel 9:27:n selityksestään päätellen Raamatun lukijan käsikirjan kirjoittaja Merril F. Unger ei silti tajunne ylösoton ajankohtaa. Mutta oikein hän antaa ymmärtää jakeiden kertovan kaksi eri asiaa:

1. Jerusalemin temppeliin nousu 1290 päivää ennen Herran näkyvää paluuta ja

2. Autuas saavuttaa 1335 päivää eli seurakunta lähtee Karitsan häihin, rauha ylösottoineen 45 päivää (1335-1290) ennen kuin se sopimus Jerusalemiin hyökkäyksellä rikotaan.

Perheenisäntä tietää hetken, yövartion, lyhyen ajanjakson milloin varas, vihan aika tulee. Vuoksi tämän myös te olkaa valmiit, totta tekin valmistaudutte ajoissa. Tämä on hänen antamaansa vahvaa ruokaa (vrt. Matt. 24:43-46). Paha palvelija sanoo Herran viipyvän eikä tiedä (ginosko) milloin (Matt. 24:48-50). Uskollinen ja viisas palvelija tietää vähintään sen mitä olen kertonut tässä kirjassa ja julistaa sitä. Milloin Jerusalemia koskeva rauha ylösottoineen päivälleen ottaen tuleekin, autuas hän, joka saavuttaa 1335 päivää. Autuas saavuttaa 1335 päivää, ja vain Kristus, Tulija on Tuomari.

1335 päivää lasketaan taaksepäin Messiaan näkyvästä paluusta. Messias syntyi 11. 9. ja lehtimajanjuhlan välillä. Myös näkyvä paluu tapahtuu samaan aikaan esimerkiksi vuonna 2029. Jos niin on seurakunta temmataan tammi-helmikuussa 2026. Noin viikko Jerusalemin valerauhan vahvistamisen jälkeen. http://veijonen.fi


DANIEL 9:27 ERI KIELILLÄ V

HEPREA

Hebrean termi ha-Masiah, the "anoited one", määrätty voideltu.(Hartman - Dilella s. 251). Vain Ps. 2:2:ssa ja Dan 9:25,26:ssa esiintyy sana "voideltu" tarkoittaen pelastuksen välittäjää (IRT, palsta 3535). Jerusalemin temppelin rakennustöihin voideltu johtaja, johon kului 7 vuosiviikkoa, ei voinut olla 62 viikon mentyä tapettu määrätty Messias, "alkutekstissä ei ole artikkelia "ha", joka määräisi kohteeksi Messiaan" (Svili s. 34).

"Sabu", seitsikko,vuosiviikko. Keskellä-sanaa ei ole Dan9:27:ssä (käännettävä"puoleksi vuosiviikoksi" vrt. Harrison, Biblical Hebrew), ei myöskään 25. jakeessa. Siinä se silti on oikea käännös, koska on inessiivi "ahtaissa ajoissa", eikä datiivi (suom. allatiivi "ahtaina aikoina"). On luonnollistakin, että ilmoitettaessa pitemmästä ajanjaksosta "rakennetaan jälleen" vain yksi vuosi, "69 viikon mentyä", ilmoitetaan keskikohta.

Hyökkäävästä lopun ajan ruhtinaasta käytetty termi (Dan 9:26b) esiintyy profeetoissa yksinomaan Hesekielillä. Hyökkäämisestä käytetty verbi on "mennä sisään". Se on sama kuin Daniel 11 sotakuvauksissa Etelän ja Pohjoisen välillä (Tolonen s. 103). Me tiedämme Daniel 11:36-45:n omapäisen kuninkaan olevan Antikristus (ks. Raamatun lukijan käsikirja s. 300).

Niin yllättävältä taholta kuin Teologisesta Aikakausikirjasta (Laato Antti)löytyy tukea käsitykselle, että hyökkääjä on Hesekielissä mainittu Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas Goog. 1992 piplian tekijöille, unohtamatta RKK:n sihteeriä, tuli kiire "pestä kätensä", poistaa raamatusta "Roos" (Hes 38:2) niinkuin Rysland. Jo khra Gust. Nyholmille oli selvää, että on kaksi Googin sotaa (Googin sota ja Suomen kohtalo s. 26. 1942): vasta tuhatvuotisen ajan jälkeen maan neljältä ilmalta tuleva (Ilm. 20:8) ja meidän aikanamme Suomen itänaapurista lähtevä, vrt. Meller. Näyttääpä venäläinen historijoitsijakin tietävän, että vanhin tieto Venäjästä on Hesekielin kirjan roos (ks. Hitchcock Mark: Varo Israel Karhu tulee. Kuva ja Sana, 1994)!

"Venäjää ei pysäytä mikään!" (Thoralf Gilbrant lokakuun 1994 Hyvä Sanomassa). "Takaisin tullessaan peto nousee syvyydestä (Ilm. 17:8). Tämä merkitsee kapinaa, sekasortoa ja asevoimienkin käyttöä Jumalan sallimissa rajoissa" (Veijonen: Ennustuksiani seurataan. Etelä-Saimaa 18.7. 1992).

Nostradamuksen Hister liitettiin Hitleriin vasta Hitlerin jälkeen. Goog on tiedetty pikkutarkasti tuhansia vuosia. Portto poistaa Jumalan ilmoitusta raamatusta sitä mukaa kuin sitä sille kerromme. Itsekin erehdyin vastaamaan uuden Danielin kirjan (Otava 1984) lopussa olevaan pyyntöön, ja kohdat, joita pyysin parantamaan tulivat entistäkin pimeämmiksi. Oikein eivät ole vaikuttaneet Mirja Ronninginkaan suomennokset, kun häneltä saadun Daniel 9:27 käännöksen pohjalta on noustu vastustamaan selvää sanaa, että Jumalan totuuteen mielistymättömille lähettämä väkevä eksytys (2 Tess 2:8-11) liittyy tässä puheena olevaan laittomaan valerauhaan.


VIKTOR KLIMENKO 80V. KONSERTTI

https://www.youtube.com/watch?v=p2jJlj5QVpA


HERRA VARJELE MINUT MAAILMAN SUOSIOLTA

Jos joskus menen naimisiin, voin mennä miehen tai naisen kanssa, sanoi kirkkoherra Harri Henttinen Sensuroimattomassa Päivärinnassa Vieraana Vesilahden kuuluisuudeksi noussut kirkkoherra Harri Henttinen.

Tämä on se pappi, jota sivuillani nimitin homoksi ja sain kunnianloukkauksesta tuomion. Herra varjele minut maailman suosiolta! HV http://veijonen.fi


VENÄJÄ HYÖKKÄÄ SUOMEEN PROFETIAT

Oiva Sallin profetia, että Venäjä hyökkää Suomeen joskus loppuvuonna 1993 ei ollut aivan huono. Hänhän oli oikeassa siinä, että Venäjä vielä hyökkää Suomeen. Sallia huonompia profeettoja ovat Weijo L. ja kumppanit, jotka väittävät, että Venäjä ei hyökkää Suomeen. Melko huonoja profeettoja ovat Jouko Piho ja kumppanit, jotka uskovat, että Venäjä hyökkää Suomeen ennen ylösottoa. Venäjä hyökkää Suomeen kohta Jerusalemin valerauhan ja seurakunnan ylösoton jälkeen. Aika todistaa profetiani oikeaksi. HV http://veijonen.fi


KAI ANTTURI JA OIVA SALLI

Kuvahaku Kai Antturi

Kuvahaku Oiva Salli

"Venäläisten arvostama" Kai Antturi kuoli jo vuonna 2009. Oiva Salli näkyy vielä puhuvan TV7:llä. Antturista käyttämäni termi on sitä perua, kun Salli profetoi Venäjän hyökkäävän Suomeen, ja Antturi ehätti nimittämään häntä vääräksi profeetaksi. Kai Antturi oli yksi kaikkein väärin, huonoin profeetta helluntailiikkeessä. Naurettava väitteensä, että Ilmestyskirjan peto on EU:n käyttämä tietokone. Antturi kirjoitti kirjan "Jeesus tulee", mikä oli yhtä tyhjän kanssa, tulee joskus. Lappeenrantaan hän tuli pitämään kokousta otsikolla "Milloin Jeesus tulee". Sai muuallakin huijattua sillä otsikolla suuren kuulijakunnan, vaikkei puhunut aiheesta mitään. Kerran tulin telttakokoukseen kun Antturi oli puhumassa. Puheen aiheena olin minä! Olin aiemmin saanut Antturilta paimenkirjeen. Antturia arvostettiin, mutta ainakaan profetiassa arvostukseen ei ollut syytä. HV http://veijonen.fi


SUPERKIRJA

Superkirja vertaa 60 eri Harri Veijosen kirjan hintaa eri kirjakaupoissa:
https://www.superkirja.fi/tulokset/?search=Harri+Veijonen&kieli=1&formaatti=1





December 7, 2022 Joulukuun 7. 2022


DANIEL 9:27 ERI KIELILLÄ IV

LATINA

Vulgata, latinankielin Hieronymoksen tekemä raamatunkäännös (n. 400 jKr.) on vanhempi kuin heprean masoreettiteksti (n. 600 jKr.). UT:n puolella mainittu laiton (2 Tess. 2:3) "homo peccafi, filius perditionis" eli "ihminen synnin, poika tuhoutumisen". Siis miespuolinen ihminen eikä esim. EU:n käyttämä tietokone, kuten selittää venäläisten arvostama helluntailaisjohtaja Kai Antturi Thoralf Gilbrantin kirjan "EU peto vai pelastaja" (RV 1994) "turhassa" (Asko Kariluoto Ristin Voitossa) liitteessä. "Perditor" merkitsee tuhooja, hävittäjä, vrt. Dan. 9:27b.

Vulgata käyttää Daniel 9:26:ssa voidellusta sanaa "christus" , 25. jakeessa "cristus dux". Dux johtaja, päällikkö. Jerusalemin toisen temppelin rakennustöiden päälliköstä lienee kysymyskin. Septuagintan perusteella Tolonen puhuu voitelusta, mutta latina ei tue ajatusta voitelun keskeyttämisestä vaan: post ebdomades sexaginta duas occidentur christus et non erit eius et civitatem et sanctuarium dissipabit populus cum duce venturo et finis eius vastitas et post finem belli statuta desolatio. "Occidentur" ei merkitse keskeyttää (voitelu) vaan 62 vuosiviikon jälkeen "surmataan". Christiani, kristityt (Streng: Latinalais-suomalainen Sanakirja). Kristuksesta kristityt saivat nimensä.

Daniel 9:27: Confirmabit autem pactum multis ebdomas (uudessa latinassa sanan edessä h-kirjain) una et in dimidio ebdomadis deficiet hostia et sacrificium et in templo erit abominatio desolationis et usque ad consummationem et finem perseverabit desolatio.

Mielenkiintoista on nähdä termi "pactum", mikä on akkusatiivi sanasta pax eli rauha! Ei liiton lujittaminen vaan rauhan "konfirmointi"! Mutta (autem) hän vahvistaa rauhan monille seitsikko yksi ja puolelle seitsikolle (illatiivi) lakkauttaa uhrieläin ja uhri ja temppelissä on (tulevaisuudessa) inhottavuus autioksi jättämisen (desolatus, autioksi jäänyt). Ei seitsemässä vuodessa vaan "seitsikko yksi" kuin vuosiviikon rauhan. Nova (uusi) Vulgata sanoo lopun: et erit super alam abominationis vastator et usquedum consummatio et decretum effundantur super vastatorem. Ja on päällä siiven hävittäjä ja kunnes yhteenlaskettu ja päätöstuomio vuodatetaan ylle hävittäjän.

Latinalaisen raamatun tuntenut apotti pystyi todistamaan vääräksi opin ylösotosta ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Hyvä Sanoma 1/95:kin siitä kertoi, mutta artikkelissa vuoden 2000 lähenemisestä vain rauhoitteli sieluja jättäen mainitsematta millä asia voitiin todistaa: Pax Ierusalemia ei silloin vielä ollut tulossa!


KREIKKA

Vanhaa kreikannosta eli Septuagintaa täytyy arvostaa (IRT palsta 1192). Uuras Saarnivaara väittää, että Septuagintassa Danielin kirjan käännös olisi Septuagintan huonoin (Voiko Raamattuun luottaa s. 67). Huonosti se sopiikin Saarnivaaran Messiaan aikaan päättävään vuosiviikkotulkintaan. "Then the time shall return", vuosiviikot palaavat (katso 4. luvun loppu)!

Latinan "homo" (ihminen) kreik. "ho antropos". Laittoman (2 Tess. 2:3) yhdistää Pohjan (pohjoisen) kuninkaaseen (Dan. 9:27, 11:40) jopa vanha kirkollinen J. A. Mannermaan selitysteos (1929). A.F. Puukko, joka Saarisalon mukaan ei ollut pätevä kääntäjä (Sydämeni asioita s. 85), sanoo, että "hävittäjä tulee kauhistuksen siivellä" on alkutekstissä epävarma, mutta kreikkal. käännökset edellyttävät temppelin häpäisemistä (Raamatun selitysteos IV s. 332).

The Septuaginta version: Greek and English:ssa Daniel 9:27a on seuraaavasti: kai (ja) dhnamosei (vahvistaa) diatheken (liiton) pollois (monille) hebdomas (vuosiviikko) mia (yksi. Heis-sanan f. yks.nom, Novum 5 s.313). Jälleen osoitus siitä, ettei vahvistettava asia tapahtuisi seitsemässä vuodessa vaan siinä ajassa tapahtunut (rauhanliitto) vahvistetaan. English: "And one week shall establish the covenant with many".

"Ja vuosiviikon puolivälissä hän poistaa minun teurasuhrini ja juomauhrini" (Saarnivaara s. 525). Luonnollisesti Saarnivaara selittää, että uhritoimitusten voimassa olo päättyi, mutta hän on Antikristus, joka toimitukset poistaa, lopettaa. Tarkaksi tutkijaksi luulemamme Saarnivaara ei puhu toisesta kreikannoksesta mitään. Se poikkeaa selvästi siitä mitä versio Greek and English:kin käyttää. Molemmat käännökset ovat allekkain teoksessa, josta käytän nimeä Septuaginta ( A. Rahfls 1935).


JEESUKSEN PALUUN LASKELMAT V

VIIMEINEN VUOSIVIIKKO

Millennium: Ennustuksen mukaan Messias tulee, kun uusi Temppeli rakennetaan

ALKOIKO VIIMEINEN VUOSIVIIKKO 11. 9. 2022?

Leo Mellerin mukaan viimeinen vuosiviikko alkoi vuonna 2019. Hänen mukaansa ylösotto tulisi keväällä 2023. Ajankohta on liian aikainen, vaikka monet muutkin kuin Meller uskovat ylösottoon ensi vuonna. Kysyin Leolta mahdollista uutta käsitystään asiassa, mutta hän ei vastannut mitään. Selvää kuitenkin on, että viimeinen vuosiviikko alkaa hyvin pian.

Odotin ajankohtaan 11. 9. 2022 merkkitapahtumaa kuten Chrislam pääkonttorin avaamista tai Kalliomoskeijan tuhoutumista uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittamiseksi. Ei tullut kumpaakaan. Tosin ei ole varmaa, että viimeisen vuosiviikon alkaminen vaatii yleensäkään mitään merkkiä.

Epävarmaa on koko uuden Juutalaistemppelin rakentaminen. Vaikka temppeliä ei tulisi, tulkintamme on oikea ja Antikristus veisi kuvansa Kristuksen taivaaseenastumisen kirkkoon. Silloin Juutalaistemppelin rakentaminen ei voi olla merkkinä viimeisen vuosiviikon alkamisesta. Siinä tapauksessa mitään merkkiä tuskin tuleekaan ja viimeinen vuosiviikko on voinut alkaa 11. 9. 2022.

Jos valerauha ylösottoineen tulee talvella 2026, viimeinen vuosiviikko on alkanut nyt 11. 9. 2022. Ja myös kääntäen: Jos viimeinen vuosiviikko ei ole vielä alkanut, valerauha ylösottoineen ei ehdi tulla vielä tammi- helmikuussa 2026.

Uskon vielä valerauhaan ylösottoineen talvella 2026 ja siksi pidän mahdollisena myös, että viimeinen vuosiviikko on nyt alkanut. Toki asiaan saadaan varmistusta myöhemmin. HV http://veijonen.fi


PALESTIINA TUO HELVETIN MAAN PÄÄLLE

Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin näyttää minulle olleen selvää jo viime vuosituhannella, kun oli ilmestynyt painamaton kirjani Raamatun ennustuksia vuosille 1994-2001. En ole nähnyt missään toistettavan, että Palestiina tuo maailmanlopun. Olenko 30 vuotta edellä seuraavaa tässä asiassa? http://veijonen.fi


ANTIKRISTUKSEN PALUU TUNNISTETTAVA

Ilm. 17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

Kyseinen profetia koskee näitä päiviä. Mitä tämä sitten tarkoittaa, ellei sitä, että Donald Trump tulee takaisinkin. Kadotustuomio luvataan niille, jotka eivät tunnista pedon paluuta.


ANTIKRISTUKSEN TULOLLA KIIRE

Antikristus ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa ilmeisesti 2026-28. Hänen pitää tulla sitä ennen. Vaikka ei näyttäisi todennäköiseltä, että Donald Trump tulee takaisin valtaan, tällä hetkellä ei ole näköpiirissä häntä parempaa antikristusehdokasta. Siksi kirjoitan siihen tapaan kuin Trump olisi tuleva Antikristus. HV veijonen.fi


PALAUTE

Tulet taas pettymään antikristuksessasi.
Vastaus: Englannin kuningas ei ole antikristus. On hyvä pitäytyä todennäköisimpään antikristukseen tulkinnoissa. Aika on loppumassa eikä enää ole aikaa uusille yrittäjille palaamaan valtaan. HV


FACEBOOKIN JA MICROSOFTIN TYÖNTEKIJÖISSÄ USKOLLISIA LUKIJOITA

Ulkomailta käy sivuillani ilahduttavasti lukijoita etenkin Facebookin ja Microsoftin työntekijöitä. Monet suomalaiset eivät ymmärrä tekstejäni kun kirjoitan paljon esimerkiksi kahden vuoden kuluttua toteutuvaksi oletettuja uutisia. Kirjoitan niinkuin olisi jo selvää, että Donald Trump olisi tuleva Antikristus ja tulisi takaisin valtaan vuonna 2024. Varmasti tämän aiheen pohtiminen kiinnostaa ulkomailla etenkin USA:ssa. Toivon, että saatte sivuilleni lisää lukijoita. Kiitos! Harri Veijonen Welcome to the website Daily Christian News http://veijonen.fi


ILMEISESTI EI USEAMPIA TEMPAUSVUOROJA

Kavahtakaa noita, jotka iloitsevat siitä, että "nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." (Ilm 7:14) He todellakin ovat niitä, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat. Eli he ovat olleet ahdistuksen ajassa! He ovat yksittäisiä uskovia, jotka ovat jääneet vihan aikaan. Ilonaihe on seurakunnalla, joka ei jää vihan aikaan! 1 Tess 5:9 Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Edellä mainitaan milloin seurakunta pelastetaan tulevasta vihasta. Se on kun sanotaan nyt on rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3) Jerusalemin valerauhan vahvistamisen jälkeen. Seurakunta valmistautuu ylösottoon. Nuo toiset valmistautuvat jäämään vihan aikaan! Harri Veijonen http://veijonen.fi

OLENNAISTA

Olennaista on se, että myöhemmin kuin Jerusalemista sovittaessa ylösottoon uskovat ovat VIHAN AIKAAN VALMISTAUTUVIA.

OTIN TIUKAN LINJAN

ryhmässä https://www.facebook.com/groups/1395310094268764

VIHAN AIKAAN VALMISTAUTUVAT muuttakaa käsitystänne tai poistukaa tästä ryhmästä. Täällä valmistaudutaan ylösottoon niinkuin se seurakunnalle tulee Jerusalemin valerauhan vahvistamisen jälkeen. HV


ITKUHERÄTYS

En ole vuosiin kirjoittanut itkuherätyksestä. Sehän on se herätys, mikä tulee sen jälkeen kun seurakunta on lähtenyt yläilmoihin Jerusalemin valerauhan vahvistamisen jälkeen. Armotalouskauden lopussa on sen viimeinen ja hysteerinen herätys. Mikäli saamme viimeisen herätyksen oikein suureksi, itkuherätys voi jäädä sitä pienemmäksi. Mahdollista kuitenkin on, että itkuherätyksestä tulee suurempi, kun massat havahtuvat jääneensä vihan aikaan. HV veijonen.fi


OMAKUSTANNEKIRJAILIJA HARRI VEIJONEN

on taas vienyt 40 kirjaansa Tammelan Sampolan kirjaston ilmaisvaihtohyllyyn. Löydä omasi! http://veijonen.fi





November 24, 2022 Marraskuun 24. 2022


JEESUKSEN PALUUN LASKELMAT IV

TUHATVUOTISLASKELMA

KUUDEN PÄIVÄN SOTA

Kuuden päivän sota 1967 oli Jumalan määräämä nimeään myöten. Myös maailmassa on kuuden päivän eli vuosituhannen "sota" ennenkuin seurakunta saavuttaa taivaallisen Jerusalemin. Uuden testamentin mukaan maailma on ollut ikivanhastaan olemassa, mutta ainakaan ihminen ei ole 6000 vuotta vanhempi. 6000 vuotta Aadamista täyttyy Johannes Keplerin mukaan 2024, mutta tarkka aika on se kun Jerusalemista sovitaan Lähi-Idän valerauhassa.

"Yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta" (2 Piet. 3:8) eikä mitä tahansa. Lepopäivä tulee seitsemänneksi vuosituhanneksi. Heb. 4:9 "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva."


TOINEN TUHATVUOTISLASKELMA

Ei ole olemassa vain yksi vaan kaksi tuhatvuotislaskelmaa! Tämän voin päätellä jo siitä, että Jumalan valittuna laskelmien miehenä sain kaksi henkilökohtaista ihmeosumaa asiaa todistamaan. Ensimmäinen oli 1972 kun heitin keihäsennätykseni tasan 60.00 todistamaan, että on 6000 vuotta Aadamista kunnes ylösotto tapahtuu. Johannes Keplerin mukaan 6000 vuotta Aadamista täyttyy 2024, mutta toki siinä voi olla parinkin vuoden virhe. Jumala määräsi minut tutkimaan asiaa Raamatusta, ja jo 1979 olin tullut vakuuttuneeksi siitä, että 6000 vuotta Aadamista on Jerusalemista sovittaessa ja ylösotto (Dan 9:27) tapahtuu kun pimeimmät ylistävät saavutettua valerauhaa sanoin nyt on rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3).

Toinen ihme oli 1996 kun perheemme voitti Tykkimäen huvipuistossa 2000.000. vieras palkinnon. On 2000 vuotta Jeesuksen kuolemasta Hänen toiseen tulemukseensa. Tulemme noin vuoteen 2030. Tuskin enää ylösotto vaan näkyvän paluun aika!



ALKAAKO DONALD TRUMP YHTEISTYÖHÖN PAAVIN JA NETANYAHUN KANSSA?

PORTTO, PETO JA VÄÄRÄ PROFEETTA NOVUMIN MUKAAN

ALUKSI: "Väärä profeetta Antikristuksella työtoverina. Mutta aluksi näyttää siltä, että Antikristus on yhteistyössä porton kanssa.(Novum 4 s. 923)
LIITTOUTUU: Diplomaattisen viisautensa ja sotilaallisen voimansa ohella Antikristus tulee käyttämään uskonnollisia keinoja päämääränsä saavuttamiseksi. - Ensin hän liittoutuu Babylonin porton kanssa. (s. 915)
ROOMASSA: Nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaiden kuninkuus, Ilm 17:18=ilmoitus siitä, että portto ja Babylon on yksi ja sama asia, toistuu (vrt. Ilm 17:5 seitsemän kukkulan päälle rakennettu). Kirjoittamisen aikainen suuri kaupunki ei voi olla mikään muu kuin Rooma (s. 919)
SELKÄÄN: Kun Ilmestyskirja tarttuu Danielin kirjan ojentamaan langanpäähän, Antikristus on jo johtaja ja suuri portto, Babylon, istuu tuolloin pedon selässä (s. 939)
PAAVI: Samalla tavalla pedolla ratsastavalla portolla on käytettävissään pedon valta viimeisen ajan (vihan ajassa kääntyvien) todistajien ja pyhien murhaamiseksi. Täten pitäisi kysymyksen Babylonin porton henkilöllisyydestä olla periaatteessa selvä." (s. 953 kirjoittaja ilmeisesti Thoralf Gilbrant).

VÄÄRÄ PROFEETTA on monien mukaan sama kuin paavi. Hal Lindseyn mukaan "se Israelin johtaja, joka tekee liiton tulevan antikristuksen kanssa". (Kohtaaminen pilvissä. RV 1983 s. 13). Alkaako Trumpin ja Netanyahun yhteistyö Lähi-Idän valerauhan aikaansaamiseksi? HV http://veijonen.fi


TRUMP, TEMPPELIVUORI JA ISRAELIN UUSI HALLITUS

Temppelivuori on ollut Jordanian kuninkaan rahoittaman Jerusalemin islamilaisen Waqf -järjestön hallussa aina Kuuden päivän sodan päättymisestä lähtien. Presidentti Trump sanoi vuonna 2017, että pyhän kaupungin tulisi jäädä paikaksi "missä juutalaiset rukoilevat Länsimuurilla, missä kristityt kävelevät Via Dolorosalla, ja missä muslimit palvovat al-Aqsa moskeijassa" ja kutsui "kaikkia osapuolia säilyttämään status quon Jerusalemin pyhillä paikoilla, mukaanlukien Temppelivuorella". Oletettavasti Trumpkin vielä myöntyy Juutalaistemppelin tulolle. Ainakin oikeisto sekä Israelissa että Amerikassa suhtautuu sympaattisemmin juutalaisten nationalistien vaatimuksiin saada täysi kontrolli Jerusalemin pyhistä paikoista temppelin jälleenrakentamiseksi. Mahdollisesti Israelin tuleva hallitus päättää purkaa status quon Jerusalemin pyhistä paikoista ja ottaa Temppelivuoren IDF:n täydelliseen kontrolliin missä se sallisi myös temppelin jälleenrakentamisen.


RAAMATUN ENNUSTUKSIA VUOSILLE 1994-2001

Kirjoitukseni Raamatun ennustuksia vuosille 1994-2001 oli perustavanlaatuinen teos siitä, mitä tapahtuisi jos tuhatvuotislaskelmaa pitäisi laskea alkaen Jeesuksen syntymästä. Oikein on laskea seurakuntakauden alusta noin 31 jKr. Nuo Raamatun ennustuksia näyttäisi olevan varsin tarkkaa esitystä, kunhan aikaa vain siirretään 30 vuotta. Siinä siis "Raamatun ennustuksia vuosille 2024-2031" 30 vuotta sitten ymmärrettynä. Tallella ja edelleen pätevä siitä on ainakin "seurakunnan eksyttäjiä ylösoton vuonna". HV veijonen.fi


SUOMI JA RUOTSI TÄHTÄIMEEN

Korotshenko sanoi venäläisten pohtivan, ovatko suomalaiset ja ruotsalaiset menneet "järjiltään". Korotshenko sanoi Venäjän valmistelevan "tyynesti ja kiireettä" Iskander-ohjuksiaan Suomen ja Ruotsin "varustamiseksi". - Sijoitamme ne luoteeseen ja otamme Suomen ja Ruotsin tähtäimeemme, Korotshenko julisti. (Ilta-Sanomat 3. 11. 2022)


VÄLTTYYKÖ KOTIKAUPUNKINI YDINISKULTA?

Jokainen toivoo, että kotikaupunkinsa välttyisi ydiniskulta vihan ajassa. Kotikaupunkini Tampere on Suomen kolmanneksi suurin kaupunki. Jo sen vuoksi on epätodennäköistä, että Tampere välttyisi ydiniskulta. Tampereen tuhoaminen on varmaa kuitenkin sen vuoksi, että lähikunnassa Pirkkalassa sijaitsee lennosto. Pirkkalan lentoasemalla sijaitsevan Satakunnan lennoston käytössä on koko ilmavoimien lentävä kalusto. HV veijonen.fi


KYSYMYS

Markus Malmi: Mitä tapahtuu Ukrainalle tai sota,,, onko jokin merkki?
Harri Veijonen: Itä-Ukraina liitetään Googin kolmen valtion liittoon.


UUSI KIRJA ILMESTYNYT

Exlibriksiä ja exlibristarinoita. Kuva sivulla exlibrisvaihtoa1.htm





November 12, 2022 Marraskuun 12. 2022


                             

ISAAC NEWTON LASKI AJAN PÄÄTTYVÄN VUONNA 2016 EIKÄ 2060

ISAAC NEWTONILLA VAIN YKSI RAAMATUNSELITYSTEOS

Isak Newton oli syntynyt joulupäivänä vuonna 1642 ja kuollut 19. 3. 1727 Englannissa.
Ainoa Raamattua koskeva painettu kirja Newtonilla eli "Observations upon the Prophecies of Daniel, and the Apocalypse of St. John" ilmestyen kuusi vuotta kuolemansa jälkeen kustantajina J. Darby ja T. Browne.
Suomessa yksikään media ennen minua ei ollut kertonut, että Isaac Newton on mitään loppua ennustanutkaan. Maailmalla aiheesta uutisoitiin helmikuussa 2003, kun eräs tutkija oli löytänyt Newtonin käsikirjoituksen Israelin Kansalliskirjastosta Jerusalemissa. Netissä oli kuvakin BBC:n Malcolm Neaumin tuottamasta ohjelmasta Newtonin "The Dark Heretic", missä tutkijanainen Israelissa, Raphael Weiser, on kyseinen käsikirjoitus käsissään.
Käsikirjoitus on eri kuin Newtonin julkaistu Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan selitysteos. Keräilijä ja seemiläisten kielten professori, Abraham Shalom Yahuda, Irakin juutalainen, oli saanut nipun Newtonin "tuomiopäivän papereita" 1930-luvulla Sothebyn huutokaupasta Lontoosta.

UUTINEN NEWTONIN MAAILMANLOPUSTA MEDIOISSA

Uutinen sir Isaac Newtonista maailmanlopun ennustajana levisi Venäjällekin helmikuussa 2003. Mutta käsitys lopun tulosta vasta 2060 ei ole peräisin Newtonin julkaistusta kirjasta vaan 2003 Jerusalemissa tutkitusta käsikirjoituksesta.

NEWTONILLA PARAS MAHDOLLINEN LÄHDE

Maailman uutiset eivät kerro, että Newtonin laskelma perustuu samaan kuin minunkin: parhaaseen mahdolliseen eli Danielin kirjaan Ilmestyskirjan tukiessa! Ja tarkimmat tutkimukset Danielin kirjasta ovat minulla! Newtonin väitetään saaneen vuosiluku 2060 lisäämällä vuoteen 800 1260 vuotta. Eli siinäkin toinen osa täsmälleen sama kuin minulla, oma lähtökohtani oli vuosi 756 Papal Staten synty. 756+1260=2016. Papal States synty 756, https://en.wikipedia.org/wiki/Papal_States

Tutkimussivu http://veijonen.fi/newton.htm

Harri Veijonen


JEESUKSEN PALUUN LASKELMAT III

1948 KIRJOITETTU VIIMEISELLE SUKUPOLVELLE

Ensimmäinen maailmansota kuului siihen kaiken näkevään katoamaan ehtimättömään sukupolveen. Toiseksi Israelin jälleensyntymä 1948 ei ollut sen sukupolven alku, koska "Kun Herra rakentaa Siionin, Hän ilmestyy pian kunniassaan. - Tämä kirjoitettakoon viimeiselle sukupolvelle." (Psalmi 102:17,19. K.O. Syväntö: VT:n käännösvirheistä) Viimeinen sukupolvi, Dor Aharon. 1948 se sukupolvi osasi jo lukea ollen jo 31 vuoden ikäinen.

SUKUPOLVEN PITUUS

Sukupolven pituutena on pidetty 30, 40, 60, 70, 80 ja 100 vuotta. Raamattuhan puhuu sukupolven katoamisesta, joten ei ole kysymys sukupolven vaihdoksesta. Ihminen elää nykyisin enintään noin 115 vuotta. 50 ihmistä on elänyt 115 vuotiaaksi, vanhin ihminen, jonka ikä on todistettavissa, oli ranskalainen Jeanne Calment (1875–1997). Hän kuoli 122 vuoden ja 164 päivän iässä. Siitä saadaan takaraja sukupolven katoamiselle noin vuonna (1917+113) 2030. Ihmisiä pitää olla elossa jonkin verran eli todennäköisesti sukupolvilaskelmalla päästään 2020-luvun loppuun. Maailman kohtalon vuosikymmen on 2020-luku! veijonen.fi


DANIEL 9:27 ERI KIELILLÄ III

RANSKA

Laajin suomennettu Daniel 9:27:ä käsittelevä selitysteos on ranskalaisen tekijän. Professori Raymond Chaslesin "Israel ja maailman kansat" (alkuteos 1945). Chasles ennaltatiesi "rauhan" tulon lisäksi Israelin valtion synnyn ja Jerusalemin joutumisen juutalaisille: "Tulevaa maailmanaikaa silmälläpitäen täytyy juutalaisvaltion jälleen syntyä pääkaupunkinaan Jerusalem" (s. 112, 3.p. s. 120). Jerusalemista tulee vihan ajan jälkeen jakamaton Israelin pääkaupunki.

Ollaanpa laskelman yksityiskohdista mitä mieltä tahansa, vielä nytkin voidaan toistaa Chaslesin selitys Daniel 9:27:ää seuraavasta ajasta: "Kaikkein Pyhin voidellaan. Tässä on kysymyksessä Kaikkein Pyhin tulevan maailmanajan temppelissä, jota Hesekiel (luku 41) on kuvannut. Erämaassa oli Ilmestysmaja saanut voitelun (2 Mooses 30:26-29;40:9-11;3M 8:10-11). Tätä ei uudistettu Salomon eikä Serubbaabelin temppelille, sillä ne olivat ensimmäisen majan jatkoa. Mutta kun Messias-Kuningas tulee ja ottaa haltuunsa isänsä Daavidin valtaistuimen (Luuk. 1:32), silloin pystytetään temppeli, joka on edellä kaikkia aikaisempia. Kaikki tämän temppelin suunnitelmat ja pienempiinkin yksityskohtiin menevän kuvauksen on Jumala itse antanut profeetta Hesekielille. Kaikkein Pyhimmässä ei tule enää olemaan mitään Liitonarkkia (Jer. 3:16). Se korvataan Messias-Kuninkaan valtaistuimella, jonka sen hallitsija maan päällä tulee ottamaan haltuunsa. Silloin voidellaan Kaikkein Pyhin, kuten Kristus on voideltu"(s. 54).

Raymond Chaslesin "sanatarkan" (s. 53) käännöksen suurin poikkeama "sijoittaa alttarinsiivelle" (s. 105). Ja "vuosiviikon puolivälissä hän lakkauttaa". Heprea ei puhu puolivälistä eikä 1991 alulle pantua rauhaa vielä 1995 lakkauteta kun ei siksi ehditä solmiakaan. Ja jos Jerusalemia koskeva sopimus vahvistetaan vuonna 2000, tuskin se siitä kestäisi vuosiviikon puoliväliin, 3 1/2 vuotta eteenpäin. Kyllä Hitlerkin oli Antikristuksen esikuva ja Hitlerin hyökkäämättömyyssopimuksen lyhyestä kestosta saa oppia.

Ranskankielinen raamattu, La Sainte Bible, sanoo: Et il consolidera une alliance avec un grand nombre. "Consolidera" vahvistaa, lujittaa. Kustannus Oy Kanavan "Raamattua alkukielellä" (1943) sanoo, että tarkin käännös saadaan esperanton kielelle ja juutalainen Lazaro L. Zamenhof sellaisen on tehnytkin: La Sankta Biblio.

"Israelin, ainakin tuon kansan ratkaisevimman osan, kokoaminen täytyy olla päättynyt ennen Danielin 70:nnen vuosiviikon viimeistä päivää" (Chasles s. 113). Tuo osa juutalaisia on Israelissa jo nyt. Kirjoitin 1986 kirjasessani, että rauhansopimukseen johtaa esim. juutalaisten päästäminen Neuvostoliitosta. "Sitten tulee Peres"-ilmoitusartikkelissa tarkensin miten väärä profeetta tulisi ruikuttamaan "päästä sinä kansamme pohjoisesta maastasi (Jeremia 16:15) niin saan heidät suostumaan alueittemme luovutukseen (Jooel 3:2) ja rauhaan". Ja pohjoisen (Dan. 11:40) merkkipäinen (Ilm. 13:14) sai Pereksen vieraakseen ja alkoi tapahtua.

Raymond Chaslesin teoksen toistaminen on johtanut myös hakoteille. Vaikka hän oikein sanoo ensin toteutuvan mm. luopumuksen ja oikein viittaa siitäkin kertovaan 2 Tess. 2:1-3:een, hän ei selvästi kerro mitä Daniel 9:27:ssä tapahtuu. Monet selittäjät vielä myöhemminkin tekevät samoin. Jumala on estänyt selkeän sanoman "rauhasta ylösottoineen" ennenkuin tapahtuma on aivan edessä. Eikä tätä sanomaa voida julistaa poliitikkojen ja piispojen vaan heidän halveksimien "hullun" ukko-Nooan kaltaisten suulla.

Tutkittavaksi Ancien Testament: Il imposera une alliance a une multitude pendant un septenaire, et pendant la moitie du septenaire, il fera cesser sacrifice et oblation; sur l´aile des abominations, il y aura un devastateur, et cela, jusqu´a ce que l´aneantissement decrete fonde sur le devastateur (Daniel 9:27). veijonen.fi


ODOTTAAKO CHRISLAMIN PÄÄKONTTORI ANTIKRISTUKSEN TULOA?

Olen väittänyt, että uskontojen sekoitus Chrislam on luopumuksen huippu, joka laukaisee Antikristuksen tulon. Chrislamin pääkonttori oli luvattu avata vuonna 2022. Mutta näyttää ilmeiseltä, että Antikristus ei tule vielä 2022. Eikö siis tule Chrislamkaan? Jos Trump olisi Antikristus ja muutoinkin hän voi tulla marraskuussa 2024. Olisiko siis Chrislamin pääkonttorikin tulossa vasta syksyllä 2024? HV http://veijonen.fi


200 x 30 VUOTTA = 6000 VUOTTA

Kimmo Pälikkö: Aadamin luomisesta nykyaikaan on kulunut vain noin 200 sukupolvea.

Kimmo Pälikkö: Sukupolvella tarkoitetaan tiettynä ajanjaksona syntyneiden henkilöiden määrää. Väestötieteessä sukupolven pituutena käytetään synnyttäneiden naisten keski-ikää. Tällä hetkellä esimerkiksi Suomessa sukupolven pituus on noin 30 vuotta.

Harri Veijonen: Nuo lukemat ovat hyvinkin tarkkoja. Johannes Keplerin laskelmien mukaan 6000 vuotta Aadamista täyttyy 2024. Mutta käytännössä se on kun Jerusalemista sovitaan ja seurakunta lähtee. http://veijonen.fi


NIMI ON ARTO PÖLLÄNEN

Top 25 Antikristusehdokkaat listallani mainittu Pyhän Hengen seurakunnassa puhumassa käynyt saarnaaja oli nimeltään Arto Pöllänen. 23. 9. 1993 Ristin Voitossa hän voimallisesti ihmetteli miten "On merkillistä miten hiljaa hengelliset lehdet ovat tästä Lähi-Idän rauhanprosessista". Seurakunnassa hän väitti kuten jotkut okkultisti Nostradamuksen tulkitsijat, että Antikristus tulee Saksasta (ks. Nostradamus-tutkielmani). Mutta todellakin aivan liian hiljaista on ollut puhe Jerusalemin valerauhan tulosta ja varsinkin seurakunnan ylösotosta sen myötä!
Viimeinen elonkorjuu (2009) on nimeltään Pölläsen kirja. Youtubessa näkyy kolme videota, mutten huomannut niissä olennaista totuutta Daniel 9:27:stä. HV


UUSI PAINOS - ILMAISJAKELUUNI SOPIVA KIRJA

Jeesuksen paluun laskelmat. Jos joku muukin haluaa jakaa tätä hyvää kirjasta, sitä saa
10 eurolla kuluineen kunkin 3 kappaletta. FI41 8000 2138 0264 96 harriveijonen@yahoo.com


USA:STA PALJON UUSIA LUKIJOITA


VAPAAMUURARIT ANTIKRISTILLINEN KLUBI

Daniel Elkama: Vapaamuurarit ja Babylon
Historian vaikutusvaltaisin salaseura

vapaamuurarit ja babylon-1.pdf

vapaamuurarit ja Babylon-1.txt (Kääntyy englanniksi)

Kannattaa lukea: Vapaamuurareiden kiihkeä halu jälleenrakentaa Salomonin temppeli on eteenpäin työntävä voima Lähi-Idän tapahtumien takana tänä päivänä. Sitten kun se on loppuun suoritettu, Lopun ajan profetiat toteutuvat! https://asiakas.kotisivukone.com/…/vapaamuurareiden_kiihkea…
Jerusalemin kolmas temppeli, myös Hesekielin temppeli (hepr. ???? ????? ????????, Beit haMikdash haShlishi), on juutalaisten perinteisen uskonnollisen käsityksen mukaan Jerusalemin Temppeli­vuorelle tulevaisuudessa rakennettava uusi temppeli. Se on ennustettu ja kuvattu Hesekielin kirjassa, jonka mukaan siitä tulisi ikuinen rakennus ja Jahven pysyvä asuinpaikka. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jerusalemin_kolmas_temppeli
VAPAAMUURARIUS Mitä kristityn tarvitsee tietää https://eu.kanaanministries.org/…/Vapaamuurarius…





November 2, 2022 Marraskuun 2. 2022

DANIEL 9:27 ERI KIELILLÄ II

SAKSA

"Das Volk eines Fursten wird kommen" (Dan. 9:26). Erään ruhtinaan kansa tulee. Hitlerkö tulee takaisin? "On merkillistä miten hiljaa hengelliset lehdet ovat tästä Lähi-Idän rauhanprosessista" (Arto Pöllänen, Ristin Voitto-lehti 23.9. 1993)-huutajakin merkillisesti väittää kuten jotkut okkultisti Nostradamuksen tulkitsijat, että Antikristus tulee Saksasta (ks. Nostradamus-tutkielmani). Hyvä Sanoma-lehti 1994 syyskuussa ikäänkuin aloitti kampanjan, ettei tekeillä oleva "se rauha" olisikaan! Luku "Seurakunnan eksyttäjät ylösoton vuonna" löytyy julkaisustani "Raamatun ennustuksia vuosille 1994-2001".

"Und im Heiligtum wird stehen ein Greuelbild" eli "ja pyhäkössä tulee seisomaan iljetyskuva". Saksalaiselta Martti Lutherilta vaikutteita saanut Mikael Agricolan 1. suom. Biblia v. 1642 kääntää: "Mutta hän monelle liiton vahvista yhdes viicos .. ja siipein tykönä seiso hävityksen julmuus..." Agricola käyttää myös "69 viikon" mentyä tuhotaan Voideltu, vaikka 62 viikkoa siinä kohden on. Eihän Messiasta tapettu samaan aikaan kun juutalaiset rakensivat Jerusalemiaan 1980-luvulla.

Saksalainen Juhlaraamattu, Jubileums-Bibel käyttää hieman eri sanoja ja selittää Kristuksen kuolinajan 28-35 jKr. tienoille. Siinä viitataan myös Matteus 24:15 ilmoittamaan tulevaan hävityksen kauhistukseen. Saarnivaaran mukaan kukaan ei pelastuisi tulevasta vihasta. Monet luterilaiset ja helluntailaisistakin ainakin Osmo Haavisto vanhaa saksalaista tulkintaa matkien selittävät, ettei lopun ajan suurta ahdistusta tulisikaan vaan se oli Tituksen aikana 70 jKr! Vahinko, ettei Luther nostanut hattuaan tässä, mitä ymmärtämättömyyttä sitten vieläkin toistavat ne, jotka eivät salli ymmärryksensä lisääntyä.

"Und in der Mitte der Woche" (Dan. 9:27) eli "ja keskellä viikkoa" kääntää mm. Stuttgarter Erklärungsbibel, mutta "keskellä"-sanaahan kyseisessä heprean kohdassa ei ole. Aage Henkenin "Daniel" sisältää kiinnostavaa aineistoa: "Und er ist nicht mehr". Messiastako ei enää olisi? Ei ole enempää! "Das Subjekt ist unklar: Der Furst. Daniel 9:27:n subjekti siis jo 26. jakeessa mainittu ruhtinas. Eikä tuleva ruhtinas ollut Titus!

Oikea hävityksen kauhistushan päättyy Messiaan tuloon, jota juutalaiset 70 jKr. turhaan odottivat (Grimberg: Kansojen historia 6 s. 283)! Tituksen hallituskautta himmensi Vesuviuksen purkaus 79 jKr, mutta hän itse kuoli vasta 81 jKr eikä missään tulvassa vaan kuumetautiin (Kansojen historia 6 s.290). Googista sanoo Herran sana: "Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat" (Hes. 38:22). Turhia olisivat spekuloinnit (vrt. Saarnivaara: Voiko Raamattuun luottaa s. 525) koskeeko Daniel 9:26:n saa "loppunsa"(QiZo) vain ruhtinaan joukkoja eikä itse ruhtinasta.

Das Alte Testament hebräisch-deutsch ei paljoa uutta tarjoa. Kertoo kuitenkin sen, miten eri heprean lähdeteksteissä on hieman eroja. Daniel 9:27:ssä "ja (hän) vahvistaa" tuntee muunnoksen. Jakeen seitsemäs sana "(hän) lakkauttaa" tunnetaan myös ilman heprean jod-kirjainta. Se pieni merkki hyvinkin kadonnut sanan toiseksi viimeinen kirjain.


ENGLANTI

Englantilaisista käännöksistä todettiin jo edellä, ettei niistä löydy "silloin"(luopumus päättyy..) vaan on mahdollista, että viikkoja tarvitaan eivätkä ne pääty Herran näkyvään paluuseen vaan Daniel 9:27:n alkamiseen, mikä päättyy Herran näkyvään paluuseen. Helluntailaisten Kansainvälisen Kirjeopiston (nyk. Kansainvälinen Teologinen opisto) "Daniel and Revelation" (Westlake) s. 234 sanoo: "The coming ruler who will make a covenant with Israel." "Tuleva johtaja, joka tekee sopimuksen Israelin kanssa". Mutta kysymyshän on siitä, että hän vahvistaa Israelin Jerusalemia koskevan sopimuksen monien kanssa.

K.O. Syväntö väittää (VT:n käännösvirheistä), ettei Daniel 9:26 puhu tulvasta, vaikka Tituksesta kylläkin. Ei puhu Tituksesta vaan tulvasta, missä Antikristus tuhoutuu. Sitä ainakin monet kielet, englantikin tukee. Kristiina Lampola ja "Suomen parhaat heprean suomentajatkin" kääntävät, että hyökkääjä saisi loppunsa tulvassa. Laittoman Herra tuhoaa suunsa henkäyksellä ja tulemuksensa ilmestymisellä (2 Tess. 2:8). Puhaltaessaan vaikka maan napojen välinen akseli eri asentoon, vedet vaihtavat paikkaa ja tulva tulee. "Suuri maanjäristys tulee Israelin maahan" (Hes. 38:19). Onhan Öljymäen kallioperässäkin halkeama, mikä ei kestä kun Messias pyhineen Karitsan häistä tulee (Sakarja 14:4). Sekä peto että väärä profeetta päätyvät tulijärveen (Ilm. 19:20).

"Hän", Daniel 9:27 hepreassa oleva verbiin sisältyvä yksikön kolmannen persoonan tekijä ei siis ole Messias eikä Titus vaan jo Daniel 9:26:n lopussa mainittu hyökkäävä ruhtinas, uusi hallitsija, tuleva johtaja, se kauhea hävittäjä (Dan. 9:27b). "Daniel and Revelation" tukee ajatusta: "He". This is the "ruler who will come" of verse 26 (s. 48). Siis "hän", tämä on se tuleva johtaja 26. jakeessa mainittu.

"Then he shall confirm a covenant with many for one week". "Then" eli "silloin" tässä on yhtä oikein kuin ja-pronomini. Daniel 9:27:n asiat jatkuvat heti Daniel 9:26:ssa mainittujen viikkojen loppumisen jälkeen. "Confirm a covenant", vahvistaa liiton, sopimuksen. Kirkostakin tuttu termi "konfirmaatio" (kasteenliiton vahvistaminen). Seurakunnalle on täysin selvää, että kuten kirkossa kasteenliitto ja sen vahvistaminen samoin Lähi-Idässä rauhanliitto ja sen vahvistaminen ovat petosta! The New Jerusalem Bible sanoo: "He will strike a firm alliance with many people for the space of a week and for the space of one half-week he will put a stop..." Alliance liittoutuminen, valtioiden välinen liittoutuma. "For the space of a week", viikon aikana. Liitto tehtäisiin ja lopuksi vahvistettaisiin seitsemän vuoden aikana. http://veijonen.fi


JEESUKSEN PALUUN LASKELMAT II

1988 YLÖSOTON VUOTENA

Valtava määrä kirjoja puhui Jeesuksen paluusta noutamaan seurakuntaa yläilmoihin vuonna 1988. Eräs amerikkalainen perusteli asiaa jopa 88 syyllä. Monien mielestä tällainen kirja oli entistäkin enemmän harhassa, mutta niinhän ei ole. Tämä kirja ei puhunut vain vuosikymmenestä vaan osasi jo antaa sukupolven pituudelle mittaa, tuolloin 40 vuotta. Sukupolven katsottiin alkaneen Israelin jälleensyntymästä 1948 ja kestävän 40 vuotta. Se oli yksi mahdollisuus, mutta ei toteutunut, koska sukupolven pituus ja myös alkamisaika oli ymmärretty väärin.

SEN SUKUPOLVEN ALKU

Varsinkin nykyisin puhutaan sukupolven alkuna Israelin perustamista 1948. Kenties hämmästyt, että minä puhun vuodesta 1917, vaikka siitä on kulunut jo yli sata vuotta. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan - tämä on synnytystuskien alkua (Matteus 24:7,8). Siihen sukupolveen kuului ensimmäinen maailmansota. Tapio Nousiainen kirjoitti sukupolven alkaneen vuonna 1914 ja Uuras Saarnivaara 1917. Monessa asiassa olen Saarnivaaran kanssa eri mieltä, mutta tässä olemme täsmälleen samaa mieltä. Sukupolvi alkoi 1917 joulukuun 9., kun kenraali Allenbyn johdolla vapautettiin Jerusalem turkkilaisilta. http://veijonen.fi


TÄMÄ SUKUKUNTA EI KATOA - PALAUTE KIMMO PÄLIKKÖ

Palaute sähköpostiin KIMMO PÄLIKKÖ: Alkuperäistekstin oikea käännös suomenkielelle: Matt. 24:34 = Totisesti sanon teille: tämä sukukunta ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.
HV: Aapeli Saarisalon käännös. Kyllä. Kiitos!
KP: STLK:n käännös 2018 (Digiraamattu) KimmoP
HV: Sukupolven ikä "enintään 80 vuotta" ei lienekään tässä niin merkittävä kuin nykyihmisen enimmäisikä noin 115 vuotta. 1917+113=2030 http://veijonen.fi


KAKSI VUOTTA ENNEN ENEMMISTÖÄ

Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin. Minua ovat aina kiehtoneet laskelmat, joilla siihen päästään. 40 vuotta sitten Herraa odottavien enemmistö uskoi Jeesuksen tulevan vuonna 1988. He uskoivat vain 40 vuotta Israelin perustamisen jälkeen. Minä uskoin tapahtumaan "rauha ylösottoineen tulee", mutta ensimmäisissä laskelmissani olin päätynyt kesään 1986.

Nyt niinkuin Luettelo maailmanlopun päivämääristäkin http://veijonen.fi/luettelomaailmanlopunpaivamaarista2.htm osoittaa, enemmistö on kallistunut uskomaan 80 vuotta Israelin perustamisesta eli 2028. Kuinka ollakaan, minä olen ainakin toistaiseksi puhunut kahta vuotta aiemmasta ajankohdasta 2026. Talvella 2026. Raamatulliset laskelmani viittaavat vahvasti siis jo kahta vuotta aiempaan ajankohtaan kuin enemmistö uskoo. Olennaista on kuitenkin kaikkien uskoa tapahtumaan "valerauha ylösottoineen". HV veijonen.fi


EI VUONNA 2060

Jotta voidaan unohtaa vuodet 2050-60 onkin tuhatvuotislaskelmat. Seurakunnan aika on 2000 vuotta eli Tuhatvuotinen aika alkaa noin 2030.
PS. Isaac Newton ei ennustanut loppua vuoteen 2060 vaan siinä on väärinkäsitys. Newton ennusti loppua noin vuoteen 2016, veijonen.fi/ennaltatieto.htm


KORJATTU

Vuoden 2022 uutisissa on nyt korjattu wwnet.fi/users/veijone/ veijonen.fi:ksi. Jos vanhaa osoitetta vielä esiintyy, muuttakaa itse se veijonen.fi:ksi. Kiitos! Vuosi 2021 ja vanhemmat sivut jäävät entiselleen kaikkine virheineen ja kuvien puuttumisineen 1. 1. 2023 alkaen, jolloin wwnet.fi poistetaan Elisan toimesta. HV


TALLENNA SIVUJA KUVINEEN NYT

Vuodenvaihteessa wwnet.fi poistuu ja samalla kuvat vanhoilta sivuiltani. Jos kiinnostaa, tallenna sivuja kuvineen nyt:

http://veijonen.fi/index.html, http://veijonen.fi/ind2021.html, http://veijonen.fi/ind2020.html, http://veijonen.fi/ind2019.html, http://wwnet.fi/users/veijone/ind2018.html, http://wwnet.fi/users/veijone/ind2017.html, http://wwnet.fi/users/veijone/ind2016.html, http://wwnet.fi/users/veijone/ind2015.html, http://wwnet.fi/users/veijone/ind2014.html. Samalla voi tallentaa veijonen.fi sivulla olevia "tulostettavia" ja "ilmaisia kirjoja", joita löytyy toki myöhemminkin.


ILMOITUS AAMULEHDESSÄ

Sunnuntaina 16. 10. 2022 oli Aamulehden luokitelluissa ilmoituksissa pieni ilmoituksemme, vain nettiosoite veijonen.fi





October 25, 2022 Lokakuun 25. 2022

JEESUKSEN PALUUN LASKELMAT I

OIKEAT LASKELMAT JEESUKSEN TULOKSI

1. Sukupolvilaskelma

2. Tuhatvuotislaskelma

3. Toinen tuhatvuotislaskelma

4. Viimeinen vuosiviikko

5. Paras laskelma: 1335 päivää

6. Tarkin laskelma: tapahtuma

Edmund Allenby

1. SUKUPOLVILASKELMA

Tämä sukupolvi ei katoa ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat. (Matteus 24:34) Raamattu opettaa, että on olemassa sukupolvilaskelma. Asia ei muutu miksikään siitä, että sitä on ymmärretty väärin monin eri tavoin. Katoamaan ehtimätön sukupolvi alkoi ensimmäisestä maailmansodasta niinkuin Matteus kirjoittaa, että tämä on synnytystuskien alkua, kun kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan (24:6- 8). Sota alkoi 1914. Tapio Nousiainen kirjoitti sukupolven alkaneen 1914. Uuras Saarnivaara ja minä olimme sitä mieltä, että sukupolvi alkoi maailmansodasta tapahtumasta, kun englantilainen kenraali Edmund Allenby vapautti Jerusalemin turkkilaisilta 9. 12. 1917. http://veijonen.fi/allenby.htm

MAAILMAN KOHTALON VUOSIKYMMEN

Tyypillinen virhe sukupolvilaskelmassa oli puhua 1980-luvusta maailman kohtalon vuosikymmenenä. Kuva ja Sana julkaisi vuonna 1980 tuon nimisen Keijo Lindemanin kirjan. Tuollaisia teoksia on voitu jälkikäteen hävetä ja katua, mutta sellaisethan ovat toisenlaisia paljon parempia, kun puhuvat aikakauden loppumisesta sukupolvilaskelman johdosta. Keijo Lindemanilta on myöhemmin tullut monia hyviä alan kirjoja, mutta 1980-luvun erehdyksestä hän on tullut varovaiseksi puhumaan ajankohdista mitään. Raamatun mukaan lopun ajalla lopun profetian ymmärtäminen lisääntyy (Dan 12:4), joten oikein olisi ollut pyrkiä täsmentämään vanhoja vajavaisia selityksiä eikä puhua kuten Lindeman nykyisin Jeesuksen tulon ajankohtana epämääräinen "Herran päivänä".


UUSI KIRJA JAKELUUN

Jaettavaksi JEESUKSEN PALUUN LASKELMAT 3 kpl (kaksi jakoon) 10 euroa kuluineen. FI41 8000 2138 0264 96 harriveijonen@yahoo.com


DANIEL 9:27 ERI KIELILLÄ I

SUOMI

Juutalaisten asuttua säädetysti Jerusalemissa 70 vuosiviikkoa loppuun asti eli vuonna 1991 ryhdytään tekemään Jerusalemiin ulottuvaa valerauhaa, Daniel 9:24-26. Rauha valmistuu noin 35 vuodessa. Silloin sopimus vahvistetaan ja seurakunta lähtee!

RUOTSI

Ruotsi. "Och han skall med många sluta ett starkt förbund för en vecka, och för en halv vecka ..." Suom. "tehdä raskaaksi" tilalla "sluta ett förbund", tehdä, päättää sopimus. "Sluta" verbi sulkea, panna lukkoon, kiinni. Iltalehti 11.1.1989: "Veijosen mukaan Antikristuksella ei tarkoiteta PLO:n johtaja Jasser Arafatia." Peto ei todellakaan ole mukana rauhanliiton tekovaiheissa vaan ilmestyy vasta Jerusalemin kohtalosta päättävää sopimusta "lyömään lukkoon", vaikka nousisi EU:stakin, kuten monet väittävät tai olisi USA:n Donald Trump.
"Ennen kuin tämä .. alkaa, Antikristus näyttää elävän vielä sitä vaihetta, jota voidaan nimittää hänen inhimilliseksi urakseen" (Novum 4 s. 937). "Viikkoa varten ja puolta viikkoa varten." Ruotsissa puolta vuosiviikkoa ei sisällytetä edelliseen viikkoon.

NORJA

Norjalainen Iso Raamatun Tietosanakirjan ja Novumin päätoimittaja, Thoralf Gilbrant luettelee tulkintaamme uskoneita selittäjiä eri kristillisistä piireistä samalla kertoen: "selvä yksimielisyys vallitsee siitä, että Danielin kirjan seitsemäskymmenes vuosiviikko (Daniel 9:27) muodostaa Ilmestyskirjan kronologiset puitteet" (Novum 4 s.853). Itse hän käyttää Daniel 9:27:stä lausetta: "suuri syy Israelin ankaraan hätään lopun aikana on, että juutalaiset tekevät liiton tulevan Antikristuksen kanssa" (Ennustukset toteutuvat 4 s. 193). http://veijonen.fi


KOMMENTTI, GAVRIEL ESKEL:

Miksi Englannin äskettäin kuollut Kuningatar Elizabeth ei suostunut vierailemaan Israelissa, vaikka hänen lähisukulaisiaan on haudattuina tänne. Onko juutalaisviha näin lujassa Englannin kuningashuoneessa?


SUOMALAISET ILTAPÄIVÄLEHDET

Iltalehti ja Iltasanomat

LISÄTTY yläosaan linkit: IL = https://www.iltalehti.fi/ ja IS = Iltasanomat https://www.is.fi/


APUTOIMITTAJAKSI

Jorma Ensio Nieminen pystyy niin hyviin kommentteihin, että pyysin häntä lehtemme aputoimittajaksi. Muutkin voitte tarjota uutisjuttuja osoitteeseen harriveijonen@yahoo.com HV veijonen.fi


SAAKO USKOVAINEN KUUNNELLA BEATLESIA?

Lappeenrannan helluntaiseurakunnan saarnaaja piti pahana sitä, että kuuntelin Beatlesia. Hänen kanssaan olimme eri linjoilla monessa muussakin asiassa. "Tuhatluvun vaihteessakin laskettiin, eikä Jeesus tullut silloinkaan" oli hänen pilkkaava suhtautumisensa siihen tosiasiaan, että ylösotto tulee noin 2000 vuotta Kristuksen kuolemasta.

Nykyisin en enää juuri kuuntele Beatlesia. Autossa matkamusiikkinani on John Fogerty ja CCR. Vuosituhannen vaihteessa harrastin Beatlesia ja karaokea omilla sivuillani. Silloin sivuilla oli musiikkikin midinä. Nyt enää laulujen sanat: Beatlesiä ja joitakin muitakin kappaleita taannoin suositulla sivullani Karaoke Finland veijonen.fi/music.htm
John Lennon now http://veijonen.fi/lennonnow.htm sivullakaan John Lennon ei enää laula. HV veijonen.fi


TO THE RETURN OF JESUS CALCULATIONS

veijonen.fi/jeesuksenpaluunlaskelmat2.htm (Kääntyy englanniksi)


RAKAS ISRAEL ALENNUSMYYNNISSÄ

Rakas Israel. Yhteiskirja 4. ennen 22,- kuluineen. Nyt 7 euroa kuluineen tilille.

RAKAS RAAMATTU ALENNUSMYYNNISSÄ

Rakas Raamattu. Yhteiskirja. Tarjoushinta 20 euroa kuluineen. ALE nyt 7 euroa kuluineen tilille. harriveijonen@yahoo.com





October 18, 2022 Lokakuun 18. 2022

Profeetta oli puhunut, ja tapahtui niin:

ITÄ-UKRAINA VENÄJÄN KOLMEN VALTION LIITTOON

17. 3. 2022 kirjoitin otsikolla ITÄ-UKRAINA VENÄJÄN KOLMEN VALTION LIITTOON

"Antikristus näyttää jo Putinin aikaan tulevan valheen kaikella voimalla. (2 Tess 2:8-10). Putinin rauhanpuheissa ym. ei ole mitään perää. Odotan edelleen kolmen valtion liittoa. Ukraina joka liittyy Venäjän ja Valko-Venäjän kelkkaan on vähintäänkin Itä-Ukraina. HV 17. 3. 2022.

Jo maaliskuun 11. 2022 kirjoitin: "1992 esitin tulevaksi kolmen valtion liitoksi Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina. Niin sitä vaan paha ottaa onkeensa varoituksen toteuttaakseen sen. Katsotaan vaan mihin Venäjän Ukrainaan hyökkäys päättyy. On kolmen valtion litto: Roos, Mesek ja Tuubal. Hes. 38:3 ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina, Antikristuksen valtakunta johtajana antikristus, ruhtinas Mikael Gog."

GOOG ei liene sama kuin Antikristus. Markku Veilo pitää Putinia Hes 38 Googin ruhtinaana. Itse katson, että vasta Putinin seuraaja on ruhtinas Goog. Toki minä lisäsin Top 25 Antikristusehdokkaat listalle viidenneksi Putinin seuraajan.

30. heinäkuuta 2022 kirjoitin: KOLMEN VALTION LIITON ALKUSYSÄYS. KOMMENTTI: Ruusmari Sukki: Kolmen valtion liiton alkusysäys? https://www.verkkouutiset.fi/./vladimir-putin-lannen./. Vladimir Putin: Lännen paine pakottaa nopeuttamaan Venäjän ja Valko-Venäjän yhdistämistä | Verkkouutiset HV: Niin juuri

30. 9. 2022 Putin liitti Itä-Ukrainan Venäjään. Profeetta Harri Veijonen oli puhunut, ja tapahtui niin. Nyt jo toisetkin osaavat arvata, että kolmen valtion liitto syntyy, vaikka Itä-Ukraina olisi mukana vain Venäjän osana. HV http://veijonen.fi


KOMMENTTI, JORMA ENSIO NIEMINEN:

On päivän selvää, että Dan. 9:27 mainittu "hän" on antikristus, jonka sanotaan lopettavan päivittäiset uhrit. Daniel ilmaisee sen asian suoraan jakeessa 11:31. Hän kirjoittaa tuon uhrien lakkauttajan olevan Pohjan kuningas, joka samassa luvussa identifioidaan selvästi antikristukseksi. Lisäksi Dan. 8:14 sanotaan uhrien lakkauttamisen olevan määräaikainen eli kestävän 2300 iltaa ja aamua. Se tarkoittaa 2300 ilta- ja aamu-uhria yhteensä eli 1150 pv. Tämä tarkoittaa, että temppeli asetetaan jälleen oikeuteensa n. 140 pv eli vajaa 5 kk ennen vaivanajan loppua sillä Dan 12:11 sanotaan Jeesuksen paluuseen Öljymäelle olevan 1290 pv. Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että temppelin häpäisy tapahtuu vajaa 5 kk vaivanajan puolivälin jälkeen, mutta vaivanajan puolivälissä häpäisy lienee oikeampi. Jos Voideltu lopettaisi uhrit, niin Hän ei tekisi sitä määräajaksi. Jeesus sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.

En ymmärrä, miksi Ronning on sanonut "hänen" olevan Herra. Melkein väittäisin tässä olevan joku sekaannus. Olen pannut sen merkille, että monella Israelissa asuvalla tai Israelin kanssa tekemisissä olevalla, eskatologiasta on kummallisia Raamatun ilmoitukselle vieraita näkemyksiä. Tämä kuuluu niihin. Ilmeisesti heidän on vaikea hyväksyä sitä, että Israel vielä joutuisi kärsimään antikristuksen kynsissä pahemmin kuin Hitlerin kynsissä ja siksi ajattelu menee harhaan. Raamattu kuitenkin opettaa näin olevan mm. Sakarjan kirjassa.


LÖYDÄ SIVUJA UUDESSA OSOITTEESSA

UUTISARKISTON sivut eivät taida aueta automaattisesti. veijonen.fi perään kirjoitetaan haluttu sivu
kuten ind2020.html: veijonen.fi/ind2020.html

Sata syytä erota kirkosta veijonen.fi/kirkko.htm Pahin harhaoppi (kasteenliitto) veijonen.fi/harhaop.htm
Jeesuksesta 1900-luvulle veijonen.fi/nos1900.htm 1900-luvun henkilöitä veijonen.fi/190020.htm
Seurakunnan tiedotuskeskus vanha hakemisto veijonen.fi/ind98c.htm Satan appears in WTC veijonen.fi/satan.htm
Karaoke Finland veijonen.fi/music.htm veijonen.fi/exlibrisvaihtoa1.htm veijonen.fi/heitot.htm
Vanhoja tietoja hakupalvelimista: wwnet.fi/users/veijone/ tilalle kirjoitetaan veijonen.fi/


SEURAKUNTANI: KIRKKOIHIN KUULUMATTOMAT - MINÄ JA SEURAAJANI MYÖS NETISSÄ

Minua pilkkaava kirkon pappi Arto Saarinen väittää, etten kerro seurakuntaani. Olen sen kertonut monta kertaa ja kerron jälleen. Vuoteen 1986 olin Lappeenrannan helluntaiseurakunnan jäsen kunnes minut siitä erotettiin syystä, että aloin yksityisesti opettaa totuutta Kristuksen paluusta: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin. Sen jälkeen hapuilin seurakuntaa, kunnes tajusin, että on hyvä kuulua samaan seurakuntaan kuin Kristus. Eli olen ulkopuolella kaiken nimisten lahkojen. Facebookryhmässä Kirkkoihin kuulumattomat uskovat Tampere https://www.facebook.com/groups/451814551870284 on 234 jäsentä.

Onnistuin pääsemään ylläpitäjäksi myös ryhmään Helluntailaiset Suomessa, https://www.facebook.com/groups/helluntaikirkko Ryhmän perustaja mainitsi: "Ylläpitäjän on oltava sopiva ylläpitämään yhteyttä helluntailaisiin ja myös muihin kirkkoihin ja ihmisiin". Me kirkkoihin kuulumattomat uskovat parhaiten pystymme pitämään yhteyttä kaikkiin uskoviin. Toki teemme selväksi esimerkiksi sen, että Ilmestyskirja käskee Herran kansaa lähtemään kirkosta ulos http://veijonen.fi/kirkko.htm Pilkkaavat papit ja homot sopivat kirkkoon. HV veijonen.fi


MYYTÄVÄNÄ TARJOUSHINTAAN

Vanhoja postikortteja Tampereelta - kirja 15 € kuluineen

Harvinaisimmat exlibriksemme - kirja 15 € kuluineen

Vanhimmat exlibriksemme - kirja 15 € kuluineen

Hannu Paalasmaan exlibristaidetta - kirja 15 € kuluineen

Aleksis Kivi vanhoilla postikorteilla - kirja 15 € kuluineen

Jeesuksen ajan rahat - kirja 15 € kuluineen

Vanhoja postikortteja ca. 1950 sata (100) erilaista 25 € kuluineen

Suomalaisia exlibriksiä sata (100) erilaista 30 € kuluineen

Suomalaisia exlibriksiä 50 erilaista 10 € kuluineen

Vaihto: Lähetä 10 erilaista suomalaista exlibristä - saat 20

Ulkomaisia exlibriksiä sata (100) erilaista 15 € kuluineen

Suomalaisia vanhoja kolikoita erä 15 € kuluineen

Suomalaisia vanhoja seteleitä erä 15 € kuluineen

Ulkomaisia seteleitä erä 15 € kuluineen

Suomalaisia postimerkkejä erä 15 € kuluineen

Ulkomaisia postimerkkejä erä 15 € kuluineen

Maksu tilille FI41 8000 2138 0264 96 Tilaukset: harriveijonen@yahoo.com






October 10, 2022 Lokakuun 10. 2022

TÄRKEIMMÄT KIRJANI JO ILMESTYNEET

Miten huonona profeettana minua pidetäänkin, keneltäkään muulta ei löydy seurakunnan ylösotosta kertovia selitysteoksia oikealla toteutuvalla otsikolla:

1. Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen (1986), 2. Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin (1995),

3. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin (2019), 4. Luettelo maailmanlopun päivämääristä, 5. Oikeat laskelmat Jeesuksen tuloksi.

Viimeksimainitusta on vielä laajempi käsikirjoitus suurella kustantajalla.

Pääteokseni oli vuoden 1995 kirja. Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin. Se oli perusteellinen tutkimus aiheesta, ja paljon siitä on ollut luettavana ilmaiseksi netissä. Ei kuitenkaan koko kirja, eikä tule. Jos kiinnostaa kirja, muutama kappale on vielä jäljellä 10 euroa kuluineen.

PALESTIINA on yhtä hyvä merkki kuin Israel. Jerusalemista sovittaessa sovitaan myös Palestiinasta. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin!

LUETTELO maailmanlopun päivämääristä. Luettelossa liikutaan vuosien 2022-2040 välillä, mutta olennaista on tapahtuma Jerusalemista sovittaessa, johon ylösotto osuu.

OIKEAT LASKELMAT: 1. Sukupolvilaskelma 2. Tuhatvuotislaskelma 3. Toinen tuhatvuotislaskelma 4. Viimeinen vuosiviikko 5. Paras laskelma: 1335 päivää 6. Tarkin laskelma: tapahtuma.
Ilmaiseksi: http://veijonen.fi/jeesuksenpaluunlaskelmat2.pdf


VIISI KIRJAA VUONNA 1995

Vuonna 1995 ilmestyi Suomessa puolisen kymmentä Herran paluuta koskevaa selitysteosta. Helluntailaisen Osmo Haaviston "Mitä Johannes näki" poikkesi perinteisestä helluntailaisesta tulkinnasta samaan, mitä esitti kansanlähetyksen Matti Väisänen kirjassaan "Milloin Messias tulee". Parempi jopa Suomen Raamattuopiston johtaja, Raimo Mäkelän "Ilmestyskirja nyt". Jos unohdetaan kirjoittajan Daniel 9:27 tutkimus, selvästi parhaimpana selitysteoksena ilmestyneistä pidän Hal Lindseyn "Tule Herra Jeesus". http://veijonen.fi


TEIJO LUSA: LOPUN AJAN SALAISET KANSIOT (2004): ANTIKRISTUKSEN ILMESTYMINEN

Antikristuksen persoona on meiltä vielä salattu, eikä sillä ole edes tarpeen spekuloida. Joka tapauksessa uskon, että Antikristus elää jo nyt keskuudessamme. Aikanaan hän ilmestyy ja paljastaa itsensä niille, jotka tuntevat Kirjoituksia. Jos otamme Raamatun kirjaimellisesti, tämä tapahtuu vähän ennen seurakunnan ylöstempausta. Niin oletko koskaan tajunnut, mitä 2. Tess 2:ssa todella sanotaan? Siinä Paavali... opastaa heitä (ja meitä) toteamalla, että ‘se päivä ei tule, ennekuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi’ (2. Tess. 2:3). Toisin sanoen vihan aika ei ala ennekuin suuri luopumus ensin tapahtuu ja Antikristus tulee esiintymään. Varsinaisesti hän tosin ilmaisee petomaisen luontonsa maailmalle vasta vihan ajan puolivälissä, jolloin seurakunta ei ole enää maanpäällä. Mutta valvovat kristityt tulevat vähän ennen tempausta tunnistamaan Antikristuksen persoonan!


"PIENI SARVI" EHKÄ TOTEUTUNUT HISTORIASSA

Gorban poismeno oli minulle järkytys monesta syystä. Daniel 7:7,19-23 ja "pieni sarvi" ovat tuntemissani selitysteoksissa aina yhdistetty viimeiseen suureen Antikristukseen. "Lopun ajan petovaltio ja sen kymmenen johtajaa. En ainakaan toistaiseksi suostu uskomaan, että se voisi olla mikään muu kuin Neuvostoliitto ja sen jatko kera kymmenen kuninkaansa." Mutta nyt oli luovuttava tuosta selityksestä. Miten se sopisi EU:hunkaan?

Pieni sarvi voi liittyä historiaan: Danielin seitsemännen luvun näyn neljännen pedon kymmenestä sarvesta liittyisi myöhäisantiikkiin, jolloin Euroopan eri kansallisuudet perustaneet germaaniheimot jakoivat Rooman valtakunnan kymmeneen osaan.

Pienen sarven eli Antikristuksen tulon katsotaan toteutuneen jo paavinvallassa keskiajalla ja varhaisella uudella ajalla ja Antikristuksen 1260 päivän tai kolmen ja puolen vuoden hallitusaikaa sovelletaan ”päivät vuosiksi luettuna” -periaatteella (3. Moos. 25:2, Hes. 4:5-6, Dan. 9:24-27) 1260 vuoteen. http://veijonen.fi


TULKINTOJA KÄÄNNÖKSISSÄ

Esimerkiksi Piipliaraamat, Eesti kääntää Daniel 9:27: "Ja se Messias tekee sopimuksen yhden viikon ajalla, ja puoli viikkoa lopettaa."

Jos me tekisimme samoin, kääntäisimme "Ja viimeinen suuri Antikristus tekee sopimuksen yhden viikon ajalla, ja puoli viikkoa lopettaa."

Alkutekstissä ei suoraan sanota kuka tekijä on. Mutta se kuvataan sanalla "hän". Samassa jakeessa sanotaan "hävittäjä tulee". Viittaa Antikristukseen. Eikä Messias lopettanut uhreja vaan Antikristus lopettaa.

Tämä Daniel 9:27:n tekijä pitäisi olla selvä nykytapahtumienkin valossa. Viimeinen suuri Antikristus on tulossa ja niin myös kahden valtion ratkaisu Israeliin. Antikristus on hän jota pian saadaan eniten kiittää Lähi-Idän valerauhan sopimisesta. Ja hän ilmestyy vahvistamaan sopimusta yhdessä monien kanssa. Mutta olen myöntänyt, että tulkintamme oikeellisuus varmistuu vasta silloin, kun Antikristus vahvistaa liiton. HV http://veijonen.fi

YHDESSÄ MONIEN KANSSA

Ei Jeesus tehnyt mitään sopimusta yhdessä monien kanssa. Antikristus tulee tekemään. Jerusalemin valerauhaa vahvistamassa hänen kanssaan ovat monet. HV


UUSI TULOSTETTAVA

Tulostettaviin lisätty 2/2022. Virheellisistä tulkinnoista: 2 B. Messiaan aikaan päättäminen.





September 29, 2022 Syyskuun 29. 2022

Juhani Salminen
Rakas veli toisinajattelustaan huolimatta

TOISINAJATTELEVIEN KÄSITYKSIÄ ANTIKRISTUKSEN ILMESTYMISESTÄ

Meidän käsityksemme mukaan Antikristus ilmestyy (2 Tess 2:3) vahvistamaan rauhanliittoa Jerusalemille yhdessä monien kanssa (Dan 9:27). Silloin sanotaan "nyt on rauha ja turvallisuus" (1 Tess 5:3), ja seurakunta lähtee yläilmoihin.

Toisinajattelevilla tässä tarkoitetaan heitä, joiden mukaan Daniel 9:27:ssä "hän", tekijä on Kristus eikä antikristus.

SAMUEL TUOMINEN, jonka mukaan Antikristus on prinssi Charles ja joka on kirjoittanut Charlesista kirjan "Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa":

Danielin kirja antaa niin yksityiskohtaisen kuvauksen Antikristuksen taustoista (kansallisuus, perhehistoria jne.), että olisi suuri virhe olettaa hänen ilmestyvän uutislehtien etusivuille miehenä, jonka nimestä ei olla kuultu koskaan edes halaistua sanaa. Mutta eikö hänen esiin tulemisestaan käytetty sana ”ilmestyä” tai ”paljastua” 2. Tess. 2:3:ssa viittaa juuri ennestään tuntemattomaan alkuperään? Voiko julkisuudessa jo aikaisemmin tunnettu henkilö ”ilmestyä” tai ”paljastua” kuten profetia edellyttää? Vuoden 33/38 käännös ei tee täyttä oikeutta sanan alkuperäiselle merkitykselle. Alkuperäinen sana 2. Tess. 2:3:ssa on “apokalýpto, , josta tulee myös ilmestyskirjan kreikankielinen nimi apocálypsis. HELPS Word-studies selittää:

601 apokalýpto (sanoista 575/apó, "pois jostakin" ja 2572/kalýpto, "peittää") – asianmukaisesti, paljastaa,
paljastaminen mikä on kätketty (verhottu, peitetty), erityisesti sen sisäinen rakenne; (kuvainnollisesti)
tehdä silminnähtäväksi (manifestoitua), erityisesti mikä on aineetonta (näkymätöntä).

Joten sanan pohjimmainen merkitys ei viittaa niinkään jonkun asian tai henkilön ilmestymiseen fyysisessä silminnähtävässä olemuksessaan, vaan ennemminkin sen hengellisen ja näkymättömän todellisuuden paljastumiseen. Se viittaa peitteen poistoon (kuvainnollisesti) sellaisen asian tai henkilön yltä, joka on ollut näkyvä mutta jonka sisäinen hengellinen luonne on ollut verhottuna. Raamatussa sitä käytetään usein sellaisissa yhteyksissä, joissa aikaisemmin tunnettu mutta piilossa ollut henkilö ilmestyy silminnähtäväksi, sekä fyysisesti että hengellisesti.

Esimerkiksi Luukas kirjoittaa Kristuksen julkiseen tulemuksen viitaten “Samoin käy sinä päivänä jona Ihmisen Poika ilmestyy (Luuk. 17:30)“ On selvää, että tässä ilmestyminen ei merkitse vain Ihmisen Pojan ilmestymistä lihassaan, vaan myös sen salaisuuden paljastumista, josta Paavali puhui Kristus-salaisuutena (Ef. 3:4). Kirjaimellinen merkitys laittomuuden ihmisen ilmestymiselle viittaa siis sellaisen henkilön paljastumiseen, joka on aikaisemmin kyetty näkemään ainoastaan lihallisilla silmillämme, mutta joka Pyhän Hengen avulla on tehty näkyväksi myös hengellisille silmillemme. Toisaalta tähän sisältyy myös sekin ulottuvuus, jossa ilmestymisellä viitataan Laittoman julkiseen esiintuloon Kristusta jäljittelevän valhemessiaan roolissa.

2. JUHANI SALMINEN. Edesmennyt helluntailainen, Juhani Salminen (Pekka Salmisen isä) edusti toisinajattelevia. Kun häneltä kysyin, mitä sitten tarkoittaa "Antikristus ilmestyy", hän vastasi, ettei tiedä.

Ristin Voiton salaisuus: 1980-luvulla RV jätti julkaisematta Lopun aika-keskustelun toisen osan. Sitä kai pidettiin pelottavana tai kiistoja herättävänä. Meidän käsitystämme edusti mm. päätoimittaja Juhani Kuosmanen. Toisinajattelijoita edusti Juhani Salminen. Salminen oli aiemmin mennyt Mirja Ronningilta kysymään Daniel 9:27 oikeaa käännöstä. Vaikka kuka "hän" on on tulkintaa, Ronning oli väittänyt että hän on Herra. 1995 kirjani kaikki käännösavustajat ovat sitä mieltä, että "hän" on Antikristus, joka vahvistaa liiton.

3. MARKKU GRAHN vastasi seuraavaa:

"Antikristuksen ilmestyminen = Antikristuksen esiin nousu lopunajan tapahtumien alkaessa. Siis ajassa jolloin seurakunta on vielä maan päällä. Antikristus on jo esiin noussut ja monesti olemme jo hänet uutislähetysten yhteydessä nähneetkin. Antikristus asettuu tuohon tulevaan valta-asemaansa kuitenkin vasta vihan ajan alkaessa jolloin seurakunta on otettu pois maan päältä."
Erikseen kysyessäni vielä kuka Grahnin mielestä sitten on viimeinen suuri Antikristus, hän vastasi Turkin Erdogan. Erdogan löytyykin Top 25 listallani (edellisissä uutisissa).

Katso vielä artikkelini: Virheellisistä tulkinnoista: 2 B: Messiaan aikaan päättäminen kirjasta tai uutissivulta 20. 8. 2022. Harri Veijonen http://veijonen.fi


MISTÄ HERÄTYS ALKAA KUN EI GORBAN PALUUSTA?

Herätys voimistuu jo nyt pikkuhiljaa. Mutta suurempi sysäys herätykselle vaatii jonkun merkkitapahtuman tai herätys aina voimistuu seuraavan merkin tullessa. Sellaisina olen pitänyt:
1. Chrislam pääkonttorin avaamista luopumuksen huipuksi. Monet tajuavat, että luopumuksen huippu edeltää Messiaan paluuta.
2. Putinin putoaminen seuraajansa tuloksi. Tuskin tulija on Antikristus, mutta hyvin todennäköisesti ruhtinas Goog, joka myös Suomeen hyökkää ylösoton jälkeen.
3. Uuden Juutalaistemppelin mahdollinen rakentamisen aloittaminen. Johan Millennium-ohjelmakin sanoi, että ennustuksen mukaan Messias tulee, kun uusi Temppeli rakennetaan.
4. Antikristuksen tulo. Esimerkiksi Trump toiselle kaudelle 2024. Siinä tapauksessa jo monet havahtuvat: Siinä todella on Antikristus, joka ilmestyy valerauhaa vahvistamaan. HV http://veijonen.fi


MILLOIN TEMPPELI TULEE, JOS TULEE?

Uusi Juutalaistemppeli Jerusalemiin Kalliomoskeijan paikalle on mahdollinen. Olin joltakin ulkomaalaiselta omaksunut käsityksen, että Temppeli tulisi viimeisen vuosiviikon alkaessa. Käsittääkseni Raamattu ei kerro Temppelin tuloaikaa. Paitsi sen, että se tulee viimeisen vuosiviikon aikana, jos tulee. Selvää taas on se, että Antikristus hyökkää Jerusalemiin ja häpäisee Temppelin vuosiviikon puolivälissä, 3,5 vuotta ennen Messiaan näkyvää paluuta.

Ainoa itse omaksumani näkemys ajankohdasta on se, että Temppeli ja Antikristus tulisivat samoihin aikoihin. Jos Trump olisi Antikristus, hän tulisi marraskuussa 2024. Siinä siis mahdollinen ajankohta myös Temppelin tulolle. Mahdollista se toki on muulloinkin.


KIELILLÄPUHUMINEN

Moderaattori Ruusmari Sukki pyysi minua vähentämään antikristusjuttuja ryhmässä Helluntailaiset Suomessa. Niinpä tarjoankin ryhmään jutun otsikolla "Kielilläpuhuminen".

Taannoin Tapio Nousiainen saarnasi, että kaikki helluntailaiset puhuvat kielillä. Se pitää paikkansa, jos helluntailaisilla tarkoitetaan kielilläpuhujia. Mutta jos on kyse helluntaiseurakuntien jäsenistä, kaikki eivät puhu kielillä. Raamattukin sen sanoo: 1.Korinttolaiskirje: 12:30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?

Kun ihminen täyttyy Pyhällä Hengellä, siinä yhteydessä hän puhuu kielillä. Oletan myös, että kielilläpuhuminen jää Pyhällä Hengellä täyttyneille armolahjaksi. Kaikki täyttyneet eivät vaan sitä tiedä eivätkä harjoita kielilläpuhumista. Kannattaa virittää armolahja toimintaan! Minulla on ollut jo pitkään netissä näyte omasta kielilläpuhumisestani: http://veijonen.fi/kieli53.wav


MARTTI ROUHIAINEN IN MEMORIAM

Martti Rouhiainen 10.11.1938 kristalliyönä - 11. 9. 2022

"Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman todistukseksi kaikille kansoille ja sitten tulee loppu". Liekö ollut tuo lähetyssaarnaaja Martti Rouhiaisen saarnakin osasyynä siihen, että 1986 kirjaseeni luetellessani erehdyksiä Herran paluusta mainitsin yhtenä käsityksen, että evankeliumi ehdittäisiin saarnata kaikille ennen ylösottoa. Lappeenrannan Betania-yhdistyksen varteenotettavimpia veljiä viime vuosikymmeninä on ollut ahkera Sanan opiskelija ja monessa mukana ollut Rouhiainen. Lappeenrannan Helluntaiseurakunta 60 vuotta, Betania 1925-1985 julkaisun toimituskuntaankin Martti Rouhiainen kuului. Muina jäseninä mainitaan Ismo Iljanto, Pertti Simola ja Antero Järnberg. Kaikki veljet itsellenikin tuttuja. Iljannon veljekset saarnaajia, Pertti Simola DI Kaukaalta, mukava veli, joka työnsä puolesta joutuu jatkuvasti vaihtamaan asuinpaikkaa. Järnberg silloin vasta uskoontullut työvoimatoimiston henkilökuntaa. Tuon 60-vuotisjuhlajulkaisun aikaan itse toimitin kuukausittain ilmestynyttä Betania-tiedotuslehteä.

Koska kaikki vanhat Betania-lehteni ovat aikojen kuluessa kadonneet ja mainittu juhlajulkaisukin ilmestyi lehtenä siten, että sitä ei löydy yleisistä kirjastoista, Carelica kokoelmastakaan, mainittakoon tässä siitä vielä hieman. Lehden kannessa on vanhan Betanian kuva kuten usein kuukausijulkaisuissakin oli paitsi aikanani käytin mm. vanhan joulukortin kuvaa. Alkusanoina pääsaarnaaja, Mauno Viinikkala kertoo Betanian aarteista. Mainitsee seurakunnan jäsenmääränkin nousseen kymmenessä vuodessa neljästäsadasta kuuteensataan. Niilo Yli-Vainioonkin yhdistettävän herätyksen vaikutus näkyi tuolloin selvästi. Seurakunnan vaiheista kerrotaan pitkään kuvien kera. Ainakin niissä eniten toistuu evankelista ja Thaimaan lähetti, Hilkka Hakuli os. Holopainen. Pari sivua asiaa Konferensseista, opettaja Eija-Liisa Määttäsen haastateltavana muutamia vanhempia sisaria. Lehden takakannessa komeilevat v. 1985 vanhimmiston jäsenet: Mauri Suopanki, Leo Rintaniemi, Seppo Tyrisevä, Erkki Litmala, Pertti Simola, Urho Valle, Pekka Tyrisevä, Edvin Nurmi, Eino Haapa-aho saarnaajien ohella. Kuvasta puuttui Einari Hakuli. Ehkä mainitsemisen arvoisin persoona noista kaikista Mauri Suopanki, ei kirkollisuuteen taipuva romaanityönkin ystävä, joka ennen kuolemaansa 1995 alussa oli jo vahvasti sillä kannalla, että seurakunnan aika on kaksi vuosituhatta. Viimeinen artikkeli lehdessä Rauha Pakarisen haastattelu, jonka muistiin oli merkinnyt Martti Rouhiainen.

Martti sai puolisokseen lähetystyötä tehneen Pirkko Simolan. Yhdessä Rouhiaiset sitten toimivat lähinnä Ugandassa. "Velka on maksettava", perusteli Pirkko sitä hyvää mitä haluaa Jeesukselle tehdä auttaessaan sairaanhoitajana mm. AIDSiin sairastuneita, saattohoitoa. Martti Rouhiaisen saarnaa on aina hyvä kuunnella. Hän ei astu puhujalavalle valmistelematta huolella sitä mitä aikoo sanoa. Terävän julistuksen välistä puikahtelee piikkejäkin henkilöön katsomatta, mutta huumorikaan ei ole vierasta. Viimeksi kun Rouhiaiset olivat lomalla Suomessa, he opettivat miten enää ei ole jäljellä yhtään alusmaita, vain itsenäisiä valtioita. "Muut puut", joita Israel-viikunapuun ohella tulee tarkata (Lk 21:29), ovat siis jo puhjenneet niin, että sen puolesta Jeesus voi tulla jo tänään. HV


ON FIKSUA ESITTÄÄ ANTIKRISTUSEHDOKAS

Kyselin antikristusehdokasta ainakin tuhannelta henkilöltä. Sain vain muutamia kymmeniä vastauksia. Henkilö ei ole seurannut aikain merkkejä, jos ei katso sopivaksi tässä maailmanajassa esittää käsitystään siitä, kuka Antikristus on tai mistä hän tulee. On erittäin merkittävää, että suuri Antikristus edeltää Kristuksen paluuta. Meidän on suhtauduttava siihen tosiasiaan vakavasti ja kyettävä miettimään kuka Antikristus voisi olla. HV


OMAKUSTANNEKIRJAILIJA HARRI VEIJONEN

on taas vienyt 50 kirjaansa pääkirjasto Metson ilmaisvaihtohyllyyn. Löydä omasi!

UUSI KIRJA ILMESTYNYT

Hannu Paalasmaan exlibristaidetta. Kansainvälisesti tunnetuimman suomalaisen exlibristaiteilijan Hannu Paalasmaan exlibriksiä.
Kuva osoitteessa http://veijonen.fi/exlibrisvaihtoa1.htm




September 21, 2022 Syyskuun 21. 2022

ANTIKRISTUSEHDOKKAAT TOP 25

http://veijonen.fi Harri Veijonen

1. Donald Trump, Yhdysvallat. James Key, Aarno Valli, Jari A. Hyytiäinen, Daniel Elkama, ym.

2. Tuntematon. Antikristuksen nimeä ei tiedetä ennen kuin hän ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa.

3. Barak Obama, Yhdysvallat. Mm. Unto Lehtone, Jari A. Hyytiäinen ja Sirpa Ni.

4. USA:n presidentti ja paavi (Antikristus ja väärä profeetta) ovat Ilmestyskirjan pedot. H.D. Holvainen 1924.

5. Putinin seuraaja, Venäjä. Todennäköisemmin se henkilö on ruhtinas Goog eikä sama kuin Antikristus. Markku Veilon mukaan Putin on Googin ruhtinas, joka hyökkää Israeliin, Suomeen ja Viroon.

6. Emmanuel Macron, Ranska. Bassett ym.

7. Mahmoud Ahmadinejad, Iran. Monia.

8. A. nousee Syyriasta ja EU:sta. Mm. Jouko Piho. (Jouko Piho: Antikristus ei ole vielä ilmestynyt eikä hän ole kukaan tällä hetkellä tunnetuista ihmisistä.)

9. Syyrian tai Irakin kansalainen nousee EU:n johtoon 2030-luvulla. Pekka Sartola

10. Erdogan, Turkki. Miika Korhonen

11. Bill Clinton, Yhdysvallat. Monia

12. George W. Bush, Yhdysvallat. Monia.

13. EU:n johtaja n. v. 2037. Martti Ahvenainen (TV7).

14. Prinssi, kuningas Charles. Mm. Samuel Tuominen.

15. Paavi ja poliittinen henkilö (Antikristus ja väärä profeetta tässä järjestyksessä) ovat Ilmestyskirjan pedot. Keijo Lindeman

16. Islamilainen Mahdi (kahdestoista imaami?). Richardson ym.

17. Antikristus on juutalainen. Mm. Pink.

18. Antikristus nousee Saksasta. Pyhän Hengen seurakunnassa puhunut saarnaaja.

19. Viimeinen paavi, Benedict XVI, Vatikaani. Mm. Moshe Zew, Mika Lehtonen ja Esko Hanelius. Paavi voisi olla väärä profeetta.

20. Vladimir Putin, Venäjä. Facebook sensuroi amerikkalaista, joka pitää Putinia Antikristuksena. Ei hyväksy hänen linkkiään Facebooksivuille. Markku Veilo pitää Putinia Hes 38 Googin ruhtinaana.

21. Maitreya. Cutting Edge kääntäjä: Pasi Toivonen

22. Mabus. Kolmas Antikristus. Esim. Osama Bin Laden. Arvailua ketä tarkoittaa. Nostradamus

23. Hizbollahin päämies vaikka. Seppo Pesonen

24. Bill Gates. Anonyymi Suomi 24:stä.

25. Antikristus ei ole vielä syntynytkään. Hille Kylätasku

26. Muammar Gaddafi (1942 – 2011). Jumalan lapset-lahko, USA. Toki väittivät oikein, että Antikristus tekee liiton Israelin kanssa.


ANTIKRISTUSEHDOKAS DONALD TRUMP

1. Taannoin kirjoitin, että "Trump ei voi enempää toimia kuin antikristus hiomassa Jerusalemin valerauhaa." Todellakin Trumpilla on viimeisen suuren Antikristuksen erityispiirre hioa valerauhaa Israelille.

2. Kirjoitin myös vastoin kaikkia omasta mielestään profeettoja, että Trumppia ei valita jatkokaudelle. Mutta seuraavalle kaudelle Trump voidaankin taas valita, sillä eräs Antikristuksen tuntomerkki on, että hän tulee takaisin. (Ilm 17:8)

3. Antikristus on aluksi Israelin ystävä, kuten Trump on jo osoittanut olevansa.

4. James Key kirjoittaa hyvin siitä miten Trump ei ole todellinen kristitty ja miten hän sopii hyvin antikristusehdokkaaksi.

5. Ehtisi vahvistaa valerauhan 2026. Toiselle kaudelle Trump tulisi 2024. Ehtisi hyvin vahvistaa Jerusalemin valerauhan talvella 2026, jota ajankohtaa olen pitänyt todennäköisimpänä. HV


TULO JA ILMESTYMINEN

2 Tess 2 alku kertoo Antikristuksen kaksi toimintoa ennen ylösottoa: tulo ja ilmestyminen. Donald Trumpin kohdalla ne olisivat, tulo: tulo uudelleen valtaan 2024. Ilmestyminen: Ilmestyminen vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa talvella 2026 ylösoton tulon merkiksi.


ONKO JAMES KEY TIENNYT ANTIKRISTUKSEN VUODESTA 2017?

James Key:n artikkeli on ollut netissä vuodesta 2017 lähtien. Hän perustelee monin tavoin sitä, että Donald Trump olisi viimeinen suuri Antikristus. Olen kallistumassa hänen linjalleen. Tosin en ole lainkaan tyytyväinen siihen miten vähän Trump näyttäisi täyttävän antikristusprofetioita. Gorba olisi ollut "täydellinen" Antikristus. HV


ANTIKRISTUKSEN PARAS TUNTOMERKKI

Mielestäni Antikristuksen paras tuntomerkki on se, että hän
alkaa hioa valerauhaa Israelille ja ilmestyy vahvistamaan
sitä yhdessä monien kanssa. Viimeistään siinä vaiheessa
Antikristuksen nimi on selvillä. HV


PEKKA SARTOLA SAMOILLA LINJOILLA

Minun käsitykseni tempauksesta on ollut jo 20 vuotta sen verran julkinen, että voi kai sen tiivistää vielä kerran. Ennen muuta se tulee ymmärtää oikeassa suhteessa Danielin ( 9:24-27) 70. vuosiviikon viimeiseen 7:n vuoden jaksoon. Tempaus tapahtuu ennen sitä, kuinka paljon ennen, on vaikeampi täsmentää. Mutta varmasti ennen 7:n vuoden mittaisen valerauhan julkistamista. Pekka Sartola


OLEN ALKANUT EPÄILLÄ SELITYKSIÄNI

Gorba-erehdykseni jälkeen olen alkanut epäillä selityksiäni. Yksi paha virhe ja useita epätarkkuuksia. Sellainen ei sovi hyvälle profeetalle. Vaihtoehtoja Antikristuksesta ja tapahtumista on niin paljon, että on vaikea hahmottaa yhtä totuutta. Onneksi Erkki Sinkon mukaan olen vielä valtakunnan paras profeetta, ja monien muidenkin mukaan edes kohtalainen.





September 13, 2022 Syyskuun 13. 2022

Millennium:
Ennustuksen mukaan Messias tulee,
kun uusi Temppeli rakennetaan

ALKOIKO VIIMEINEN VUOSIVIIKKO 11. 9. 2022?

Leo Mellerin mukaan viimeinen vuosiviikko alkoi vuonna 2019. Hänen mukaansa ylösotto tulisi keväällä 2023. Ajankohta on liian aikainen, vaikka monet muutkin kuin Meller uskovat ylösottoon ensi vuonna. Kysyin Leolta mahdollista uutta käsitystään asiassa, mutta hän ei vastannut mitään. Selvää kuitenkin on, että viimeinen vuosiviikko alkaa hyvin pian.

Odotin ajankohtaan 11. 9. 2022 merkkitapahtumaa kuten Chrislam pääkonttorin avaamista tai Kalliomoskeijan tuhoutumista uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittamiseksi. Ei tullut kumpaakaan. Tosin ei ole varmaa, että viimeisen vuosiviikon alkaminen vaatii yleensäkään mitään merkkiä.

Epävarmaa on koko uuden Juutalaistemppelin rakentaminen. Vaikka temppeliä ei tulisi, tulkintamme on oikea ja Antikristus veisi kuvansa Kristuksen taivaaseenastumisen kirkkoon. Silloin Juutalaistemppelin rakentaminen ei voi olla merkkinä viimeisen vuosiviikon alkamisesta. Siinä tapauksessa mitään merkkiä tuskin tuleekaan ja viimeinen vuosiviikko on voinut alkaa 11. 9. 2022.

Jos valerauha ylösottoineen tulee talvella 2026, viimeinen vuosiviikko on alkanut nyt 11. 9. 2022. Ja myös kääntäen: Jos viimeinen vuosiviikko ei ole vielä alkanut, valerauha ylösottoineen ei ehdi tulla vielä tammi- helmikuussa 2026.

Uskon vielä valerauhaan ylösottoineen talvella 2026 ja siksi pidän mahdollisena myös, että viimeinen vuosiviikko on nyt alkanut. Toki asiaan saadaan varmistusta myöhemmin. HV http://veijonen.fi


TEURASUHRIN JA RUOKAUHRIN

Daniel 9:27b: "ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä."

Antikristus lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin. Viittaa vahvasti siihen, että Juutalaistemppeli on rakennettu ja uhrimenot siellä lopetetaan väkivalloin. Ellei temppeliä tule, olen tyytynyt selittämään, että tuo tarkoittaa vain juutalaismenojen lopettamista kaupungissa, juutalaisten ajamista pois. Hyvin todennäköistä on, että uusi temppeli vielä rakennetaan esimerkiksi kahden vuoden kuluttua. HV


MESSIAAN VIIMEISIN MAHDOLLINEN KUOLINAIKA

Olen itse vähän sotkenut tulkintaani esittämälläni "70 vuosiviikkoa", jossa pidetään todennäköisenä että 62 vuosiviikon mentyä kuollut Messias tapahtui vasta vuonna 38 jKr. Viimeinen vuosiviikko alkaisi vasta 2031 ja ehkä valerauha ylösottoineenkin tulisi silloin. Toivottavasti olen väärässä 70 vuosiviikoissani, ettei tarvitse odottaa Herraa niin pitkään. HV


EI O EI O

On niin helppo sanoa toiselle kuka Antikristus ei o.
Rehellisempää on sanoa oma käsityksensä siitä kuka
Antikristus sitten on kun ei kerran Gorba.
Antikristustutkimukseni odottaa vielä ehdotuksia
viimeiseksi suureksi Antikristukseksi. Ole hyvä
ja esitä käsityksesi tähän tai sähköpostilla
harriveijonen@yahoo.com http://veijonen.fi


PEKKA SARTOLAN VASTAUS

Hei.
Antikristuksesta olen kirjoittanut useissakin eri teoksissani, joten se ei ole mikään salaisuus, mutta kaikki mikä häneen liittyy, on spekulaatiota useiden eri Raamatun viitteiden pohjalta. En käy niitä sen enempää kuvailemaan, yhteenvetona seuraavaa.

Näkemykseni on, että hän olisi Syyrian tai Irakin kansalainen, saattaa jopa elää pakolaisen statuksella jossain Eu-maassa. Jokin vanha ennustus kertoi, hänen syntyneen 1960-63 aikoihin, siihen on vaikea uskoa.

Pakolaisia on noista maista tullut unionin alueelle miljoonittain, joten joskus tulevaisuudessa, jolloin islamin kannattajat alkavat muodostaa varteen otettavia poliittisia ryhmiä, tuleva Ak astuu mukaan politiikkaan ja sitä kautta aikanaan myös tulevan Euroopan liittovaltion johtoon.

Nykyiset demografiset kehityssuunnat Ranskassa ja Saksassa tukevat vahvasti islamin nousua erittäin varteenotettavaksi tekijäksi unionin tulevassa poliittisessa kehityksessä.

Yst.terveisin
Pekka Sartola


MARKKU VEILO. Markku Veiloa Seija kehui ja kysyin hänenkin käsitystään. Markku vastasi:

Hei Harri
Antikristillinen järjestelmä on minulle hierarkia, jonka ylimpänä johtajana tulee olemaan tulevan Euroopan liittovaltion/petovaltion johtaja. Antikristuksia on monta (1.Joh.2:18) ja yksi niistä hallitsee jo: pohjan kuningas Putin. (Hes.38:1;Dan.11)
Putin on nostettu lopunajan ruoskaksi tälle maailmalle. Putin on Googin ruhtinas, joka hyökkää Israeliin, Suomeen, Viroon. Ukrainan sota tulee vaiheittain laajenemaan 3. maailmansodaksi.

Siunausta
Markku Veilo


Keijo Manninen: Raamatun mukaan Antikristus tunnistetaan vasta hänen ilmestyessä ja monet erehtyvät luulemaam häntä Kristukseksi ja Messiaaksi.


Seija Lehtonen: Meillä taitaa olla siitä väärä käsitys. Amerikkalaiset ajattelevat antikristuksen sen mukaan, että Yhdysvallat olisivat kaiken keskus ja antikristus tulisi sieltä. Me eurooppalaiset asetamme Euroopan kaiken keskukseksi ja ajattelemme, että antikristus on eurooppalainen. Mutta meidän on mentävä Israeliin ja katsottava sitä israelilaisten silmin, sillä se todella on kaiken keskus. En ole erikoistunut antikristuksen elämään enkä mieti, mistä hän tulee, mutta oletan hänen tulevan jostain heidän ympäristöstään. Mutta uskon, että me uskovat olemme täällä antikristuksen ajan puoliväliin asti. Sen tähden teen kaikkeni ollakseni valmis Jeesuksen tulemukseen, oli antikristus kuka tahansa. Yleensä ollaan sitä mieltä, että antikristus olisi Jeesuksen ikäinen päästessään valtaan. Ja raamattu sanoo, että hän on homo, eli ei välitä naisten rakkaudesta. Oli hän kuka tahansa, Jumala hänestä varoittaa, jos olemme Hänen lähellään. En mieti näitä asioita kovin paljon, sillä olen nähnyt kuinka raamatun tutkijoiden väitteet ovat osoittautuneet vääriksi toinen toisensa jälkeen. Aika paljon Markku Veilo on osoittautunut olevan oikeassa, vaikka on hänelläkin virheensä. Arvostan kuitenkin eniten hänen opetustaan. Seija

Seppo Pesonen: Hizbollahin päämies vaikka

Jorma Ensio Nieminen: Kuningas Charles III


HOLVAISEN PROFETIA

H.D. Holvaisen profetia sadan vuoden takaa kertoo, että USA:n presidentti ja paavi olisivat ilmestyskirjassa mainitut pedot:
https://docs.google.com/document/d/12sYJJBiJYQHf7wlEJ8pZqR1fP7gIOzBF_cf5CWV0U4c/edit?hl=fi
Holvaisen suomalainen profetia kertoo, että antikristus ja hänen väärä profeetta yhdistävät rauhan nimessä kaikki uskonnot saman katon alle. Paavi johtaisi moista uutta uskontoa.
Ihan samaa kertoo kenialainen Kevin Mirasi englanniksi. Tuskin nämä kaksi ovat mitenkään tienneet toisistaan.
http://injesuschrististand.blogspot.fi/2012/10/what-lord-has-shown-me-about.html





September 8, 2022 Syyskuun 8. 2022

NYT TARVITAAN ANTIKRISTUSTA
KERRO ANTIKRISTUSEHDOKKAASI

Yli 30 vuotta olin sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että M. Gorbatshov tulisi vielä takaisin Antikristukseksi. Kristus ei voi tulla ennenkuin Antikristus on ilmestynyt. Nyt tarvitaan nopeasti edes lähes yhtä hyvää ehdokasta Antikristukseksi, mitä Veijosen Gorba oli. En ole vielä poistanut sivuiltani "Gorba profetiasarjaa", sillä oikea Antikristus noudattaa osittain samoja tuntomerkkejä mitä Gorballa oli. Olemme niin lähellä ylösottoa, että varmasti joku jo tietää Antikristuksen oikean nimen.

Jos ette uskalla esittää mitään arviota Antikristukseksi, ette ole edes Veijosen tasoisia asiassa. Kannattaa miettiä millainen Antikristus ei ole. Tässä on monia hyviä periaatteita siitä kuka Antikristus ei voi olla:

Väärinkäsitys #A: Antikristus on paavi
Väärinkäsitys #1: Antikristus on kuninkaallinen henkilö
Väärinkäsitys #2: Antikristus ei ilmesty ennenkuin vasta tempauksen jälkeen
Väärinkäsitys #3: Kukaan ei tiedä kuka Antikristus on kunnes hän näyttää itsensä Jerusalemin temppelissä
Väärinkäsitys #6: Antikristus nousee Euroopasta
Väärinkäsitys #7: Antikristus on assyrialainen, syntynyt Lähi-idässä
Väärinkäsitys #10: Antikristus on juutalainen eikä pakana.
(https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/13_myyttia_Antikristuksesta_murrettu_by_Brother_James_Key.pdf)

Jotta edes jotkut uskaltautuisivat esittämään antikristusehdokkaita, annan vapaat kädet esittää mielipiteensä. Esitä rohkeasti käsityksesi tässä ryhmässä tämän aloituksen jälkeen mieluiten perustellen. Tai harriveijonen@yahoo.com Osallistu! Kiitos!

Vastauksia kommentoin osoitteessa http://veijonen.fi


Mika Lehtonen: Vicarius filii dei. Jumalan Pojan sijainen eli paavi. HV: Paavi ei ole viimeinen suuri Antikristus.

Esko Hanelius: Antikristus istuu jo Vatikaanin paavinistuimella. https://adtv.watch/total-onslaught/who-is-the-antichrist

Mika Lehtonen: Katolinen kirkko paaveineen. Ei tarvitse arvailla.

Seppo Hauta-aho: Minulla ei ole sopivaa ehdokasta, ainakaan vielä. Jotkut ehdottaa Obamaa ja jotkut Trumppia, itse epäilen.

Jari A. Hyytiäinen: Ameriikkaan menee.... DT vois hyvinkin olla. Kaverilla on sellainen vauhti päällä. HV: Trumppi on minunkin ykköseni tällä hetkellä.

Unto Lehtone: Saatanan poika, Barak Obama tulee kansan pyynnöstä koko maailman hallitsijaksi ydinsodan jälkeen... Tästä on olemassa profetia Englannin kielellä, jokainen voi yrittää itse etsiä, nyt ei ole linkkiä laittaa... Olen itsekin julkaissut sen joskus.

Jouko Piho: En tiedä Antikristuksen nimeä, mutta käsitykseni on, että Antikristus nousee Aleksanteri Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeen syntyneesta Syyriasta eli hän on Raamatun mainitsema Assyyrialainen. Mutta koska Syyria joutui myöhemmin osaksi Rooman valtakuntaa, niin voidaan sanoa myös, että Antikristus nousee uudelleen syntyvän Rooman alueelta, sen itäosista. Jeesus sanoi, että minua te (sen ajan juutalaiset johtajat) ette ota vastaan, mutta tulee toinen omassa nimessään ja hänet te (tämän ajan juutalaiset) otatte vastaan. Tämän takia jotkut ovat olleet sitä mieltä, että Antikristus olisi juutalainen.
Mielestäni Jeesuksen sanoma ei välttämättä tarkoita sitä, että Antikristus olisi juutalainen (voi toki ollakin), vaan sitä, että Antikristus esiintyy aluksi niin voimakkaasti Israelin ja sen rauhan (mikä osoittautuu valheeksi) puolesta, että Israelin johtajat ja koko kansa on valmis hyväksymään hänet Messiaaksi, jolloin etnisellä alkuperällä ei ole mitään väliä.
Jouko Piho: Antikristus ei ole vielä ilmestynyt eikä hän ole kukaan tällä hetkellä tunnetuista ihmisistä.

Keijo Lindeman: Mitä sitten tarkoittaa se, että laittomuuden ihminen asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala? Monet profeetallisen sanan tulkitsijat ovat ymmärtäneet tämän niin, että kun juutalaiset rakentavat lopun ajassa temppelin Jerusalemiin, tulee antikristus sisälle tähän temppeliin, julistaa itsensä jumalaksi ja lopettaa tuossa vihan ajan temppelissä pidetyt vanhan liiton mukaiset uhrit, rikkoo liittonsa israelilaisten kanssa ja alkaa vainoamaan heitä (Dan.9:27; Ilm.13:1-2). Tällainen tulkinta on mahdollinen profeetallisesta sanasta ja saattaa olla, että joko paavi tai maallinen antikristus tulee saastuttamaan vihan ajan temppelin Jerusalemissa, jos sellainen sinne todella tulee rakennetuksi ennen tuhatvuotista valtakuntaa. Asiasta on kuitenkin toinenkin tulkinta. Katso kirjani: Apostolinen seurakunta.
Shalom!
Kirjasta käy kyllä selville, että antikristuksia on ollut apostoli Johanneksen päivistä asti ja ne nousevat seurakunnan/kirkon piiristä (kuten Johannes kertoo). Sarjan viimeinen on huipentuma ja se ns. antikristus, josta paljon keskustellaan. Yleensä puhutaan vain antikristuksesta, eikä huomioida, että niitä on ollut Raamatun mukaan monta ja tulee vain huipentuma. Kaverina sillä on maallinen diktaattori/peto (ensimmäinen peto), jota voitaneen sanoa myös poliittiseksi tai sotilaalliseksi diktaattoriksi.
Siunausta! Keijo

Keijo Manninen: En usko että arvailut menee nappiin. HV: Nappiin osuu hän joka väittää, että Antikristus on hän joka vahvistaa valerauhan Israelille.

Miika Korhonen: Terve Harri, Luen epäsäännöllisesti sivujasi ja olen saanut paljon ajateltavaa. Gorbachovin kuoltua ei ole selvää mitä tulee tapahtumaan. Kysyit ehdotuksia antikristuksesta. En ole mikään profeetta, mutta yksi mahdollisuus voisi olla Erdogan? Hän voisi olla mukana valerauhan teossa ja on jo osoittautunut kaksinaamaiseksi. Venäjään myös muuten linkitetty vahvasti.

Kaija Romppanen: Uskon että ennen Jeesuksen takaisintuloa nousee mies, jolla näyttää olevan vastaukset kaikkiin yleismaailman ongelmiin niin taloudellisiin, poliittisiin, uskonnollisiin ja ilmasto- ynnä ympäristökysymyksiin. Tämä henkilö saa kansojen suosion ja häntä palvotaan supersankarina kansainvälisesti ja tätä jatkuu noin kolme ja puoli vuotta kunnes paholaisen ruumiillistuma näyttää korttinsa ja petollisuutensa ja julistautuu olevansa jumala tai Jumalan vertainen.

Apostolien Opetus: Itse en ole tarkemmin miettinyt asiaa, mutta jos joku haluaa tutkia asiaa, niin Aamen sillä tiedän kyllä useitakin joita Herra on kutsunut (sekä oikeita, että vääriä) selittämään Ilm.kirjaa!

Juhana Pohjola: Hei! Kiitos kysymyksestä. Vaikka huomiomme on Kristuksen julistamisessa, niin antikristuksia on noussut alkukirkon ajoista saakka. Minulla ei ole aiheesta mitään erityisoppia. Tässä on kirkkomme katekeesia aiheesta: https://www.luterilainen.net/antikristus/ Syysterveisin! Juhana Pohjola

Aarno Valli: Ei ainakaan Putin, häneen on luotto mennyt. Kyllä antikristuksen tunnistaa, ainakin ne joilla on henkien erottamisen lahja ja heidän tehtävänä on heti alussa varoittaa kanssamatkaajia! No, jos sanon, että Trumb olisi yksi ehdokas.

Raimo Olaf Balk: Uskoisin niin , että kun antikristus tulee moni uskovainen kristitty myös ei häntä tunnista. HV: Niin juuri. Ajatus tuntuu minusta kauhistuttavalta ajatellen itseäni.

Daniel Elkama: Minä olen aika varma että se on Donald Trump tai Putin. Trumpiin sopisi se että hän hallitsee kaksi USA:n presidenttikautta, 8 vuotta, mistä tulee antikristuksen vuosiviikko. Hän myös solmi rauhan Israelin kanssa ja siirsi suurlähetystön Jerusalemiin ensimmäisenä vuonna. Hän rikkoo rauhan toisella kaudellaan. Kun Trump valitaan uudelleen, hän perustaa dystooppisen natsi-Amerikan. Trump on ahdistelija, ahne kasinomiljonääri ja valehtelija. Puhuu suuria kuten antikristus ja saa laajat kansanjoukot puolelleen. Trumpin seuraava valtakausi tulee olemaan 3,5 vuotta kuten antikristuksella ja hän luo uuden maailmanjärjestyksen imperiuminsa 2024-2028.

Sirpa Ni: Paremminkin se musta pressa ennen Trumppia.. En nyt mainitse nimeä mutta..

Erkki Sinkko: Arvoisa Suomen profetian ykkönen Harri Veijonen. On kiinnostava lukea profetiaraporttejasi. Osaat kirjoittaa oivallisesti! ...

Hille Kylätasku: Onkohan vielä edes syntynyt maailmaan? HV: Olet nyt huonoin profeetta jonka tiedän.

VIELÄ toivotaan vastausta Sinulta, Pekka Sartolalta ja Leo Melleriltä!


JEESUKSEN PARHAAT YSTÄVÄT JA ODOTTAJAT ODOTTAVAT ANTIKRISTUSTA

Koska Kristus ei tule ennenkuin Antikristus on ilmestynyt, odotamme nyt ensin Antikristusta. Me, jotka rakastamme Jeesusta ja Hänen ilmestymistään. http://veijonen.fi


ANTIKRISTUKSEN IHMEET JA MERKIT kirjoitin toukokuun 3. 2022: "PARODIOI KRISTUKSEN KUOLEMAA JA YLÖSNOUSEMUSTA. Novum vuonna 1980 kirjoitti, että Antikristus parodioi Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Vuosikymmen myöhemmin Gorba oli 72 tuntia vankina kuin Kristus haudassaan. Parempaa ylösnousemustodistusta ei ole.
VALEKUOLEMA MAHDOLLINEN. Jos tulee uutinen Gorbatshovin kuolemasta, en heti usko sitä. Odotan 72 tuntia, jos vaikka hän heräisi unestaan."


VÄÄRIEN OPETTAJIEN ERITYISPIIRTEITÄ

MARKKU GRAHN. Kieltää Daniel 9:27 lopun ajassa. Opettaa seurakunnan jäävän vihan aikaan.

SAMUEL TUOMINEN. Pitää prinssi Charlesia antikristuksena. Ei myönnä olleensa väärässä että Trump piti tulla presidentiksi.

OSMO HAAVISTO. Kieltää Daniel 9:27 lopun ajassa. Haukkui Harri Veijosta harhaoppiseksi.

MAUNO VIINIKKALA. Pilkkasi Jumalan ilmoitusta tuhatvuotislaskelmasta. Haukkui julkisesti Harri Veijosta harhaoppiseksi.

ARTO SAARINEN, kirkon pappi. Pilkkaa Harri Veijosta vääränä profeettana.

MARTTI AHVENAINEN. Uskoo antikristuksen tulevan EU:sta 15 vuoden päästä.


MARKKU GRAHNIN HARHAOPIT

Ei Ilmestyskirjasta löydy ylösoton ajankohtaa niinkuin Grahn väittää. Sellainen löytyy Daniel 9:27:stä, kun Antikristus vahvistaa valerauhan Jerusalemille ja sanotaan nyt on rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3). Tämä että Daniel 9:27 liittyy lopun aikaan pitäisi olla jo selvä sen myötä, että valerauhaa on tehty vuodesta 1991 ja se valmistunee ehkä 35 vuodessa. Antikristus on mukana valerauhaa vahvistamassa yhdessä monien kanssa. Silloin viimeistään tunnistamme kuka viimeinen suuri Antikristus on.

Grahn väittää, ettei hän opeta seurakuntaa jäämään vihan aikaan. Kuitenkin hän katsoo suurimman osan Ilmestyskirjan vitsauksista kohtaavan seurakuntaa. Ilmestyskirja on lähinnä vihan ajan tapahtumien kuvausta, jossa seurakunta ei ole mukana. Toki mukana ovat he, jotka eivät olleet valmiita kun ylösotto tuli Jerusalemin valerauhan jälkeen. HV


YRJÖ HÄMÄLÄISEN VIDEOITA

Uskon ja urheilun ystävä Yrjö Hämäläinen Taipalsaarelta tekee hauskoja videoita. Tässä muutamia:

https://www.youtube.com/results?search_query=herttualan+karhu

Herttualan karhu: Jäniksen metsästys
https://www.youtube.com/watch?v=4fao5J4fwrU

Pellehyppynäytös Taipalsaarella
https://www.youtube.com/watch?v=OaqmQohSLPk

Vahva mutta tyhmä
https://www.youtube.com/watch?v=aN-zRfHj_kU

Herttualan karhu ja rouwa
https://www.youtube.com/watch?v=ZgMm0YYqX9s

https://www.facebook.com/yrjo.hamalainen.1


TERVETULOA FACEBOOKRYHMIINI

Profetaalisuus Ajassamme
https://www.facebook.com/groups/235999839884511

Helluntailaiset Suomessa
https://www.facebook.com/groups/helluntaikirkko

Kirkkoihin kuulumattomat uskovat Tampere
https://www.facebook.com/groups/451814551870284

Ylösottoon valmistautuvat
https://www.facebook.com/groups/1395310094268764

TV7 ohjelmien arviointi
https://www.facebook.com/groups/2169938609769439

Vanhat hyvät hengelliset kirjat
https://www.facebook.com/groups/843405395826609

Uudet kristilliset kirjat
https://www.facebook.com/groups/260736691094206

Kristillinen lahjoitus ryhmä
https://www.facebook.com/groups/168449460463539

Näyt, unet ja ilmestykset
https://www.facebook.com/groups/1856085774708857

Saara Jussila-Carlsnäs muistoryhmä
https://www.facebook.com/groups/211042653056645

Exlibrikset ja niiden keräily
https://www.facebook.com/groups/1186219048788818




September 1, 2022 Syyskuun 1. 2022

Kun Konnunsuon vankilan paras keihäsmies, sittemmin evankelista ja rakentaja ANTERO AHTIAINEN,
pianonsoiton opettaja, rakentaja ja kuulantyönnön piirinmestari YRJÖ HÄMÄLÄINEN https://www.facebook.com/yrjo.hamalainen.1
ja ikämies, keihäsprofeetta HARRI VEIJONEN heittivät miesten keihästä yhdessä 1990-luvulla, osuivat he kaikki samaan reikään reilussa 40 metrissä.


HEITTONI MAAILMANLOPPUUN 6000 VUOTTA AADAMISTA

Maailmanloppu (ylösotto) tulee 6000 vuotta Aadamista. Johannes Keplerin laskelmien mukaan 6000 vuotta Aadamista täyttyy 2024. Käytännössä se on Jerusalemista sovittaessa ilmeisesti talvella 2026.

KUTSUMUKSENI JEESUS TULEE 6000 VUOTTA AADAMISTA

Niilo Yli-Vainio kirjoitti kirjoissaan, että Jeesus tulee 6000 vuotta Aadamista. Selitys pohjautuu Raamattuun "yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta". Tuhatvuotinen aika olisi lepopäivä niinkuin Jumala lepäsi seitsemännen luomispäivän.

Minä sain kutsun Herralta "rauha ylösottoineen tulee" julistustyöhön kevättalvella 1986. Mutta Jumalan valinta se tulee 6000 vuotta Aadamista oli tapahtunut jo syksyllä 1972. Silloin 17-vuotiaana heitin miesten keihästä ennätyksekseni jääneen 6000 senttimetriä tasan. Ei noin vaan tasan niinkuin Jumalan päivätkin ovat tasan tuhat vuotta ja kuusi päivää 6000 vuotta. Totisesti on Herran kansalle sapatin lepo tuleva!

Toinenkin todistus siitä, että minut oli valittu tuhatluvun vaihteessa tapahtuu julistajaksi tuli 1997 kun perheemme voitti Tykkimäen huvipuistossa 2000.000. kävijä palkinnon. Iso pehmolelu ja ilmainen päivä huvipuistossa aterioineen koko perheelle oli palkinto. Messiaan näkyvä paluu tuleekin 2000 vuotta Kristuksen elämästä tai kuolemasta.

Mielelläni olen opettanut tätä 6000 vuotta Aadamista tapahtuu, kun raamatullinen opetukseni on saanut vielä kaksi ihmeellistä osumaa, vahvistusta ja sen, että julistustyö on juuri minun tehtäväni. Kiitän Herraa tästä ihmeellisestä valinnasta ja valinnan seurauksena olenkin kestänyt kaiken vastustuksen asiassa. Minut on valittu ja minä puhun asiaa! Heikoimmassakin keihäskisatuloksessani oli profetiaa. Heitin 35 metriä, sillä valerauhaa tehdään 35 vuotta (1991-2026).

35 METRIÄ LEHDESSÄKIN

60.00 oli Aamulehdessä tuloksissa TU-38 seuran mestaruuskisoista 1972. 35 metriä oli Etelä-Saimaassa Antti O. Arposen kirjoittaessa piirin parhaista tuloksista. Tulokseni oli piirin kymmenenneksi paras sinä vuonna. Huonoksi sitä mainittiin artikkelissakin. Vuotta en muista, mutta 60.00 tapahtui 11. 9. 1972 todellakin tasan 50 vuotta ennen 11. 9. 2022 (viimeisen vuosiviikon alkamista?)

VEIJOSEN 60.00 EDELLEEN SEURAN ENNÄTYS

Tulokseni 60.00 on edelleen ikäluokan ennätys TU-38 seurassa. Löytyy ennätyksenä sekä 18 että 19-vuotiaissa:
https://1566727.169.directo.fi/@Bin/b8784abf049ebdbf927c3dbe6b26a3c4/1660190786/application/pdf/740919/TU-38%202021.pdf
16-vuotiaissa piiriennätykseni 60,94 ei enää löydy seuran ennätyksissä, koska ikäluokassa on siirrytty 700 gramman keihääseen. Toki ennätykseni 600 gramman keihäällä 60,94 on parempi kuin 700 gramman keihäällä Lauri Halmesvirran tekemä 50,74 puhumattakaan 17-vuotiaisissa, jossa Halmesvirralla on sama 50,74 ennätys ja 700 grammaisella kun minä heitin 800 grammaista 60,00 1972 17-vuotiaana. HV http://veijonen.fi


EM kisat 2022 München

Wilma Murto seiväshyppy EM kultaa ym. Päivitetty.
http://veijonen.fi/heitot.htm


VENÄLÄISET ANTIKRISTUKSET

STALIN. "Yhdysvaltain vanhoillisissa piireissä antikristuksena pidettiin kommunistijohtaja Josif Stalinia." https://fi.wikipedia.org/wiki/Antikristus

PUTIN. Eräs yhdysvaltalainen on pitänyt Putinia Antikristuksena.
Baptistnews: Putin ei ole Antikristus; hän on sitä pahempi. HV: Antikristusta pahempaa ei voi olla.

GORBATSHOV. Harri Veijonen: Gorba on Antikristus, jos palaa valtaan.


PUTININ PAHUUS ENNALTATIEDETTY

Kyllä ovat Amerikan baptistitkin hakoteillä, kun väittävät Putinia Antikristusta pahemmaksi. Tiedetään, että Antikristus tulee rauhan miehenä. Siinä samalla on tiedetty, että edeltäjän toiminta on pahaa. Gorba otetaan mielihyvin maailmalla vastaan Putinin jälkeen. HV


PUOLET LUKIJOISTA ULKOMAILTA

Mm. USA:sta, Ranskasta, Hollannista ja Itävallasta. Kiitos käynnistä! Harri Veijonen





August 20, 2022 Elokuun 20. 2022

TEHDÄÄNKÖ VALERAUHAA 35 VUOTTA?

"1991 käynnistyivät viralliset Lähi-idän rauhanneuvottelut" (https://yle.fi/uutiset/3-5136661). Siihen loppuivat 70 vuosiviikkoa sotineen. Kun heitin keihäsennätykseni 60.00 en vielä aavistanut, että se ennakoi 6000 vuotta Aadamista ja Jerusalemin valerauhaa ylösottoineen. Kun heitin viimeisen keihäskisani, ihmettelin huonoa tulosta 35 metriä. (35,02, mutta epäilen mittausvirhettä) Aavistin siinäkin olevan lopun profetiaa. Mahdollisesti vuodesta 1991 menee vielä viisi vuosiviikkoa eli 35 vuotta ennenkuin seurakunta lähtee.

(Jopa päivälleen neljä vuosiviikkoa menee WTC:n iskusta Messiaan näkyvään paluuseen, jos 11. 9. 2022 tulee viimeisen vuosiviikon alkamisen merkkitapahtuma.)

Ilmeisesti täytyy kulua tasavuosiviikkoja 70 vuosiviikon loppumisen jälkeen. Asia olisi selvä, jos merkki viimeisen vuosiviikon alkamisesta nyt syksyllä tulisi. HV


EI KEIHÄÄLLÄ

Vaikuttaa siltä, että merkittävä osa uskovista ei saa millään selvää lopun ajan ajoista ja tapahtumista. Minä sensijaan näytän selvittävän ajat ja tapahtumat pelkällä keihään heitolla. Ennätys 60.00 profetoi 6000 vuotta Aadamista tapahtuu seurakunnan ylösotto ja heikoin tulos 35 metriä lupaa, että 35 vuodessa Lähi-Idän rauhansopimus valmistuu. Varmasti on niitäkin, jotka uskovat, että todellakin minä ennustan asioita keihäällä. He eivät tunne profeetallista Sanaa, jota minä olen ahkerasti opiskellut 40 vuotta. En todellakaan ennusta tapahtumia keihäällä vaan Jumalan Sanan pohjalta. Herra vaan on valinnut minut asioita selvittämään Sanastaan ja sen palkaksi pannut minut heittämään profetiaa tukevia tuloksia. HV http://veijonen.fi


KUOLIKO JEESUS 30 - 33 jKr. vai 38 jKr.?

Tiedetään, että Jeesus kuoli ennen vuotta 39 jKr. Luullaan, että Jeesus kuoli 30 - 33 jKr. Luulo perustuu mm. 70 vuosiviikon väärään tulkintaan. 70 vuosiviikosta todellakin saadaan Jeesuksen kuolinaika kun lasketaan vuosia taaksepäin. 70 vuosiviikon mentyä 1991. 69 vuosiviikon mentyä 1984. 68 vuosiviikon mentyä 1977. 67 vuosiviikon mentyä 1970. 1970-1967=3 vuotta. 66 vuosiviikon mentyä 66 jKr. 65 vuosiviikon mentyä 59 jKr. 64 vuosiviikon mentyä 52 jKr. 63 vuosiviikon mentyä 45 jKr. 62 vuosiviikon mentyä 38 jKr.

Jeesus ilmestyi kuoltuaan 40 päivänä. Raamattu tuntee periaatteen päivä vuotta kohden. Jeesus olisi elänyt lähemmäs 40 vuotta. Kolme ensimmäistä evankeliumia tuntee vain yhden pääsiäisen. Johannes 3 pääsiäistä, mutta juuri hän sanoo, että jos kaikki Jeesuksen elämästä kirjoitettaisiin koko maailmaan eivät mahtuisi kirjat jotka pitäisi kirjoittaa. Jeesus on voinut vaikuttaa yhdeksänä pääsiäisenä. Ei pitäisi perustaa oppeja luuloihin kuten totuutena pidetty Jeesus kuoli 30 - 33 jKr. HV http://veijonen.fi


VUODELTA 1995: VIRHEELLISISTÄ TULKINNOISTA: 2 B. MESSIAAN AIKAAN PÄÄTTÄMINEN

Uuras Saarnivaaran selitys edustaa laajalti Suomen ev.lut.kirkossa vaikuttavan evankelisen liikkeen käsitystä. Tähän lainataan hänen toimittajalle lähettämäänsä kirjettä: "Dan. 9:27 puhuu Voidellun,Kristuksen perustamasta uudesta eli kristillisestä liitosta, jonka perustamiskausi oli 7 vuotta. Se on aika Jeesuksen julkisen toiminnan alusta v. 27 jKr. seurakunnan alkuvaiheen päätökseen. "Jumalan kansan Raamattu", jossa olen yhdessä useiden muiden kanssa suorittanut korjaustyön, on siv. 1091 seuraavasti:

Teksti 9:27:27. `Hän (Voideltu, Kristus) vahvistaa liiton monille yhden vuosiviikon aikana, ja viikon puolivälissä hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin´// Alaviite: III. 7 vuotta, viimeinen vuosiviikko Jeesuksen julkisen toiminnan alusta kristillisen seurakunnan alkuvaiheisiin, vuodet 27-32/33 jKr.Tämän vuosiviikon aikana, sen puolivälissä, v. 30, Voideltu, Messias surmattiin ristillä ihmisten pelastukseksi, heidän syntiensä sovitukseksi (eikä hänen omaksi hyväkseen). Sen kauden juutalaisessa kirjallisuudessa mainitaan, että temppelissä uhratut uhrit menettivät voimansa 40 vuotta ennen v. 70 tapahtunutta kaupungin ja temppelin hävitystä eli v. 30."

On hienoa nähdä "vastustajia", jotka uskovat Jumalan olleen Kristuksessa ja sovittaneen maailman synnit ristillä. Yhteisen Kristus-uskon perusteella voi olla pääsy Karitsan häihin "rauhan" tullessa,vaikkei "rauhaan ylösottoineen" uskoisikaan. Opetan kuitenkin niinkuin ymmärrän, että puolet uudestisyntyneistä, Herraa odottavista, ajan tietävistä ehdokkaistakin jää vihan aikaan (Matt. 25:6-10). Tottelemattomat pitävät halpana esim. käskyn Herran kansalle lähteä portosta ulos (Ilm. 18:4). Voivat syyttää vain itseään kun takaisin tuleva peto polttaa heidät tulessa (Ilm. 17:16). "Kolmannelta vuosisadalta lähtien parhaiten menestynyt vieras evankeliumi on kreikkalaisen filosofian, vanhan ja uuden liiton oppien, pakanallisten uskomusten ja ei-kristillisen valtiomahdin sekoitus, mikä paremmin tunnetaan nimellä kirkko."(Pöysti, Miten Jumala tunnetaan). Seurakunnan tulee edetä kauaksi koko uskonnollisesta järjestelmästä! "Yksi hirvittävimpiä valheturvia ovat kirkko ja uskonnot. Petos lähtee Suomessakin varsin aikaisessa vaiheessa liikkeelle", kastelussa kirkon jäseneksi (Laukkanen,Tulevaisuus - maailman tuho ja Jumalan pelastustie) . Kristillinen liitto on mukana pönkittämässä porttoa eli kirkkoa ja syrjimässä seurakuntaa. Esimerkki: poliittisen puolueen myötävaikutuksella mainitut julkaisut ovat kaupunkimme kirjastoonkin kiellettyjä omakustanteisuuteen vedoten.

Juutalaiset uhrit todella menettivät voimansa. Talmudissa (Yoma 39b) kerrotaan, että temppelin porttiin pantu punainen villakaan ei enää muuttunut valkoiseksi. Siinä yhteydessä puhutaan ajasta 70jKr. asti, mutta mikäli 40 vuodestakin puhutaan katson sen juutalaisten yritykseksi todistaa, että myöhemmin kuin 30 jKr. kuolleeksi tiedetyllä Jeesuksella ei olisi ollut tekemistä tapahtuman kanssa. Tosin meidänkin tulkintamme edustajissa löytyy Saarnivaaran tavoin ajattelevia, jopa Colin Deal. Tulkintaamme sovellettuna 40 vuodesta 30-70 jKr. seuraisi, että Kristus olisi kuollut 69. viikon lopussa ja laskelma keskeytyisi siinä. Siten tulkintaamme yleisimmin selitetäänkin. 70. viikko olisi alkanut kun juutalaisten tekemä Jerusalemin jälleenrakentaminen oli hyvässä vauhdissa ja keskellä 1967 alkanutta aikaa. Tai 70. viikko tai ainakin Daniel 9:27:n toteutuminen olisi alkanut vuonna 1991 alettaessa "rauhan" teko. Kolmas mahdollisuus olisi, että Daniel 9:27 alkaisi toteutua silloin kun ryhdytään neuvottelemaan Jerusalemista.

Messias tapettiin "eikä hänen omaksi hyväkseen". Eihän Saarnivaara luule, että ketään on koskaan tapettu murhatun omaksi hyväksi vaan hän ujuttaa käännökseksi sopivana pitämäänsä tulkintaa. Messias kuoli meidän hyväksemme. Mikään Raamatussa ei todista, etteikö Herran toiminta-aika olisi voinut olla jopa 10 vuotta. Mutta kun Saarnivaara uskoo vain 3,5 vuoteen siinä ajassa vuosiviikkoa ei tehdä mitään. Kristiina Lampolan kirjeestä: "Ja 62 vuosiviikon kuluttua raivataan voideltu tieltä, eikä kansalla ole enää toista." Sitten Kristiina Lampola aloittaa uuden kappaleen: "Uusi hallitsija lähettää väkensä ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun." Saarnivaara puhuu Voidellusta vielä 27. jakeessa, vaikka tekijä vaihtui eikä Messias edes ollut tekijä edellä, ei Herra tehnyt itsemurhaa.

Jehovalaisetkin väittävät vuosiviikkojen päättyneen Jeesuksen aikana. Heidän mukaansa (Vartiotorni 1.7. ja 22.9. 1983) juutalaiset odottivat Messiasta Danielin ilmoituksen johdosta ja selittävät Messiaan aloittaneenkin vaikutuksensa 29 jKr. Ei siis niin kuin Saarnivaara väittää, että Herra olisi jo kuollut 30 jKr. Saarnivaaran mukaan Messias olisi tapettu 69,5 vuosiviikon mentyä, mikä ei voi olla totta. 69. viikon lopussa on mahdollinen, mutta selitän niin kuin Jehovalaisetkin kääntävät: Messias tapettiin 62 viikon mentyä. Siten kääntää kirkon edellinen pipliakin.

Uuras Saarnivaara selittää Matt. 24:15:n (Raamattu korjauksin ja selityksin s. 77) kertovan 70 jKr.toteutuneen hyökkäyksen ja sen löytyvän Dan. 9:26,27:stä. Titus ei tehnyt Ilmestyskirjankin kuvaamia asioita eikä vahvistanut mitään sopimusta, vaikka "roomalaiset koettivat aikaansaada liittoa kansan kanssa"(Svili s. 35). 1335 päivääkään (Daniel 12:12) ei liity Titukseen, vielä vähemmän Antiokukseen kuten Saarnivaara selittää. Daniel 9:27:ssä sopimus vahvistetaan eikä Messiaskaan vahvistanut vaan tapettiin. Vaikka Jeesus teki kuolemallaan uhrimenot tarpeettomiksi, ei Hän myöskään lopettanut uhreja vaan varoitti juutalaisia väkipakolla ne toimitukset lopettavista. Myös 70jKr. hyökänneestä Tituksesta onhan "autius" monikkomuotoinen "autioittamiset" (Dan. 9:26,Seppälä) ja käsky paeta vuorille (Matt. 24:15-21) sopi Tituksenkin joukkojen tuloon. Vastaava pako pelastaa juutalaisten henkiä suuren ahdistuksen aikana (Ilmestyskirja 12:6).

Vuosiviikkojen päättymistä Jeesuksen aikana selittävä Uuras Saarnivaara opettaa itsekin, että "tämä viimeinen sukupolvi" alkoi ensimmäisestä maailmansodasta 1917 (Harmagedon ennen ja jälkeen s.25). Sukupolvi todella alkoi ensimmäisestä useiden valtakuntien keskinäisestä sodasta (Matt. 24:6-8) ja luvussa mainittu "hävityksen kauhistus suuren ahdistuksen aikana"(Matt. 24:15-21) juuri kuuluu siihen kaikkeen, minkä I maailmansodasta eteenpäin elänyt sukukunta (Saarisalo) tulee ennen kuolemaansa, ennen sellaista katoamistaan näkemään (Matt. 24:6,34)! Mutta myönnän, että varsinainen sinetti tulkintamme oikeellisuudelle on Antikristuksen ilmestyminen Jerusalemia koskevaa sopimusta vahvistamaan.

Kun kristillisenäkin pidetyissä piireissä ei nähdä Daniel 9:27:ää meidän aikaamme ja Antikristukseen liittyväksi, on menty niin pitkälle, että otsikoidaan "mitä raamattu opettaa seurakunnan ylöstempaamisesta" (kuten Uusi tie-lehti 6.7.1994), vaikkei sanallakaan viitakakaan Danielin kirjaan! On kadotettu "Kristillinen dogmatiikka"(kirj. Antti J. Pietilä): "Mahtavin kaikesta apokalyptisesta kirjallisuudesta on Danielin kirja!"(osa 3 s.471) "Silloin nämä kaikki täyttyvät(Dan. 12:7), kun pyhän kansan hajotus saa lopun"! (KR 1938). "Yhden käden murtuminen"(Saarnivaara ja K.O. Syväntö) voi olla yksi sanatarkka käännös, mutta se on järjetön. Kysymys on esim. ajasta milloin Israelin kansan yhden osan hajotus on päättynyt sillä, että osa on palannut hajotuksesta Israelin maahan. http://veijonen.fi/daniel1.htm


TAAS LÄHTI TAVARAA MAASEUDULLE

Outona minua varmasti pidetään tästäkin syystä, että opetan viemään tavaraa maaseudulle turvaan vihan aikaa. Näkisin niin mielelläni, että tässä asiassa olisi kanssani outoja paljon. Olisi niin kiva saada vihan ajan jälkeen nähdä tärkeitä tavaroitaan vaikkapa vähempiarvoisiakin. Minulla on pitkä perinne yrittää säilyttää tavaroita tuhatvuotiseen aikaan. Aluksi yritykset epäonnistuivat, mutta mökillä tai aitassa homma voi onnistua. Minua saa seurata kaikessa. HV http://veijonen.fi


PÄIVIÄ LYHENNETÄÄN

Raamattu ja teologia ryhmässä mietitään sitä, miten päiviä lyhennetään. Vastaukseni oli jo vuoden 1986 kirjasessani:
"Aika on ilmoitettu päivien määrä, vaikka päiviä lyhennetään, Mt 24:22, kolmanneksella, Ilm 8:12, kuusitoistatuntisiksi siten, että pyörimisliike akselin ympäri nopeutuu kun maa putoaa, Jes 24:20, esim. ennen vedenpaisumusta olleelle kiertoradalleen. Vuoret sortuvat, Ilm 16:20, tapahtuu vedenpaisumuksen vastakkaisreaktioita kuten jääkimpaleiden satamisia, Ilm 16:21." (http://veijonen.fi/tuleva.htm) HV


EXLIBRISSIVU PÄIVITETTY

Mm. Santeri Metsovaara ja exlibriksensä.
http://veijonen.fi/exlibrisvaihtoa1.htm


VILKAS YÖ

Viime yökin oli vilkas. Lukijoita koko maailmasta.


UUDEN TESTAMENTIN KIRJAT

Uuden testamentin kirjat tunnetaan
Matteus, Markus, Luukas sekä Johannes
Apostolein teot, Room, Kor, Gal, Ef, Fil,
Kolos, Tess, Tim, Tiit, Filemon, Heprea
Pietari, Pietari, Johanneksen kirjeet,
Jaakob, Juudas ja Jeesus ilmestyi.
Patmoksella sai sen Johannes niin suuren
Pelastuksen viime ilosanoman.

Näissä sävel:
https://www.youtube.com/shorts/55QsiDfC1NY
https://www.youtube.com/watch?v=ByEBn5ThKJA





August 10, 2022 Elokuun 10. 2022


70 VUOSIVIIKKOA

Tämä on antanut uskoville monta päänsärkyä. Uuras Saarnivaaran vanhentuneeseen tulkintaan ev. lut. kirkossa uskotaan. Vapaissa suunnissa katsotaan, että Messias surmataan 69 vuosiviikon kohdalla ja tulee epämääräinen tauko kunnes viimeinen vuosiviikko alkaa. Mm. Hal Lindsey katsoo, että viimeinen viikko alkaa Jerusalemin valerauhalla ylösottoineen, mutta johan totesin, että sellaiseen uskovat toiseksi parhaat profeetat.

Juuri kukaan ei ole huomannut edes sitä, mistä 70 vuosiviikossa on kysymys. 70 vuosiviikkoa on säädetty sinun kansallesi ja Pyhälle kaupungillesi. On kysymys juutalaisten säädetystä asumisesta Jerusalemissa. 62 vuosiviikon mentyä surmataan Messias. Laskelma ei keskeydy siinä vaan vasta 70 jKr., jolloin säädetysti juutalaiset ajetaan pois Jerusalemista.

Laskelma jatkuu säädetysti 1967 kun juutalaiset saavat Jerusalemin jälleen. 69 viikon mentyä ei surmata Messiasta vaan siihen kohtaan on mainittu oma tapahtumansa, juutalaiset rakentavat Jerusalemia keskellä ahtaita aikoja. Ollaan noin vuodessa 1984. Siitä menee seitsemän vuotta kunnes 70 vuosiviikkoa päättyy. "70 vuosiviikkoa loppuun asti on sota."

Raamattu ei sano, että silloin Messias tulee vaan "sitten". 1991 alkaa rauha, valerauha joka lopulta vahvistetaan Antikristus mukana ollen ja sanotaan "nyt on rauha ja turvallisuus". Silloin seurakunta temmataan yläilmoihin. 1335 päivää myöhemmin Messias palaa näkyvästi maan päälle.

Harri Veijonen http://veijonen.fi


LUOPUMUKSEN HUIPPU CHRISLAM ON TULOSSA

Pope Francis - One World Religion! (Chrislam Opening In 2022)
https://www.youtube.com/watch?v=9Cvq8IcRdSM

1. Huomattava määrä eri uskontokuntien kristittyjä, sekä perinteisiä että protestanttisia, on huolestunut verkkomateriaaleista, joissa kerrotaan yhden maailman uskonnon: Chrislamin perustamisesta.

2. Uudet syytökset siitä, että megakirkon pastori Rick Warren edistää uutta maailmanuskontoa, joka tuo Antikristuksen, raivoavat jälleen Warrenin järkkymättömistä ja turhautuneista kieltämisistä huolimatta.

3. “Chrislam” avataan vuonna 2022.

4. One World Religionin pääkonttori avataan vuonna 2022


VOISIKO CHRISLAM OLLA MERKKI VIIMEISEN VUOSIVIIKON ALKAMISESTA?

Jos Chrislam alkaa kuten ovat luvanneet vuonna 2022, kyllä Chrislamkin olisi merkki viimeisen vuosiviikon alkamisesta. Mielestäni se yksinään ei kuitenkaan ole riittävä merkki. Ja ennustussarjani mukaan se pitäisi tulla jo ennen suurempaa merkkiä. Jo seuraavissa uutisissa saatetaan uutisoida Chrislamin pääkonttorin avaamisesta. HV


MM KISAT 2022 USA

http://veijonen.fi/heitot.htm

YRJÖ HÄMÄLÄINEN Highland gamesin maailmanmestaruuskisat

https://www.facebook.com/yrjo.hamalainen.1



TELTTAKOKOUKSESSA PITKÄSTÄ AIKAA

40 peräkkäisenä juhannuksena kävin helluntaiherätyksen juhannusjuhlissa Keuruulla. Tänä kesänä olin Pirkanmaan perinteisen helluntaiseurakunnan telttajuhlissa Tampereen Kissanmaan koulun pihalla. Menimme etuajassa. Pyydettiin kahville kun tulimme hyvissä ajoin. Teltassa saimme käteemme Hengellisen laulukirjan, josta laulettiin yhteislauluja. Yksi puhuja, laulaja ja useita todistajia. Tilaisuutta johti Tapani Rajahalme. Pikkuveljensä on Olavi Rajahalme, joka kirjoitti kanssani kirjan Rakas Israel, suomalaisten käsityksiä Israelista. Kaikki ilmaista eikä kolehtia kerätty. HV

MITKÄ OVAT MIELESTÄSI TAMPEREEN PARHAAT SEURAKUNNAT?

Kirkkoihin kuulumattomat. Nettiseurakunta. Johtaja Harri Veijonen. http://veijonen.fi
Pirkanmaan perinteinen helluntaiseurakunta. Johtaja Heikki Yli-Hietanen. https://pphsrk.fi/
Hervannan Katukappeli. Johtaja Timo Penttilä. https://hervannankatukappeli.wixsite.com/website
Tampereen Helluntaiseurakunta Saalem. Johtaja Usko Katto. https://www.tamperehelluntai.fi/
Tampereen Kristillinen yhteisö. Johtaja David Sterling.
Pyhän Hengen seurakunta. Lielahti. Johtaja Kai Karjalainen https://pyhanhengenseurakunta.fi/



MICROSOFTIN TYÖNTEKIJÖITÄ KYMMENITTÄIN SIVUILLANI


TAKAISIN VIIPURIIN NOIN 85 VUODESSA

Siihen aikaan (2003) kun uskoin Takaisin Viipuriin 70 vuodessa luultiin myös Messiaan näkyvän paluun tapahtuvan 2014. Ymmärrys lisääntyy loppuun asti. Kaikki on selvää jo syksyllä 2022, jos merkki viimeisen vuosiviikon alkamisesta tulee: Uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittaminen ja/tai Gorbatshovin paluu valtaan.

Tuo Viipuri-sivu on muuten ihan hyvä. Totuutena pysyy se, että Viipuri palautuu Suomelle, kun Messias on ajanut Googin joukon rippeet Siperian perukkaan. Viipuri oli pitkään Suomen toiseksi suurin kaupunki kunnes Venäjä sen valloitti kesällä 1944.

Kumma kyllä tuolla sivulla pidetään viimeisen vuosiviikon alkamisen merkkinä Jerusalemin valerauhaa ylösottoineen. Johan vuoden 1995 kirjassani oli selvää, että Karitsan häät kestävät vain 1335 päivää, 1335.htm Valerauha ja tarkasti sanottuna ylösotto tulee 45 päivää ennen vuosiviikon puoliväliä. En ole poistanut ensimmäistäkään vanhaa epätarkkaa sivuani. Niillä on aina jotain edelleen mielenkiintoista, ja nähdään missä vaiheessa ymmärryksen lisääntyminen milloinkin oli. HV http://veijonen.fi





July 30, 2022 Heinäkuun 30. 2022

SEURAKUNNAN YLÖSOTTOON

KOLME JA PUOLI VUOTTA

Viimeinen vuosiviikko ei ala Jerusalemin valerauhalla ylösottoineen kuten toiseksi parhaat profeetat yhä uskovat. Ei ala siksi, että Danielin kirjan loppu paljastaa Karitsan häiden pituudeksi 1335 päivää ja tuhatvuotislaskelma päättyy jo 2030 tienoilla niin ettei ole aikaakaan riittävästi.

1335 päivää ennen Messiaan näkyvää paluuta syksyllä on tammi-helmikuussa. Ylösotto tulee tammi-helmikuussa 2026, jos viimeinen vuosiviikko alkaa syksyllä 2022. Jos näemme viimeisen vuosiviikon alkamisen merkkitapahtuman joskus syyskuussa 2022, varmistuu, että seurakunnan ylösottoon nyt heinäkuun alussa on noin kolme ja puoli vuotta.

Ei ole etukäteen varmaa mikä merkki tulisi viimeisen vuosiviikon alkamiseksi. Olen kuitenkin esittänyt kaksikin mahdollista, toinen juutalaisvaltiossa ja toinen viimeisessä petovaltiossa. Vanha yleinen selitys siitä, että juutalaisvaltioon tulisi uusi Juutalaistemppeli, sopisi Kalliomoskeijan tuholla alkaa rakentua. Yltiöpäisenä olen esittänyt ajankohtaakin 11. 9. 2022.

Kauan sitten kirjoitin, että uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittaminen ja Gorbatshovin paluu valtaan tapahtuisivat samoihin aikoihin. Olen kirjoittanut myös, että Putin saisi Ukrainan sodan valmiiksi ennen Gorban paluuta. Tämä tuntuu nyt epätodennäköiseltä. Osaisi kai Gorbakin tehdä rauhan Ukrainaan varsinkin, jos saa Itä-Ukrainan liitettyä Venäjään.

Minun on väitetty antavan liian vähän aikaa seurakuntakaudelle eli että valerauha ylösottoineen ei tulisi vielä talvella 2026. Pianhan tämä selviää. Ellei mitään merkkiä viimeisen vuosiviikon alkamisesta tule syksyllä 2022, ylösottoon saattaisi olla pitempikin aika. Muttei välttämättä. Tuskin kukaan muu kuin minä yleensä uskoo, että viimeisen vuosiviikon alkamisessa tarvitaan joku merkki. Leo Mellerkin uskoi viimeisen vuosiviikon alkaneen jo 2019 eikä mitään merkkiä silloin ollut. Hyvää heinäkuuta! Harri Veijonen http://veijonen.fi


TAAS VÄITELLÄÄN SIITÄ

hyökkääkö Venäjä Suomeen ennen ylösottoa. Pysyn kannassani, että vasta valerauhan ylösottoineen jälkeen.
Turkki luopui estämästä Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon. Taannoin kirjoitin kysymysmerkillä, että Naton myötä koko Tukholman profetia tulee epävarmaksi. Uskon kuitenkin Venäjän hyökkäävän vihan ajan alussa Suomeen vaikkei Tukholman profetian kertoman mukaisesti. HV


KOLMEN VALTION LIITON ALKUSYSÄYS

KOMMENTTI: Ruusmari Sukki:

Ruusmari Sukki:
Kolmen valtion liiton alkusysäys? https://www.verkkouutiset.fi/./vladimir-putin-lannen./. Vladimir Putin: Lännen paine pakottaa nopeuttamaan Venäjän ja Valko-Venäjän yhdistämistä | Verkkouutiset
HV: Niin juuri


MILLOIN JEESUS VOI TULLA TÄNÄÄN?

Vauvakristityt ovat aina hokeneet, että "Jeesus voi tulla tänään". Jeesus voi tulla tänään on totta vain muutamina päivinä sen jälkeen, kun Jerusalemin valerauha on vahvistettu. Tarkin ilmaus ylösotolle on viikko sen jälkeen kun Antikristuksen ja kumppaneiden nimet ovat sopimuspaperissa. Periaatteessa Jeesus voi tulla tänään noin parin viikon ajan, mutta käytännössä ei niinkään pitkään, koska siitä tulee mahdotonta sen jälkeen kun Herra on tullut. HV Käykäähän katsomassa http://veijonen.fi


YLÖSOTTO EI TULE VUOSIVIIKON PUOLIVÄLISSÄ

Jorma Ensio Nieminen: Näyttää niin, että tämä Harri Veijonen opettaa siitä puolikasta eli 3,5 v.

Harri Veijonen: En opeta että tempaus tapahtuu vuosiviikon puolivälissä. Silloin Antikristus hyökkää Jerusalemiin ja laitatuttaa kuvansa temppeliin. Uuteen Juutalaistemppeliin tai Taivaaseen astumisen kirkkoon, ellei temppeliä tule.

Lue http://veijonen.fi/1335.htm Onnellinen odottaa ja saavuttaa 1335 päivää ja se on Karitsan häiden pituus alkaen 45 päivää ennen Antikristuksen hyökkäystä Jerusalemiin vuosiviikon puolivälissä. http://veijonen.fi


MATTI KIVIOJAN KRISTILLINEN NETTIDIVARI ON MYYTY

Harri Veijonen > Matti Kivioja: Hienoa että sait postimyynnin myytyä. Kiitos 53 vuodesta!

Uusi omistaja:

Harri Veijonen > : Siunausta uudelle divariyrittäjälle! Miten paljon Kiviojan divarista maksoitkin, maksoit liikaa. Kirjat ovat vaikeasti myytäviä. Sitäpaitsi työaika loppuu pian Jerusalemista sovittaessa. Mahdollisuutesi on siinä, että saat kirjat säilymään maaseudulla Tuhatvuotisen ajan nouseville pyhille. Entinen toiminimi Kris-Antikva, Päivittäiset uutiset http://veijonen.fi


JAAKOBIN POJAT

Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda, Dan, Naftali, Gad, Asser, Isaskar, Sebulon, Joosef ja Benjamin.


SEITSEMÄN VELJESTÄ

Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero.
Seitsemän veljeksen kirjoittaja Aleksis Kivi ei elänyt 48 vuotta kuten virheellisesti esitin. Kivi eli vain 38 vuotta. HV


YRJÖ HÄMÄLÄINEN, Uskon ja urheilun ystävä Yrjö Hämäläinen Taipalsaarelta

Harri Veijonen: Mites urheilut ovat sujuneet tänä kesänä?
Yrjö Hämäläinen: Lähen highland gamesin MM-kisoihin 2 viikon kuluttua.
https://www.facebook.com/yrjo.hamalainen.1





July 15, 2022 Heinäkuun 15. 2022

KAKSI MAHDOTONTA PROFETIASARJAA
VIELÄPÄ KOHTAAVAT VALERAUHASSA
YLÖSOTON TULEMISEN TAKUUKSI

Ylösottoa edeltävät tapahtumat voidaan ilmoittaa myös kahtena mahdottomana profetiasarjana, jotka vieläpä kohtaavat Jerusalemin valerauhassa ylösoton tuloksi.

1. TULEVA JUUTALAISVALTIO. Tuleva juutalaisvaltio ennaltatiedetysti 50 vuotta sionistikonferenssin jälkeen 1948. Ajan lisäksi paikka oli tiedetty Jerusalemin ympärille. Vasta 1967 profetiasarja eteni vanhaan Jerusalemiin niinkuin Jeesuskin oli sanonut. Seitsemän vuotta ennen Messiaan näkyvää paluuta alkaa viimeinen vuosiviikko. Ilmeisesti tulee merkkitapahtuma kuten Kalliomoskeijan tuho Juutalaistemppelin rakentamisen aloittamiseksi. Oletusajankohta 11. 9. 2022.

2. VIIMEINEN PETOVALTIO. Antikristus on ruhtinas Goog, joka Hesekielin mukaan tulee perältä pohjoisesta. Grattan Guinnes ja jotkut muut ennaltatiesivät viimeisen petovaltion alkavan 1917. Ei kuitenkaan ole kysymys Suomesta vaan valtiosta, joka syö pikkuvaltoja. Valtiossa on kymmenen kuningasta. Seitsemäs Leninistä on "pieni sarvi" eli antikristus. Ollaan vuosissa 1985-1991. Tuon "vähän ajan" jälkeen tulee vielä kolme kuningasta, Jeltsin, Medvedev ja Putin. Putin on kymmenes kuningas joten viimeisen petovaltion profetiasarja on jo valmis paitsi sitä, että seitsemäs kuningas tulee takaisinkin. (Vanhentunut selitys)

VALERAUHA. Petovaltion osalta seitsemän vuotta ennen Messiaan näkyvää paluuta sopisi tulla Gorba jälleen valtaan syksyllä 2022. Sekä Juutalaisvaltio että petovaltio antaisivat omat merkkinsä viimeisen vuosiviikon alkamisesta. Viimeisessä vuosiviikossa ei ylösoton paikaksi löydy kuin Danielin kirjan lopussa mainittu 1335 päivää. 1335 päivää olisi Karitsan häiden pituus. Mahdottomat profetiasarjat kohtaavat ennaltatiedetysti Jerusalemin valerauhassa. Mikäli viimeinen vuosiviikko on alkanut syksyllä 2022, valerauha ylösottoineen tulee tammi- helmikuussa 2026. http://veijonen.fi/1335.htm

Harri Veijonen http://veijonen.fi


ASIANTUNTIJA OLEN MINÄ

Iltalehti 23. 6. 2022 haastatteli yhdeksää "asiantuntijaa" milloin Ukrainaan tulee rauha. Kaikki olivat pessimistisiä ja ennustivat sodan jatkuvan jopa vuosia.

Vähänkin Raamatun profetiasta selvillä olevat tietävät, ettei Putin voi pyörittää sotaa Ukrainassa vuosia. Koskaan meiltä todellisilta asiantuntijoilta ei kysytä. Maailman aika päättyy, Putinin aika loppuu vielä aikaisemmin.

Suomi 24 keskusteluun heitin: "Kuka on väärä profeetta? Kuka vastustaa minua on väärä profeetta. Kaikki oikean profeetan vastustajat ovat vääriä profeettoja." Niin muodoin (tulevaisuuden) asiantuntija olen minä. Harri Veijonen http://veijonen.fi


PALAUTTEITA

"Oikea profeetta ei itse voi todistaa olevansa OIKEA. Oma todistus ei riitä."

VÄÄRIN! Jeesus TODISTI itsestään!
Joh. 8: 13 Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Sinä todistat itsestäsi; sinun todistuksesi ei ole pätevä". ja 14 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Vaikka minä todistankin itsestäni, on todistukseni pätevä, sillä minä tiedän, mistä minä olen tullut ja mihin minä menen; mutta te ette tiedä, mistä minä tulen, ettekä, mihin minä menen.


GORBATSHOV EI ELÄ SATAA VUOTTA

Sähköpostilistallani on muutama sata nimeä. Liity Sinäkin sähköpostilistalle osoitteessa harriveijonen@yahoo.com Viimeisimpään sähköpostilistaan tuli mm. seuraava palaute: Aika ei voi loppua niin pian kuin sinä väität, koska mikrosiruakaan ei vielä ole laitetttu ihmisiin. Tuohon voi vastata sen, että kyllä mikrosirua jo kokeillaan eikä se tulekaan pakolliseksi ennen kuin vasta vihan ajassa.
Kauan sitten kirjoitin, ettei Gorba elä sataa vuotta. Tarkoitin, ettei valerauha ylösottoineen voi siksi olla kovin kaukana. Antikristuksenhan surmaa Messias näkyvän paluunsa yhteydessä. Putinilla ei voi olla paljoa aikaa. Gorban on tultava valtaan ja näin todistettava olevansa viimeinen suuri Antikristus. HV


MIKA YRJÖLÄ VASTUSTAA VÄÄRIÄ MUTTA MYÖS OIKEITA PROFEETTOJA

Jos pääset porttokirkon Kirkko ja kaupunki lehteen positiivisessa valossa, voit olla varma, että kuulut itsekin porttoon. Helsingin Saalemin johtaja Mika Yrjölä nähtiin taas porttokirkon lehdessä. Oikein hän varoitti YouTuben rokotusvastaisista ja salaliittoteorioita julkaisevista profeetoista, mutta samalla profeetoista, jotka eivät ole alamaisia millekään kirkkokunnalle. Oikeat profeetat Harri Veijosen johdolla eivät ole alamaisia millekään portoksi muodostuvalle eikä muullekaan kirkkokunnalle tai pimeälle pilkkaavalle papille. HV


JOUKO PIHO Helluntaijuhannusjuhlissa


OLETTEKO VIENEET OMAISUUTTA MAASEUDULLE?

Ylösottoon valmistautuvat https://www.facebook.com/groups/1395310094268764

Oletteko vieneet tai aiotteko viedä omaisuutta maaseudulle? Haluaisin palautetta opettamastani asiasta. Maaseudulla voi olla hiiriä. Siksi pakkaan useimmat kohteet isoihin muovilaatikkoihin. Ainakin Prismasta löytyy sopivia alle parinkympin hintaan. Joitakin omia kirjojani joudun pakkaamaan pahvilaatikoihin. Niistä ei ole niin väliä jos jotkut tulevat rotansyömiksi.

Raamattuja olen vienyt ikivanhoja ja uudempia. Vuoden 1933/38 käännöstä olisi hyvä saada säilymään useampiakin. Varani eivät riitä uusien Raamattujen ostamiseen. Olen haalinut mitä kirpputoreilta olen löytänyt. Jokaisella on varmasti erilaista tavaraa mitä haluaa säilyttää Tuhatvuotiseen aikaan. Kenellä on tilaa maallisiakin kirjoja voi säilyttää varsinkin jos on kirjankeräilijä. Arabiaa ja muita astioita en säilytä, mutta ne voivat olla monelle säilyttämisen arvoisia aarteita.

Valokuvat ja muut rakkaat muistot kannattaa säilyttää, tosin uusimmat kuvat ovat varmasti tietokoneella. Minä kerään mm. vanhoja postikortteja ja exlibriksiä. Niitä pyrin säilyttämään ja uudessa maailmassa harjoittamaan keräilyvaihtoa jos esimerkiksi Huutonet toimii. Aluksi nettiyhteydet ovat poikki. Kaikki infrastuktuuri on tuhottu. Tuskin kuitenkaan menee montaa vuotta kun kaikki on korjattu entiselleen.

Suomessa varmasti säilyy mökkejä sen mitä perheitä tulee Tuhatvuotiseen aikaan. Eiköhän säilyneet mökit jaeta kaikille halukkaille. Vanhalta ajalta sentään nousee kenties miljoona pyhää kisailemaan säilyneestä omaisuudesta. Kaupungit on tuhottu. Pakkohan niitäkin on rakentaa uusiksi. Niinhän aina muidenkin sotien jälkeen on tehty. Tähän loppuun voi vastata ryhmässä. HV

Vastauksia: Saisko jonkun aitasta vuokrattua muutaman neliömetrin.
Entiset kodit useimmat ovat tuhottu, mutta maaseudulla säilyy koteja.
Kyllä koti löytyy mutta muistoja vanhasta maailmasta ei löydy ellei niitä itse yritä tallettaa. Ei Raamattu tätä opeta vaan meillä on etuoikeus tähän ylösoton sukupolvena. Järkeä saa käyttää.
Kannattaisi miettiä ja aloittaa hyvissä ajoin jos on mökki tms.





June 30, 2022 Kesäkuun 30. 2022

OMAISUUTTA MAASEUDULLE

Olen jo pitkään vienyt Raamattuja, muita kirjoja, valokuvia, vanhoja postikortteja, exlibriksiä, yms. maaseudulle turvaan vihan aikaa. Jos asut suurkaupungissa voit olla varma, ettei siellä säästy vihan ajan yli mitään. Jotakin mahdollisesti sentään, jos voit viedä pientä omaisuuttasi mökille tai mummolan aittaan tai muuhun sellaiseen.

On viisasta yrittää säästää Raamattuja ja muita esineitä vihan ajan yli. Kuka asuu valmiiksi maalla kaukana kaupungeista on helpommassa asemassa. Kannattaa kuitenkin pakata ja mahdollisuuksien mukaan piilottaa tavara. HV


RUNSAASTI ALMUJA KÖYHILLE

Berlitzin Maailmanloppu 1999 kirja mainitsee erääksi ylösottoon valmistautumisen toimenpiteeksi antaa runsaasti almuja köyhille. Mitä hyötyä liiasta omaisuudesta olisikaan tuomiopäivänä. Kannattaa kuitenkin katsoa mihin varojaan antaa. Minä en esimerkiksi anna mitään kirkon ulkomaanaputyölle, mikä on osoittautunut antisemitistiseksi järjestöksi. HV


LIIKEHUONEISTOJA TYHJILLEEN

Ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa herätys oli koko yhteiskunnassa. Mm. kaupunkien välinen kauppa tyrehtyi melkein kokonaan. Nyt ei päästä aivan samaan. Se selviää kirjoituksesta "He ostivat, myivät ja rakensivat eivätkä tienneet milloin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki". Vihan aika yllättää enemmistön. Mutta meidän tehtävämme on saarnata kaikille miten aikakausi vaihtuu Jerusalemista sovittaessa.

Entisenä kauppiaana olen lopettanut liiketoiminnan hyvissä ajoin. Vähennän myös kirjojen tekemistä, Huutonet ja Tori.fi toimintojani ennen ylösottoa. Jotkut katsovat, että yritystoiminta on hyvä lopettaa ennen aikakauden vaihdosta. Saahan sitä yrittää, jos muuten on valmistautunut taivaaseen lähtöön. Uskon kuitenkin, että mm. liikehuoneistoja jää tyhjilleen runsaasti valerauhan ylösottoineen edellä. HV


TIETOKONE TURVAAN

Eräs tärkeimpiä asioita, joita kannattaa yrittää säilyttää Tuhatvuotiseen aikaan, on tietokone. Minulla on pöytäkone, jota käytän ylösottoon saakka. Se jää vihan aikaan. Sensijaan hankin kaksikin kannettavaa tietokonetta, jotka vien turvaan maaseudulle. Koneisiin asennetaan ainakin kaikki tärkeimmät tiedot. Sen lisäksi tulee pyrkiä säilyttämään omat tiedostot muistitikulla. Niitä voi olla useampiakin. Suomessa pakkasta peläten tietokoneet ja muistitikut on hyvä laittaa villasukkaan. Kiitos jos talletatte minunkin uusimpia sivujani osoitteesta http://veijonen.fi

Harri Veijonen 7. 6. 2022


HALUATKO LAIHTUA?

Pitkään olen ollut ylipainoinen enkä millään ole laihtunut. Nyt sain lääkkeen, suolistohormoni, jonka avulla olen laihtunut lyhyessä ajassa viisi kiloa. Kaveri on laihtunut pidemmässä ajassa peräti 30 kiloa. Lääkkeen nimi on Ozempic. Kysy lääkäriltäsi. HV


ASIANTUNTIJA ENNEN ASIANTUNTIJOITA

Jo 20. 5. 2022 kirjoitin "Pahimmassa tapauksessa liittoutunut Putinin kanssa salaisella sopimuksella, että estää Suomen ja Ruotsin pääsyn Natoon." Nyt iltapäivälehtien mukaan asiantuntijat sanovat jokseenkin samaa.
Brittivakooja arvioi Putinin päätyvän pois vallasta lähi­kuukausina. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008874133.html
Kirjoitin Putinin putoavan kuitenkin niin, että Ukrainan sota saatetaan ensin loppuun.


PAAVO NURMI GAMES Turku 14. 6. 2022

Oliver Helander 89,83
http://veijonen.fi/heitot.htm


ALEKSIS KIVI VANHOILLA POSTIKORTEILLA

Olen kirjoittanut puolensataa hengellistä kirjaa ja kymmenkunta muuta teosta. Tärkeimmät kirjat alkavat olla tehtynä.

Nyt olen julkaissut keräilyalan teoksia. Niissä on sekin hyvä puoli, että saan niistä omat kuluni pois toisin kuin muista kirjoista.

Uusin julkaisu on ALEKSIS KIVI VANHOILLA POSTIKORTEILLA NÄYTTELYKOKOELMA. Ohjehinta 30 euroa. Lehden

lukijoille puoleen hintaan postivapaasti. Tilille FI41 8000 2138 0264 96 Harri Veijonen. Tilaukset harriveijonen@yahoo.com





June 15, 2022 Kesäkuun 15. 2022

NATO - JA VENÄJÄ HYÖKKÄÄ-PROFETIA

TUKHOLMAN PROFETIA EPÄVARMAKSI NATON MYÖTÄ?

Venäjän hyökkäys Ukrainaan saa Suomen pyrkimään Natoon eli Pohjois-Atlantin puolustusliittoon.

Tukhoman profetiassa http://veijonen.fi/profetia.htm Venäjän joukot etenevät nopeasti Kymijoen rantaan. Siitä melko vapaasti Oulun kautta Norjaan. Tavoitteena on hyökätä Nato-joukkoja vastaan.

Miten Venäjä etenisi nopeasti ja vapaasti Norjaan ja miksi juuri Norjaan, jos Nato joukot tulevat puolustamaan Suomeakin. Tukholman profetian tekoaikaan 1984 ei uskottu Suomen liittyvän Natoon.

Olen pitänyt Tukholman profetiaa toteutuvana profetiana vasta ylösoton jälkeen - muista profeetoista poiketen. Olen myös esittänyt, että Goog hyökkää Israeliin Suomenkin kautta. Nyt molemmat käsitykset ovat tulleet epävarmoiksi. Varmaa on, että Goog hyökkää Israeliin, mutta miksi se pitäisi tehdä Suomenkin kautta? HV http://veijonen.fi


JOTKA USKOVAT TUKHOLMAN PROFETIAAN

Olen siis yksinäni profeetoista sitä mieltä, että Venäjä (Tukholman profetian mukaan) hyökkää Suomeen vasta ylösoton jälkeen. Ylivoimainen enemmistö katsoo, että Venäjä hyökkää vaikka tänä vuonna, joka tapauksessa ennen ylösottoa.

Nyt en siis pidä Tukholman profetiaa lainkaan oikeana, jos Suomi liittyy Natoon. Mutta se profetia voisi olla oikeassa, jos Suomi ei liittyisi Natoon.

Turkin presidentti on vastustanut Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon. Todennäköisesti Turkki vielä suostuu maiden liittymiseen Natoon. Toki otan huomioon, että Turkin presidentti voisi olla Juudas Natossa. Pahimmassa tapauksessa liittoutunut Putinin kanssa salaisella sopimuksella, että estää Suomen ja Ruotsin pääsyn Natoon. Jotka uskovat Tukholman profetiaan voivat hyvinkin ajatella niin. HV

Jaa tekstejämme kaikkialle ja kaikilla kielillä
Daily Christian News http://veijonen.fi


LOPPUHUIPENNUS JÄNNITTÄÄ JO

Loppuhuipennus on yhtä jännitystä ja hysteriaa. Tänään on 22. toukokuuta 2022 ja loppuhuipennuksen alkamista odotetaan.

Joonas Ahtiainen: "Venäjä hyökkää tänä kesänä." Mielestäni Venäjän hyökkäys Suomeen tänä kesänä ei kuulu toteutuviin, vaikka tuhannet profeetat niin väittävät minusta poiketen.

Uskon edelleen, että näkyvä paluu on syksyllä 2029 ja valerauha ylösottoineen talvella 2026. Pian selviää onko oletus oikea, sillä seitsemän vuotta aikaisemmin täytyy tulla asian todistavia tapahtumia.

Jos Putin ei putoa kesän 2022 aikana, loppuhuipennus tuskin alkaisi vielä. Gorba on kuitenkin jo niin vanha, että hänellä on korkea aika tulla valtaan. Pian selviää, olenko lainkaan paras profeetta vai vain vajavainen tumpelo muiden tapaan.

Onko Putinin tyytyminen vain siihen tuhoamaansa osaan Itä-Ukrainaa? Vähintäänkin sen Venäjä ottaa. Ellei tule kolmen valtion liittoa, käännös "roos" on pää on oikea. Onko Putin tietoinen 1992 kirjoituksestani "Gorba tulee takaisin" ja siinä "varokoon myös, ettei synny minkäänlaista kolmen valtion liittoa". Ainakin Putinilla on ollut kova yritys saada kolmen valtion liitto aikaiseksi. On uhrannut jo 18.000 venäläisnuorukaista Ukrainan sodassa.

Mikähän sieltä ensimmäisenä toteutuu? "Gorba profetiat 2022-2026" asiaan olen uskonut niin kovasti, että sen olen naulannut sivun alkuun jo tammikuussa 2022 sekä sanoin että kuvin. Sen mukaan ensimmäisenä tulisi Chrislam paavin johdolla. Mutta miten Putin ehtii hoitaa sodan loppuun tässä esitetyssä lyhyessä ajassa? Syksy 2022 ei profetiasarjassani enää sovi sotimisen ajaksi paitsi Israelissa. Miten se Kalliomoskeija tuhoutuisikaan ellei Syyriasta ammutulla harhaohjuksella? Mielenkiintoista kesää!

Harri Veijonen 22. 5. 2022 http://veijonen.fi


UUSI FACEBOOKRYHMÄ: YLÖSOTTOON VALMISTAUTUVAT

https://www.facebook.com/groups/1395310094268764

Tietoja: Ylösotto tulee Jerusalemista sovittaessa. Toivotaan vastaavaa hysteeristä herätystä kuin tuhatluvun vaihteessa. Tervetuloa ryhmään ylösottoon valmistautuvat henkilöt!

Saara Juhola: Miten siihen voi valmistautua muutoin kuin kuuntelemalla Pyhän Hengen kehotuksia ja tottelemalla Raamatun Sanaa.
Harri Veijonen: Lue Maailmanloppu 1999 ja siitä miten valmistauduttiin ensimmäisen vuosituhannen lopulla.





June 1, 2022 Kesäkuun 1. 2022

Tuhatluvun vaihteen herätysmies
paavi Sylvester II

VIIMEINEN SUURI HERÄTYS ALKAA PIAN

Viimeinen suuri herätys alkaa niinkuin olen kertonut Putinin putoamisen ja varsinkin Gorbatshovin valtaanpaluun jälkeen. Ettei totuus unohtuisi: Olisiko alkanutkaan ilman minua, ellen olisi 30 vuotta saarnannut, että herätys alkaa kun Gorba palaa valtaan! Toki siinä oli osansa muillakin, lähes kaikki kovaan ääneen vänkäsivät, että Veijonen on väärässä, ei Gorba enää palaa valtaan!

Viimeinen suuri herätys oli siis ennaltatiedetty. Se on erilainen kuin aiemmat herätykset. Vastaavanlainen oli vain tuhatluvun vaihteessa kun paavi Sylvester II:n johdolla koko Euroopassa pelättiin maailmanloppua 1. 1. 1000. Nyt hysteria voimistuu ja huipentuu silloin kun Gorba ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa.

Nyt alkaa ilmetä myös keskiyön huutajia, jotka järkyttyvät ylösoton läheisyyden tajuamisesta ja lähtevät toreille ja aitovierille sanomanaan: Jeesus tulee Jerusalemista sovittaessa, lähtekää mukaan. "Katso, Ylkä tulee, lähtekää Häntä vastaan", kirjaimellisesti huuto kuuluu.

Jokainen osaa tehdä parannuksen ja kilvoitella kun ymmärtää aikansa maan päällä päättyvän sekä tuomion odottavan. Charles Berlitzin kirjassa "Maailmanloppu 1999" (Doomsday 1999 A.D, 1981.) kerrotaan hyvin miten moninaisesti ja hysteerisesti ylösottoon valmistuttiin ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Samaan tapaan tapahtuu nyt. Ole mukana ylösottoon valmistautuvien joukossa!

VEIJOSEN HERÄTYS

Jos viimeinen suuri herätys tullaan muistamaan jollakin nimellä, se on Veijosen herätys. Suuria herätyksiä muistetaan myös herätyksen johtohenkilön nimellä kuten Frans Hannula 1900-luvun alussa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannulan_her%C3%A4tys Veijosen herätyksen antoi Jumala, mutta Hän käytti siinä minua. Varaslähtö herätykselle tullee jo luopumuksen huipun, Chrislamin tapahduttua tammikuussa tekemäni Gorba-profetiasarjani alkaessa.


Harri Veijonen on lähinnä tämän
näköinen Messiaan Kuningaskunnassa

NÄIN KIRJOITTAISIN GORBAN PALUUN JÄLKEEN

Niinkuin 1. kesäkuuta 2022 kirjoitin, viimeinen suuri herätys tuli pian ja se voidaan muistaa myös johtohenkilönsä nimellä: Veijosen herätys. Tuhatluvun vaihteen herätysmies paavi Sylvester II muistetaan vielä suomalaisessa nimipäiväkalenterissa vuodenvaihteen nimipäivällään. Mikäli minua tullaan muistamaan Messiaan Kuningaskunnassa, mieluiten liputuspäivällä, se on 8. tammikuuta kuten syntymäpäiväni. Päivä on kohdallaan merkitseehän luku 8 uutta alkua nimenomaan ensimmäisenä kuuna. Olen uuden alun mies, uusi maailma alkaa, ja minulla oli kunnia toimia sen tulemisen herätysmiehenä.

Herätys painottuu kirkkojen ulkopuolelle. Jos kuulutte johonkin kirkkoon, teidät voidaan erottaa kirkosta harhaoppiseksi haukkuen. Voi käydä kuten Veijoselle 1986: Lappeenrannan helluntaiseurakunnan saarnaaja Mauno Viinikkala jopa Etelä-Saimaa lehdessä kirjoitti: "Helluntaiherätys hylkää raamatunvastaisena harhaoppina Harri Veijosen laskelmat, joilla Jeesuksen paluun tarkka aika olisi tiedettävissä". Kirkoista eroamme mielellämme, mutta emme luovu oikeasta opistamme, että ylösotto tulee 6000 vuotta Aadamista, kun Jerusalemin valerauha on vahvistettu!

Harri Veijonen http://veijonen.fi





May 15, 2022 Toukokuun 15. 2022


PALESTIINA MAAN PÄÄLLE JA SEURAKUNTA YLÄILMOIHIN

On olemassa kolme totuuslausetta, jotka kertovat seurakunnan ylösoton ajan. Ne otsikkona Harri Veijonen on kirjoittanut kolme kirjaakin:

1. Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen

2. Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin

3. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin

Jerusalemin valerauhassa sovitaan myös Palestiina maan päälle. Toteutuu ns. kahden valtion malli, jossa Palestiina on tehty Israelin valtion sisään.

Jo Päivittäisten uutisten alkaessa 1. 1. 1998 kirjoitin: "Seurakunta tietää, että helvetti tulee maan päälle silloin, kun Palestiinan valtio on olemassa." ( Mikä seurakunta? Minä ja seuraajani. Meitä on pian tuhansia! )

Israel on ennekuva taivaasta ja Palestiina helvetistä. Kun helvetti pyrkii taivaaseen, seurakunnan ei tarvitse sitä katsella. Se temmataan pois maan päältä taivaaseen. Samalla helvetti tulee maan päälle.

Tästä oli puhetta myös vuonna 2000, kun skeptikko Otto J. Mäkelä pilkaten lausui, että kun Arafat julistaa Palestiinan niin Veijonen julistaa "Seurakunta lähtee". Niin todellakin julistaa, mutta palestiinalaiset ja skeptikot eivät tienneet milloin Palestiina ja ylösotto tulee.

En tyytynyt vain kahteen totuuslausekirjaan vaan päätin tehdä kolmannenkin, koska tiesin, että juuri noin tulee tapahtumaan. Arafat ei ole julistamassa, mutta oikea Antikristus on. Jo vuonna 1988 naureskelin Lappeenrantalainen lehdessä, ettei totuuden julkinen julistaminenkaan estä Gorbaa ilmestymästä vielä Jerusalemin valerauhaakin vahvistamaan.

Pitkään on saatu odottaa, mutta valerauha ja Palestiina valmistuvat täsmälleen oikeaan ja ennaltatiedettyyn aikaan 6000 vuotta Aadamista. Sitä naureskelin jo syksyllä 1972 keihäällä ennätystuloksellani 60.00.

Vaikka itse sanonkin, olen minä melkoinen profeetta. Omassa maassa saan lähinnä pilkkaa ja halveksuntaa, mutta esimerkiksi Facebookin ja Mikrosoftin työntekijät USA:sta ja Hollannista käyvät suurella joukolla sivuillani oppimassa lopun ajan totuutta. Kiitän Jumalaa, että olen saanut toimia tässä palvelutehtävässä. Siunausta kaikille lukijoilleni!

Harri Veijonen


ALKAAKO GORBA-PROFETIASARJA JO KESÄKUUSSA?

Kysymys: Miten uskot Gorban voivan tulla valtaan tällaisessa sotatilanteessa?

Vastaus: Uskon Putinin panevan vauhtia Itä-Ukrainan valtaamiseen liikekannallepanona. Sota ei pitäisi kestää enää montaa kuukautta. Mahdollisesti jo kesäkuussa Gorba profetiasarja lähtee liikkeelle paavin tehdessä luopumuksen huipun pannen alulle Chrislam operaation.

Luopumuksen huippu edeltää antikristuksen tuloa, joka alkaa Putinin putoamisella. Putin hoitaa ensin sodan loppuun ja kai valmistaa kolmen valtion liiton. Vasta sen jälkeen Saatana vaikuttaa niin, että Gorba pääsee valtaan. Jäämme odottamaan. HV 29. 4. 2022.


VENÄJÄ SIIRTÄÄ JOUKKOJA SYYRIASTA UKRAINAN RINTAMALLE

Putin ei laittanut liikekannallepanoa Voiton päivänä. Sensijaan hän alkoi siirtää joukkoja Syyriasta Ukrainan rintamalle.
Venäjän ulkoministeri oli puhunut sopimattomia antisemitistisiä puheita niin että Israel suuttui. Putin soitti Israelin pääministerille ja valitteli ulkoministerin puheita niin että Israel tyyntyi. Asiasta uutisoitiin Israelin medioissa, mutta Venäjän media vaikeni tästä yksityiskohdasta. (TV 7/Israel uutiset).






May 3, 2022 Toukokuun 3. 2022



ANTIKRISTUKSEN IHMEET JA MERKIT

Antikristuksen ihmeet ja merkit on vaikea aihe, josta tuskin kukaan on kirjoittanut muu kuin Paavali 2. Tess. 2: 9-10:

"Tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua."

PARODIA KRISTUKSESTA. Jumalan Poika, Saatanan poika. Saatanan pojaksi Gorba muuttuu ylösoton jälkeen hyökätessään Jerusalemiin.

SAATANAN VAIKUTUS JA VALHEEN KAIKKI VOIMA. Saatanan vaikutuksesta tuleminen viittaa Kristuksen matkimiseen. Äidin nimi Maria. Neitseestäsyntymisen parodiana syntymämerkki päässä, jonka kuvan Johannes näki ja päässä oli parantuneelta miekanhaavalta näyttävä merkki (Ilm. 13:14). Syntyi kolhoosilla jonka nimi hepreaksi on Betlehem Efrata, leiväntuottaja, Elämän Leivän parodiana kuoleman leipä.

PARODIOI KRISTUKSEN KUOLEMAA JA YLÖSNOUSEMUSTA. Novum vuonna 1980 kirjoitti, että Antikristus parodioi Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Vuosikymmen myöhemmin Gorba oli 72 tuntia vankina kuin Kristus haudassaan. Parempaa ylösnousemustodistusta ei ole.

VIIMEISEN PETOVALTION http://wwnet.fi/users/veijone/petovaltionkymmenen.htm ennaltatiedetty seitsemäs johtaja, joka Putinin jälkeen palaa valtaan.

VALEKUOLEMA MAHDOLLINEN. Jos tulee uutinen Gorbatshovin kuolemasta, en heti usko sitä. Odotan 72 tuntia, jos vaikka hän heräisi unestaan.

MOTTO: Gorba olisi jo kuollut, ellei häntä olisi varattu Antikristukseksi.

PALATTAVA KUTEN KRISTUSKIN PALAA. Parodia päättyy vasta kun Antikristus on tullut takaisin kuten Kristuskin tulee takaisin. Ja myös ilmestyy (2 Tess. 2:3, vahvistamaan valerauhaa) kun kerran Kristuskin ilmestyy (pilviin noutamaan seurakunnan).

VALHETTA MYÖS PALUUSSA. Antiokus IV Epifaneen esimerkin mukaisesti tulee valtaan juonilla (Daniel 11:21), ei vaaleilla.

TUNNUSTEOILLA JA IHMEILLÄ. Tunnusteko oli sekin mistä näin kuvan kun lintunen lenteli Gorban pään päällä, vaikkei kuulunutkaan Saatanan ääntä "Tämä on minun rakas poikani". Ihmettä paluussa on ennen muuta se, että 91 vuotias vanhus pääsee valtaan hänelle valmistetussa Googinmaassa, Venäjän ja kahden muun valtion liitossa. Sen pidemmälle Neuvostoliiton paluu ei etene, mutta ihmettähän on, että Neuvostoliiton viimeinen johtaja on tuo vanhus, joka viimeksi oli vallassa yli 30 vuotta sitten.

KAIKILLA VÄÄRYYDEN VIETTELYKSILLÄ. "Paras muistomerkki Rabinille on, että Lähi-Itään saadaan pysyvä rauha." (M. Gorbatshov). Ylösottoon eivät pääse ihmiset, jotka uskovat Gorban valerauhan olevan pysyvä rauha. Muistomerkin Gorba rakennuttaa itselleen. Ota vastaan rakkaus totuuteen, voidaksesi pelastua. HV


ANTIKRISTUKSEN TUNNISTAMATTOMUUDESTA KADOTUSTUOMIO

Monet puhuvat mielellään vain siitä, että usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut. Huomiotta yleensä jäävät varoitukset, että jos ei tunnista Antikristuksen tuloa on kohtalona kadotustuomio (2. Tess. 2:10). Antikristuksen tullessa jokaisen kristityn on tunnistettava Antikristus tai sitten on vain nimikristitty niinkuin paavi. Ja jos pedon paluuta ihmettelee ei ole nimi elämän kirjassa (Ilm 17:8). Nämä ovat Jumalan Sanaa ja ne on otettava vakavasti! Onneksi on ainakin yksi joka asiat tunnistaa ja tämän Harri Veijosen kirjoituksia lukeneena voitte huokaista helpotuksesta, olette saaneet rokotuksen ihmettelyä ja tunnistamattomuutta vastaan. Nimenne löytyy elämän kirjasta kun otitte varteenne Veijosen kirjoitukset tietenkin sen ohella, että uskotte Kristukseen. HV


ILMOITUS AAMULEHTI 24. 4. 2022

Antikristuksen tunnistamattomuudesta
kadotustuomio (2 Tess 2:10, Ilm 17:8).
http://wwnet.fi/users/veijone





April 23, 2022 Huhtikuun 23. 2022


http://veijonen.fi

UUTISVUOSI 2022

Ennaltatiedettyjä uutisia enemmän kuin koskaan

Jos näkyvä paluu tapahtuu syksyllä 2029, seitsemän vuotta aikaisemmin 2022 voisi tulla seuraavia mahtavia uutisia: Itä-Ukraina liitetään Venäjän kolmen valtion liittoon, Putin putoaa, Antikristus Gorba tulee, Viimeinen herätys alkaa, Kalliomoskeija tuhoutuu, Viimeinen vuosiviikko alkaa, Juutalaistemppelin rakentaminen alkaa. Vuosi 2022 olisi todella lopun ajan tähän asti suurin uutisvuosi!

Joka tapauksessa aloin tehdä tämän nimistä kirjaa. Vielä myöhemmin tulisi kaksikin mahtavampaa uutisvuotta 2026 seurakunnan ylösoton kera ja 2029 Messiaan näkyvä paluu, mutta niistä emme pääse tekemään kirjaa.

Jo tähän astisesta tiedämme, että kirja tulisi sisältämään mm. seuraavia uutisartikkeleja: Ukraina profetiassa, Valmistuuko Antikristuksen valtakunta, Alkaako viimeinen vuosiviikko, Oikeat laskelmat Jeesuksen tuloksi, Profeetalliset uutiset tammikuu 2022, Tapio Nousiaisen käsityksiä, Suuri Tarukirja: Mikael ilmestyy ja kuolleita nousee mullasta, Gorba profetiat 2022-2026, Aapeli Saarisalo: Daniel 9:27:n yhdistäminen 2 Tess 2:1-12:een, Päivi Räsästä tuetaan maailmallakin, Tuhatluvun vaihteen opetus, Keijo Lindeman: Salliiko Jumala ydinsodan.

Kirja valmistuisi vuoden 2022 lopulla, jos Jumala suo ja me elämme. Ilmeisesti teoksesta tulisi tavallista paksumpi. Tämä on ensimmäinen ja ilmeisesti viimeinenkin kerta kun Päivittäisistä uutisista saataisiin vuosikirja. Merkittävä dokumentti. Ennakkotilaushinta 25 euroa. Harri Veijonen harriveijonen@yahoo.com


TUHATLUVUN VAIHTEEN PROFEETAT MAHTAVIA

Laskelmat kieltävät opinmäärääjät Mauno Viinikkala, Martti Ahvenainen, ym. ovat kuin profeettojen tappajia. Tuhatluvun vaihteessa oli todella mahtavia profeettoja paavia myöden! Ymmärrettiin että yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta tarkoittaa aikakauden vaihdosta vuosituhannen vaihteessa. Erikoisesti se osa uskovista, jotka odottivat Messiaan tuloa 1000 vuotta Kristuksen kuolemasta. 2000 vuotta kuolemasta se tapahtuu n. 2029. Ilmeisesti Daniel 9:27:stä profeetat silloin katsoivat, että Antikristus tulee seitsemän vuotta ennen näkyvää paluuta. Voimme ihailla ja ihmetellä, jos Antikristus tulee seitsemän vuotta ennen 2029 eli tänä vuonna 2022! HV


TUHATLUVUN VAIHTEEN ANTIKRISTUS

On se kumma, että Lutheria pilkkaava Weijo Lindrooskin uskoo, että Antikristus on paavi. Lutherin ja luterilaisten hölmöjä oppeja paavi on Antikristus. Verrataan tuhatluvun vaihteen kirkollisia uskovia vaikka kirkkoihin kuulumattomaan Lindroosiin niin tuhatluvun vaihteen porukka oli edellä profetiassa. Antikristus ymmärrettiin poliittiseksi pedoksi eikä paaviksi. Toki nykyinen paavi on porton pää ja vielä enemmän pihalla profetiasta esimerkkinä Chrislam luopumuksen huipun valmistaminen yhdessä pedonkin kanssa. HV http://veijonen.fi





April 13, 2022 Huhtikuun 13. 2022


Keijo Lindeman

KEIJO LINDEMAN: SALLIIKO JUMALA YDINSODAN?

Edesmennyt maailmankuulu evankelista Billy Graham julisti, että Jumala ei salli ydinsotaa. Vihastuin tuollaisesta epäraamatullisesta kannanotosta. Kysyin veli Keijo Lindemanin käsitystä asiasta. Harri Veijonen Päivittäiset uutiset http://veijonen.fi


Shalom!

Kiitos viestistä! Olemme vaimon kanssa sairastelleet useita kuukausia enkä jaksa nyt tehdä uusia pitkiä kirjoituksia. Raamatun mukaan tulee ydinsota (Ilm.9), joka tuhoaa kolmannen osan ihmiskuntaa. Itse en näe Raamatusta, että olisi kaksi ydinsotaa, joissa kummassakin tuhoutuisi kolmasosa ihmiskuntaa. On kuitenkin ilmeistä, että tuon yleisen maailmanlaajuisen ydinsodan ohella voi olla ydinaseiden käyttöä mm. Israelin taholta sitä tuhoamaan pyrkiviä vihollisia vastaan. Monia muitakin vitsauksia ja tuomioita maailma tulee kokemaan, niin että vain jäännös ihmiskuntaa jää aloittamaan elämää tuomioiden jälkeen Messiaan 1000-vuotisessa kuningaskunnassa (Jes.13:9-13; Jes.24). Laitan liitteeksi katkelman kirjastani "Hengessä Herran päivänä Ilmestyskirjan mukaan". Se käsittelee ydinsotaa ym. Ko. kirjassani on laajemminkin lopun ajan tapahtumista ja tuomioista. Toivottavasti siitä on apua. Olemme nyt mitä ilmeisimmin tulleet ahdistavaan aikaan, josta ei ole enää paluuta entiseen. Se merkitsee myös Messiaan tulemuksen ja uskovien ylösoton lähestymistä.

Siunauksin!

Keijo Lindeman


Keijon kirjasta Apostolinen seurakunta:

Kouluakäymätön ja oppimaton apostoli Pietari kirjoitti noin kaksituhatta vuotta sitten Pyhän Hengen vaikutuksesta, puhuessaan Messiaan tulemuksesta ja Herran päivästä, kuinka taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet eli atomit kuumuudesta hajoavat. Tämä tieteellinen tosiasia keksittiin vasta noin 1900 vuotta myöhemmin, Pyhän Hengen apostoli Pietarille antaman ilmoituksen jälkeen. Nykyisen tieteen ja tietämyksen valossa tiedämme, että alkuaineet eli atomit todellakin hajoavat ydinfysikaalisissa prosesseissa, joita tapahtuu mm. ydinvoimaloissa ja ydinpommien räjähtäessä.

Messiaan tulemuksessa morsiusseurakunta temmataan pois maailmanlaajuisen atomisodan alta, samalla tavalla kuin Loot pelastettiin Sodomasta tuhoavan tulen ja tulikiven tuomion alta.


Keijon kirjasta Hengessä Herran päivänä:

Kuudes pasuuna - Eufrat virta ja atomisota

"Ja kuudes enkeli puhalsi pasunaan, niin minä kuulin äänen tulevan kultaisen alttarin neljästä sarvesta, Jumalan edestä, ja se sanoi kuudennelle enkelille, jolla oli pasuna: 'Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eurat-virran varrella" (Ilm.9.13-14).

"Egypti nousee niin kuin Niilivirta, sen vedet vyöryvät kuin virrat; se sanoo: 'Minä nousen ja peitän maan, hävitän kaupungin ja siinä asuvaiset'. Hyökätkää hevoset, ajakaa hurjasti, vaunut! Lähtekööt liikkeelle sankarit, etiopialaiset ja puutilaiset, kilven käyttäjät, ja luudilaiset, jousen käyttäjät, jousen jännittäjät! Tämä päivä on Herran, Herran Sebaotin, päivä, jona hän kostaa vihollisillensa; miekka syö ja tulee kylläiseksi, juopuu heidän verestänsä, kun Herralla, Herralla Sebaotilla, on uhriteurastus pohjoisessa maassa, Eufrat-virran varrella" (Jer.46:8-10).

Kun kuudes enkeli puhaltaa pasuunaan, päästetään Eufrat virran varrelta neljä sidottua pahaa enkeliä irti, jolloin tuhon voimat lähtevät liikkeelle, päätyen lopulta maailmanlaajuiseen atomisotaan. Eufrat-virta on ollut taistelun näyttämönä monet kerrat kautta historian. Yksi Ilmestyskirjan tapahtumille esikuvallinen taistelu Eufrat- virran varrella käytiin farao Nekon sotajoukkojen ja Baabelin kuninkaan sotajoukkojen välillä. Jeremian profetian lopputäyttymys tapahtuu Herran Sebaotin päivänä, Ilmestyskirjan kuudennen pasuunan tuomioissa. Eufrat-virran alue onkin ollut maailmanpolitiikan polttopisteessä jo vuosien ajan, mm. Irakin ja Iranin välisen sodan aikana sekä USA:n ja sen liittolaisten sotajoukkojen miehittäessä Irakia.

Eufrat-virran varrella sijaitsevat Turkki, Syyria, Irak ja Iran, kaikki islamilaisia valtioita. Kiinnostavaksi Eufrat-virran ja Persian lahden alueen tekee se, että siellä on suuri osa maailman tunnetuista öljy- ja kaasuvaroista, joiden varassa teknistyneen maailman autot, koneet, lämmitys jne. toimivat suurelta osin. Se on myös aluetta, jossa islamilaisen maailman, Googin leirin ja läntisen ns. kristillisen kulttuurin tarpeet ja eturistiriidat kohtaavat. Kun tuhon voimat lasketaan liikkeelle täydellä voimalla tältä alueelta, hävitys tulee huipentumaan hirvittävään maailmansotaan ja atomisotaan saakka.

Ilm. 9:18 "Näistä kolmesta vitsauksesta sai kolmas osa ihmisiä surmansa: tulesta ja savusta ja tulikivestä, jotka lähtivät niiden suusta."

Keijon kirjoja myytävänä osoitteessa:
https://israel-apu.fi/tilaa/kirjallisuus/


ILMESTYSKIRJA NYT

Leif Nummela kirjoittaa uudessa Uusi tie lehdessä, että Raamattu ei puhu Ukrainan sodasta mitään. Tämähän ei pidä paikkaansa! Ennen sotaa kirjoitin "Liittyykö Ukraina Venäjään?" Kirjoitin aiheesta jo 1992, koska Hesekiel kirjoitti ennen minua. Tiedettiin, että ainakin osa Ukrainaa liittyy Venäjän johtamaan kolmen valtion liittoon. Selvää oli myös, ettei Ukraina sodatta Googin johtamaan valtioliittoon liity. Älkää siis väittäkö, ettei kukaan ennaltatiennyt Ukrainan sotaa! HV


ITÄ-UKRAINA VENÄJÄN KOLMEN VALTION LIITTOON?

Antikristus näyttää jo Putinin aikaan tulevan valheen kaikella voimalla. (2 Tess 2:8-10). Putinin rauhanpuheissa ym. ei ole mitään perää. Odotan edelleen kolmen valtion liittoa. Ukraina joka liittyy Venäjän ja Valko-Venäjän kelkkaan on vähintäänkin Itä-Ukraina. HV 17. 3. 2022


EIKÄ VOI OLLA SELVILLÄ TAPAHTUMISTAKAAN

Martti Ahvenainen ja kumppanit eivät voi olla selvillä tapahtumistakaan, koska kieltävät raamatulliset laskelmat, jotka osoittavat ajan loppuvan pikimmiten. Ahvenaisen ennustussarja on EU:n kymmenvaltioliitto 2035, joka ei koskaan toteudu. Viimeinen petovaltio http://wwnet.fi/users/veijone/petovaltionkymmenen.htm on valmis. Vain Putinin putoamista Gorban taas tulla odotetaan.

Parempia selittäjiä ovat he, jotka uskovat vihan ajan kestävän seitsemän vuotta alkaen Jerusalemin valerauhalla ylösottoineen. Kuitenkin viimeinen vuosiviikko ei ala valerauhalla ylösottoineen selviää siitäkin, että aikaa Messiaan näkyvään paluuseen n. 2030 ei ole riittävästi. Kyllä viimeisen vuosiviikon alkamista voi juhlistaa uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittaminen. HV


LASSI ERPIÖ IN MEMORIAM

Erinomainen veli TV7:ltä ja Ilpoisten piiristä, Lassi Erpiö on kuollut. Hän oli mukana kirjassa "Luettelo maailmanlopun päivämääristä" odottaen Herraa lähivuosina ja sitä edeltävää suurta herätystä. Muistoa kunnioittaen Harri Veijonen


LOPPUSOINTUJA

Kielilläpuhumistani: http://veijonen.fi/kieli53.wav.
Nyt ensi kertaa kielilläpuhumisessani tuli loppusointuja kuin olisin puhunut tuntemattomalla kielellä runon. Iloitsin siitä. HV





March 30, 2022 Maaliskuun 30. 2022


Herätysmiehet paavi Sylvester II ja Harri Veijonen

TUHATLUVUN VAIHTEEN OPETUS

Wikipediassa on tarkka historiatieto siitä, miten Jeesusta odotettiin tuhatluvun vaihteessa:

A. 992-995 Useat kristityt Pitkäperjantai sattui samalle päivälle Marian ilmestyspäivän kanssa; tämän oli jo pitkään uskottu olevan tapahtuma, joka seuraavan kolmen vuoden sisällä toisi esiin Antikristuksen ja tämän myötä myös maailmanlopun.

B. 1. tammikuuta 1000 Sylvester II Useat eurooppalaiset kristityt, mukaan lukien Sylvester II, olivat ennustaneet maailmanlopun tälle päivälle

C. 1033 Useat kristityt Jotkut uskoivat tämän olevan Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tuhannes vuosipäivä, ja hänen toista tulemistaan odotettiin.

"Tuhatluvun vaihteessakin laskettiin, eikä Jeesus tullut silloinkaan." Uskokaa tai älkää, tämä ateistin suuhun sopiva pimeä lause on helluntaisaarnaaja Mauno Viinikkalalta. Näin voimme ymmärtää, että suuria vastustajia oikealle tiedolle ylösoton ajankohdasta löytyy parhaimmistakin kirkoista.

Se että ensimmäisen vuosituhannen vaihteessakin laskettiin tukee tietenkin sitä käsitystä, että toisen vuosituhannen vaihteessa tapahtuu. Mutta koska 2000 jKr. ei ollut 6000 vuotta Aadamista, valerauha ylösottoineen ei tullut vielä silloin.

Vertailukohdat:

A 1. Todellakin noin 7 vuotta ennen Messiaan näkyvää paluuta on oikeaoppista odottaa Antikristusta.

- 992-995 on nyt kuin 2020-2023. Tuhatluvun vaihteen ihmisten käsitys nyt olisi, että Antikristus tulee noin 2020-2023. On hienoa, että jo tuhatluvun vaihteessa tunnettiin lopun profetiaa niin, että erehdyttiin vain yhdellä päivällä, vuosituhannella.

(Marian ilmestyspäivä eli marianpäivä on kristillinen juhlapäivä, joka juhlistaa arkkienkeli Gabrielin ilmestymistä Neitsyt Marialle ilmoittamaan Kristuksen tulevasta syntymästä. Tapauksesta kerrotaan Luukkaan evankeliumin ensimmäisessä luvussa. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä useissa protestanttisissakin kirkkokunnissa juhlapäivää vietetään 25. maaliskuuta, tasan yhdeksän kuukautta ennen joulua.
Luultiin siis Jeesuksen syntyneen jouluna, mutta oikea aika on 11. 9. - Lehtimajanjuhla. Oikea Marianpäivä on siis 9 kk ennen 11. 9. eli 11. 1. Siihen aikaanko vuodesta antikristus tulee?)

B 1. Tarkalleen 6000 vuotta Aadamista on oikeaoppista odottaa seurakunnan ylösottoa.

- Sylvester II:n "maailmanloppu" 1. 1. 1000 oli kai Messiaan näkyvä paluu. En ole varma tajuttiinko ylösottoa lainkaan.

C 1. Nytkin Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen 2000 vuotispäivää on oikeaoppista pitää takarajana Messiaan kuningaskunnan tulolle.

- 1033 on kuin 2033. Siinä onkin Messiaan kuningaskunnan alku tai todennäköisesti jo 2029-30.

Tuhatluvun vaihteessakin "odotimme" Messiaan näkyvää paluuta 2033 mennessä. Mutta 2000 vuotta Kristuksen syntymästä ei liene kulunut vasta 2000 jaa tai WTC:n iskun aikaan. Messiaan kuolemasta 2000 vuotta olisi noin 2030, ja nyt siis Kuningaskunnan oikea alkamisaika, 1335 päivää jälkeen ylösoton Jerusalemista sovittaessa.

MILLOIN 6000 VUOTTA TÄYTTYY?

Johannes Keplerin laskelman mukaan 6000 vuotta Aadamista on kulunut vuonna 2024. Parempaa laskelmaa en tiedä, mutta toki se voi olla jonkun vuoden virheellinen tieto. On kuitenkin tarkka ajankohta milloin 6000 vuotta täyttyy. Se on tietenkin se ajankohta, jolloin Jerusalemin valerauha vahvistetaan ja pimeimmät ylistävät saavutettua rauhaa sanoin: nyt on rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3). Silloin seurakunta temmataan yläilmoihin ja siten alkaa Messiaan tuhatvuotinen lepopäivä. Tuhatluvun vaihteessa tiedettiin asioita siis varsin hyvin kirkoissakin. Jopa paljon paremmin kuin kirkoissa nykyisin! Hysteerinen herätys oli tuolloin paavi Sylvesterin johdolla. Niin on nytkin, mutta Harri Veijosen johdolla. http://veijonen.fi


MESSIAAN NÄKYVÄ PALUU NOIN 2000 VUOTTA KUOLEMASTAAN

Syntyi 5-4 eKr. - kuoli n. 30 jKr. Palaa Kuninkaana n. 2030

Moshe Zew mainitsee Jeesuksen syntymäajan 4-7 eKr. parhaiten perustelluksi. Koska syntymästä näkyvään paluuseen kuluu hyvinkin 2033 tai 2034 vuotta, oikea syntymäaika lienee 5-4 eKr. vuoden nolla puuttuessa. Onko näkyvä paluu pääsiäisenä vai syksyllä? Jos pääsiäisenä, viimeinen vuosiviikko pitäisi alkaa nyt pääsiäisenä merkkitapahtumalla kuten Kalliomoskeijan tuho. Uskon muuten selitykseen, että koska Jeesus syntyi 11.9.-Lehtimajanjuhla, näkyvä paluukin tulee syksyllä. Kuolemasta näkyvään paluuseen olisi 2000,5 vuotta, ei tarkasti 2000 vuotta ellei pääsiäisenä tapahdu. HV


MITEN KAUKANA TOISEKSI PARASKIN ON?

Martti Ahvenainen: "Sanon hyvin kohteliaasti, mutta selvästi, että nuo laskelmat ovat aivan metsässä. Pelkkää mielikuvitusta."
On se niin väärin, jos Martti Ahvenaista pidetään johtavana profetian selittäjänä. Hylkää raamatulliset laskelmat eikä voi olla selvillä tapahtumistakaan. Kirjoittelee kirjoja, joita hölmöt ostavat! HV


SOTA NOSTAA HINTOJA

Sota nostaa hintoja tietää Ilmestyskirjakin. (Ilm. 6: 4-6). Mutta vasta vihan ajassa niin paljon, että yksi leipä maksaa miehen päiväpalkan. HV


MICHAEL BAXTERIN 40 ENNUSTUSTEN IHMETTÄ VUODELTA 1866

Michael Baxter, in the year 1866, in "Forty Prophetic Wonders"
M. Baxter (Baxter, M. (Michael), 1834-1910). The Online Books Page: http://onlinebooks.library.upenn.edu/webbin/book/lookupname?key=Baxter%2C%20M%2E%20%28Michael%29%2C%201834%2D1910
Forty Prophetic Wonders: https://babel.hathitrust.org/cgi/pt?id=nnc1.cu02391147&view=1up&seq=5
http://www.wwnet.fi/m/~veijone/baxter.htm

Covenant
Baxterin Daniel 9:27. Ei näy minulle tallenteessa, mutta linkistä jotenkuten. HV

BAXTER EREHTYI SATA VUOTTA

M(ichael) Baxter oli aikansa paras profeetta. Tiesi lopun tapahtumat, mutta laski niiden tulevan noin vuosisata liian aikaisin. Muistutuksena vaan siitä, että hyvä profeetta erehtyy ja todennäköisimmin ajoissa. Nyt olemme niin lopussa, että ajoistakaan ei enää voi erehtyä kunhan pitäytyy raamatullisissa laskelmissa. Oikeat laskelmat Jeesuksen tuloksi. Keskeneräinen kirjanen ILMAISjakelussa: http://veijonen.fi/jeesuksenpaluunlaskelmat2.pdf


UUSI RYHMÄ:
Exlibrikset ja niiden keräily
https://www.facebook.com/groups/1186219048788818





March 21, 2022 Maaliskuun 21. 2022



AAPELI SAARISALO:

DANIEL 9:27:N JA 2 TESS. 2:1-12 YHDISTÄMINEN

Tätä tulkintaamme on yleensä selitetty siten, että Jerusalemiin pitäisi rakentaa juutalaistemppeli, johon Antikristus nousisi. Vuoden 1995 kirjassani muistutan, että Antikristushan on olevinaan Kristus. Ja Jerusalemin ylin paikkakin kohdassa, missä sijaitsee Kristuksen taivaaseeastumisen temppeli. Mahdollisesti tähän temppeliin Antikristus muistomerkinkin itselleen pystyttää (Ilm 13:14), ellei temppelin rakentaminen ala vuonna 2022. "Paras muistomerkki Rabinille on, että Lähi-Itään saadaan pysyvä rauha." (M. Gorbatshov). Antikristus tulee valheen kaikella voimalla kuten tiedämme (2 Tess 2:8-10). Mm. Kilpi Kylälä teki aivain oikein yhdistäessään 2 Tess 2:1-12 ja Daniel 9:27, vaikka tulkitsikin jakeita hieman väärin.

Tunnetuin henkilö, joka yhdisti 2 Tess 2:1-12 Daniel 9:27:ään, on professori Aapeli Saarisalo. Kirjassaan Jerusalem jos unhotan sinut (1963) hän kirjoittaa:

"Antikristukselle on hävityksen toimeenpano niin luonteenomaista että häntä sanotaan "hävittäjäksi", Dan. 9:27. Se mitä Paavali sanoo 2 Tess 2:3-12:ssa, on puhuttu tältä Danielin taustalta."

Jo ensimmäisessä profeetallisessa kirjassani Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen (1986), sen takakannessa, kirjoitin: "Koska Raamattu sanoo, että seurakunta ei lähde ennenkuin Antikristus ilmestyy (2 Tess 2:3) vahvistamaan valerauhaa yhdessä monien kanssa (Dan 9:27), en ryhdy selittämään selvää sanaa vastakohdakseen" (Seurakunta pidättää, estää Antikristuksen tulon).

Kaikki tuhannet parhaat raamatunselittäjät maailmassa yhdistävät 2 Tess 2. alun Daniel 9:27:ään. On turha uskoa huonoihin selittäjiin! HV


ILMAINEN: Harri Veijonen: Aapeli Saarisalon tuotanto ja rikas elämä.
Sähköinen kirja maksutta os.: http://veijonen.fi/saarisalo.pdf

ILMAINEN: Aapeli Saarisalon Uusi testamentti
https://www.biblecenter.se/arkisto/raamattu/pdf/lajitelma/AS_UUSI%20TESTAMENTTI_2_Palsta.pdf

ILMAINEN: Aapeli Saarisalon UT viitteineen.
https://asiakas.kotisivukone.com/files/raamattunetti.palvelee.fi/tiedostot/Raamattu/Aapeli_Saarisalon_UT_viitteineen.pdf


AAPELI SAARISALON UUDEN TESTAMENTIN SUOMENNOS

Uusi testamentti ilmestyi Aapeli Saarisalon suomentamana Uuden testamentin versiona ensin kahdessa osassa 1968 ja 1969 ja myöhemmin yhtenä niteenä useana korjattuna painoksena. Saarisalo on pyrkinyt tekemään käännöksestä sanatarkemman kuin viralliset suomenkieliset raamatunkäännökset. Siinä jakeet on erotettu vinoviivoin. Teksti on jaettu kappaleiksi. Joka viidennen jakeen järjestysluku on painettu tekstin sivuun. Kohdat, jotka Uusi testamentti esittää suoraan Jeesuksen puheena, on lihavoitu, mutta kohtia, joissa joku toinen lainaa Jeesuksen puhetta, ei ole lihavoitu. Sanat, joille ei ole sanatarkasti vastinetta alkutekstissä, on kursivoitu. Väliotsikoita eikä lukujen otsikkotiivistelmiä ei ole. Tekstin alaviitteinä olevissa suppeahkoissa selityksissä on tuotu tekstin ymmärtämiseen välttämättömiä, itämaista taustaa kuvaavia asioita. Sanan evankeliumi asemesta käytetään sanaa evankelio.


Aapeli Saarisalon Uuden Testamentin johdantotekstit
http://ohje.digiraamattu.fi/index.php/Aapeli_Saarisalon_UT

ÄÄNITE 1961. Professori Aapeli Saarisalo on palannut kartoitustöistä ja kaivauksista Galileasta ja kertoo työn tuloksista ja sen vaikeuksista. Toimittajana Mauri Soikkanen. Äänite vuodelta 1961.
https://areena.yle.fi/audio/1-2991331

AAPELI SAARISALO KANSALLISBIOGRAFIASSA

Saarisalo, Aapeli (1896 - 1986)
itämaiden kirjallisuuden professori, kirjailija, uskonnollinen vaikuttaja
Aapeli Saarisalo oli ensimmäinen suomalainen orientalisti, joka tunsi matkojensa ja vaellustensa ansiosta perusteellisesti Lähi-idän, erityisesti sen topografian, sekä osallistui siellä useisiin kaivauksiin. Hänen monia vuosikymmeniä kestänyt kotimainen julkaisu- ja esitelmätoimintansa teki Lähi-idän aivan uudella tavalla läheiseksi laajalle yleisölle kautta Suomen. Kirjoittaja(t): Tapani Harviainen

Nostalginen Turku: Rymättylästä Raamatun maille
https://aamuset.fi/artikkeli/4972733

Saarisalo Aapeli: Messiaskuningas
https://www.iy.fi/kauppa/kirjat/aapeli-saarisalo-messiaskuningas-hd-kustannus/

Raamatun sanakirja -kirja (Aapeli Saarisalo)
Kansainvälisesti tunnetun professori Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirja on koko Raamatun sanaston aakkosellinen selitysteos.
https://www.liekkikustannus.fi/Raamatun-sanakirja-Aapeli-Saarisalo

AAPELI SAARISALO Huutonet haku
https://www.huuto.net/haku?words=aapeli+saarisalo&area=


LEHTIMAJANJUHLA 2029

Mahdollisesti Kuningaskuntaa aletaan rakentaa Lehtimajanjuhlan aikaan 2029. Se on Sukkot 2029 / Feast of Booths Sukkot for Hebrew Year 5790 begins at sundown on Sunday, 23 September 2029 and ends at nightfall on Sunday, 30 September 2029. Siis vain 2 viikkoa 11. 9. 2029 jälkeen. https://www.hebcal.com/holidays/sukkot-2029
LEHTIMAJANJUHLA 2022. 9. 10. 2022 https://www.calendardate.com/sukkot_2022.htm Merkkiä viimeisen vuosiviikon alkamisesta odotetaan viimeistään silloin.
YLÖSOTTO. Koska Lehtimajanjuhlaa 23. 9. 2029 voidaan pitää takarajana Messiaan näkyvälle paluulle (Viimeisen vuosiviikon alkaessa syksyllä 2022), 1335 päivää aikaisemmin (http://veijonen.fi/1335.htm) on helmikuun alkupuoli 2026. HV


M. BAXTER 1866: TEMPPELI TULEE

Jo M. Baxter 1866 puhuu tulevasta rauhansopimuksesta. Hänen mukaansa kymmenen kuninkaan idässä vähitellen valtaan nouseva ja sen päämieheksi pääsevä johtaja tekee liiton useiden Juudeassa (Israelissa) olevien juutalaisten kanssa. Tähän liittoon hän onnistuu suostuttamaan juutalaiset siten, että lupaa heille palkkioksi yhteiskunnalliasia oikeuksia ja vapauksia, niin että he uudistavat entisen uhripalveluksen Jerusalemissa.

ISRAEL T. LEVÄNEN: EI TULE

Israeliin ei voi rakentaa mitään temppeliä. Siellä on sellainen rakennuslainsäädäntö, ettei sellainen saa koskaan mitään rakennuslupaa. Ei saa ja piste.

VAPAAMUURAREIDEN SALAT 2022

Sivuilleni on tultu haulla "Vapaamuurareiden salat 2022". En tiedä kuin sen, että Vapaamuurarit uskovat temppelin tuloon, ja minun mukaani jos sellainen tulee niin syksyllä 2022. HV


Procol Harum singer Gary Brooker dies at 76
A Whiter Shade of Pale 1967 and 2006:
https://www.youtube.com/watch?v=Mb3iPP-tHdA
https://www.youtube.com/watch?v=St6jyEFe5WM





March 11, 2022 Maaliskuun 11. 2022


UKRAINA PROFETIASSA

AJANKOHTIEN TIETÄMINEN VAIKEAMPAA

Toteutuvien profetiasarjojen tekeminen on minulle varsin helppoa. Sensijaan vaikeampaa on usein tietää toteutumisajankohtia. Rohkenen kuitenkin niitäkin julkisesti esittää. Monessa tapauksessa voi olla että myöhemmin joudun hieman ajankohtaa tarkentamaan, mutta tässä esitetäänkin tämänhetkinen käsitys.

1. Antikristuksen valtakunta valmistuu: Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina. Tiedetty jo 1992. Kevät 2022

2. Luopumuksen huippu. Sitä ei ole vielä saavutettu, koska antikristus ei ole tullut. Arvioisin huipun saavutettavan kesän 2022 aikana.

3. Chrislam. Mainitsenmassani videossa sanottiin, että Chrislam alkaa vuoden 2022 alussa. Ei ole vielä tapahtunut, mutta tapahtuu luopumuksen huippuna.

4. Laukaisee. Raamatun mukaan Jumala estää antikristuksen tuloa kunnes luopumuksen huippu on saavutettu. Sitten huippu laukaisee antikristuksen tulon.

5. Antikristuksen tulon. Leninistä seitsemäs tulee takaisinkin. Taannoin kirjoitin, että antikristus ja uusi juutalaistemppeli tulevat samoihin aikoihin.

6. Putin putoaa. Putin joutuu väistymään. Kesä 2022.

7. Gorban taas tulla. Viimeinen suuri Antikristus tulee koko maailman sitä ihmetellessä.

8. Viimeinen suuri herätys alkaa Gorban palatessa. Eipä taitaisi alkaa ellen minä olisi tehnyt asiaa tunnetuksi. Mahdollinen Juutalaistemppelin tulo vielä voimistaisi herätystä syksyllä 2022.

9. Suuri ruhtinas Mikael tuo rauhan tullessaan. Gorba on eri maata kuin Putin, vaikka hänestä tuleekin maailmanhistorian kauhein peto.

10. Viimeisen petovaltion (http://wwnet.fi/users/veijone/petovaltionkymmenen.htm) historia on valmis, mutta Gorballe tulee valtioiden yhtymänsä. Kesä-syksy 2022.

11. Mahdollinen Kalliomoskeijan tuhoutuminen harhautuvalla Iranin ohjuksella Syyriasta. Jos toteutuu niin viimeistään 11. 9. 2022.

12. Viimeisen vuosiviikon alkaminen. Se kai oli selvää jo WTC-iskun aikana 11. 9. 2001 alkaen kolme vuosiviikkoa eli 21 vuotta myöhemmin 11. 9. 2022.

13. Suuri tapahtuma, uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittaminen 11. 9. 2022. Uskon vahvasti, että viimeisen vuosiviikon alkaminen saa arvoisensa tapahtuman, jota jo 11. 9. 2021 ennustin vuotta myöhempään ajankohtaan.

14. Viimeinen seiska on alkanut! Se päättyy Messiaan näkyvään paluuseen 11. 9. 2029. Tapahtumia seiskan alkupuolella on esimerkiksi temppelin valmistuminen 250 päivässä.

15. Lähi-Idän rauhan hiomisessa edistytään kiitos Gorban. Jos seiska alkoi 11. 9. 2022, rauha ei valmistu aivan heti vaan tekeillä voi olla maailmanrauha.

16. Antikristuksen ilmestyminen vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa. Jos vuosiviikon alkaminen oli tiedetty, valerauha valmistuu tammikuussa 2026.

17. Seurakunnan ylösotto maailman ylistäessä valerauhaa sanoin "rauha ja turvallisuus" (1 Tess. 5:3). Noin viikko valerauhan vahvistamisen jälkeen tammi-helmikuussa 2026.

18. Kauheaa aikaa 1335 päivää, jonka seurakunta on turvassa yläilmoissa.

19. 45 päivää valerauhan vahvistamisen jälkeen Gog on jo hyökännyt Jerusalemiin Suomenkin kautta. Noin pääsiäinen 2026.

20. Kiinakin hyökkää Israeliin 200 miljoonan armeijalla. 2027-28

21. Ainakin yksi ydinsota, jossa kuolee kolmannes ihmiskunnasta. (Ilm. 9) 2026-29.

22. Harmagedon. Supervaltojen viimeinen taistelu ja mahdollisesti yritys estää Messiaan näkyvä paluu. Syyskesä 2029.

23. Messias tulee seurakuntineen maan päälle 11. 9. 2029 - Lehtimajanjuhla syksyllä 2029.


Harri Veijonen


VAROOKO GORBA, ETTEI SYNNY ANTIKRISTUKSEN VALTAKUNTAA?

"Varokoon Gorba siis myös, ettei synny minkäänlaista kolmen valtion liittoa, joiden uudet johtajat hän vielä syrjäyttäisi" (Harri Veijonen: Gorba tulee takaisin, Etelä-Karjala 5. 1. 1992)

1992 esitin tulevaksi kolmen valtion liitoksi Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina. Niin sitä vaan paha ottaa onkeensa varoituksen toteuttaakseen sen. Katsotaan vaan mihin Venäjän Ukrainaan hyökkäys päättyy.

On kolmen valtion litto: Roos, Mesek ja Tuubal. Hes. 38:3 ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.

Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina, Antikristuksen valtakunta johtajana antikristus, ruhtinas Mikael Gog.


PUTIN EI HAVITTELE MUITA MAITA - KOLMEN VALTION LIITTO RIITTÄÄ

On spekuloitu sillä, mihin Venäjä hyökkää Ukrainan jälkeen. Raamattu puhuu vain kolmen valtion liitosta. Putin ei havittele lisämaita tai jos havitteleekin hän joutuu väistymään Gorbatshovin palatessa valtaan. HV


KESKUSTELU SKEPTISMI 1998

https://groups.google.com/g/sfnet.keskustelu.skeptismi/c/JfL8e-5E3LQ/m/wnNgGlOaH0IJ?pli=1

"PETOVALTIO JATKUU KOLMEN VALTION LIITTONA (Venäjä, Ukraina ja Valkovenäjä) kirjoitin jo 1992." Harri Veijonen 10. 10. 1998.


MICROSOFTIN JA FACEBOOKIN TYÖNTEKIJÖISSÄ PALJON USKOVAISIA

Ulkomaisista lukijoistani valtaosa on Microsoftin ja Facebookin työntekijöitä. On hienoa saada sellaiset asiantuntijat myös lopun ajan asiantuntijan sivuilleni. Tervetuloa! Harri Veijonen http://veijonen.fi





March 1, 2022 Maaliskuun 1. 2022


SEVEN YEARS: 911/22 - 311/26 - 911/29

Temple 250 days Rapture Jan/26 - A. in Jer - Messiah on the Earth


NÄIN VIIMEINEN VUOSIVIIKKO ETENISI

Ilmeisesti Paholainen paljasti - tyhmä kun on - yhden vuosiviikon alkavan WTC:n iskulla 11. 9. 2001. Muut laskelmatkin viittaavat siihen, että siitä on neljä vuosiviikkoa eli 28 vuotta Messiaan näkyvään paluuseen alkaen 11. 9. 2029. Sanon alkaen, sillä pidän todennäköisenä, että Jeesuksen paluu tuhannen tuhansine omineen näkyy maailmassa joitakin päiviä kuten salama, joka näkyy idästä länteen. Kuningaskuntaa alettaisiin rakentaa maan päälle Lehtimajanjuhlan aikaan syksyllä 2029.

Jo 11. 9. 2021 kirjoitin viimeisen vuosiviikon voivan alkaa 11. 9. 2022, siis kolme vuosiviikkoa eli 21 vuotta alusta. Ja että sitä tulisi juhlistamaan uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittaminen.

Puolivälissä vuosiviikkoa Gog hyökkäisi Jerusalemiin, ja 45 päivää aikaisemmin valerauha vahvistettaisiin. Seurakunnan ylösotto tulisi olemaan tämänkin laskelman mukaan tammi-helmikuussa 2026. Tämä on selvää, jos todella uutta Juutalaistemppeliä alettaisiin rakentaa 11. 9. 2022 viimeisen vuosiviikon alkamisen merkiksi.

(Oli myös esitetty, että Jeesuksen 2000-vuotis syntymäpäivä oli 11. 9. 2001. Siinä tapauksessa kuolemasta tulee 2000 vuotta vasta noin 2034. Gorba tuskin elää siihen asti. Antikristus elää Messiaan näkyvään paluuseen saakka.) HV


JOS KALLIOMOSKEIJA TUHOUTUISI PÄÄSIÄISENÄ

Jos Kalliomoskeija tuhoutuisi pääsiäisenä, viimeinen vuosiviikko alkaisi siitä. Mahdollisuus on olemassa, koska 2000 vuotta Kristuksen kuolemasta täyttyy pääsiäisenä. HV


IF THE MOSQUE OF THE ROCKS WERE DESTROYED AT EASTER

If the Mosque of the Rocks were destroyed at Easter, the last week would begin. The possibility exists because 2000 years since the death of Christ will be celebrated at Easter. HV



HOW THE LAST WEEK WAS PROGRESSING

Apparently, the Devil revealed - stupid when he is - the one-week-long WTC attack on September 11, 2001. Other calculations suggest that it will be four weeks, or 28 years, from the visible return of the Messiah from September 11, 2029. I will say that the return of Jesus with a thousand thousands of his own will be seen in the world for some days like the lightning that will be seen from east to west. Construction of the kingdom would begin on earth during the Feast of Tabernacles in the fall of 2029. As early as September 11, 2021, I wrote that the last week of the year could begin on September 11, 2022, that is, three weeks, that is, 21 years from the beginning. And that it should be celebrated by the beginning of the construction of a new Jewish temple.

In the middle of the week, Gog would attack Jerusalem, and 45 days earlier, false peace would be confirmed. According to this calculation, the resurrection of the congregation would be in January-February 2026. This is clear if a truly new Jewish temple is to be built on September 11, 2022 as a sign of the beginning of the last week of the year.

(It was also suggested that the 2000th birthday of Jesus was September 11, 2001. In that case, the year of death will not be until about 2034. Gorby will hardly live until then. The Antichrist will live until the visible return of the Messiah.)


TV 7 ISRAEL - Israelin valtion virallisesti tunnustama uutistoimisto
TV 7 ISRAEL - An news agency officially recognized by the State of Israel

Israelin hallituksen lehdistötoimisto (GPO) tunnustaa TV7 Israel -toimiston viralliseksi uutistoimistoksi. Uutistoimisto hankkii uutisia ja tuottaa ohjelmia ammattimaisesti. Jonathan Hessen toimii päätoimittajana ja uutisankkurina johtaen TV7 Israel toimintaa.

Ohjelmat englanniksi: Programs in English

TV7 Israel News on vuodesta 2009 esitetty päivittäinen uutiskatsaus ajankohtaisiin tapahtumiin Israelissa. Ohjelma on vuodesta toiseen yksi katsotuimmista TV7:n historiassa.

Jerusalem Studio aloitti vuonna 2011 puolen tunnin pituisena ohjelmana. Studio on kaksi kertaa viikossa ilmestyvä huippuasiantuntijoiden keskusteluohjelma, jossa Israelin turvallisuuspalvelun, akatemian ja ajatushautomoiden henkilöstö keskustelevat geopoliittisista ja strategisista tapahtumista Lähi-Idässä.

Lähi-itä aikajanalla on uudempi Jonathan Hessenin ja tunnetun messiaanisen Raamatun opettajan Amir Tsarfatin keskusteluohjelma. Tsarfatilla on myös sotilaallista taustaa. Ohjelman tarkoituksena onkin keskustella profetioista ajankohtaisten tapahtumien kautta.

Suurvallat pelissä. Uusi ja strategisesti merkittävä kuukausittainen ohjelma on Amir Orenin isännöimä Suurvallat pelissä. Ohjelma pureutuu suurvaltojen politiikan ytimeen ja sen vaikutukseen muihin maihin. Ohjelmajakson pituus on 45 min.

Jerusalemin vartijat. Myös Amir Orenin isännöimä Jerusalemin vartijat esitetään noin kerran kuussa. Ohjelmassa Oren haastattelee miehiä ja naisia, jotka ovat vartioineet Israelia (Jes. 62:6).

Minne menet, Eurooppa?, jossa Jonathan Hessenin haastattelemat huippuasiantuntijat keskustelevat Euroopan taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta.

https://www.tv7.fi/tv-opas/ TV Guide


VENÄJÄ KÄYNYT ISRAELIA VASTAAN SYYRIASSA

Venäjä oli pitkään Israelin kanssa samanmielinen siitä, että Israelilla on oikeus tuhota Iranin toimet Syyriassa. Nyt Venäjä on muuttanut linjaansa ja vastustaa Israelin oikeuksia pyrkiä estämään Iranin läsnäolo Syyriassa. Pääseekö Iran todellakin ampumaan vapaasti ohjuksia Syyriasta Israeliin niinkuin uskon käyvän ainakin 11. 9. 2022, jolloin ohjuksen oletan harhautuvan Kalliomoskeijaan. HV


While Everyone Is Watching Ukraine, Russia Continues to Build Up Its Forces In The Golan.
https://www.israelunwired.com/while-everyone-is-watching-ukraine-russia-continues-to-build-up-its-forces-in-the-golan/


PROFETOINTI JA PROFEETALLISEN SANAN SELITTÄMINEN

Kun 11. 9. 2021 ennustin uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittamista, se ei ollut profetointia vaan profetaalisen sanan selitystä. Samoin on selitykseni, että temppeli voisi tulla vuotta myöhemmin. On siis aivan väärin nimittää minua vääräksi profeetaksi kun en ollut profeetta lainkaan vaan sanan selittäjä.

Kun 11. 3. 2004 ennaltatiesin päivälleen iskut maassa (Madrid) ja taivaalla (Sedna) nimitin sitä parhaiten toteutuneeksi profetiakseni. Se saattoi ollakin profetiaa eikä niinkään sanan selitystä. Jo vuosikymmeniä sitten kirjoitin olevani "profeetta heikko, parempi profeetallisen sanan selittäjä". HV


SUOMEN PROFEETAT ja profetiat. Suositusta kirjasta lisäpainos.
Myydään omakustannehintaan 7 euroa kuluineen tilille
FI41 8000 2138 0264 96 Harri Veijonen harriveijonen@yahoo.com


HELPOIMMIN TIEDETTÄVÄT ALKANEET

Niinkuin olen esittänyt, viimeiset tapahtumat ovat helpoimmin ennaltatiedettäviä. Oli hienoa etten luopunut raamatullisista laskelmista, sillä niiden avulla tapahtumille on löydetty myös toteutumisajankohtia. Kaikkein hurjin on tuo viimeisen vuosiviikon alkamismahdollisuus 11. 9. 2022, josta tiedettäisiin Messiaan näkyvä paluu 7 vuotta myöhemmin ja myös tapahtumat aikoineen sitä ennen. HV


Piirinmestaruudesta tuli tällainen mitali

VANHIN SEURAENNÄTYS VEIJOSELLA

https://tu-38.sporttisaitti.com/tapahtumat/tilastot/seuraennatykset/m18/

Ennätykseni 60.00 vuodelta 1972 on edelleen 18-vuotiaiden seuraennätys TU-38:ssa. Se on samalla vanhin ennätys. Ikää rupee olemaan 50 vuotta. Toiseksi vanhin on Seppo Liutulla juoksuissa. HV





February 23, 2022 Helmikuun 23. 2022


OIKEAT LASKELMAT

OIKEAT LASKELMAT JEESUKSEN TULOKSI

1. Sukupolvilaskelma

2. Tuhatvuotislaskelma

3. Toinen tuhatvuotislaskelma

4. Viimeinen vuosiviikko

5. Paras laskelma: 1335 päivää

6. Tarkin laskelma: tapahtuma


KESKENERÄINEN TARKISTAMATON NETTIVERSIO ILMAISEKSI:

oikeatlaskelmat2.pdf

KUUDEN PÄIVÄN SOTA

Kuuden päivän sota 1967 oli Jumalan määräämä nimeään myöten. Myös maailmassa on kuuden päivän eli vuosituhannen "sota" ennenkuin seurakunta saavuttaa taivaallisen Jerusalemin. Uuden testamentin mukaan maailma on ollut ikivanhastaan olemassa, mutta ainakaan ihminen ei ole 6000 vuotta vanhempi. 6000 vuotta Aadamista täyttyy Johannes Keplerin mukaan 2024, mutta tarkka aika on se kun Jerusalemista sovitaan Lähi-Idän valerauhassa.

"Yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta" (2 Piet. 3:8) eikä mitä tahansa. Lepopäivä tulee seitsemänneksi vuosituhanneksi. Heb. 4:9 "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva."


KAKSI TUHATVUOTISLASKELMAA

Ei ole olemassa vain yksi vaan kaksi tuhatvuotislaskelmaa! Tämän voin päätellä jo siitä, että Jumalan valittuna laskelmien miehenä sain kaksi henkilökohtaista ihme osumaa asiaa todistamaan.

Ensimmäinen oli 1972 kun heitin keihäsennätykseni tasan 60.00 todistamaan, että on 6000 vuotta Aadamista kunnes ylösotto tapahtuu. Johannes Keplerin mukaan 6000 vuotta Aadamista täyttyy 2024, mutta toki siinä voi olla parinkin vuoden virhe. Jumala määräsi minut tutkimaan asiaa Raamatusta, ja jo 1979 olin tullut vakuuttuneeksi siitä, että 6000 vuotta Aadamista, Jesusalemista sovittaessa ylösotto (Dan 9:27) tapahtuu kun pimeimmät ylistävät saavutettua valerauhaa sanoin nyt on rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3).

Toinen ihme oli 1996 kun perheemme voitti Tykkimäen huvipuistossa 2000.000. vieras palkinnon. On 2000 vuotta Jeesuksen kuolemasta Hänen toiseen tulemukseensa. Tulemme noin vuoteen 2030. Tuskin enää ylösotto vaan näkyvän paluun aika!

VIIMEINEN VUOSIVIIKKO

Kaikki yksityiskohdat tulisivat selväksi, jos viimeinen vuosiviikko alkaisi uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittamisella 11. syyskuuta 2022 niinkuin olen pitänyt mahdollisena. HV


THE CORRECT CALCULATIONS FOR THE COMING OF JESUS??

1. Generation calculation

2. Millennium Calculation

3. The Another Millennium Calculation

4. The last week

5. Best calculation: 1335 days

6. Most Accurate Calculation: Event


PENDING UNCONTROLLED ONLINE FOR FREE:

http://veijonen.fi/jeesuksenpaluunlaskelmat2.pdf (IN FINNISH)

SIX DAYS WAR

The Six Day War of 1967 was ordained by God to his name. There are also six days in the world, or the millennium "war" before the church reaches heavenly Jerusalem. According to the New Testament, the world has been around since ancient times exist, but at least man is not 6,000 years older. According to Johannes Kepler, 6,000 years of Adam will be celebrated in 2024, but the exact time will be when Jerusalem is agreed upon in the middle peace of the Middle East.

"One day is as a thousand years to the Lord" (2 Peter 3: 8) and not anything. The day of rest will be the seventh millennium. Heb. 4: 9 "For the sabbath day, the rest of the people of God will surely come."

TWO MILLENNIUM CALCULATIONS

There is not just one but two millennium calculations! I can already deduce this from the fact that As God's chosen man of calculations, I got two personal miracle hits to prove it.

The first was in 1972 when I threw my spear record at exactly 60.00 to prove that it is 6000 years since Adam until the takeover takes place. According to Johannes Kepler, 6,000 years of Adam will be reached in 2024, but of course there may be a mistake in a couple of years. God commissioned me to search the Bible, and as early as 1979 I had become convinced that 6,000 years since Adam was reconciled to Jerusalem and the resurrection (Dan. 9:27) takes place when the darkest praise the false peace achieved, there is now peace and security (1 Thess. 5: 3).

Another miracle was in 1996 when our family won 2000,000 at the Tykkimäki amusement park. guest award. It is 2,000 years since Jesus died in His Second Coming. We will be around 2030. Hardly any more rapture but time for a visible return!

LAST WEEK

All the details would become clear if the last yearweek began with the construction of a new Jewish temple September 11, 2022, as I have thought possible. Harri Veijonen


CHINESE HUMAN RIGHTS VIOLATIONS DURING THE WINTER OLYMPICS

KIINAN IHMISOIKEUSLOUKKAUKSET TALVIOLYMPIALAISTEN AIKAAN

https://www.tv7.fi/arkki/christian-world-news/esitetty-yhdysvalloissa-4-2-2022_p84030/


Päivi Räsänen

KANSANEDUSTAJA PÄIVI RÄSÄSTÄ TUETAAN MAAILMALLAKIN

Kansanedustaja Päivi Räsästä on syytetty oikeudessa kansanryhmän vihaan kiihottamisesta kun hän teki tunnetuksi mitä Raamattu sanoo homoudesta. Yli 3000 kokoontui Budapestissa Suomen suurlähetystön eteen osoittamaan tukeaan käräjäpäivän alla maamme sanan- ja uskonnonvapaudelle.

CONGRESSMAN PÄIVI RÄSÄNEN SUPPORTED IN THE WORLD

Päivi Räsänen has been charged in court with inciting the hatred of a ethnic group when he made known what The Bible says about homosexuality. More than 3,000 gathered in Budapest in front of the Finnish Embassy to show their support for freedom of speech and religion in our country.
https://www.youtube.com/watch?v=5bMZch8H1vk





February 15, 2022 Helmikuun 15. 2022


TAPIO NOUSIAISEN KÄSITYKSIÄ

1. Sukupolvi alkoi 1914
2. Antikristuksen valtakunta seisoo Neuvostoliiton jaloilla.
3. Ylösoton vuotta ja kuukautta voitte kysellä ja arvioida Raamatun ja ajan merkkien avulla.
4. Maailmassa on rauhan tuntu. Ei hätää mitään sanovat suuret ihmisjoukot. Silloin suuri ahdistus alkaa ja Jeesus saapuu.
(Kirjassa: Mikä hetki yöstä on? 1967)

TAPIO NOUSIAINEN SELITYKSIÄ

1. Katoamaan ehtimätön sukupolvi (Matt. 24:34) alkoi niinkuin Matteus kertoo "tämä on synnytystuskien alkua", kun kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan. (Matt. 24:6-8). Sota alkoi 1914. Nousiaisen mukaan sukupolvi alkoi silloin. Uuras Saarnivaara ja minä olimme sitä mieltä, että sukupolvi alkoi maailmansodasta siitä kun englantilainen kenraali Edmund Allenby vapautti Jerusalemin turkkilaisilta 9. 12. 1917. http://veijonen.fi/allenby.htm

2. Nousiainen tiesi antikristuksen valtakunnan seisovan Neuvostoliiton jaloilla. Marsalkka Mannerheimkin tiesi Neuvostoliiton hajoavan kysymyksellään, kumpi onkaan pahempi, nykyinen bolshevikinen Neuvostoliitto vai sen jälkeen tuleva. Kymmenen kuninkaan valtio on nyt valmis. http://wwnet.fi/users/veijone/petovaltionkymmenen.htm Vain Leninistä seitsemättä kuningasta odotetaan takaisin valtaan.

3. Kuukaudenkin Nousiainen sanoi tiedettävän. Toivottavasti Nousiaisen arvostajat arvostavat myös tuota sanomaansa.

4. Maailmassa on rauhan tuntu. Ei hätää mitään perustui vuoden 1938 huonoon käännökseen. Jerusalemin valerauhan jälkeen maailma ylistää valerauhaa sanoen nyt on "rauha ja turvallisuus" (1 Tess. 5:3). Ajankohta tiedetään kuukautta tarkemminkin silloin. HV



LOSSES OF TAPIO NOUSIAINEN

1. The last generation began in 1914
2. The Kingdom of the Antichrist stands at the feet of the Soviet Union.
3. You can query and evaluate the year and month of the Bible using the signs of the Bible and the times.
4. There is a sense of peace in the world. No worries say large crowds. Then the great tribulation begins and Jesus arrives.
(In the book: What moment of the night is it? 1967)


FOUR YEARS OF RAPTURE

Smart or not, I say direct tunes to EU jokers and others who predict a takeover in 15-20 years. Leo Meller's mistake 2023 is not bad. The calculations and events speak for about 2026. The January 2025 I presented earlier should have been postponed by about a year. There is not much room for maneuver. My reader, if you hear me, put your mouth shut for 15-20 year olds too! HV


WHILE DANIEL 9:27 WAS NOT RELATED TO THE END TIME,

the rapture shall come at Jerusalem by agreement.

This scripture is for those who think that the author of Daniel 9:27 is the Lord and not the Antichrist. The "he" who confirms, however, is the interpretation, and the rest of the "destroyer shall" refer to the antichrist as author, as Abel Saarisalo explains. (Jerusalem if I forget you, Prophecy in our time in the group headline)

1 Thessalonians 5: 3 says that at the time of the uprising, "peace and security are now." 2 Thessalonians 2 tells of the coming and appear of the antichrist. Christ appears in the clouds and the antichrist appears in false peace. This seems obvious without Daniel. Besides, "understanding is increasing," and in the churches of the world understanding has increased other than that the resurrection comes immediately after the confirmation of the false peace of Jerusalem. Daniel 12: 1 Then shall Michael appear, and they shall rise again from the earth. HV https://www.facebook.com/groups/235999839884511


AMNESTY KUIN TERRORISTIJÄRJESTÖ

Vasemmistolaista Amnesty internationalia on pidetty hyvänä järjestönä. Nyt Amnesty paljasti todellisen luonteensa. TV7 Israel News: Amnestystä terroristijärjestö. Amnestyn raportti 1. 2. 2022 on antisemitistinen ja vailla totuuspohjaa. Israel: "Amnestyn raportti siteeraa terroristijärjestöjen valheita".


LIITTYYKÖ UKRAINA VENÄJÄÄN?

Kun 1992 kirjoitin kolmen valtion liitosta, oletettiin valtioiden olevan Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina. Siinä olisi antikristuksen valtakunta. Roos, Mesek ja Tuubal, sanoo Raamattu. Roos niinkuin ryssänmaa ellei sitten sana "pää" kuten uusi piplia kääntää. Ja olisi vain kahden valtion valtakunta. Gog tulisi juonilla valtakuntansa pääksi. HV


UUTISIA ETUKÄTEEN

Päivittäiset uutiset poikkeaa muista medioista etenkin siinä, että sen päätarkoitus on kertoa uutisia etukäteen. Mahdottomassa yrityksessä on onnistuttu yllättävän hyvin.
Ensi viikolla vuoroon tulee voimakas yritys uutisista etukäteen, sillä vaikka "Oikeat laskelmat Jeesuksen tuloksi" painettua kirjaa odotetaan syksyyn, en malta olla laittamatta sitä hieman keskeneräisenä ilmaisjakeluun netissä. Näin pääsette arvioimaan tätä merkittävää julkaisua hyvissä ajoin - etukäteen. HV





February 1, 2022 Helmikuun 1. 2022



SUURI TARUKIRJA



Finally, the great prince Michael would appear (to confirm the false peace of Jerusalem, Dan. 9:27),

and then the dead would rise from the earth (Daniel 12: 1, Suuri tarukirja page 85)

LOPULTA ILMESTYISI SUURI RUHTINAS MIKAEL (Jerusalemin valerauhaa vahvistamaan, Dan. 9:27)

JA SITTEN KUOLLEET NOUSISIVAT MULLASTA (Daniel 12:1, Alf Henrikson: Suuri tarukirja sivu 85)

PÄTEVÄ RUOTSALAINEN: ALF HENRIKSON

Suuren tarukirjankin kirjoittaja. Tarukirjassa paras käännös Daniel 12:1.

Alf Henrikson (1905 Huskvarna, Ruotsi - 1995) oli ruotsalainen runoilija, pakinoitsija, tutkija ja tietokirjailija.

Henrikson julkaisi Dagens Nyheterissä runoja ajankohtaisista aiheista, joita on julkaistu myös kokoelmina. Hän teki eri kulttuureja esitteleviä kirjoja ja kirjasarjoja, kuten Antiikin tarinoita.

Suomennetut teokset

Antiikin tarinoita 1-2 (Antikens historier), suom. Maija Westerlund, WSOY 1963
Suuri tarukirja (Hexikon), suom. Hannu Hiilos ym., Helsinki: Koko kansan kirjakerho 1983 ISBN 951-864-014-9

Antikvariat Gunnar Johanssonilla Ahvenanmaalla on myynnissä seuraavia Henriksonin kirjoja:

https://sites.google.com/site/minaboker/historia.

27177 Alf Henrikson : Ekot av ett skott. Mordet på Gustaf III. Ill. 1886 inb 273 s.Op 5,-
28183 Alf Henrikson : Svensk historia. Ill.: Björn Berg. 1993 poc 1027 s. 5,-
281832 Alf Henrikson: Svensk historia I-II. Ill.: B Berg. 1966 inb sa 1061 s.Op 16,-
46229 Alf Henrikson : Fram till Nybroplan. Kungl. dramatiska teatern. Ill. 1988 inb 96 s.Op 6,-
46241 Alf Henrikson & B Berg: Alla tider. Världshistoriens kronologi. STOR.Ill.1978 inb 400 s. 15,-
47120 Alf Henrikson & Reidar Larsson (red):Allehanda urkunder om politik.Ill. 1973 inb 285 s.Op 7,-
60200 Alf Henrikson & Hwang Tsu-Yu: Kinesisk historia. 1982 poc 282 s. 3,-
69205 Alf Henrikson & Hwang Tsu-yu: Kinesisk historia. Rikl.ill. 1967 klb 471 s. 8,-
70209 Alf Henrikson: Biblisk historia.Gamla o Nya testamentet. Ett referat. 1991 poc 516 s. 5,-


EU-HÖPÖTTÄJÄ MARTTI AHVENAINEN KÄSKI MENEMÄÄN MUUALLE

Jotkut helluntaisaarnaajat ovat ottaneet Gorba profetiani ilomielin sivuilleen. Martti Ahvenainen omastaan hermostui. Kovin on heikoilla helluntailiikkeen profetian selitys, jos Ahvenaista pidetään liikkeen johtavana profeettana! Kymmenen kuninkaan valtio on valmis Neuvostoliittona jatkoineen http://wwnet.fi/users/veijone/petovaltionkymmenen.htm Ahvenaisen EU-höpötykset odotuttaisivat ylösottoa vuoteen 2040. HV


YLÖSOTTOON NELISEN VUOTTA

Fiksua tai ei, sanon suorat sävelet EU-höpöttäjille ja muille, jotka ennustavat ylösottoa 15-20 vuoden päähän. Leo Mellerin virhe 2023 ei ole paha. Laskelmat ja tapahtumat puhuvat noin vuodesta 2026. Aiemmin esittämääni tammikuu 2025 jouduttaneen siirtämään noin vuodella. Kovin paljoa asiassa ei ole liikkumavaraa. Lukijani, jos minua kuulette, laittakaa tekin 15-20 vuoden höpöttäjille suu tukkoon! HV


VAIKKA DANIEL 9:27 EI LIITTYISI LOPUN AIKAAN,

ylösotto tulee Jerusalemista sovittaessa.

Tämä kirjoitus on niille, jotka luulevat että Daniel 9:27:ssä tekijä on Herra eikä antikristus. "Hän" joka vahvistaa on kuitenkin tulkintaa, ja loppu "hävittäjä tulee" viittaa tekijänä antikristukseen niinkuin Aapeli Saarisalokin selittää. (Jerusalem jos unhotan sinut, Profetaalisuus ajassamme ryhmän otsikkokuvassa)

1 Tess 5:3 kertoo ylösoton hetkellä sanottavan "nyt on rauha ja turvallisuus". 2 Tess 2 kertoo antikristuksen tulevan ja ilmestyvän. Kristus ilmestyy pilviin ja antikristus ilmestyy valerauhaan. Tämä näyttää ilmeiseltä ilman Danieliakin. Sitäpaitsi "ymmärrys lisääntyy", ja maailman seurakunnissa ymmärrys ei ole lisääntynyt muuhun kuin siihen, että ylösotto tulee heti Jerusalemin valerauhan vahvistamisen jälkeen. Daniel 12:1 Mikael ilmestyy, ja sitten kuolleita nousee mullasta. HV https://www.facebook.com/groups/235999839884511





January 19, 2022 Tammikuun 19. 2022



PROPHETIC NEWS JANUARY 2022

http://veijonen.fi

CHRISLAM NEWS WAITING

Another obstacle to the coming of the Antichrist is the inaccessibility of the apex of apostasy, the non-coming of Chrislam. When is Chrislam at that point that it is "ready" in that sense. At least you need it something ready to be covered in the world's media.


IS THE COVID - 19 epidemic of Revelation,

in which every sixteenth man dies (Rev. 6: 8)?

There is no sure answer yet, but we can consider the subject In the light of the Bible. Many of my friends think of Covid only worsens over time. I remind you of 1 Tess. 5: 3 at the time of the uprising: it is said "there is peace and security now." The dark world rejoices that Jerusalem was also received agreed. So I think it's more likely that it's true then a 1992 Bible translation: "everything is fine no worries". That is, the worst plagues would have temporarily subsided before them outbreak much more intense in the time of anger. HV


GOG IS NOT RUSSIA

Markku Gran argues that Goog is not Russia but Turkey. Many other bad prophets declare the same that Goog is not Russia but someone else.

Pekka Sartola and many other better prophets declare that Goog is Russia. What does the best prophet say?

Gog is the prince of Roos, Meshech, and Tubal. So Gog is not a state but a man! HV


WHO WASN'T GET KING´S VALUE - CHARLES OR GORBY?

Samuel Tuominen has spread the doctrine that Prince Charles is the antichrist, and many have begun to believe him. Tuominen rides e.g. with the phrase "there was no king's value", although surely the prince will become king if he is allowed to live.

Gorby tried to become king in 1996, but was nowhere near gaining the king's rank in the seventh election. The prince does not have to usurp the kingdom but it falls on him like Manu's dinner. The opposite is true of the true antichrist:

Daniel: 11:21 And in his place shall rise up an unworthy man, which was not worthy to be king. He will come in the midst of peace and seize the kingdom with plots.


WHAT PLOTS DOES GOG COME ON?

There is hardly any certainty in advance, but one possibility is that GOGbrashov, Gorby's former surname, comes to power uniting Russia and Belarus into one state as I have bet. Mesek (Moscow) and Tuba would mean these states and it would not be a matter of three states but Roos means head in that two-state state. The new "Soviet Union", "Gog´s country" headed by Prince Mikael Gog. HV

PS. "So Gorby, too, beware that there will be no union of the three states." (Harri Veijonen: Gorby comes back, Uutis-Karjala 5. 1. 1992) If it were a union of three states, the third member would be Kazakhstan.



PROFETAALISIA UUTISIA TAMMIKUU 2022

http://veijonen.fi

CHRISLAM UUTISOINTIA ODOTETAAN

Antikristuksen tulon esteenä on vielä luopumuksen huipun saavuttamattomuus, Chrislamin tulemattomuus. Milloin Chrislam on siinä vaiheessa, että se on tässä mielessä "valmis". Ainakin siitä tarvitsee maailmankin medioiden jotakin valmista uutisoida.


ONKO KORONA ILMESTYSKIRJAN KULKUTAUTI,

johon kuolee joka kuudestoista ihminen (Ilm. 6:8)?

Asiassa ei vielä ole varmaa vastausta, mutta voimme pohtia aihetta Raamatun valossa. Monet ystäväni ovat sitä mieltä, että korona vain pahenee ajan kuluessa. Minä muistutan 1 Tess. 5:3:sta ylösoton hetkellä: sanotaan "nyt on rauha ja turvallisuus". Pimeä maailma on riemuissaan siitä, että Jerusalemistakin saatiin sovittua. Niinpä pidänkin todennäköisenä, että silloin on totta myös vuoden 1992 piplian raamatunväännös: "kaikki on hyvin ei hätää mitään". Eli että pahimmat vitsaukset olisivat tilapäisesti väistyneet ennen niiden puhkeamista paljon voimakkaampina vihan ajassa. HV


GOOG EI OLE VENÄJÄ

Markku Gran väittää, ettei Goog ole Venäjä vaan Turkki. Monet muut huonot profeetat julistavat samaa, ettei Goog ole Venäjä vaan joku muu valtio.

Pekka Sartola ja monet muut paremmat profeetat julistavat, että Goog on Venäjä. Mitä sanoo paras profeetta?

Gog on Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Gog ei siis ole valtio vaan mieshenkilö! (Hes. 38:2) HV


JOKA EI OLLUT SAAPA KUNINKAAN ARVOA - CHARLES VAI GORBA?

Samuel Tuominen on levittänyt oppia, että Prinssi Charles on antikristus, ja monet ovat alkaneet uskoa häntä. Tuominen ratsastaa mm. lauseella "ei ollut saapa kuninkaan arvoa", vaikka varmasti prinssistä tulee kuningas, jos saa elää.

Gorba yritti kuninkaaksi 1996, muttei ollut lähelläkään saada kuninkaan arvoa tullen vaaleissa vasta seitsemänneksi. Prinssin ei tarvitse anastaa kuninkuutta vaan se lankeaa hänelle kuin Manulle illallinen. Toisin on oikean antikristuksen kanssa:

Daniel: 11:21 Ja hänen sijaansa nousee kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa. Hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden.


MITKÄ JUONET GOGILLA ON TULLESSAAN?

Tuskin niistä etukäteen on varmuutta, mutta yksi mahdollisuus on se, että GOGbrashov, Gorban aiempi sukunimi, tulee valtaan yhdistäen Venäjän ja Valko-Venäjän yhdeksi valtioksi niinkuin olen veikannut. Mesek (Moskova) ja Tuubal tarkoittaisivat näitä valtioita eikä kysymys olisi kolmesta valtiosta vaan roos tarkoittaa päätä siinä kahden valtion valtiossa. Uusi "Neuvostoliitto", Maagog, "Googinmaa", päänä ruhtinas Mikael Gog.

"Varokoon Gorba siis myös, ettei synny minkäänlaista kolmen valtion liittoa". (Harri Veijonen: Gorba tulee takaisin, Uutis-Karjala 5. 1. 1992) Jos kyseessä olisikin kolmen valtion liitto, kolmas jäsen olisi kai Kazakstan. HV


Tarjan onnittelukuva

HARRI VEIJONEN 67 VUOTTA 8. 1. 2022 - MUUTAMIA ONNITTELIJOISTA

Tarja Toiviainen-Mäkelä (taiteilija, jonka maalaus ensimmäisenä Onnittelu tarinassa), Tarvo Laakso (Rokkipappi ei ollut suuttunut minuun), Håkan Westergård (TV 7 tuttu vanha saarnamies), Ilkka Ronkainen (tuttu 80-luvun Lappeenrannasta, silloin kommari), Hannu Olkkonen (urheilumies TSV:stä), Tauno Piiroinen (Exlibris Aboensiksen päätoimittaja), Olavi Rajahalme (teki kanssani Rakas Israel - kirjan), Pirkko Rouhiainen (lähetyssaarnaaja Lappeenrannasta), Ari Saarto (lapsuuskaveri Impilinnasta), Pia Kutinlahti (lapsuudentoveri), Jouko Piho (epäpätevä profeetta), Pauli Jormanainen (kirjoituksistani tykkäävä helluntaisaarnaaja), Risto Kuisma (poliitikko), Pirjo Ala-Kapee (poliitikko), Risto-Pekka Räsänen (ystävä Imatralta), Leena Ridell (sukulainen Oulusta), Karoliina Helkiö (Weijo Lindroosin tytär), Esko Hirvonen (kirjankeräilijäkaveri), Lasse Liemola (vanha laulaja), Matti Kivioja (divariyrittäjä), Tauno Matias Roto (kirkkoaktiivi), Lassi Erpiö (TV 7 tuttu saarnamies). Yhteensä 400 onnittelijaa.


PALAUTE

Arvoisa Suomen profeettojen ehdoton ykkönen Harri Veijonen

On ilo lukea profetioitasi. Ihmeen hyvin olet niissä onnistunut ja tunnet pohjan erinomaisesti. Sitä paitsi osaat kirjoittaa vetävästi, mikä lisää tekstien tehoa ja nauttivuutta.
Erkki on seurannut pörssimaailmaa yli 50 vuotta mutta ei osaa ennustaa edes huomista päivää. Maailmassa tapahtuu koko ajan semmoisia tapauksia ja käänteitä, että pörssiväki hämääntyy kerta toisensa jälkeen. Tämäkin päivä on odotusta ja kysymysmerkkejä täynnä!
Mihin nytkin johtaa Vladimir Putinin prässäys Ukrainan ja Kazakstanin suuntaan?
Toivotan 67-vuotiaalle nerolle tarkkaa havaintokykyä ja terveyttä edelleen!
Erkki Sinkko






PROFETIASARJANI TOTEUTUU kaiken aikaa.

Ajankohdat ovat suuntaa antavia.
http://veijonen.fi


VAALEILLA VAI JUONILLA?

Kuka sanoikaan, että (Antikristuksen) pitäisi tulla vaaleilla? Tietenkin KIRKON mies, Matias Roto: "Vuoden 1996 Venäjän presidentin vaaleissa hän vielä kerran mittautti kannatuksensa. Tulos paljasti nyt selkeästi sen, mitä kansa jo paljon ennen oli mielessään ajatellut. Hän pääsi vasta seitsemännelle sijalle, 7., kaikkien ehdokkaiden joukossa."

Antikristus ei tulekaan vaaleilla vaan juonilla. Esikuva Antiokus IV Epifanes tuli juonilla (Dan. 11:21), "anastaa juonilla kuninkuuden." Samoin tulee suuri antikristus, Mikael Gog.


IN THE ELECTION OR PLOT?

Who said A. should come in the election? Of course, the man of the CHURCH, Matias Roto: "In the 1996 presidential election in Russia, he once again measured his support. The result now clearly revealed what the people had thought long before. He only finished seventh, 7th, among all the candidates."

The Antichrist does not come by election but by plot. The example Antiochus IV Epiphanes came by plots (Dan. 11:21), "by plotting the kingdom." So will the great antichrist, Michael Gog.


TARVO LAAKSO pyysi poistamaan Harri Henttinen kommenttini viestiketjustaan. Poistin. Papiston kritiikki pysyy minun sivuillani. HV


PORTOSSA ON NIIN MUKAVA OLLA

Ilmestyskirja: 18:4 "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa." Mikä pitää Herran kansaa kirkossa kiinni vastustamassa Jumalan käskyä lähteä siitä ulos?

Onhan siellä meikkipappi ja pyhäkoulun tilalla keppihevoshyppely, Miesten Raamattupiirin tilalla miesten ateismikerho ja naisten raamattukoulun tilalla naisten voimistelukerho. Jos olet Imatralla, pääset kirkossa tangoamaankin. Kaikenlaiset harhaopit rehottavat ja onhan kirkkoon jo vauvana pakkoliitetty. Pidetään selviönä, että kirkkoon pitää kuulua. Vähät sillä väliä mitä Raamattu sanoo. Homot ja lesbot julistetan taivaaseen. Parannusta ei tarvitse tehdä. Yleensä kaikki julistetaan taivaaseen. Tai ainakin ne, jotka kirkkoon kuuluvat. Niinkuin katolinen kirkko julistaa avoimesti: Ulkopuolella katolisen kirkon ei ole pelastusta.

Oksettaa! Varmasti Jumalaakin. Porton vitsaukset tulevat kirkkoon jäävän Herran kansankin osaksi. Lähde rohkeasti kirkosta ulos vaikka meihin kirkkoihin kuulumattomiin uskoviin, Jumalan seurakuntaan. Ota joku kaveri mukana ja yhdessä alatte pitää kotikokouksia. Vähitellen ryhmä kasvaa.

Pitäisin itseäni rikollisenakin, jos kuuluisin kirkkoon. Eikä olisi mitään takuuta siitäkään, että pääsisin ylösottoon valvovien lähtiessä Jerusalemista sovittaessa.

Sata raamatullista syytä olla ulkopuolella kirkon: http://veijonen.fi/kirkko.htm

Harri Veijonen


VUOSI 2021 OMAKSI SIVUKSEEN

http://veijonen.fi/ind2021.html




Niilo Paasivirran minulta lainaama, mutta parempi kuva:

Joko Paasivirta on tullut uskoon? Pilkkaaja jota parempaa apuria ei ole.



2022



2021



December 31, 2021 Joulukuun 31. 2021

PORTTO (KIRKKO) EI TUNNISTA PETOA

Portto ei tunnista petoa. On myös kääntäen: peto ei tunnista porttoa. 1989 venäläinen tietotoimisto kirjoitti Etelä-Saimaassa, että peto ei voi nousta Neuvostoliitosta, koska Gorba oli käynyt neuvottelemaan paavin kanssa. Sain lukijapalstalle kirjoituksen: siitähän peto juuri tunnistetaankin: hän käy yhteistyöhön paavin kanssa, ottaa porton selkäänsä.

Nyt uusi paavi ja yhdessä Gorbankin kanssa rakentaa luopumuksen huippua, Chrislamia. Joko se on valmis vuodenvaihteessa? Hyvin pian kuitenkin, ja Gorba palaa valtaan.

Kirkon eli porton jäsenet ovat joukolla käyneet minua vastaan, että Gorba ei voi olla viimeinen suuri antikristus, vaikka parempaa antikristusehdokasta ei löydy, ja sitä hän on, jos nyt tai hieman myöhemmin palaa valtaan.

Matias Roto kirjoitti Profetaalisuus ajassamme ryhmässämme kirkkomyönteistä asiaa, ja uhkasin hänet erottaa ryhmästä, jos hän jatkaa sellaista profetian vastaista sanomaa. Olkaatte tarkkoja että seuraatte oikeaa profetiaa ettekä porton oppeja! HV


PAPISTO - MEIKKIPAPPI HARRI HENTTINEN

TV:stä tulee ohjalmasarja Papisto. Kaksi naispappia ja kaksi miespappia. Naisia en tunne, mutta miehet ovat tuttuja. Rokkipappi, koulukaveri Tarvo Laaksosta minulla ei ole pahaa sanottavaa. Toisin on Vesijärven kirkkoherra, meikkipappi Harri Henttinen.

Ohjelmastakin käy hyvin selville, että kun papin piti näyttää miten hän on ohjannut pyhäkoululapsia Raamatun tuntemiseen, hän oli piispallekin esittänyt puuhevoshyppelyn yhdessä lasten kanssa.

Henttisellä ei ollut esittää itseään Raamattupiirin johtajana vaan miesten piirinsä on ateistien piiri. Naisia hän opetti voimistelemaan kuten paraskin liikunnan opettaja. Kun ei ole paljon annettu, ei voi paljon vaatia. Perinteisesti kirkkoherralta on kuitenkin vaadittu paljon enemmän kuin mihin Henttinen pystyy. Pystyi hän sentään vedättämään minulta tuhansia euroja kun erehdyin nimittämään häntä homoksi. Sitä sitten kirkon lehtikin paisutteli, että hyvä että saatiin tuolta harhaoppiselta Harri Veijoselta rahat pois. HV


WIKIPEDIAN LUETTELO VIELÄKIN VAILLA PAREMPAA TIETOA

Haulla
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=maailmanlopun+p%C3%A4iv%C3%A4m%C3%A4%C3%A4rist%C3%A4

Maailmanlopun päivämääristä, löytyy Wikipedian luettelo ja monia kirjakauppoja, joissa on myytävänä kirjaseni Luettelo maailmanlopun päivämääristä.

Minun luetteloni sisältää 3000 tarkempaa tietoa kuin Wikipedian luettelo! On siitä lyhennelmä saatavana ilmaiseksikin:
http://veijonen.fi/luettelomaailmanlopunpaivamaarista2.htm

PEDON TULO AJANKOHTAISTA NYT

Täsmensin hieman profetiasarjaani pedon tulosta. Se alkaa "Luopumuksen huippu, Chrislam,.." Ajankohta on poistettu, koska Chrislamin tulosta ei ole varmuutta, joka edeltää pedon tuloa. Joka tapauksessa vuosi 2022 mitä ilmeisimmin on pedon paluun vuosi. Luettelo maailmanlopun päivämääristä osoittaa PEDON TULON olevan ajankohtainen nyt eikä viiden vuoden kuluttua! HV


WIKIPEDIAN PARASKAAN TIETO EI PIDÄ PAIKKAANSA
LAURITSALAN KIRKKOHERRA EI ENNUSTANUT MAAILMANLOPPUA VUOTEEN 2040
http://wwnet.fi/users/veijone

Lauritsalan kirkkoherra Pentti Berg sai kirjani Luettelo maailmanlopun päivämääristä ja vastasi kirjeellään, ettei ole ennustanut maailmanloppua vuoteen 2040. Tässä hänen koko kirjeensä:

Hei

Kiitos kirjeestäsi. Eräs pieni ongelma on se, että en ole koskaan opettanut maailmanlopun tulevan vuonna 2040! Vuosi sitten puheessani viittasin tiedemieskollegion tutkimustuloksiin, joiden mukaan maapallon tasapainotila järkkyisi tätä menoa huomattavasti vuonna 2040. Tässä täytyy olla kyse toimittajan väärinymmärryksestä- ehkä tahallisesta sellaisesta. Artikkeli johon viittasin löytyy Suomen Kuvalehdestä. Mielenkiintoista jutussa on se, että nyt tiedemiehet ovat laskeneet, että jotain suurta muutosta on tulossa maapallollemme. Tasapainotilan järkkymisen myötä olosuhteet planeetallamme näyttävät muodostuvan sellaisiksi, kuin Raamattu kuvaa viimeisten aikojen olosuhteita täällä. Tällaiset olosuhteet näyttäisivät vallitsevan täällä kun Jeesus tulee toisen kerran tänne. Hyvää adventtia.

Pentti Berg
Lauritsalan kirkkoherra





December 24, 2021 Joulukuun 24. 2021

RAUHALLISTA JOULUN AIKAA!

HV:N HERALDINEN BETLEHEMINTÄHTI

MINIJÄ TEKI TAAS UPEAN EXLIBRIKSEN

HV:n heraldinen Betlehemintähti. Exlibris painettaneen kesällä 2022 Exlibris Aboensiksen yhteispainatuksessa, mutta kuva julkaistaan jo jouluna 2021. Kiitos Heljä-Mari!


Valtter Luoto ja exlibriksensä

HYVIÄ VELJIÄ IN MEMORIAM

1900-luvun henkilöitä http://wwnet.fi/users/veijone/190020.htm
kirjoituksessani mainituista henkilöistä on poistunut kolme henkilöä:

Juhani Salminen. http://wwnet.fi/users/veijone/190020.htm#Salminen

Juhani Kuosmanen. http://wwnet.fi/users/veijone/190020.htm#Kuosmanen
Juhani Kuosmanen julkaisi ansiokkaan "Herätyksen historia" teoksensa jo 1979. Onneksi sama mies on sittemmin toiminut ei vain Ristin Voiton päätoimittajana vaan vastannut uusien helluntailaissaarnaajien eskatologian opetuksesta. Daniel 9:27 kuuluu meidän aikaamme, niinkuin Kuosmanenkin opettaa toisin kuin esimerkiksi Osmo Haavisto vuoden 1995 kirjassaankin. Vaihdetaanko helluntailiikkeen eskatologian opettaja Juhani Kuosmanen piankin huonompaan? HV

Valtter Luoto kuoli 12. 11. 2021. Ristin Voiton entinen päätoimittaja, kirjailija ja seurakuntaneuvos Valtter Luoto on kuollut. Luoto menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 85-vuotiaana Helsingissä Malmin sairaalassa. Valtter Luoto syntyi 03.09.1936 Valkealassa. Luoto tunnetaan myös uutuuskirjassani "Meidän exlibriksemme". http://wwnet.fi/users/veijone


KIRJASTOJEN TILANNE YM.

1. Seurakunnan kirjasto. http://wwnet.fi/users/veijone/kirjasto.htm Harri Veijosen ylläpitämä Kirkkoihin kuulumattomien seurakunnan kirjasto lopetti Veijosen muuttaessa Lappeenrannasta Tampereelle.
2. Suomen kansalliskirjasto. https://www.kansalliskirjasto.fi/fi Hakupalvelu https://kansalliskirjasto.finna.fi/ Harri Veijonen: https://kansalliskirjasto.finna.fi/Search/Results?lookfor=Harri+Veijonen
3. Helsingin yliopisto. Teologisen Tiedekunnan kirjasto. http://data.nationallibrary.fi/au/cn/5517A Harri Veijonen: http://data.nationallibrary.fi/au/pn/000129376
3.b. Suomen vapaan kristillisyyden tutkimuskirjasto. Lahjoitettiin Teologiselle tiedekunnalle. Näin kirjastosta tuli merkittävä myös vapaiden suuntien kannalta.
4. Merkittävin yksityiskirjasto on saarnaaja Leo Mellerillä noin 25.000 niteellään.
5. Viiden kärkeen nousi raamattuopisto Iso Kirjan kirjasto Keuruulla sen jälkeen kun edesmennyt Juhani Kuosmanen lahjoitti sinne noin 400 arvokasta teostaan.
6. Luther Divari. Omistaja Hannu Halonen ilmoittelee Veijosen Fbryhmässä Vanhat hyvät hengelliset kirjat, mutta Veijosen kirjat eivät myyntiinsä sovi.
7. Postimyynti Kiviojalla on myynnissä 12.000 hengellistä kirjaa jopa kerralla koko liike. http://www.postimyynti-kivioja.net/etusivu.html
8. Finlandiakirja https://www.finlandiakirja.fi/. Suomen suurin nettidivari ylitti juuri 400.000 teoksen rajan.
9. Exlibris Aboensis https://exlibrisaboensis.yhdistysavain.fi/ joulukuun numero julkaisi Harri Veijosen artikkelin Suomalaisia exlibriskauppiaita. HV


TUHATVUOTISEEN AIKAAN SÄILYTETTÄVIÄ KIRJOJA

Paremmalla menestyksellä mm. seuraavia kirjoja myytäisiin myös tuhatvuotisessa ajassa:

Rakas Raamattu. 25 ,-
Kristillinen aikalaiskirja. 25,-
Vanhat Raamatut kuvateos. 15 ,-
Uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija Raamatun mukaan (Harri Veijonen Raamatussa - uusintapainos?). 15 ,-
Jeesuksen ajan rahat. ( Tarvittaessa uusintapainos) 15 ,-
Vanhoja postikortteja Tampereelta. 20 ,-
Tampereen Tammelassa 1930-1990. 20 ,-
Harvinaisimmat exlibriksemme. E.J. Ellilän exlibrikset kirjasta Suomalaisia kirjanomistajanmerkkejä ym. (2022). 35 ,-
Päivittäiset uutiset - jatkuu heti kun internetyhteydet on saatu jälleen.
Keräilyvaihto jatkuu kunhan Huutonet toimii. Varsinkin postikortti-ja exlibrisvaihtajia toivotaan uuteen maailmaan! http://wwnet.fi/users/veijone


ONKO TÄMÄ PIAN TOTTA!

Tukuttain toteutuneita profetioitani

Profetaalisuus ajassamme https://www.facebook.com/groups/235999839884511





December 4, 2021 Joulukuun 4. 2021

LÖYDÄ ITSESI KARTALTA

Kaikki ihmiset sijaitsevat tällä kulmallaan seisovalla neliökartalla. Vasemmalle ylhäälle jää PORTTO (Paavi) ja alhaalle MORSIAN (Seurakunta).

Oikealle ylhäälle PETO (Antikristus) ja alhaalle KARITSA (Kristus).

Esimerkiksi minun sijaintini on alakulmassa keskellä. Kuulun morsiameen ja Kristukseen. Vain uskovilla kirkkoihin kuulumattomilla on tämä paras sijainti. Kirkkoihin kuulumattomat ateistit ja skeptikot sijaitsevat oikealla lähinnä petoa, keskellä oikeassa koillisreunassa.

Katoliset sijaitsevat heitä vastapäätä keskellä luoteisreunaa, lähinnä paavia. Paavia Ilmestyskirja nimittää portoksi, porton pääksi. Luopiokirkkoa portoksi. Luterilaiset ovat lähellä katolisia ja ortodoksit sitäkin lähempänä.

Vasemmassa kärjessä ovat henkilöt, jotka ovat lähellä porttoa ja morsianta, kulkevat kahta tietä.

Oikeassa kärjessä ovat henkilöt, jotka ovat lähellä petoa ja karitsaa, etsijöitä, jotka eivät soisi löytävänsä.

Ylhäällä kärjessä ovat paavin ja pedon ystävät, monenlaiset kiivailijat.

Keskiviivan yläpuolella ovat uskonnot kuten islam. Alapuolella harhaopit kuten Jehovan todistajat ja mormonit. Joko löysit itsesi kartalta? HV http://wwnet.fi/users/veijone


KOLMENLAISIA IHMISIÄ

Tuo kartta on raamatullinen ja tuskin missään muualla julkaistu. Toivottavasti se saa ihmisen miettimään paikkaansa maailmassa. Se on selkeä esitys siitäkin, että portto ja peto ovat eri asioita. Paavi on vain pieni antikristus ei suuri viimeinen Antikristus, Ilmestyskirjan peto. Kummastakin kauheudesta tulisi olla kaukana.

Käytännössä on kuitenkin vain kolmenlaisia ihmisiä. Juutalaiset, pakanat ja pakanoista ja juutalaisista uloskutsutut, ekklesia, seurakunta. HV


OLEN TOIMITTANUT KIRJASTOIHIN MYÖS VÄÄRÄÄ TIETOA

Kalervo Syväntö: Israel ja iankaikkinen rakkaus.

Kaikki kirjat kirjastoissa tuolla nimellä ovat minun sinne toimittamia. Kalervo on Syvännöistä parhaiten perillä lopun profetiasta. Hän uskoo Jerusalemin valerauhan tuloon myös tuossa vihkosessaan. Mutta vääränä pidän kirjasessa Kalervon opetusta 2 Tess 2 alusta, että seurakunnan ylösotto tulisi jo ennen tuota valerauhaa. Kaiken kaikkiaan vihkonen on kuitenkin hyvää opetusta ja sopii olla minun levittämänäni Suomen yleisissä kirjastoissa. HV


ENNUSTUKSEN YKSITYISKOHDATKIN TOTEUTUMASSA

Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin. Millainen sopimus on, siitäkin olen tehnyt yksityiskohtaisia ennustuksia jo vuosikymmeniä. Parhaillaan Israel ja monet Israelin ystävät vastustavat USA:n hanketta laittaa palestiinalaisten konsulaatti Jerusalemiin. Valitettavasti se kuitenkin tulee, koska valerauhasopimuksessa Jerusalemista tulee sekä Israelin että Palestiinan pääkaupunki. Olen puhunut Jerusalemin tulosta kansainväliseksi kaupungiksi. HV http://wwnet.fi/users/veijone


PESÄERO PORTTOKIRKKOON

Ilmestyskirjan portolla, eli katolisella kirkolla, on mainittu olevan tyttäriä (Ilm.17:5). Nämä tyttäret ovat tuon suuren katolisen emäkirkon hareuden hengestä syntyneitä lahkoja, kuten luterilainen, ortodoksinen ja kalvinistinen kirkko. En halua käyttää seurakunnastani nimeä Jumalan seurakunta, koska nimi voidaan tulkita uudeksi lahkoksi. Käytän nimeä Kirkkoihin kuulumattomat, jolla tahdotaan tehdä pesäeroa kirkkoihin.

Luopumus iskee kaikkiin kirkkoihin, ja erityisesti siitä haluamme olla ulkona. Erityispiirteemme täytyy olla jatkuva valvominen ja sen myötä tietoisuus viimeisistä tapahtumista. HV


MIELUUMMIN LIIAN AIKAISIN KUIN LIIAN MYÖHÄÄN

On fiksua puhua ylösoton tulosta Jerusalemista sovittaessa kuten se tulee. Sen tulon ajankohtaakin on parempi veikata liian aikaiseksi kuin liian myöhäiseksi. Juuri niin olen toiminut. Valerauhaa ylösottoineen on odotettu mm. 2014, 2021 ja tammikuussa 2025. Olen kuitenkin varovasti nyt puhunut vuotta tuotakin myöhäisemmästä ajankohdasta.

Leo Meller julisti 20 vuotta, että ylösotto tulee 2028. On nyttemmin puhunut vuodesta 2023. Parempi niin. Vastustajiaan mm. Martti Ahvenainen, joka odottaa vielä kymmenvaltiota EUhun. Vuodesta 2035 puhui Pat Robertson, joka on siirtänyt ajankohtaansa 25 vuotta kuvitellen Raamatun ehdittävän kääntää kaikille kielille, vaikka suullinen todistus kaikille kansoille on riittävä.

Tällä periaatteella mennään edelleen. Jerusalemista sovittaessa se tapahtuu, mutta on vaarallista puhua ajankohdista monien vuosien kuluttua. HV http://wwnet.fi/users/veijone


Leo Meller

PATMOS VALVOO

Liityin Patmos radion nettisivulle https://www.patmos.fi/. Kuuntelin myös radiosta Patmoksen Taivaan ja maan välillä, jossa mm. Leo Meller vastaili kysymyksiin. Valvomisesta hän tarkoitti samaa kuin minä, että seurataan maailman tapahtumia ja ollaan selvillä viimeisistä tapahtumista. Mellerkään ei aivan ole, mutta yritys hyvä kymmenen. Ei pidä halveksia veli Leo Melleriä! HV


JOS KUOLLEET EIVÄT HERÄJÄ, NIIN

syökäämme ja juokaamme sillä huomenna me kuolemme. (1. Kor. 15:32)

Olen pariinkin otteeseen kuullut tuota lausetta "syökäämme ja juokaamme sillä huomenna me kuolemme" ilman edellistä lausetta. Me emme jumalattomien tavoin odota kuolemaa vaan kuoleman jälkeistä elämää. HV





November 19, 2021 Marraskuun 19. 2021

KUOLEMA TULEE KESKIYÖLLÄ

Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Lilli-tyttärensä kertoi Kodin kuvalehdessä: "Kun maanantaiaamuna 9. elokuuta lähdin perheen kanssa takaisin Helsinkiin, isä sanoi, että kyllä tämä tästä. Päivällä hän meni sairaalaan rutiinitarkastukseen. Yöllä äiti sai puhelun, että isä oli kuollut puolenyön jälkeen." Sairaalahuoneen yöpöydälle oli jäänyt kirja Kuolema tulee keskiyöllä.

KUOLEMA TULEE KESKIYÖLLÄ. Kari Suomalaisen viimeisessäkin sanomassa oli profeetallisuutta. Ei vain se että hän itse kuoli keskiyöllä vaan se oli varoitus, raamatullinen varoitus, että kuolema, varas nimeltä vihan aika tulee keskiyöllä kun pimeimmät ylistävät saavutettua Jerusalemin valerauhaa sanoin "nyt on rauha ja turvallisuus" (1 Tess 5:3).

Harri Veijonen: Kari Suomalainen in memoriam http://wwnet.fi/users/veijone/kari.htm

"Minä olin aina oikeassa ja edellä aikaani", Kari Suomalainen. Karissa todella oli enemmän kuin vain inhimillistä huippulahjakkuutta ja etevyyttä ylitse muiden. Muistan miten 1980-luvulla riemastuin hänen pilapiirroksestaan "Gorba sutena lammasten vaatteissa" niin, että aloin jakaa sitä kera tekstin Raamatusta: Daniel 11:36 alaviitteineen (1933 käännöksessä). Vahinko, ettei Kari elinaikanaan kuvittanut koko Raamattua.

GORBA SUTENA LAMMASTEN VAATTEISSA

Kyseinen kuva oli Helsingin Sanomissa noin vuonna 1989 liittyen Gorban toimiin Virossa. Netissä siitä ei ole tallella kuin pää minun sivuillani.

SUDEN TULOSTA ALKAA PUOLIYÖ. Voisin sanoa, että kello on tuntia vaille puoliyö, kun Gorba palaa näyttämölle ja viimeinen herätys alkaa.

Daniel 11:36 alaviitteineen Gorbasuden kuvalla oli moniste, jota jaoin mm. työpaikallani imatralaisessa päiväkodissa. Myöhemmin kuulin, että siitä päiväkodin johtaja oli vihastunut niin, että oli sanonut, että tuossa Veijosessa ei ole mitään niin pahaa kuin uskonnollisuutensa. Minä uskovaisena en juuri uskonnollinen ole, mutta hän oli uskonnollinen. Seurusteli työhuoneessaan työaikana useasti porttokirkon luopiopapin kanssa keskustellen maailman parantamisesta. Siitä on jo aikaa. Olin tuolloin 35 vuotias. Nyt olen 66. Jos henkilöt vielä elävät voivat pian havahtua, että Veijonen oli oikeassa: Susi tulee taas näyttämölle!

Harri Veijonen, Kirkkoihin kuulumattomat, http://wwnet.fi/users/veijone


NÄKY GORBATSHOVISTA 1930-LUVULLA

Paavo Stepaninpoika Kuismin (Kesäkuun 29. 1888 Petäjäselkä - Tammikuun 9. 1952 Joensuu)

Lähetyssaarnaaja Paavo Kuisminin näky Mihail Gorbatshovista 1930-luvulla:

Neuvostoliiton johtajaksi tulee mies, jonka nimi on Mihail ja jolla on otsassa merkki. Hänen aikanaan Neuvostoliitto hajoaa ja keskelle jää vain Venäjä. Sen jälkeen tulevat suuret vaikeudet ja Jeesus tulee. (Suomen profeetat ja profetiat)


MIKÄ JUMALAA ÄRSYTTÄÄ?

Eniten ärsyttää Raamatun tahallinen vääristäminen. Pari esimerkkiä:

Matt. 28:19,20: Mennen (julistamaan) siis tehkää kaikkia kansoja opetuslapsiksi, kastakaa heitä (opetuslapsia eikä kansoja: heitä, "autous" on mask. monikon akkusatiivi, ja vastaava neutrin muoto olisi "auta". Kansa "ethnos" neutri, opetuslapsi "matheetees" maskuliini)... "Kastelemalla ja opettamalla kastelemaan saatiin kansat pysymäänkin kansoina, kansankirkossa, opetuslapsiksi tulemattomina".

1 Tess. 5:2-4: Itse varsin hyvin tiedätte, että päivä Herran tulee kuin varas yöllä (=vihan ajan tulo, maailmanloppu tulee yllättäen ilman aikamääritettä yöllä, 2 Piet. 3:11) kun he sanovat: rauha ja turvallisuus (Lähi-Idässäkin) ... ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät kuin varas. - Kirkon 1992 suomalaisessa raamatunväännöksessä "kaikki on hyvin ei hätää mitään". Englannissa ja Jehovan todistajienkin käännöksessä oikein "rauha ja turvallisuus" (1 Tess 5:3).

Ei pidä siitäkään, että asioita hengellistetään. Esimerkiksi enkeleitä tuodaan joka paikkaan:

Keskiyön huuto: Valvovat, ymmärtäväiset viisaat huutavat: "Katso, Ylkä tulee! Lähtekää Häntä vastaan." Enkelit eivät huuda keskiyön huutoa.

Daniel 10:13 Ei enkeliruhtinas vaan ruhtinas monissa käännöksissä. "Mikael, yksi huomattavimmista ruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä minut oli jätetty yksin sinne Persian kuninkaiden keskelle." Jehovalaisten Raamattu: "ja katso, Mikael, yksi huomattavimmista ruhtinaista, tuli auttamaan minua, ja minä puolestani jäin sinne Persian kuninkaiden viereen." Tässä siis yksi huomattavimmista ruhtinaista, mutta Daniel 12:1 "suuri ruhtinas Mikael". Ja sukunimi on GOGbrashov niinkuin Gorballa aiemmin.

SUURI RUHTINAS MIKAEL, TUOTKO RAUHAN TULLESSASI?

1. Ruotsi: "Dan 10:13. Fursten för Persiens rike stod mig emot under tjuguen dagar; men då kom Mikael, en av de förnämsta furstarna, mig till hjälp, under det att jag förut hade stått där allena mot Persiens konungar.

2. DANIEL 12:1 Ruotsi, Suuri Tarukirja s. 85: "Lopulta ilmestyisi suuri ruhtinas Mikael, ja sitten kuolleet nousisivat mullasta", kuva: http://wwnet.fi/users/veijone/taru.jpg

3. English New International Version (NIV): "At that time Michael, the great prince who protects your people, will arise. There will be a time of distress such as has not happened from the beginning of nations until then. But at that time your people-everyone whose name is found written in the book-will be delivered."


TAPAHTUMAT ENNEN YLÖSOTTOA

http://wwnet.fi/users/veijone/tapahtumat_ennen_ylosottoa.htm
Vuoden 2017 esitys ei juuri vaadi päivitystä. Kannattaa tallettaa.


DANIEL 9:27 KIRJA VAIN OSITTAIN NETISSÄ

http://wwnet.fi/users/veijone/daniel1.htm
http://wwnet.fi/users/veijone/daniel2.htm
http://wwnet.fi/users/veijone/kielet.htm
http://wwnet.fi/users/veijone/1335.htm
Painettu koko kirja 7 euroa kuluineen.


MACCABI TEL AVIV SUOMESSA

Maccabi Tel Aviv Israelista kävi voittamassa HJK:n puhtaasti 5-0. https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/f44cae8e-7d21-4a22-af4b-24ee985e16e0
Nimi juontaa Maccabealaisiin. VT:n apokryfikirjoissa on Maccabilaiskirjat.

http://wwnet.fi/users/veijone/daniel1.htm Alkukielestä selviää helposti, missä Daniel hävityksen kauhistuksesta puhuu: Daniel 9:27, 11:31 ja 12:11. Daniel 11:31 Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.

"Suoranaisten aikamme profetioiden lisäksi Danielissa kyllä annetaan esikuvia tulevalle. Meidän ajallemme ei kuitenkaan Daniel 9:27:ssä vaan profetoitaessa Antiokuksesta, Daniel 11:31. - Daniel 11:31:ssä kerrotaan miten II temppeli tultaisiin hävittämään. Antiokus noin 170 eKr. hyökkäsikin Jerusalemiin ja iljetys, kauhistus oli Zeuksen alttari temppelissä. Apokryfinen Makkabealaiskirja kirjoitettiin siihen aikaan ja se kertoo: "Pystyttivät hävityksen kauhistuksen alttarille" (1 Makk. 1:54). Daniel 11:31:ssä profetoitu Antiokuksen tuoma hävitys kuvaa meidän aikanamme tulevaa, mutta Daniel 9:27 ja 12:11 suoranaisesti kertovat siitä, Antikristuksen hyökkäyksestä Jerusalemiin." (Harri Veijonen: Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!).


UUSIA KIRJOJENI MYYJIÄ YM.

Kirjojani myynnissä myös KANSALLINEN.FI: https://kansallinen.fi/kauppa/?s=harri+veijonen

LIEKKIKUSTANNUKSELLA ALE HINTAAN: https://www.liekkikustannus.fi/epages/liekkikustannus.sf/fi_FI/?ObjectID=1781634&ViewAction=FacetedSearchProducts&SearchString=harri+veijonen

KIRJASTOISSA NOIN SATA TEOSTA: https://finna.fi/Search/Results?lookfor=harri+veijonen&type=AllFields&dfApplied=1&limit=20

ILMAISEKSI PDF:NÄ MYÖS: https://docplayer.fi/53146582-Seurakunta-txt-kirkkoihin-kuulumattomat-uskovat-suomessa-harri-veijonen-isbn-pdf.html

PINTERESTISSÄ EXLIBRIKSIÄ: https://fi.pinterest.com/pin/524950900294871125/


NÄIN UNEN

Näin unen, että jouduin kirjastohuoneeseeni antamaan tilapäisen majoituksen ihmisille. Olin huolissani omaisuudestani ja muistutin, että jokaisesta varkaudesta ilmoitetaan poliisille ja pahin rangaistus on se, että joutuu häpeään tuhanneksi vuodeksi. Koen, että sivuillani käy varkaita, jotka eivät vähääkään kunnioita ja arvosta minua. He vain ryöstävät aineistoa, jolla sitten yrittävät lyödä minua ja minusta leimaa vääränä profeettana. Valitettavasti tulen muistamaan tekonne tuhat vuotta, jos nyt yleensä pääsette tuhatvuotiseen aikaan. Todellakin yritän karkoittaa häiriökäyttäytyjät sivuiltani ULOS! HV http://wwnet.fi/users/veijone





November 3, 2021 Marraskuun 3. 2021

KESKIYÖN HUUTO

"Katso, Ylkä tulee! Lähtekää Häntä vastaan!"

Voit jo harjoitella tuon lauseen (Matteus 25:6) huutamista. Pian Henki vaikuttaa niin, että sinun on mentävä johonkin julkiseen paikkaan huutelemaan tätä keskiyön huutoa. Ymmärtäväiset viisaat huutavat lähtekää (meidän kanssamme) eivätkä enkelit tule huutamaan menkää (te).

Huuto yleistyy Antikristus Gorban paluun jälkeen kun odotetaan vain, että hän ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa ja että seurakunta lähtee. Jotkut käyvät huutamassa vain kerran, mutta monet menevät huutamaan useaan otteeseen. Kysyjille selitetään, että ylösotto tulee heti Jerusalemin valerauhan jälkeen, ja huudamme kaikkia lähtemään mukaan.

Tiedän tämän asian kokeneena maailman ensimmäisenä keskiyön huutajana. Niinkuin 2 Tess 2. luvun alussa oikean käännöksen mukaan sanotaan, tajuttaessa Jerusalemin valerauhan ylösottoineen tulevan sitä järkyttyy ja menettää mielensä maltin. Käytännössä se ilmenee mm. keskiyön huutona.

Tämä oli kirjoitettu Päivittäisten uutisten päteville lukijoille. Kirjoitusta tulevat ihmettelemään myös tyhmät neitsyet ja pilkkaajat. Heillekin tarjoutuu mahdollisuus edetä ymmärtäväisten viisaiden palvelijoiden joukkoon.

Harri Veijonen, Kirkkoihin kuulumattomat, http://wwnet.fi/users/veijone


YHDESTÄ RAAMATUNJAKEESTA NELJÄ KIRJAA

Apollo postikorttikerho jatkui taas koronahuipun jälkeen. Tuli puheeksi merkilliset teot, ja pääsin listan kärkeen toteamuksellani, että olen kirjoittanut "yhdestä raamatunjakeesta neljä kirjaa". Markku totesi mukavasti, että olen perusteellinen. Katsotaan nyt vielä nuo kirjat:

1. Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen.
2. Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!
3. Daniel 9:27 ja ylösottoa edeltävät tapahtumat.
4. Middle-East now - Lähi-Itä nyt.

Monissa muissakin kirjoissa sivutaan samaa jaetta, Daniel 9:27. "Antikristus vahvistaa Jerusalemin valerauhan yhdessä monien kanssa", ja seurakunta lähtee yläilmoihin. Siitähän siinä perusteellisen tutkimukseni mukaan on kysymys. HV http://wwnet.fi/users/veijone


JARNO PIIPPONEN

TV7:ltä tuttu, kutsui minut Herää Suomi -rukouskonferenssiiin. Heimolinnankatu 10, FI-32200 Loimaa, Suomi. ALKAA 22. LOKAK. KELLO 17.00, PÄÄTTYY 24. LOKAK. KELLO 17.00. Tapahtuma, jonka järjestää Elävät virrat -seurakunta.


KEIJO LINDEMAN

tarjosi sähköpostissaan mm. linkkejä:

Joseph Shulam "Sukkot Uudessa Testamentissa - Yeshuan tulo Jerusalemiin" https://www.facebook.com/miika.lemponen/videos/291055656189181

Joseph Shulam "Nehemia 8 - Julkisen Tooran lukukierron tärkeys" https://www.facebook.com/miika.lemponen/videos/4382887338494316

Yuda Bachana "Sukkot ja neljä lajia kuvana ykseyden tärkeydestä" https://www.facebook.com/miika.lemponen/videos/402178774866344

(Videos in English and in Finnish)


PEKKA BROFELDT

Ennen uskoon tuloaan Juhani Ahon veli Pekka Pietari Brofeldt Aho julkaisi Uutta Kuvalehteä. Netissä oli vitosella myynnissä kesäkuun numero 1891, jossa Pekka kirjoittaa veljestään Juhanista ja Minna Canthista. Meinasin saada lehden, mutta myöhästyin. Diginä se löytyy osoitteesta:
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/891344?page=1


TASAVALLAN PRESIDENTILTÄ VASTAUS

Lähetin pari kirjasta lahjaksi presidentti Sauli Niinistöllekin. Toiveeni siitä, että Niinistökin teettäisi exlibriksen itselleen ei saanut tuulta purjeisiin. Kuninkaalliset Ruotsista ja Englannista eivät vielä ole vastanneet. HV


VEIJOSEN EREHDYSTÄ ODOTETTU PITKÄÄN JA HARTAASTI

Toivottiin, että Venäjä hyökkäisi Suomeen 2008, jotta Harri Veijonen olisi väärässä siinä, että Venäjä hyökkää vasta valerauhan ylösottoineen jälkeen. Kyllä on joillakin ollut kova toive siitä, että Harri Veijonen erehtyisi. Kun nyt 11. 9. 2021 erehdyin Kalliomoskeijan tuhosta, sitäkin on huudettu törkeäksi erehdykseksi, vaikkei vielä ole käynyt ilmi miten siinäkin oli hyvä profetia. Näin on jos Kalliomoskeija pian tuhoutuu Juutalaistemppelin tuloksi tai varsinkin jos se tuhoutuu tasan vuotta myöhemmin. HV http://wwnet.fi/users/veijone


TÖRKEYDET VEIJOSTA VASTAAN HUIPUSSAAN

"Veijosen ehkä "paksuin" valheoppi on, että hän väittää näin:

"JÄITKÖ YLÖSOTOSTA? "Niinkuin 40 vuotta julistin, seurakunta lähti yläilmoihin Karitsan häihin kohta sen jälkeen kun Jerusalemin valerauha Antikristus mukana ollen oli vahvistettu. Jos jäit vihan aikaan, luovuta heti elämäsi Kristukselle..."

HV: "Paksuin valheoppi" on se mikä opetuksessani on olennaisinta ja toteutuu muutaman vuoden sisällä. Kuinka monet jäävätkään rannalle ruikuttamaan!

Päivittäiset uutiset http://wwnet.fi/users/veijone


JOKO HERÄTYS ALKOI?

Eräänä iltana katsoin mittaria ja huomasin, että sillä yhdellä hetkellä oli sivullani 27 eri henkilöä. Joko viimeinen suuri herätys on alkanut? Vanhan käsitykseni mukaan se alkaa vasta kun Gorbatshov palaa valtaan kuten lähes 30 vuotta olen hokenut. Ajankohta pitäisi olla vuodenvaihde 2021/22. HV


SAARNATKAA EVANKELIUMIA

Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia. Se oli Jeesuksen käsky. Käsky ei kuulunut, että menkää keskustelemaan eri käsityksistä kaikkien ihmisten kanssa. Tosiuskovat voivat keskustella keskenään, mutta ulkopuolisille julistetaan evankeliumia, että heistä tulisi uskovia kristittyjä.

Jeesus eikä edes viimeinen suuri antikristus tule ennenkuin luopumuksen huippu on saavutettu. (2 Tess 2:4) Vuosikymmeniä on tapahtunut luopumusta, mutta sen huippuna pidän tuota uskontojen sekoitusta, Chrislamia. Paavi, porton pää johtaa tuota luopiojärjestelmää. Gorbakin kuulemma on ollut mukana asiaa edistämässä. Paavin ja antikristuksen yhteistyön ennaltatiesin jo joulukuussa 1989, jolloin portto pedon selkään, http://wwnet.fi/users/veijone/gorba2.htm, paavi tapasi Gorban. Niin pimeää kuin Chrislam onkin, siihen yhtyvät kaikki pahimmat luopiokristityt. HV http://wwnet.fi/users/veijone





October 23, 2021 Lokakuun 23. 2021

LUOPUMUKSEN HUIPPU LAUKAISEE ANTIKRISTUKSEN TULON

ONE WORLD RELIGION (CHRISLAM) FROM 2022

https://www.youtube.com/watch?v=eA-oYeDKChA

Niinkuin olen sanonut, Antikristus ei voi tulla ennenkuin luopumuksen huippu on saavutettu. Tämän videon mukaan Chrislam, uskontojen sekoitus alkaa vuoden 2022 alusta. Mielenkiintoisesti olen käyttänyt sanaa "laukaisee", luopumuksen huippu laukaisee antikristuksen tulon. Tapahtuuko laukaisu todellakin vuodenvaihteessa, jolloin Chrislamkin videon mukaan alkaa.

KOLME USKONTOA SAMAN KATON ALLA

Berliinistä tulee pian jotain todella ainutlaatuista. Juutalaiset, kristityt ja muslimit rakentavat palvontatalon, joka tuo synagogan, kirkon ja moskeijan yhteen katon alle. Kolme erillistä osaa yhdistetään yhteiseen huoneeseen rakennuksen keskellä. Tämä toimii kohtaamispaikkana, jossa palvojat ja yleisö voivat kokoontua yhteen ja oppia lisää uskonnoista ja toisistaan. https://house-of-one.org/en

Itä -Saksan kommunististen hallitsijoiden murtaman kirkon paikalle nousee uusi palvontapaikka, joka tuo kristityt, juutalaiset ja muslimit saman katon alle - ja sitä on jo kutsuttu "churmosquagogueksi".

Berliinin Yhden talon peruskivi asetettiin 27. toukokuuta 2021 pidetyssä seremoniassa, joka merkitsi 10 vuoden suunnittelun päättymistä ja arviolta neljän vuoden rakentamisen alkua ja symboloi uutta yritystä uskontojen välisessä yhteistyössä ja vuoropuhelussa. Berliinin arkkitehtien Kuehn Malvezin suunnittelemassa 47 miljoonan euron rakennuksessa on kirkko, moskeija ja synagoga, joka on yhdistetty keskeiseen kokoustilaan. Muita uskontoja ja uskontokuntia edustavat ja uskonnottomat ihmiset kutsutaan tapahtumiin ja keskusteluihin suuressa salissa.
http://wwnet.fi/users/veijone


VÄHÄ AJAN PITUUTTA EI OLE ILMOITETTU

Raamatussa on ilmoitettu kaikki olennaiset ajat. Poikkeuksen tekee Tuhatvuotisen valtakunnan jälkeinen vähä aika. Ilm. 20:3 heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.

Vähä ajan pituutta ei ole ilmoitettu. Siksi maailmanlopun päivää ei voida tietää ja se tulee yllätyksenä kuin varas (2 Piet 3:10). Varas ilman aikamääritettä yöllä, keskiyällä kun pimeimmät ylistävät Jerusalemin valerauhaa niinkuin tiedetään ylösoton ajankohdasta, jonka tulo ei meitä yllätä. (1 Tess 5:4).

ISÄ YKSIN TIETÄÄ MAAILMANLOPUN PÄIVÄN

24:35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. 24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

Ylösoton päivääkään ei tiedetä vaan ajankohta kun he sanovat nyt on rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3), mutta "Isä yksin tietää" liittyy maailmanlopun päivän tietämiseen, "taivas ja maa katoavat". HV http://wwnet.fi/users/veijone


TV7 ISRAEL NEWS IN ENGLISH

https://www.tv7.fi/netti-tv/
Kello 21 arkipäivisin. Suosittelen!


MAASSA EI HALUTA OLEVAN YHTÄÄN PROFEETTAA

Ei tarvitse mennä jumalattomien keskusteluryhmiin vaan ns. uskovienkin ryhmissä tulee vastaan sama vastustus: Et sinä eikä kukaan muukaan voi eikä saa olla oikea profeetta!

Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa on profeettoja ja minä olen heistä merkittävin. Turha väheksyä jo toteutuneita profetioitani ja korkeatasoista profeetallista kirjallisuuttani. Asia ei muutu miksikään, vaikkei kukaan haluaisi niitä lukea, vaikka tärkeimmät kirjat ovat ilmaisjakeluna sivuillani. Mitään tietämättömät eivät varmasti luekaan, koska he haluavat olla tietämättömiä pimeän käsityksensä ulkopuolisista asioista. HV http://wwnet.fi/users/veijone

KOMMENTTI

Daniel Elkama: Harri, sinä olet Suomen suurin profeetta yhdessä Petri Paavolan kanssa.


YSTÄVÄNI JOUKO PIHO

Kari Hokkanen: No Harri, onko Jouko Piho mielestäsi oikea profeetta?
Kimmo Lähde: Jouko Piho on kaikista höpöin näissä profetioissaan. On saanut mm profetian: Hänestä tulee Suomen presidentti. Eräässä haastattelussa kysyttiin, moniko profetioistaan on toteutunut? Joutui vastaamaan: Ei yksikään.
Harri Veijonen: En pidä Joukoa oikeana profeettana, mutta otin hänet mukaan teokseeni "Suomen profeetat ja profetiat", koska hänellä on yritystä ja hän pitää kirjaa kaiken maailman ihmisprofetioista. Piholla arvostan eniten hänen Israel-kirjojaan, http://www.jouko-piho.fi/427816952/category/1342142/verkkokauppa Harhaopistaankin huolimatta pidän Joukoa kaverinani.
24. 9. 2021 Jouko itse kirjoitti otsikolla "Olen profeetta - en ole profeetta". Jumala ei ole vielä vihinnyt eli voidellut minua profeetaksi ja antanut minulle sen merkiksi lahjan tehdä ihmetekoja, jotka vahvistaisivat Jumalan minulle antaman sanoman oikeellisuuden.


MITÄÄN TIETÄMÄTTÖMÄT SUURIA EKSYTTÄJIÄ

40 vuotta olen selittänyt asioita niin että luulin jo vihdoin päässeemme Isä yksin tietää ja milloin tahansa oppineista mitään tietämättömistä. Mutta tietämättömät vain korottavat ääntään kun ylösotto lähenee. He ovat suureksi taakaksi lopun totuuden opettajille.

Muistan kun Lauritsalassa kirkon nuori kirjoitti minua vastaan lehdessä, että Jeesus voi tulla tänään tai 500 vuoden kuluttua. Tuollaiset mitään tietämättömät eivät ole vähän eikä edes paljon erehtyviä vaan suuria eksyttäjiä! On sentään olemassa sukupolvi joka ei katoa kuin myös tuhatvuotislaskelma ja 1335 päivää. Niiden yksityiskohdissa on voitu erehtyä, mutta erehtyjä ei ole pieninkään eksyttäjä. Sanoisin kovasti mitään tietämättömille, ellei minun kävisi heitä sääliksi. Valitettavasti en enää jaksa jauhaa alkeita lopun ajan totuuksista. He jotka seuraavat nettisivujani ovat jo pitkällä lopun profetian ymmärtämisessä. HV http://wwnet.fi/users/veijone





October 13, 2021 Lokakuun 13. 2021

DAVID WILKERSON - PROFEETTA VAI NÄKIJÄ?

Saanen taas vastustusta väitteelläni, ettei David Wilkerson ollut profeetta. Samaan hengenvetoon on myönnettävä, että hän oli näkijä. Näky - Edelleen ajankohtainen ennustus, 128s, Päivä, 1974. Tuon kirjasen sain käsiini jo ennen uskoon tuloani. En löytänyt kirjassa profetiaa vaan helposti tiedettävää selitystä siitä, miten kaikki menee huonommaksi. Näky maailmantalouden romahduksesta. Näky moraalisesta romahduksesta. Näky suuresta nuoriso-ongelmasta. Itsekin jopa uskosta osattomana pystyin ennustamaan, että seksi vapautuu ja huumeiden käyttö lisääntyy, yms. Ei se minustakaan tehnyt profeettaa vaan vasta kun pystyin tietämään yllättäviä tapahtumia, Jeltsinin poistuminen päivälleen, Uusi terrori-isku ja etenkin merkki taivaalla (Sedna) päivälleen, jne. Wilkersonin näky että USAan tulee suuria tulipaloja, oli sekin ennakoitavissa. Wilkerson ei tiennyt yllättäviä asioita kuten oikeat profeetat.

Toiseksi Wilkerson ei itsenäisesti selittänyt viimeisiä profeetallisia tapahtumia. Hän tunnusti itsekin, että miten pitkälle hänen ymmärryksensä onkin lopun ajoista lisääntynyt, siitä hänen on kiittäminen Hal Lindseytä. Hal Lindseytä voidaan sanoa profeetaksi, David Wilkerson oli näkijä, profetiassa vain Lindseyn huono matkija.

Wilkersonin profeetallinen teos oli Pasuuna soi, Set the Trumpet to Thy Mouth, 188s, Ari-Kustannus, 1985. Se on hyvin kevyttä luettavaa profeetalliseksi teokseksi. Siinäkään ei ole kongreettisia tapahtumia seurakunnan ylösoton tuloksi. Oli toki toinenkin Valvo morsiameni, Minä tulen pian!: ihmisiä ja ilmiöitä sydänyön ennustusten toteutuessa. Se kehotti valvomaan kertomatta yksityiskohtia sydänyön tapahtumista. Vähäinenkin profeetta olisi tiennyt kertoa, että sydänyöllä pimeimmät ylistävät Jerusalemin valerauhaa, ja seurakunta lähtee. Oikea profeetta pystyy useisiin korkeatasoisiin lopun ajan selitysteoksiin kuten minä olen tehnyt. Wilkersonilla on myös teos Keskiyön huuto, mutta se ei tiennyt, että ymmärtäväiset viisaat tulevat huutamaan "Katso, Ylkä tulee. Lähtekää Häntä vastaan" silloin kun keskiyön tapahtuma, Jerusalemin valerauha lähenee.

Jo ennen uskoon tuloani kritisoin Wilkersonin Näky kirjaa mm. siitä, että hän opetti, että kaikilla pitää olla uusi ja komea auto alla. Jopa tuolloin jo saatoin aavistaa, että henkilö tulee kuolemaan autokolarissa.
Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone


KUINKA HYVÄ PROFETIA OLI KALLIOMOSKEIJAN TUHO 11. 9. 2021?

Kirjoitin rukoilevani, että tuo ennustus olisi sattumaa parempi.
Jos Kalliomoskeija lähiaikoina tuhoutuu Juutalaistemppelin tulla,
ennustus oli huomattavasti sattumaa parempi. Jos Kalliomoskeija
tuhoutuu tasan vuotta myöhemmin, ennustus oli paljon sattumaa
parempi. Sellaiseen pystyy vain erittäin hyvä profeetta. Tosin
minun erinomaisuuteni on jo todistettu ja vielä todistetaan
muilla tavoin. "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!"
HV http://wwnet.fi/users/veijone


EREHDYKSIÄNI TURHA MUISTELLA

Tapio Nousiaisen yhteydessä mainitsin yleisimmän syyn erehdyksille: "Hän selitti asioita runsaasti pikkutarkasti, jolloin luonnollisesti monet esitykset olivat metsässä." Minulla on ollut sama juttu. Toisarvoisia asioita on veikattu kuten henkilö, joka tekee valerauhan antikristuksen kanssa. Sanomallani tavalla peres-linja kyllä on toteutunut, mutta henkilö ei ollut Shimon Peres.

Malacyn profetia: nykyinen paavi on kirkon viimeinen. Minä veikkasin edellistä, koska aikakauden uskottiin päättyvän valerauhaan jo hänen aikanaan. Olin väärässä paavista, mutta oikeassa siinä, että paavi, porton pää tuo kirkon siunauksen Jumalan tuomion syylle, Israelin maan jakamiselle Jerusalemin valerauhassa.

Kaiken matkaa on odotettu antikristusta ja valerauhaa, ei siinä mielestäni ole mitään ihmeellistä vaan sellaiset erehtymiset ovat aivan luonnollisia. Olen erikoistunut ylösoton tulon yksityiskohtiin ja moneen kertaan todennut, että olennaista on Jerusalemin valerauhan vahvistus seurakunnan ylösoton tulon merkiksi. Kenenkään muun kirjoissa ei edes sisällössä ole olennaista totuutta, mutta minulla jo kirjojeni otsikoissa: Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen sekä Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin.

Jopa tuossa kirjassa "Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmohin". Siitä aiheesta skeptikko Otto J. Mäkelä pilkkasi jo vuonna 2000: "Palestiinalaisten kansallisneuvosto julistaa palestiinalaisvaltion istunnossaan Gazassa 15. marraskuuta, sanoi PLO:n johtoon kuuluvan kansallisneuvoston varapuhemies. Jos siis Arafat julistaa Palestiinan, Veijonen julistaa: Seurakunta lähtee!" Niin todellakin julistaa, mutta Palestiina ei tule ennekuin myös Jerusalemin valerauha. Veijonenhan nämä tietää, turha uskoa skeptikoiden ja palestiinalaisten puheisiin! HV


MICROSOFTISSA YMMÄRRETÄÄN AJAN LOPPUMINEN

Minulla käy nykyisin melkein yhtä paljon ulkomaisia kuin kotimaisiakin lukijoita. Todellakin pitää paikkansa Raamatun Sana: Ketään ei pidetä profeettana omassa maassaan. Vaikka tekstini ovat suomeksi, se ei tunnu häiritsevän ulkomaisia lukijoita. Huonolle englannille tekstit kääntyvätkin tästä:
http://translate.google.com/translate?depth=1&hl=it&rurl=translate.google.it&sl=fi&tl=en&u=http://wwnet.fi/users/veijone/
Ylivoimaisesti eniten ulkomaisia vierailijoita tulee Microsoftista Redmondista USA:sta. On hienoa, että Tuhatvuotiseen aikaan saadaan paljon tietotekniikan osaajia. Talletan maaseudulle vihan aikaa pakoon kaikenlaista. Mukaan tulee myös tietokone. Olisi kiva tavata Microsoftin poikia uudessa ajassa maan päällä. Terveisiä vaan sinne USA:an. Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone


POTENTIAALINEN MURHAAJA

Johanneksen evankeliumi: 16:2 "He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle."
Keskusteluissa on yksi, joka ei lopeta Veijosen haukkumista. Hän luulee tekevänsä palveluksen Jumalalle. Kenties sama henkilö, joka halusi Venäjän hyökkäävän Suomeen 2008, jotta Veijonen olisi väärässä. Fanaattinen sekopää, jollaiset voivat olla vaarallisia. HV





September 30, 2021 Syyskuun 30. 2021

OIKEAT LASKELMAT JEESUKSEN TULOKSI

Aloitin kirjan, jonka julkaissen vasta vuoden päästä kun viimeisen vuosiviikon alkaminenkin on selvää. Arvelen siinä, että tuo 60. kirjani jää viimeisekseni armotalouskaudessa. Näin siksi, että Jeesus ei tule milloin tahansa vaan silloin kun raamatulliset laskelmat ovat kohdallaan. Teen kirjasen varsinkin siksi, että tämä on mieliaiheeni ja juuri siitä olen saanut eniten vastustusta.

Kirjan kanteen otan kolme esimerkkiä vähäisemmän ymmärryksen kaudelta. 1980-luvulta ja vuosituhannen vaihteesta. En hyväksy mielipiteitä, jotka mollaavat noita kirjoja. Isä yksin tietää ja milloin tahansa oppineet eivät tiedä mitään. Nuo hieman erehtyneet sentään tiesivät, että raamatulliset laskelmat ovat olemassa. Löytyy myös Maailman kohtalon vuosikymmen, jota Keijo Lindeman ennusti 1980-luvulle. Vaikka "88 syytä miksi Jeesus tulee 1988" on nykyisin jo hieman huvittavakin teos, tuohon aikaan se oli parasta tietoa hyväksyen sekä sukupolven alun että sen pituuden, vaikka erehtyikin melkoisesti asiassa.

Vuosituhannen vaihteeseen Niilo Yli-Vainio ennusti Messiaan näkyvää paluuta ja Jukka Rokka samoin. Kuvassa hänen teoksensa "Tämä sukupolvi ja Herran päivä". Rokka tunnusti sekä sukupolvi- että tuhatvuotislaskelman. Laskelmat eivät vaan vielä tuolloin olleet aivan kohdallaan. Ymmärrys lisääntyy, ja nyt kaikki alkaa olla selvää. On aika julkaista teos "Oikeat laskelmat Jeesuksen tuloksi". Keneltäpä muulta kuin Harri Veijoselta. http://wwnet.fi/users/veijone


JOHANNES KEPLERIN 2024 LÄHELLÄ TOTUUTTA

2024 is year 6000 since Creation according to Johannes Kepler, who was the founder of modern astronomy (developed the laws of planetary motion). He pinpointed 3977 BC as the year of Creation. Since there is no year '0', 2024 would be exactly year 6000 since Creation (if his biblical calculations were correct). https://signpostsofthetimes.blogspot.com/2017/04/2017-to-2024-tribulation- theory.html

Vuosi 2024 on 6000 vuotta luomisen jälkeen Johannes Keplerin mukaan, joka oli modernin tähtitieteen perustaja (kehitti planeettojen liikkeen lait). Hän piti 3977 eaa luomisvuonna. Koska vuotta 0 ei ole, 2024 olisi täsmälleen 6000 vuotta luomisesta (jos hänen raamatulliset laskelmansa olisivat oikein). https://signpostsofthetimes.blogspot.com/2017/04/2017-to-2024-tribulation- theory.html

Keihäsprofetia: Harri Veijosen keihäsennätys 1972 60.00 jo osoitti, että loppu tulee 6000 vuotta Aadamista, Jerusalemista sovittaessa. http://wwnet.fi/users/veijone


JOS VUOSIVIIKKO ALKAAKIN VALERAUHALLA

Leo Meller ja Espoon profeetta Eenokin ääni sanoo, että uskovien ylöstempaus tapahtuu vuonna 2023. Kepler oli laskenut 2024. Nyt esittämäni tammikuu 2026 tuntuu kovin kaukaiselta. Jos olenkin väärässä. Väärässä myös siinä, että vuosiviikko alkaisi Kalliomoskeijan tuholla.

Itse asiassa olemme vähemmistönä käsityksellämme. Enemmistö uskoo, että vuosiviikko alkaa Jerusalemin valerauhalla, jossa Antikristus on mukana. Ja siihenhän itsekin uskoin ennen kuin huomasin Danielin kirjan 1335 päivää.

Sitten on vielä mahdollisuus, että Antikristus Gorba tulee jo talvella 2021-22. Jospa hän ilmestyykin valerauhaan niin nopeasti, että Meller, Kepler ja kumppanit osuvat oikeaan! Selvää on, että ylösotto tulee silloin kun valerauha on vahvistettu tapahtui se milloin tahansa. Olen erehtynyt 11. 9. 2021. Ottakaa huomioon, että saatan erehtyä lisää. Joka tapauksessa tämä yleisempi käsitys on hyvä pitää mielessä, vaikken siihen uskokaan. HV


ERINOMAINEN PROFEETTA JOKA EREHTYI PALJON

Luettelo maailmanlopun päivämääristä http://wwnet.fi/users/veijone/luettelomaailmanlopunpaivamaarista2.htm mainitsee kaksi parasta profeettaa:
1. Harri Veijonen / Valerauhan jälkeen / tammi-helmikuu 2026. Jos Gorba palaa valtaan noin 2021/22, hän ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa muutaman vuoden sisällä, ja seurakunta lähtee!
2. Tapio Nousiainen / Valerauhan jälkeen kun sanotaan nyt on rauha ja turvallisuus / Tiesi Antikristuksen nousevan Venäjältä.
Tapio Nousiainen erehtyi paljon enemmän kuin Harri Veijonen. Hän selitti asioita runsaasti pikkutarkasti, jolloin luonnollisesti monet esitykset olivat metsässä. Erityisesti hän halveksi Neuvostoliittoa ja monet erehdyksensä koskivat sitä. Veijonen on muistanut nimitellä kommareiksi henkilöitä, jotka halveksivat Nousiaista. (http://wwnet.fi/users/veijone/ilmestyskirja.htm) Tämä vain muistutuksena siitä, että parhaatkin profeetat erehtyvät. Toiseksi paras, Tapio Nousiainen jopa runsaasti.


KAIKKI USKOVAISET EIVÄT HALUA
JEESUKSEN TULEVAN SILLOIN KUN HÄN TULEE

Kun Jeesus oli puhunut uskollisesta ja ymmärtäväisestä palvelijasta, joka kertoo palvelusväelle milloin Jeesus tulee (Matt 24:45-47), hän jatkaa henkilöistä, jotka eivät palvelijaa uskoneet:

24:48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', 24:49 ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, 24:50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, 24:51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin. On henkilöitä, jotka vastustavat tuota totuutta väittäen sen olevan valhe, koska palvelija Veijonen ei ole pystynyt virheettömään esitykseen kaikissa ylösoton tuloa edeltävissä yksityiskohdissa. Ymmärtäväistä palvelijaa vastustavat henkilöt toivovat ylösoton viipyvän ja lyövät kanssapalvelijoita sanoin ja teoin. He eivät arvaa milloin ylösotto tapahtuu, vaikka ymmärtäväinen palvelija on sen heille kertonut. Heidän kohtalonsa on sama kuin jumalattomien jäädä vihan aikaan. HV

PS. Ymmärtäväisen palvelijan ystävät käyvät hänen sivuillaan osoitteessa http://wwnet.fi/users/veijone


VÄÄRÄÄN SUUNTAAN

Kommariksi nimittämäni Juha "Julle" Partanen julkaisi helluntailaiskustantamossa huonoja kirjoja (http://wwnet.fi/users/veijone/ilmestyskirja.htm) ja oli helluntailainen. Tiesin, että hän kulkee väärään suuntaan kuten kongreettisesti lähtikin helluntaiseurakunnasta luterilaiseen kansankirkkoon. Toinen väärään suuntaan kulkenut tuttu on Timo Esa Tuuri, joka lähti Lappeenrannan helluntaiseurakunnasta luterilaiseen kirkkoon. Hän tunsi itsensä körttiläiseksi. Oppikin oli sen mukaista. Kun oli puhetta "yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta", hän tulkitsi tuhatvuotislaskelman niin, että se tarkoittaa milloin tahansa, mitä tahansa. Kannattaa kulkea helluntaiseurakunnan kautta tai suoraan kirkkoihin kuulumattomiin, jossa Harri Veijosen johdolla pysytään oikeissa laskelmissa ja tapahtumissa. HV http://wwnet.fi/users/veijone





September 23, 2021 Syyskuun 23. 2021

SEVEN YEARS: 911/22 - 311/26 - 911/29

Temple 250 days Rapture Jan/26 - A. in Jer - Messiah on the Earth


ALKAAKO VUOSIVIIKKO VASTA VUODEN PÄÄSTÄ?

Mitä ilmeisimmin Kalliomoskeijan tuho on merkkinä viimeisen vuosiviikon alkamisesta. Sellaista ei tapahtunut 11. 9. 2021 eikä kai tapahdu Lehtimajanjuhlan aikaankaan pari viikkoa myöhemmin.

Koska pidin 11. 9. 2021 ennustustani hyvänä, vaikkei se ollutkaan koko totuus, ennustus on sattumaa paljon parempi, jos Kalliomoskeija tuhoutuukin 11. 9. 2022. Tämä käsitys tuli mahdolliseksi kun Daniel Elkama kommentoi, että 2000 vuotta Kristuksen syntymästä oli 11. 9. 2001 eikä vuotta aiemmin kuten itse olin olettanut.

Kaikki aikamääreet siirtyisivät vuodella eteenpäin. Ajankohdasta 11. 9. 2001 kuluisi kolme vuosiviikkoa eli 21 vuotta viimeisen vuosiviikon alkamiseen. Jerusalemin valerauha ylösottoineen tulisi tammikuussa 2026. Antikristus hyökkäisi Jerusalemiin maaliskuussa 2026. Ja Messiaan näkyvä paluu tapahtuisi vasta syksyllä vuonna 2029. Tällaisessä käsityksessä olen tällä hetkellä. Toki hienosäätöä voi vieläkin tulla.

Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone


PITÄÄKÖ ODOTTAA VUOSI?

Daniel Elkama: Harri, Messias syntyi ilmeisesti 11.9. Ajanlasku aloitetaan vuodella 1 eli 9/11 iskut olivat tasan 2000 vuotta Jeesuksen syntymästä.

HV: Minä oletin 2000 vuotta Jeesuksen syntymästä olleen 11. 9. 2000. Olisiko mahdollista, että vuosiviikko alkaa vasta vuoden päästä ja kenties silloin Kalliomoskeijan tuhokin?


VEIJOSEN YLIVOIMAISIA PROFEETALLISIA KIRJOJA

1. Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!
2. Daniel 9:27 ja ylösottoa edeltävät tapahtumat
3. Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen
4. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin
5. Luettelo maailmanlopun päivämääristä
6. Onko Gorba antikristus
7. Petovaltion synty
8. Middle-East now - Lähi-Itä nyt
9. Suomen profeetat ja profetiat
10. Profetiaraamattu
11. Uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija
12. Sotaprofeetat ja ennaltatiedetyt sodat
http://wwnet.fi/users/veijone


EIKÖ YHTÄÄN HYVÄÄ PROFEETTAA LÖYDY?

Suomessa ei löytyne parempaa profeettaa kuin minä, mutta olen nyt pettynyt itseeni. Kalliomoskeijan tuhon päivää "olen siirtänyt" parilla viikolla, mutten usko senkään toteutumiseen. En ainakaan niin että Iran iskisi ohjuksella Israeliin, koska Iran näyttää olevan sovintolinjalla ainakin tällä hetkellä.

Vanha testamentti ei anna väärille profeetoille elinmahdollisuutta, mutta nykyisinhän olemme Raamatun profetioiden selittäjiä emmekä profeettoja siinä mielessä kuin erehtymättömät Raamatun profeetat.

Olen selittänyt paljon paikalleen ja kirjani ovat erinomaista profetiaa ja ennustusta valerauhan ylösottoineen tulosta. Sitä edeltävät tapahtumat eivät ole niin helppoja tietää, mutta velvollisuuteni on yrittää. Jos erehdyn Gorban paluusta, Gorba kuolee, alan pitää pienempää ääntä. Olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että kovin hyvää profeettaa ei maasta löytyne kun minäkään en tällä hetkellä siihen pysty. Mutta mitä lähemmäksi valerauha ylösottoineen tulee, sitä tarkemmin asioita aletaan tietää. Haluan palvella tässä asiassa niin epätäydellisenä kuin olenkin. Profetoiminen on vajavaista, ja Raamatun profetian selittäminen varsinkin. Osoittakaa minulle minua parempi lopun profetian selittäjä, jos pystytte. Olisi hienoa, jos yksikin hyvä profeetta löytyisi.

Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone





September 13, 2021 Syyskuun 13. 2021

ALKOIKO VIIMEINEN VUOSIVIIKKO?

Pyydän anteeksi, että ennustukseni ei ollut aivan kohdallaan. Kalliomoskeija ei tuhoutunut 11. 9. 2021.

Tosin sanoinkin, että Kalliomoskeijan tuhoutuminen ja uuden Juutalaistemppelin tulo ei ole varsinaisesti minun selitykseni lainkaan. Minun selitykseni on ajankohta 11. 9. 2021. Näin siksi, että mahdollinen Messiaan näkyvän paluun päivä on 11. 9. 2028.

Toinen varteenotettava ja itse asiassa todennäköisempi Messiaan näkyvän paluun ajankohta on Lehtimajanjuhla 2028 eli hieman myöhemmin. Jos viimeisen vuosiviikon alkaminen todella vaatii merkittävää tapahtumaa, Kalliomoskeija voisi tuhoutua Lehtimajanjuhlan aikaan nyt syksyllä 2021.

Viimeisen vuosiviikon alkaminen ei ehkä välttämättä tarvitse mitään merkkitapahtumaa. Viimeinen vuosiviikko saattoi alkaa 11. 9. 2021. Leo Meller, jota on pidettävä tässä Suomen toiseksi parhaana tietäjänä, sanoi, että viimeinen vuosiviikko alkoi 2019 eikä silloinkaan ollut mitään merkkitapahtumaa.

Vaikka Kalliomoskeija ei tuhoutunut 11. 9. 2021, olen hyvilläni siitä, että tein sen ennustuksen. Se on hyvin lähellä koko totuutta. Sellaisenaankin se saattaa vielä olla sattumaa parempi ennustus riippuen seuraavista lähitapahtumista. Näin nimenomaan näiden täsmennysten toteutuessa, jotka voivat tarkentaa ennustuksen pilkulleen oikeaksi. HV


LEHTIMAJANJUHLA (SUKKOT) 2021 JA 2028

Sukkot (Feast of Booths) for Hebrew Year 5789 begins at sundown on Wednesday, 4 October 2028 and ends at nightfall on Wednesday, 11 October 2028, https://www.hebcal.com/holidays/sukkot-2028

Sukkot for the year 2021 starts on the evening of Monday, September 20th ending the 7 day festival on sundown Monday, September 27th, https://www.calendardate.com/sukkot_2021.htm

Jos viimeisen vuosiviikon alkaminen vaatii Kalliomoskeijan tuhoa, se olisi näillä näkymin siis 20. - 27. 9. 2021.


ISRAELIIN ISKETTIIN RAKETEIN GAZASTA

Syyrista ei tullut mitään Iranin ohjusta, mutta Gazasta tuli raketteja. Se ei toki ole harvinaista. Israel iskee Gazaan kostoksi rakettitulesta, armeija sanoo (Reuters 12. 9. 2021 klo 7.00)


ISRAEL-VENÄJÄ

Pääministeri Naftali Bennett tapaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin Moskovassa lokakuussa tänä vuonna, ensimmäistä kertaa, kertoo Maariv. https://www.jpost.com/breaking-news/israel-will-act-if-iran-isnt-stopped-from-getting-bomb-lapid-in-moscow-679040,


IHMISEN OLEMASSAOLO MAAPALLOLLA 6000 VUOTTA TODISTETTU

Maailma voi väittää, että ihminen on ollut maapallolla vaikka miljoonia vuosia. Maasta Raamattu sanoo, että se on ollut ikivanhastaan olemassa (2.Piet.3:5), mutta ihminen on ollut vasta 6000 vuotta. Nykyiset tapahtumat todistavat aikakauden olevan vaihtumassa, ja aikakausi Aadamista alkaen kestää 6000 vuotta. Nyt eletään Aadamista noin vuotta 5997. Jerusalemista sovittaessa 6000 vuotta täyttyy. Uskoville alkaa tuhatvuotinen aikakausi ylösotolla tuuliin ja pilviin! HV


VIIMEISEN VUOSIVIIKON ALKAMISPÄIVIÄ

Luettelossa Maailmanlopun päivämääristä http://wwnet.fi/users/veijone/luettelomaailmanlopunpaivamaarista2.htm tarkoitetaan ylösoton päivämäärää. Arviot vaihtelevat vuodesta 1999 vuoteen 2040. Vuosiviikko on seitsemän vuotta, ja ylösotto tapahtuu jossakin vaiheessa viimeistä vuosiviikkoa, minun mukaan vähän ennen vuosiviikon puoltaväliä. Viimeisen vuosiviikon alkamispäivämääriä löytyy vähän. Mainitsemisen arvoisia:

2019. LEO MELLER. Leo Meller sanoi Seinäjoen vapaaseurakunnassa 4.12.2019 tuon seitsemän vuoden kauden alkaneen. Minun tulkinnassani hänellä ylösotto tulisi keväällä 2023. Minulla edellyttää valerauhansopimuksen vahvistamista juuri sitä ennen.

2020. OLIIVIPUU.BLOGAAJA. "Tuolloin päättyy viimeinen vuosiviikko, eli se alkaa 7 vuotta aiemmin, viimeistään keväällä 2020." Minun tulkinnassani hänellä ylösotto tulisi syystalvesta 2023. Minulla edellyttää valerauhansopimuksen vahvistamista juuri sitä ennen.

2021. HARRI VEIJONEN. Syksyllä 2021 mahdollisesti Kalliomoskeijan tuhosta. Ylösotto Jerusalemista sovittaessa ei enää tammikuussa 2025 vaan helmikuussa, koska Sukkot 2028 on vasta lokakuussa. Tämä olisikin helpottava uutinen huomioiden sen, ettei USA:n presidentinvaalit enää osuisi samaan aikaan. HV





September 3, 2021 Syyskuun 3. 2021


ENNUSTUKSEN TOTEUDUTTAVA JOTTA VEISIN MONTA TAIVAASEEN

Tukholman profetia sanoo ilmeisesti minusta, että "hän tuo monta minun tyköni, sanoo Herra". Olen nyt rukoillut, että 11. 9. 2021 tapahtuisi jotakin sellaista, että ennustukseni olisi merkittävä, merkittävästi sattumaa parempi. Niin olisi myös mahdollista, että julistukseni viimein otetaan vakavasti myös "rauha ylösottoineen tulee" osalta ja todella saan viedyksi monta taivaan kotiin. Jos olen aivan metsässä Kalliomoskeijan kohtalosta ja Gorban paluusta, en olisi uskottava. Olen laittanut itseni likoon. Olisiko ollut parempi, etten olisi ennustanut mitään Kalliomoskeijan tuhoa ja Gorban paluuta? Siinä tapauksessa en ainakaan saisi sellaista ryntäystä sivuilleni kuin noiden ennustusten toteutuminen aikaansaisi. Olen toiminut vilpittömästi ja sen mukaan kuin uskon Herralta saaneeni. Jos olen väärässä, vika on minun. Jos olen oikeassa, kunnia on Jumalan. 11. 9. 2021 osalta asia selviää hyvin pian. HV http://wwnet.fi/users/veijone


PSALMI 83 SOTAA EI TULE

Pekka Sartola ja monet muut ennustavat ylösoton edelle vielä Psalmi 83 sotaa, jossa siinä mainitut useat maat hyökkäävät Israeliin. Mutta Psalmi 83 sotaa ei tule, koska se on jo ollut Israelin itsenäisyyssota 1948. https://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin_itsen%C3%A4isyyssota
http://wwnet.fi/users/veijone HV

KOMMENTTI Raija Shachar: Kyllä ne arabivaltiot tulevat hyökkäämään Israeliin vielä ennen meidän uskovien ylosottoa. Jo suunnittelevat kovasti ja Israel paraikaa valmistautuu hyökkäämään. Olen israelilainen messiaaninen uskova ja tiedän mitä maassani tapahtuu ja mihin varaudutaan.


UNKARI EUROOPAN KRISTILLISIN VALTIO

Miksi EU painostaa Unkaria? Tietenkin siksi, että Unkari on Euroopan kristillisin valtio. Perustuslakiin kirjattiin, että äiti on nainen ja isä on mies ja että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. Homomyönteinen kirkko ja EU sotivat Jumalaa vastaan. Unkarin esimerkillinen toiminta takaa maalle hyvän aseman tuhatvuotisessa ajassa. HV
http://wwnet.fi/users/veijone


IDA TUOMIO

Presidentti Joe Biden esitteli Israelin pääministerille suunnitelmansa, joka jakaisi Jerusalemin uudestaan. Vain vuorokausi myöhemmin 4. kategorian hurrikaani Ida iski USA:han ja on saanut koko Itärannikon tulvimaan Washington D.C.:tä myöten. Onko se myös Jumalan tuomio liberaaleille osavaltioille, jotka voittivat vaalit.


MONILLA USKOVILLA OMA EXLIBRIS

MEIDÄN EXLIBRIKSEMME esittelee mm. Viktor Klimenkon, Toivo Asikaisen ja Valtter Luodon exlibrikset. Nyt olen vaihtamassa exlibristä Arto Hämäläisen kanssa. Eniten uskovien exlibriksiä on suunnitellut Mauri Päivinen. Suosittelen hankkimaan hänen kirjansa "Merkkini exlibris". HV
Ilmainen exlibrislehti: http://wwnet.fi/users/veijone/exlibrisvaihtoa1.htm


MEIDÄN EXLIBRIKSEMME. Tunnettujen henkilöiden ja kirjoittajan vaihtokavereiden exlibriksiä. Kokonaan väreissä. Mm. Mannerheim. 20,- kuluineen tilille FI41 8000 2138 0264 96 tai 50 suomalaista exlibristä. Harri Veijonen, Kourutaltankatu 3 C 42, 33560 Tampere. harriveijonen@yahoo.com


MEIDÄN EXLIBRIKSEMME KIRJA MYÖS KUNINKAALLISILLE

Lähetän Meidän exlibriksemme kirjan ja Middle East now teoksen lahjaksi mm. Ruotsin kruununprinsessa Viktorialle ja muutamille muille korkea-arvoisille, joita en mainitse. HV


TUTUSTU EXLIBRIKSIIN HALVIMMALLA HUUTOKAUPASTA:

HUUTOKAUPPA 2 KK
Suomalaisia 100 eri 25,-
Suomalaisia 50 eri 8,-
Ulkomaisia 100 eri 8,-
harriveijonen@yahoo.com
Päättyy 30. 9. 2021





August 23, 2021 Elokuun 23. 2021

NÄISTÄKÖ HARRI VEIJONEN MUISTETAAN?
http://wwnet.fi/users/veijone

1. Hän ennaltatiesi pikkutarkasti Kalliomoskeijan tuhon 11. 9. 2021 ja uuden Juutalaistemppelin rakentamisen sille paikalle 250 päivässä.
2. Hän tiesi viimeisen vuosiviikon alkavan tuolloin 11. 9. 2021 ja tuosta tapahtumasta Kalliomoskeijan tuhoutuminen. Hän teki vuosiviikosta kuvan "Seven years".
3. Hän oli viimeisen suuren maailmanlaajuisen herätyksen alullepanija, ennaltatietäjä ja johtaja sen alusta 11. 9. 2021 alkaen.
4. Hän oli se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija (Matt 24:45-47), joka kertoi palvelusväelle milloin ylösotto tulee.
5. Siksi hänestä tulee Herran koko omaisuuden hoitaja tuhanneksi vuodeksi. Eräs uuden maailman kuuluisimmista henkilöistä.
6. Hän julisti jokseenkin yksinään yli 40 vuotta seurakunnan ylösottoa Jerusalemista sovittaessa. Teki useita kirjojakin aiheesta.
7. Hän tiesi että Gorbatshov on antikristus ja tulee takaisin (päivänä 1. 1. 2022?)
8. Hän heitti maailmanloppuun keihäällä 1972, 60.00. 6000 vuotta Aadamista ylösotto tapahtuu. Se on noin 2025. Oli myös Tykkimäen 2000.000. vieras.
9. Hän tiesi Venäjän hyökkäävän Suomeen vasta valerauhan ylösottoineen jälkeen. http://wwnet.fi/users/veijone/profetia.htm
10. Hän elävöitti exlibriskeräilyä ja tunnetaan koko maailmassa merkittävänä keräilijänä tuhat vuotta. http://wwnet.fi/users/veijone/exlibrisvaihtoa1.htm


AIKA TIEDETÄÄN, PÄIVÄÄ EI TIEDETÄ

Isä yksin tietää liittynee maailmanlopun päivän tietämiseen, "taivas ja maa katoavat". Siitä huolimatta ylösoton päivää ei tiedetä ja tuntia eli hetkeäkin voidaan arvella väärin. Sensijaan aika eli ajankohta tiedetään. Yöllä, keskiyöllä, kun pimeimmät ylistävät saavutettua Jerusalemin valerauhaa sanoin "nyt on rauha ja turvallisuus" ( 1 Tess 5:3). Vuoden 1992 pipliassa on "kaikki on hyvin ei hätää mitään", tahallinen väännös, jolla ei ole mitään tekemistä alkukielen kanssa. HV


LÄMPÖTILA NOUSEE POLTTAVAKSI LÄHIVUOSINA

"Ja neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella. Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, Hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta niin, että olisivat antaneet Hänelle kunnian". (Ilm16:8-9).


LÖYTYYKÖ KAUPPIASTA?

Löytyykö keräilijää, jälleenmyyjää tai divaria, joka ottaa aika-ajoin laatikollisen hyviä kirjoja, lähinnä tietokirjallisuutta, uutta ja vanhaa ja keräilytavaraa setelirahoja, postimerkkejä ja exlibriksiä ulosmyyntihinta n. 500 euroa hintaan 73,90 kuluineen.

Jos kiinnostaa ota yhteyttä Harri Veijonen, Kourutaltankatu 3 C 42, 33560 Tampere harriveijonen@yahoo.com


HARRI VEIJOSEN PIIRIENNÄTYKSESTÄ 50 VUOTTA

Piirinmestaruus on jo melkoinen teko. Mutta piiriennätys on huomattavasti vaikeammin saavutettavissa. Elo-syyskuussa 1971 Harri Veijonen heitti Ylöjärven Räikän kentällä Hämeen piirin ennätyksen 600 gramman keihäällä 16-vuotisten sarjassa 60,94.


MEIDÄN EXLIBRIKSEMME - KIRJA ILMESTYI

Kuva sivulla http://wwnet.fi/users/veijone/exlibrisvaihtoa1.htm


KALEVAN KISAT

Keihäänheittosivut päivitetty:
http://wwnet.fi/users/veijone/heitot.htm




August 8, 2021 Elokuun 8. 2021

Jerusalemin temppeli tulee - kolikko


JERUSALEMIN TEMPPELI TULEE

"NIIN ETTÄ HÄN ASETTUU JUMALAN TEMPPELIIN" (2 Tess 2:4). Ilmestyskirjan peto eli viimeinen suuri Antikristus ja Jumalan temppeli liittyvät yhteen. Ne tulevatkin samoihin aikoihin. Vielä vuoden 1995 kirjasessani varoitin opetuksesta, että Jerusalemiin tulisi uusi Juutalaistemppeli. Se johtui siitä, että Daniel 9:27 käännökseni piti mahdollisena, että Antikristus istuisi Jerusalemin "ylimmälle paikalle", jolla sijaitsee Kristuksen Taivaaseen astumisen kirkko.

Vähän myöhemmin olen selittänyt molempia vaihtoehtoja, millä edellytyksellä tulee ja millä ei. Viimeksi olen esittänyt asiaa toukokuun 14. 2021: TÄNÄ SYKSYNÄ VOI TULLA KOLMAS JUUTALAISTEMPPELI - JOS TULEE ja JOS EI TULE. Jerusalemin temppelin tulo on yleinen selitys varsinkin vapaissa suunnissa maailmalla. Se ei siis ole minun keksintöni eikä minun selitykseni varsinaisesti lainkaan. Minun keksintöni on ajankohta, että jos se tulee niin 11. 9. 2021 alkaen Kalliomoskeijan tuholla.

Kolikko tai mitalikin maailmalta löytyi Jerusalemin temppelin tuloksi. En ala tuoda sitä maahan alvin ja tullin vuoksi. Nykyisin siis uskon uuden temppelin tulevan ja ajankohtakin on oikea, jos selitykseni viimeisestä vuosiviikosta on kohdallaan. En usko alkuunkaan jäljellä olevan vuosikymmeniä tai edes monia vuosia. Iranikin saa ydinpomminsa muutamassa vuodessa, ja silloin ollaan jo vihan ajassa Tel Avivin hävityksen kynnyksellä. Viimeisen sukupolven profetiat ovat siinä vaiheessa, että pian alkaisi jo seuraava sukupolvi. Ei maan päällä ole aikaa sellaiselle vaan uusi maailma alkaa meille seurakunnan ylösotolla Jerusalemista sovittaessa.


Ulla Järvilehto

NAISPUHUJAT TOP 25

Tein Gallupin Facebookissa. Sivuina olivat haastattelu, oma Facebooksivuni, Profetaalisuus ajassamme ja Helluntailaiset Suomessa. Osallistujia yli 20. Paras sai 10 pistettä, toinen 5 pistettä ja kolmas 2 pistettä. Tässä tulokset:

Gallupin tulokset

1. Ulla Järvilehto 10 10 10 5 10 10 2 = 57 pistettä
2. Hilja Aaltonen (edesmennyt) 2 10 10 10 10 = 42 pistettä
3. Anne Miettinen 10 10 5 5 = 30 pistettä
4. Maija Haikonen 5 5 10 5 = 25 pistettä
5. Helena Penttilä 10 10 2 = 22 pistettä
6. Liisi Jokiranta 10 10 2 = 22 pistettä
7. Pirkko Vesavaara 10 5 2 = 17 pistettä
8. Joyce Meyer 5 5 2 2 = 14 pistettä
9. Auli Happonen 2 2 10 = 14 pistettä
10. Teija Salmi 10 = 10 pistettä
11. Tuija Valtanen 10 = 10 pistettä
12. Auli Miettinen 5 5 = 10 pistettä
13. Mailis Janatuinen 2 2 5 = 9 pistettä
14. Salme Blomster 5 2 = 7 pistettä
15. Helena Maunuksela 5 = 5 pistettä
16. Outi Cappel 5 = 5 pistettä
17. Raili Juntunen 5 = 5 pistettä
18. Pirkko Rouhiainen 5 = 5 pistettä
19. Sanni Virnes (edesmennyt) 5 = 5 pistettä
20. Vuokko Hautala 5 = 5 pistettä
21. Naimi Ahvenainen (edesmennyt) 5 = 5 pistettä
22. Liisa Pura 5 = 5 pistettä
23. Milka Laaksonen 2 = 2 pistettä
24. Päivi Kaila 2 = 2 pistettä
25. Riitta Savolainen 2 = 2 pistettä
Päivittäiset uutiset http://wwnet.fi/users/veijone/


MITEN TÄMÄ ON NIIN VAIKEA YMMÄRTÄÄ?

Parhaimmatkin herätysliikkeiden miehet ovat vähän älyttömiä. Ilmeisesti harhaoppi siitä, että ylösoton ajankohtaa ei voida tietää on painunut niin ytimiin, että helppoa asiaa ei uskota tai hyväksytä. Ei luulisi olevan vaikea tajuta, että ylösotto ei tule ennen eikä jälkeen vihan ajan alun vaan vihan ajan alkaessa eli Jerusalemista sovittaessa. 40 vuotta olen saanut tätä jokseenkin yksinäni julistaa! Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/


HOMO VOI MUUTTUA 40 VUOTTA

Seurakuntalainen lehden edeltäjä "Lasten Ystävä" täyttää pian 40 vuotta. Lehti sisälsi mm. tutkimuksen siitä, miten homot muuttuivat niin tahtoessaan. Nyt kirkko julkaisi sellaista homojen parantumista opettavaa eheytymistä vastustavan julkaisun. Homot ja lesbot olivat suosiossa ja pääsyyllisiä tuhoon Lootin päivinä. Niin on nytkin emmekä voi auttaa homoja taivaan tielle elleivät he itse hoksaa tehdä parannusta. Ei ole meidän vikamme, että porttokirkko johtaa jäsenensä helvettiin ja vihan aikaan. Meidän tehtävämme on huolehtia itsestämme, että säilymme oikealla tiellä ja olemme valmiina ylösottoon kun se Jerusalemista sovittaessa tapahtuu.

Seurakunnan Tiedotuskeskus, Kirkkoihin kuulumattomat, http://wwnet.fi/users/veijone


KIRKOSTA EROTTIIN KIRKON HOMOMYÖNTEISEN JULKAISUN VUOKSI

Eroa kirkosta.fi sivusto pitää kirjaa kirkosta eronneista. Kun kirkko julkaisi homomyönteisen julkaisunsa ja maailma sitä näkyvästi uutisoi, kirkosta eroamisia tapahtui tavanomaista enemmän. Homot kuuluvat kirkkoon eivät seurakuntaan. Kirkkoihin kuulumattomia uskovia on Suomessa 150.000 (22% uskontokuntiin kuulumattomista sanoo uskovansa Kristukseen) ja määrä kasvaa. Tervetuloa joukkoomme! ST=Seurakunnan Tiedotuskeskus, parempi kuin STT= Suomen TietoToimisto.


FACEBOOK POISTI

Kaksi edellistä uutista Facebook poisti sivuiltaan. "Kaiken suvaitseminen ei ole oire kristillisestä agape-rakkaudesta vaan tyhjästä päästä ja välinpitämättömästä sydämestä." (Daniel Nylund: Ajankohtainen 3. Mistä tiedämme mikä maailmankatsomus on tosi) Emme voi suvaita homojen ja lesbojen johtamista helvettiin ja vihan aikaan! Emme suvaitse porttokirkkoa! ST


EU PILASI KAUPANKÄYNNIN

EU määräsi EU:n ulkopuolisille pikkukohteillekin tullin, arvonlisäveron ja kulut. Ei ole enää mahdollista tilata 5 euron kohteita 30 euron kuluilla. Näin ollen en enää hanki lisää seteleitä ym.

Nyt kannattaa ostaa loput kohteeni loppuun samalla edullisella hinnalla osoitteesta:
https://www.huuto.net/haku/sellernro/240631 HV


TOKION OLYMPIALAISET
Urheilusivuni päivitetty:
http://wwnet.fi/users/veijone/heitot.htm





July 16, 2021 Heinäkuun 16. 2021

SEVEN YEARS: 911/21 - 311/25 - 911/28

Temple 250 days Rapture Jan/25 - A. in Jer - Messiah on the Earth


SYKSYÄ ODOTETAAN JÄNNITYKSELLÄ

Loppukesä menee jännitettäessä sitä, alkaako viimeinen vuosiviikko syyskuussa 2021! "Seven years" kuva olisi kohdallaan, jos Kalliomoskeija tuhoutuu Juutalaistemppelin tulolle!

Tärkeitä uutisia on edellä ja ne on hyvä tallettaa TOP tulostettavat erillissivuinakin. Vapaus on myös levittää niitä kuten "Luettelo maailmanlopun päivämääristä",
http://wwnet.fi/users/veijone/luettelomaailmanlopunpaivamaarista2.htm

Vaikka minua on haukuttu harhaoppiseksikin ja vastustus on muutenkin ollut rankkaa, minä kuitenkin olen se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija (Matteus 24:45-47), jonka kannettavaksi on ennustettukin tuollainen painostus lopun profetiaa ymmärtämättömien taholta. http://wwnet.fi/users/veijone/


YLIMIELISIÄ HELLUNTAIJOHTAJIA

Parempaa lahkoa kuin helluntaiseurakunta en tiedä. Minun asiani ei kuitenkaan ole kuulua mihinkään lahkoon sen jälkeen kun minut erotettiin helluntaiseurakunnasta oman toimintani johdosta. Sain Jumalalta käskyn julistaa totuutta Jeesuksen tulemuksesta = Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin. Eihän sitä mikään lahko hyväksy.

Vuoden 1986 pikkukirjastani "Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen" vein näytille Veikko Manniselle. Älköön kovin moni pyrkikö opettajaksi, totesi hän. Mauno Viinikkala ehätti kirjoittamaan minua vastaan Etelä-Saimaassa "Helluntaiherätys hylkää raamatunvastaisena harhaoppina" Veijosen opetuksen.

Kai Antturi lähetti paimenkirjeensä ja Arto Hämäläinen samoin. Osmo Haavisto nimitti kirjaani harhaopiksi, vaikka hänen oma teoksensa "Mitä Johannes näki" on todella surkea. Jukka Rokka ja Juhani Kuosmanenkin Ristin Voitossa arvostelivat Haaviston kirjaa. Tosin en ymmärrä, miksi helluntailainen kustannusliike Aika Oy (aiemmin Ristin Voitto) yleensä kustantaa kirjan, minkä helluntailaisraamattuopiston eskatologian opettajakin (Kuosmanen) sitten tyrmää täysin kustantajan lehdessä.

Nyt Ilpo Jokimäki sulki minut pois Facebookkavereista hänen asiansa kun ei ole tietää aikoja, vaikkei ollut ensimmäisten opetuslasten asia tietää milloin Israel jälleen saa valtakunnan (1948). Viimeisintä väittelyä on käyty Martti Ahvenaisen kanssa. Hän ei ole huono lopun selittäjä paitsi siinä, että uskoo viimeisen petovaltion olevan EU eikä Venäjä. EU:sta nousevaa petoa pitäsi odottaa vielä parikymmentä vuotta. Kuitenkin viimeinen vuosiviikko alkaa 11. 9. 2021, jos Juutalaistemppelin teko alkaa. 6000 vuotta Aadamista tapahtuu, ja se on noin 2025.

Harri Veijonen

PALAUTETTA

Pauli Jormanainen, helluntaisaarnaaja: Tykkää.
Minna Sikiö: Sulla on oikee raamatun tuntemus haluun oppii lisää
Keijo Vatanen: Kyllä jokaisessa seurakunnassa on toisinajattelevia. Uskon, että aika ja arvaamattomat tapahtumat kohtaavat meitä kaikkia. Voimia sinulle tässä juoksukilpailussa, sillä maali häämöttää jo?
Risto-Pekka Räsänen: Palkitkoon Herramme Jeesus Kristus, Jeshua, uskollisuutesi!, Harri!


JOTAKIN HYVÄÄKIN HELLUNTAIJOHTAJISSA

TV 7:llä Onni Haapala toisti Harri Veijosta, että luopumuksen huippu on uskontojen sekoitus krislam ja että uusi Juutalaistemppeli tulisi tuota pikaa. Seuraa tilannetta! HV


PAT ROBERTSON on TOP listallani kahdeksantena käsityksellään, että ylösotto tulee ennen tai jälkeen valerauhan. Hän on jo moneen kertaan ennustanut sen ajankohtaa. Kuitenkin nyt TV 7:llä hän sanoi, että Raamattua on käännetty kaikille kielille vasta 2035 ja ylösotto tulisi vasta silloin. Ei Raamattua ehditä kääntää kaikille kielille vaan Sana julistetaan todistukseksi kaikille kansoille ja sekin vasta vihan ajassa juutalaisten toimesta. HV


KIRJOJENI OTSIKOTKIN KERTOVAT OLENNAISEN TOTUUDEN:

1. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin!
2. Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen.
3. Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!

KIRJATKIN PUHUVAT YLÖSOTON PIKAISESTA TULOSTA

Ei tarvitse odottaa 20 vuotta kun totuuslausekirjani otsikot toteutuvat!

1. Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen (1986)
Lähi-Idän valerauhaa on hiottu 1993 tai oikeastaan joulukuusta 1986 lähtien. Sen on aika toteutua hyvin pian.

2. Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin (1995)
Viimeiseksi sovitaan Jerusalemista, mutta siihenkään sopimiseen ei mene pitkää aikaa, kun Antikristus tulee näyttämään taitonsa.

3. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin
Kahden valtion malli on jo yleisesti hyväksytty. Se myös toteutuu aivan lähiaikoina eikä vuosikymmenien kuluttua jolloin muka EU:n antikristus ilmestyisi.

KOLME TOTUUSLAUSEKIRJAA KYMPILLÄ

Suuret dokumentit, kolme totuuslausekirjaa yhteensä 10 euroa kuluineen. Maksu tilille FI41 8000 2138 0264 96. Harri Veijonen. Osoite sähköpostilla harriveijonen@yahoo.com.


TOP TULOSTETTAVIA HYVÄ TULOSTAA

Nyt itsekin kokeilin tulostaa TOP tulostettavia. Googin sota ja viimeiset seitsemän vuotta tuli neljään sivuun ja sisältää myös tärkeän kuvan Seven years, joka jälleen päivän uutistenkin yläpuolella. Kuvaa ja kaikkia tekstejäni saa jakaa vapaasti. Joka tapauksessa kuva on viimeiset seitsemän vuotta. Nyt vain jännitetään joko ne alkavat! HV





June 23, 2021 Kesäkuun 23. 2021

GOOGIN SOTA

Keräilijäkaverilta sain lahjaksi kirjasen GOOGIN SOTA (1917). Olen tästä teoksesta jotakin aiemminkin kirjoittanut, vaikka en ole nähnyt koko kirjaa. Tämä kirjanen oli hieno löytö!

Ensimmäisenä kiinnitin huomioni kustantajaan: Matti Vuolukka ja kumpp. Löytyy jopa Wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Vuolukka

Kirja kertoo Kristillisessä aikalaiskirjassakin kertomani Merikarvian kirkkoherran Gust. Nyholmin mietteistä. "Mietteitä Gogin sodasta" oli kirjoittanut suomalainen naiskirjailija Matilda Roslin-Kalliola, joka ennustukset oli v. 1877 saanut Gustaf Nyholmilta. Kirjaa yritettiin saada jo vuonna 1912, mutta Suomen painoviranomaiset eivät sallineet kirjasen levitä Suomen kansan luettavaksi. Kertoihan se Venäjän tulevasta kohtalosta.

Kiinnitin huomioni mainintaan Danielin 7:nnen luvun 19:ssa jakeessa näemme pedon, jolla on rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet. En todellakaan ole ensimmäinen, joka liittää Danielin viimeisen petovaltion Venäjään eikä EU:hun.

Roslin-Kalliola luuli Googin sodan liittyvän ensimmäiseen maailmansotaan. Mutta Nyholm itse tajusi, että se Hesekielin kertoma sota käytäisiin vasta lopussa ja kohdistuisi juutalaisiin. Minun tulkintani Googin sodasta on ruhtinas Mikael Gogbrasovin hyökkäys antikristuksena Suomenkin kautta Jerusalemiin valerauhan ylösottoineen jälkeen mahdollisesti kevättalvella 2025.

Aivan oikein ja samaan tapaan kuin minä Nyholm puhuu Daniel 11:36 olevan Venäjän viimeinen johtaja, Kuningas, joka tekee mitä hän tahtoo. Vielä vuoden 1933 Raamatussa sen alaviitteetkin kohdallaan antikristukseen liittyen. Uudesta 1992 raamatunväännöksestä on poistettu jopa Roos niinkuin Ryssänmaa ja maininta valearauhasta ylösoton hetkellä. (1 Tess 5:3)

Mutta mikä tulee Suomen kohtaloksi, kysyi Roslin-Kalliola. Kunnianarvoisa opettaja nousi seisaalleen, ojensi oikean kätensä, piirsi sillä ilmassa pitkän linjan pohjoisesta kaakkoon ja sanoi samalla: Silloin vedetään raja siellä, kaukana Pietarin takana, Viro, Inkerinmaa, Arkangeli ja muut suomalaiset maat liittyvät Suomeen, niin ainakin uskon.

Harri Veijonen. Päivittäiset uutiset, http://wwnet.fi/users/veijone/

LINKKEJÄ, joissa olen mukana:

wwnet.fi/users/veijone/ind05kesa.html
Kirjailijatar Matilda Roslin-Kalliola julkaisi vuonna 1911 Tukholmassa aikakauskirjassa Facklan (Tidskrift för kristlig tro och forskning) tutkielman, jossa VT:n profetioiden laskuesimerkein ennustettiin lähiaikoina alkavan koko maailmaa käsittävä sota. Tutkielma oli lähtöisin Merikarvian kirkkoherra Nyholmilta.

wwnet.fi/users/veijone/ind04elo.html
Roslin-Kalliola, Matilda Mietteitä Gog'in sodasta Uusi suomalainen p. 1917 [ 10 ] Roslin-Kalliola, Matilda Tankar om Gogs krig Ny uppl. 1917 [ 11 ] Roslin-Kalliola, Matilda Viestini menneiltä sukupolvilta Matilda Roslin-Kalliolan elämä ja kertoelmat 1921 [ 12 ] Roslin-Kalliola, ...

https://keskustelu.suomi24.fi/t/3054125/kolmas-maailmansota
Kolmas maailmansota - Profetiat - Suomi24 Keskustelut keskustelu.suomi24.fi/t/3054125 9.6.2006 · http://www.google.fi/search?q=Matilda Roslin-Kalliola Mietteitä Googin sodasta&hl=fi&lr=&filter=0 mutta runsaat tietoni perustuvat toisiin lähteisiin. http://www.google.fi/search?hl=fi&lr=&q= site:wwnet.fi googin sota veijone Kiva että joku mainitsi positiivisesti 1900-luvun henkilöissäni http://wwnet.fi/users/veijone/190020.htm mainitun nimen..


OIKEA PROFEETTA VETÄÄ VAKAVAKSI

Väärät profeetat ja huonot profeetat ovat huvitusta kansalle. Mutta annas olla, kun tulee oikea profeetta, joka tietää asioita siihen malliin, että on selvää, että Jumala on hänen sanomansa takana. Ei ole sopivaa, että kukaan todistaa niin Jumalan olemassaolon. Siksi oikeat profeetat vetävät vakavaksi. Varsinkin nyt, kun alkaa viimeisten ja suurimpien profetioiden toteutuminen.


JUUTALAISTEN UHRIMENOJA 1010 PÄIVÄÄ

Katso "Seven years" kuva. Uusi Juutalaistemppeli rakennetaan nopeasti, ilmeisesti 250 päivässä. Jos siis temppeliä rakennetaan 250 päivää, juutalaiset uhritoimitukset temppelissä kestävät 1010 päivää. Sitten Antikristus lopettaa juutalaismenot temppelissä ja ajaa juutalaiset pois koko Jerusalemista. HV


SAMANTYYPPISIÄ KUVIA MAAILMALTA

yandex.com/images/


MAAILMALLA ENITEN

Maailmalla näkyy olevan eniten tekstejä ja kuvia siitä, että viimeinen vuosiviikko alkaisi Jerusalemin valerauhasopimuksella. Siihenhän itsekin vuosikymmeniä sitten uskoin, kun Daniel 12:12 ei ollut tuttu. Kuitenkin Daniel 9:27 käännös lienee ei viikon ajaksi (valerauha tehtäisiin) vaan viikon aikana, kohdassa 1335 päivää Messiaan näkyvään paluuseen. Daniel 9:27 kyllä kertoo viimeisen tapahtuman, Jerusalemin valerauhan vahvistus, mutta Daniel 12:12 kertoo ajankohdan.

Daniel 12:12 1335 päivää eikä 7 vuotta olisi Karitsan häiden pituus. Seitsemän vuotta alkaisi uuden Juutalaistemppelin rakentamisella. "Saavuta 1335 päivää", http://wwnet.fi/users/veijone/1335.htm , 1335 päivää pitäisi laskea taaksepäin näkyvästä paluusta. Tullaan tammikuuhun 2025, jos näkyvä paluu syyskuussa 2028. Hieman on monimutkaista, muttei pidä yksinkertaistaa asioita vaan tutkia kaikki mahdollisuudet. Asia on selvä, jos Juutalaistemppeli nyt syksyllä tulee. HV





June 13, 2021 Kesäkuun 13. 2021

SEVEN YEARS: 911/21 - 311/25 - 911/28

Temple 250 days Rapture Jan/25 - A. in Jer - Messiah on the Earth


HERRA EI TEE MITÄÄN ILMOITTAMATTA PALVELIJOILLENSA PROFEETOILLE

Aamos: 3:7 Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan (suunnitelmiaan) palvelijoillensa profeetoille.

Olen saanut toimia tuon sanankohdan tarkoittamana profeettana mm.
1. 1. 2000, jolloin päivälleen tiesin Jeltsinin poistuvan vallasta.
11. 9. 2003 kaksi vuorokautta ennen Anna Lindin murhaa täällä wwnet.fi/users/veijone/ kirjoitettuna varoitus "ulkoministeri tulisille hiilille". Toteutuminen päivälleen, Ruotsin ulkoministeri Anna Lind tapettiin ja Suomen ulkoministeri Erkki Tuomiojakin sitä itki.
11. 3. 2004 ennaltatiedetty päivälleen uusi terrori-isku maassa (Madrid) ja merkki taivaalla (Sedna). Parhaiten toteutunut profetiani. Ei kuitenkaan tiedetty missä uusi terrori-isku tapahtuisi tai millainen merkki taivaalle tulisi.

SUURIMMAT JA HELPOIMMAT PROFETIAT ALKAMASSA

Kun nyt näyttää siltä, että viimeinen vuosiviikko alkaisi 11. 9. 2021, siitä alkaen 7 vuotta olisi selvästi helpoiten ja parhaiten ennaltatiedettäviä tapahtumia. Vuosiviikon puolivälissä 11. 3. 2025 Antikristus hyökkäisi Jerusalemiin ja 11. 9. 2028 Messias palaisi näkyvästi Jerusalemiin.

Hieman vaikeammin tiedettäviä ovat Antikristuksen tulo ja ilmestyminen. Olen kuitenkin tehnyt niihin yksityiskohtaiset selitykset: Antikristuksen tulo olisi Gorban paluu valtaan 1. 1. 2022 ja ilmestyminen noin 18. - 19. 1. 2025 vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa. Sitten viikon tarkkuudella viikkoa myöhemmin seurakunnan ylösotto ja tietenkin samalla kaikkien Kristuksessa kuolleiden ylösnousemus!

Ylösoton tulo runsaassa kolmessa vuodessa varmistuisi jo sillä, että viimeisen vuosiviikon alkaessa tapahtuisi merkittävä isku. Tähän olen selittänyt pikkutarkasti Syyriasta lähtevän Iranin ohjus 11. 9. 2021, mikä harhautuisi ja tuhoaisi Kalliomoskeijan. Sen jälkeen siihen alettaisiin rakentaa uutta Juutalaistemppeliä.

Olisiko tuo pohdintani Jumalan antamaa profetiaa? Saanko jatkaa Aamos 3:7:n tarkoittamana profeettana vieläpä pikkutarkasti toteutuvalla mahdottomalla profetialla? HV


15 VUOTTA VANHA KUVA

"Seven years" on 15 vuotta vanha kuva. On vain odotettu, milloin vuodet ovat kohdallaan. Ja nythän ne ovat kunhan Juutalaistemppeli tulee. Tähän kuva oli lisätty 13. 5. 2021. Ainakin monet ulkomaiset lukijat ymmärtävät kuvan. Vastaavia hieman erilaisia on nähty ulkomailla. HV


PROFEETAT YHTEISTYÖSSÄ TIESIVÄT TARKALLEEN

Päivittäiset uutiset August 16, 2008 Elokuun 16. 2008. Aviopari oli profetoinut Venäjän hyäkkäävän Suomeen elokuun 8. 2008.

Joku kirjoitti Suomi 24:ssä mainiten minut: ( keskustelu.suomi24.fi/t/6071832/venaja-hyokkaa--nyt ) "Venäjä hyökkää elokuussa 2008 eikä pari viikkoa seurakunnan ylösoton jälkeen niinkuin Harri Veijonen on selittänyt. Nyt selviää, miten Harri Veijosella oli väärä tulkinta."

Vastasin: "29.7.2008 saimme tekstiviestin, jossa kerrottiin ennustuksesta Venäjä hyökkää Suomeen 8. 8. 2008. Huomattavasti sattumaa parempi profetia, vaikka niinkuin olin sanonut Venäjä ei nyt hyökkää Suomeen vaan Georgiaan, kuten tapahtuikin. Se että Venäjä ennaltatiedettynä määrähetkenä, 8. 8. 08 ..."

Profeetta aviopari tiesi päivälleen Venäjän hyökkäyksen, mutta oli lisännyt omiaan, että hyökkäys kohdistuisi Suomeen. Minäkin sain tekstiviestin tuosta profetiasta, mutta selitin, että Venäjä hyökkää etelään. Niin sitä sitten hyökättiinkin etelään, Georgiaan, ja päiväkin oli tiedetty. Profeetat yhteistyössä tiesivät tarkalleen. HV


VIIPURIN TUOMIOKIRKON TUHO

KOLME VUOTTA AIKAISEMMIN. Vuosisadan henkilöissä ( Kristillinen aikalaiskirja. Kovakantinen. 15 euroa kuluineen) kirjoitin Mikko Reposesta: "Kolme vuotta ennen talvisotaa hän sai voimakkaan kehotuksen mennä julistamaan Viipurin ev. lut. kirkkoon: Kolmen vuoden kuluttua on tämä temppeli raunioina." http://wwnet.fi/~veijon1/reponen.htm

"Välikohtaus tuomiokirkossa: Oli neljäs rukouspäivä, lokakuun 25. 1936. Pastori Bertel Törmävaara oli saarnaamassa. Hän oli Suomen Nuorten Kristillisen Yhdistyksen ja NMKY:n palveluksessa ja oli silloin puhujamatkalla Viipurissa pitämässä miesten päiviä sekä puhumassa nuorille. Hän oli ehtinyt saarnansa loppuun, kun yhtäkkiä nousi eräs mies kirkon penkissä seisomaan ja alkoi huutaa voimakkaalla äänellä. Hän julisti, että Viipurin kaupungin asukkaiden on tehtävä parannus, sillä Jumala on ilmoittanut hänelle, että Viipurin kaupunki tulee tulella poltettavaksi ja sen tuomiokirkko hävitettäväksi, niin ettei siihen jää kiveä kiven päälle." https://keskustelu.suomi24.fi/t/5465567/mikko-reponen-viipurin-profeetta


MITÄ MIKKO REPONEN OPETTI YLÖSOTOSTA?

PUOLIYÖ LÄHESTYY KUN KANSAT LUOVAT RAUHAA MAAN PÄÄLLE. "Vaikka Reponen ei liene ollut selvillä Daniel 9:27:stä ajassamme, silti hänkin kirjoittaa: "Puoliyö lähestyy! Kansat vain "luovat" rauhaa maan päälle sanomalla: Ei mitään hätää" (1 Tess 5:3). Vielä: "Mutta valvova vartija saa sanomia ylhäältä. Juudan Jalopeura valmistuu seurakuntaa noutamaan ja antaa merkkejä uskollisille vartijoille. - Jos sinä kaipaat kirkkauteen ja autuuteen, niin valvo! Ole nöyrä armoa kerjäten. - Herra tuntee omansa, ja murtuneet sydämet Herra tuntee omiksensa ja siunaa uudistuvalla armolla, niin että he vaeltavat, eivätkä väsy." Tämä oli merkitty muistiin Särkisalmella 8.6. 1948."

KAUAN ELÄÄ OIKEA SANOMA. Mikko Reponen kuoli vuonna 1951 Härmän parantolassa alle 60 vuoden ikäisenä. Hänet on haudattu Ylihärmän ev. lut. kirkon läheiseen hautausmaahan. Erään karjalaisjärjestön avulla haudalle on pystytetty muistomerkki. Kauan elää Saimaan kanavan varren oikeain profeettain oikea sanoma. http://wwnet.fi/~veijon1/reponen.htm


OMITUINEN PROFEETTA

Näyttää profeetta-nimelläkin löytyvän tosi outoja tyyppejä. En nyt puhu itsestäni vaan tuosta, joka edellä uskoi ja toivoi Venäjän hyökkäävän Suomeen elokuussa 2008, jotta Harri Veijonen olisi väärässä kun opettaa Venäjän hyökkäävän Suomeen vasta muutama viikko Jerusalemin valerauhan ylösottoineen jälkeen. Vai kuka teistä pitää minua tuotakin omituisempana? Tuskin kukaan heistä, jotka palaavat sivuilleni. Kiitos! HV





May 31, 2021 Toukokuun 31. 2021

Harri Veijonen 60-vuotiaana

MITÄ TAPAHTUU 11. 9. 2021?

Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin! Siihen on enää reilut kolme vuotta, jos asia varmistuu esittämilläni tapahtumilla: Vuodenvaihteessa Gorbatshov palaa valtaan todistuen näin viimeiseksi suureksi antikristukseksi, joka myös ilmestyy vahvistamaan tuota Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa.

11. 9. 2000 olisi alkanut viimeiset neljä seitsenvuotiskautta niin että Messiaan näkyvä paluu tapahtuu 11. 9. 2028. Viimeinen vuosiviikko alkaisi 11. 9. 2021. Asia on selvä, jos Herra laittaa siihen merkittävän tapahtuman. Mahdollista on Kalliomoskeijan tuhoutuminen ja uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittaminen sille paikalle.

Suomen profeetta Harri Veijonen 8. 5. 2021 http://wwnet.fi/users/veijone/


KUKA HARRI VEIJONEN?

Harri Veijonen on vuonna 1955 syntynyt lastentarhanopettaja, divarikauppias ja internetevankelista. Lähes 40 vuotta hän asui Lappeenrannassa ja tunnetaan myös Lappeenrannan profeettana. Eläkepäiviään hän palasi viettämään synnyinkaupunkiinsa Tampereelle. Seurakunnan Tiedotuskeskus nimellä hän on julkaissut päivittäisiä ennaltatietäviä uutisia netissä keväästä 1996 alkaen.

Veijosen harrastuksia ovat Raamatun lopun profetia ja kirjojen kirjoittaminen. Omakustanteita niin paikallishistoriaa kuin hengellisiä teoksia on ilmestynyt lähes 60. Lappeenrannassa Veijosella oli 5000 kirjan kokoelma, mutta muutettaessa pieneen yksiöön Tampereella valtaosa kirjoista piti hävittää. Onneksi sentään vanhat postikortit ja exlibrikset sopivat asuntoon.

Nuorena Veijonen harrasti keihäänheittoa ja hänellä on edelleen TU-38 seuran ennätys 60,00 18-vuotisten sarjassa. Seurakunnan ylösotto tulisi 6000 vuotta Aadamista, ja Veijonen katsoo, että hän Jumalan määräyksestä osui tuohon "maailmanloppuun" jo keihäällä vuonna 1972.


MITEN KALLIOMOSKEIJA TUHOUTUU?

Tämä tuskin on mitään profetiaa vaan pohdintaani siitä, miten Kalliomoskeija tuhoutuisi. Aluksi on sanottava, että sen tuhoutuminen on inhimillisesti katsoen mahdotonta. Al Aqsan vieressä oleva pienempi moskeija on kuitenkin samalla paikalla, jolla Toinen Juutalaistemppeli oli. Kolmannen Juutalaistemppelin tulo sille paikalle on yleinen selitys. Se ei ole välttämätön tulkinnassani vaan Antikristus voi viedä kuvansa myös Kristuksen Taivaaseen astumisen kirkkoon. Mutta jos Kalliomoskeija tuhoutuisi, miten se voisi tapahtua?

Tuhoaisivatko juutalaiset moskeijan? Jos vaikka Israelin armeija hyökkäisi Temppelivuorelle ja laittaisi moskeijan matalaksi. Tämä ilmeisesti olisi oletettavin selitys. Sellainen kuitenkin nostattaisi valtaisan myrskyn, jopa sodan. Selitykseni on se, että Syyriasta ammutaan Iranin ohjus joka harhautuu ja osuu Kalliomoskeijaan tuhoten sen niin perusteellisesti, että sille paikalle päätetään rakentaa Juutalaistemppeli. Kaikki tarvittavat rakenteet sitä varten ovat jo olemassa, ja vanhan selitykseni mukaan Temppeli valmistuisi 250 päivässä. Päivämäärä olisi 11. 9. 2021 viimeisen vuosiviikon alkaessa.

Toukokuun 6. 2021 Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/.


UUTISIA ETUKÄTEEN 42 VUOTTA

Julkiset ennustukseni alkoivat vuoden 1979 helmikuun Kipinä lehdestä. Tässä muistelen Kaakkois-Suomen Sanomien johtajaa, joka nimimerkillä Kummisetä alkoi kirjoitella minua vastaan: "Toinen Internet-yhteydet luonut taho on Seurakunnan Tiedotuskeskus, jolla ei ole mitään tekemistä Lappeenrannan luterilaisen seurakuntayhtymän kanssa. Kummisedälle on suositeltu tietoverkon käyttöä, jotta hänkin pysyisi jyvällä maailmanlopun asioista. - Asianomainen taho lupaa myös uutisia etukäteen, mitä voidaan pitää tiedotuksellisesti käänteentekevänä mullistuksena. Tähän asti tapahtuman on sentään pitänyt tapahtua ennen kuin sen on voinut uutisoida." (22.9. 96) http://wwnet.fi/users/veijone/st.htm

Kaiken kukkuraksi Kummisetä laittoi toimistonsa seinälle julisteen "Jeesus tulee - Jeesus menee". Siitä huomautin. Jos ei ole vaarallista pilkata uutisia etukäteen kirjoittavaa Harri Veijosta, ainakin on vaarallista pilkata Jeesusta! Kummisetä meni moottorikelkallaan Taipalsaaren jäihin ja sinne jäi. HV


TOP TULOSTETTAVAT

Hyödyntäkää sivun alussa olevia Top tulostettavat artikkeleja. Toivoisin, että ilmoitat, jos olet niitä tulostanut. harriveijonen@yahoo.com

TOP tulostettavat: 3/2021. Mitä tapahtuu 11. 9. 2021? 2/2021. Petovaltion kymmenen kuningasta 1/2021. Luettelo maailmanlopun päivämääristä 1/2020. Viimeisen sukupolven profetioita 00000. Antikristuksen tulo 0000. Profeetallinen kehitykseni 000. Tapahtumat ennen ylösottoa 00. Harri Veijosen profetiat 0. Daniel 9:27 lopun ajassa. Väitteen oikeaksi todistaminen.


UUSI EXLIBRISARTIKKELI

Suomalaisia kirjanomistajanmerkkejä. Sivulla:

http://wwnet.fi/users/veijone/exlibrisvaihtoa1.htm





May 24, 2021 Toukokuun 24. 2021

Temppelin kalusto on valmiina

KORJAUKSIA HUONOIHIN SELITYKSIIN

PROFETIASSANI YMMÄRRYS LISÄÄNTYY

42 vuotta olen julkisesti selittänyt Raamatun profetiaa. Minulla on pitkä pikkutarkka profetiasarja kohti Jerusalemin valerauhaa seurakunnan ylösottoineen. Olen profeetta, mutta enemmän olen Raamatun profetian selittäjä. En yleensä saa suoraan sanomia siitä mitä tulee tapahtumaan vaan joudun miettimään asioita ja selitys tarkentuu. Erityisesti huomasin tämän nyt kun selitin 11. 9. 2021 päivän tapahtumia. En tiedä tuhotaanko Kalliomoskeija uuden Juutalaistemppelin tulemiseksi sille paikalle, mutta 11. 9. 2001 lähtien huomasin Jumalan säätämiä tapahtumia tulevan 311 ja 911 periaatteella. Neljä viimeistä vuosiviikkoa alkoivat 11. 9. 2000 ja 3,5 vuotta myöhemmin ennaltatiesin tulevan uuden terrori-iskun ja merkin myös taivaalla. Madrid ja Sedna. Jumala todisti antikristuksen 3,5 vuotta. Jerusalemiin hyökkäyksellä a:n aika alkaisi tämän mukaan 11. 3. 2025. Näkyvä paluu 11. 9. 2028. Ja viimeisen vuosiviikon alkua Jumala juhlistaisi 11. 9. 2021. Tulemme näkemään. HV


MIKÄÄN NIISTÄ KOLMESTA EI OLE OIKEA

Helluntaisaarnaaja Mauno Viinikkala sanoi minulle, ettei tiedä mikä kolmesta käsityksestä on oikea: ennen seitsenvuosiskauden alkua, vuosiviikon puolivälissä vai vuosiviikon lopussa.

Minä selitin, ettei mikään noista kolmesta ole oikea. Ylösotto tulee Jerusalemista sovittaessa eikä ennen seitsenvuotiskauden alkua. Eikä valerauhaa tehdä 7 vuotta ennen Messiaan näkyvää paluuta vaan 1335 päivää sitä ennen (Dan 12). HV http://wwnet.fi/users/veijone/


EI USKOTA ETTÄ YLIVOIMAINEN SELITTÄJÄ ON OLEMASSA

Minua arvostellaan yleensä tutustumatta lainkaan siihen mitä olen kirjoittanut ja ennustanut. Jos Leo Meller todella on toiseksi paras lopun selittäjä, minä olen ylivoimainen alalla. Pitkä pikkutarkka http://wwnet.fi/users/veijone/profetiat.htm profetiasarja kohti Jerusalemin valerauhaa seurakunnan ylösottoineen. Kolme totuuslausekirjaa, joissa jo otsikossa on sanottu olennainen totuus kuten "Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin". Loppuun, vuoteen 6000 Aadamista (Keplerin mukaan 2024) osuin jo 1972 keihäällä, 60,00. 2000 vuotta Messiaan tuloon kuolemastaan osuin Tykkimäen 2000.000. vieraana. 11.3. 2004 tiesin tulevaksi uuden terrori-iskun ja merkin taivaalla (Madrid ja Sedna). Näin siksi, että Antikristus hyökkää Jerusalemiin 3,5 vuotta 4 vuosiviikon toisesta päästä, 11. 3. 2025. Viimeisen vuosiviikon alkua Herra juhlistaa 11. 9. 2021. Eikä kukaan muu kuin Gorba voi olla viimeinen suuri Antikristus, vaikka kukaan muu kuin minä siihen ei uskoisi. HV


MITEN KAUKANA TOISEKSI PARASKIN ON?

Martti Ahvenainen: "Sanon hyvin kohteliaasti, mutta selvästi, että nuo laskelmat ovat aivan metsässä. Pelkkää mielikuvitusta."

Martti Ahvenainen hyvinkin luulee olevansa Suomen paras lopun selittäjä, mutta keskinkertaisen hyvänäkin profeettana hän on kaukana kärjestä. Siksi, että uskoo ylösottoon vasta parin vuosikymmenen kuluttua kun Rooma olisi saanut viimeisen johtajansa, antikristuksen. Myös siksi, että antoi minusta noin tökerön arvion: laskelmat metsässä ja pelkkää mielikuvitusta!

Minun laskelmani näyttivät olevan kohdallaan jo 11. 3. 2004, kun 3,5 vuotta oikeasta vuosituhannen vaihteesta oli kulunut. Ei mitään mielikuvitusta vaan Jumalan ilmoitusta. Niin myös se laskelma, että 6000 vuotta Aadamista ylösotto tulee. Ja siihenhän viskasin jo keihäällä 1972.

Mutta missä ovat ne suomalaiset selittäjät, jotka tietävät kanssani valerauhan ylösottoineen tulevan? Löytyy sentään Facebookissa niitä, jotka sanovat aamen opetukselleni. Pelastussanoman Jarmo Eklund sijoittaa ylösoton valerauhan edelle, mutta väittää, ettei ennusta ylösoton ajankohtaa. Kuitenkin kaiken aikaa ennustelee uusia ja uusia päivämääriä ja tekee naurunalaiseksi koko ylösoton odotuksen.

Leo Meller pitäisi olla toiseksi paras selittäjä, mutta hänkin näyttää luopuneen käsityksestä, että valerauha ylösottoineen tulee. Uskoo nykyisin ylösoton tulevan 10 päivää sen jälkeen kun Antikristus on hyökännyt Jerusalemiin. Tietää sentään, että Antikristus tulee hieman ennen ylösoton tuloa. Sanoi myös viimeisen vuosiviikon alkaneen 2019, jota Ahvenainen mollasi, mutta sehän on varsin hyvä opetus, jos totta on sanomani 11. 9. 2021 alkaen. HV http://wwnet.fi/users/veijone/


MEIDÄN ASIAMME ON TIETÄÄ AIKOJA

Apostolien teot: 1:6 Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan? Apostolien teot: 1:7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut.

Harri Veijonen > Ilpo Jokimäki

TV 7:llä Martti Ahvenainenkin oli nyt parempi selittäjä kuin sinä. Ei ollut ensimmäisten opetuslasten asia tietää milloin Israel jälleen saa valtakunnan. Toki me tiedämme ajan 1948 jne.
http://wwnet.fi/users/veijone/viimeisen_sukupolven_profetioita.htm


ISÄ YKSIN TIETÄÄ TIETÄJILLE

Asioista joista en tiedä mitään, pidän suuni kiinni. Samoin toivon tekevän Isä yksin tietää tietäjien. Vaikka ei olisi kysymys maailmanlopun päivän tietämisestä on kuitenkin kysymys päivän tietämisestä. Viikon tarkkuudella minä tiedän. Tiedän myös ylösottoa edeltävät olennaiset tapahtumat. http://wwnet.fi/users/veijone/viimeisen_sukupolven_profetioita.htm Ennen ylösottoa antikristus vahvistaa valerauhan ja sitä ennen tulee. Sitä ennen luopumus (2 Tess 2:3-6). Nyt pohditaan tapahtumia ajankohtaan 11. 9. 2021. Viimeinen vuosiviikko alkaisi siitä ja mahdollisesti Kalliomoskeija tuhoutuu Temppelin tulolle. Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/





May 14, 2021 Toukokuun 14. 2021

Kuva: Pekka Sartolan aikakartasta

ALKAAKO UUDEN JUUTALAISTEMPPELIN RAKENTAMINEN VIIMEISEN VUOSIVIIKON ALKAESSA?

ONKO LEO MELLER SUOMEN TOISEKSI PARAS LOPUN SELITTÄJÄ?

35 vuotta sitten julistin koko Etelä-Karjalaan, että "Seurakunta lähtee sen jälkeen kun Israel saa "rauhan"". Ei Suomessa ole vieläkään montaa, joka olisi edes tuolla tasolla kuin minä tuolloin. Leo Meller kuitenkin uskaltaa julistaa käsityksensä julkisesti, eikä hänen selityksensä ole huono vaan maan parhaita. Kenties jopa parasta opetusta minun jälkeeni lopun ajoista:

0. Leo Meller: Viimeinen vuosiviikko alkoi 2019. "Leo Meller sanoi Seinäjoen vapaaseurakunnassa 4.12.2019 tuon seitsemän vuoden kauden alkaneen." https://keskustelu.suomi24.fi/t/16180881/leo-meller-sanoi-antikristuksen-ilmaantuvan

1. "Leo Meller sanoi antikristuksen ilmaantuvan juuri ennen Jeesuksen paluuta." https://keskustelu.suomi24.fi/t/16180881/leo-meller-sanoi-antikristuksen-ilmaantuvan

2. "Puoliväli on suunnilleen lauantaina 3.6.2023. Noin 10 päivää siitä eteenpäin olisi maanantai 12.6.2023. Eräät luotettavat skenaarioitsijat nimittäin sanovat, että tempauspäivä on maanantai." https://keskustelu.suomi24.fi/t/16167716/huomio!-huomio!-mellerin-paivamaaria-ilmattareen!

3. Leo Meller / Kevätkesästä 2023 ilmeisesti valerauhaan liittyen. http://wwnet.fi/users/veijone/luettelomaailmanlopunpaivamaarista2.htm

Ja näin Veijonen:

0. Viimeinen vuosiviikko on tietenkin olemassa, muttei niin kuin perinteisesti on selitetty. Daniel 9:27 ei "ajaksi" vaan "aikana", kohdassa 1335 päivää ennen Messiaan näkyvää paluuta tapahtuu valerauha ylösottoineen ja vihan aika alkaa. Viimeinen vuosiviikko alkaa 3,5 vuotta miinus 45 päivää aikaisemmin, mutta silloin ei tapahdu mitään erikoista ellei sitten uuden Juutalaistemppelin rakentamisen aloittaminen.

1. Antikristus sekä tulee (takaisin) että ilmestyy valerauhaan. Molemmat ennen Jeesuksen tuloa hakemaan omansa yläilmoihin. Antikristuksen tulo Mellerinkin mukaan on muutamien kuukausien sisällä. Minun mukaani vuodenvaihteessa 2021-22, ja se olisi Gorban paluu valtaan.

2. (Vuosiviikon) puolivälissä Antikristus hyökkää Jerusalemiin. Minun mukaani noin pääsiäisenä 2025. Ylösotto ei tule 10 päivää Antikristuksen nousun Jerusalemin temppeliin (Mahdollisesti Kristuksen taivaaseen astumisen kirkko eikä uusi Juutalaistemppeli) jälkeen vaan 45 päivää sitä ennen, heti valerauhan vahvistamisen jälkeen.

3. Valerauhaa ylösottoineen ei tule vielä kevätkesästä 2023 vaan hieman myöhemmin. Nykyinen arvioni on ollut jo pitkään tammi-helmikuu 2025.


MILLOIN VIIMEINEN VUOSIVIIKKO ALKAA?

Heitin mahdollisuuden, että jos uusi Juutalaistemppeli tulee niin sitä voitaisiin alkaa rakentaa viimeisen vuosiviikon alkaessa. Puoliväli pääsiäinen 2025, n. 11. 3. 2025. 3,5 vuotta sitä aikaisemmin olisi kai noin 11. 9. 2021. Siis jo tänä syksynä. HV http://wwnet.fi/users/veijone/

Kirjoitettu 24. 4. 2021 kuten Profetaalisuus ajassamme-ryhmästäkin selviää, https://www.facebook.com/groups/235999839884511


TÄNÄ SYKSYNÄ VOI TULLA KOLMAS JUUTALAISTEMPPELI

JOS EI TULE

1. Antikristus vie kuvansa palvottavaksi ei temppeliin vaan kirkkoon Jerusalemissa. Mm. Augustinus (354-430) tiesi Antikristuksen olevan poliittinen peto, joka nousee Jerusalemin temppeliin. Ajatus siitä, että temppeli voisi olla (jos uutta juutalaistemppeliä ei tule) kristillinen kirkko, ei ole lähtöisin Veijoselta vaan sekin jo Augustinukselta! Augustinus selittää, että "On epävarmaa, missä temppelissä hän tulee istumaan, joko Salomon rakentaman temppelin raunioissa tai kirkossa." (Augustinus: De Civitate Dei - Jumalan valtakunnasta - XX kirja, 19.luku, 1. jakso).

2. Daniel 9:27 tarkan tutkimukseni mukaan on mahdollista, että on kysymys Jerusalemin ylimmästä paikasta, jossa on Kristuksen taivaaseen astumisen kirkko. Todennäköisesti siihen kirkkoon Antikristus veisi kuvansa.

3. Daniel 9:27 valerauha olisi enemmän Palestiinamyönteinen sopimus, jossa Antikristus on mukana, mutta myös Palestiinasta saataisiin sovittua vaivatta. Jerusalemista kansainvälinen kaupunki. Vertaa "jos tulee" 3.

JOS TULEE

Jerusalemin ensimmäisen temppelin tuhosivat babylonialaiset Nebukadressarin aikana, toisen roomalaiset ensimmäisessä juutalais­sodassa vuonna 70. Toisen temppelin tuhosta lähtien nyky­aikaan saakka juutalaisten keskuudessa on elänut toivo uuden temppelin rakentamista samalle paikalle.

1. Se tulee Kalliomoskeijan paikalle Jerusalemissa. Kaikki arabit ovat vihoissaan! Taannoin kirjoitin näin: Uusi juutalaistemppeli Kalliomoskeijan paikalle ei ole edellytys tulkintamme oikeellisuudelle, mutta toki temppelin rakentamisen aloittaminen olisi kuin piste i:n päälle, vahvistaisi Herran tulemuksen parissa vuodessa samaan tapaan kuin tekee Gorban paluu valtaan.

2. Se valmistuisi 250 päivässä vanhan selitykseni mukaan. Kaikki osat ovat jo valmiina. Rakentamisessa ei todellakaan mene pitkään, ja se ehditään tehdä Antikristuksen tulon ja ilmestymisen välillä.

3. Daniel 9:27 valerauha olisi enemmän Israelin ja Antikristuksen välinen sopimus. Palestiinalle Jerusalem voitaisiin jopa hylätä, ja saavutettua rauhaa ylistävät olisivat ennen muuta Israelin juutalaisia.

4. Juutalaisten yleinen käsitys on, että se voidaan rakentaa vasta Messiaan tullessa. Kristillisen käsityksen mukaan hieman ennen Messiaan tuloa. Antikristus olisi jollakin tavalla mukana kolmannen temppelin rakentamisessa. Daniel 9:27 rauhanliittoon "Antikristus onnistuu suostuttamaan juutalaiset siten, että lupaa heille palkkioksi yhteiskunnalliasia oikeuksia ja vapauksia, niin että he uudistavat entisen uhripalveluksen Jerusalemissa". (M. Baxter 1866).

5. Minä olen virheellisesti ennustanut temppelin tuloa liian aikaiseksi seitsenvuotiskauden alkuun, mutta koska koko seitsenvuotiskäsitys on väärä, sillä tarkoitetaankin hetkeä ennen kuin Jerusalemin valerauha tehdään. Erään mielipiteen mukaan Jerusalemin kolmas temppeli rakennetaan sen jälkeen, kun Antikristus ja Israel ovat solmineet rauhansopimuksen, mutta hän uskoo 7 vuotiseen ahdistuksen aikaan eikä siihen, että Antikristus heti hyökkää temppeliin. Aivan liian myöhäisenä pidän esim. Cutting Edgen ja Nokialaisen käsitystä, että temppeli rakennetaan vasta Googin sodan jälkeen. Jos kerran Antikristus vie sinne kuvansa, temppeli täytyy olla olemassa sitä ennen.(2018)

Lisäys nyt: Minä olen siis jo aiemmin selittänyt, että temppeli jos tulee niin seitsenvuotiskauden alussa. Pekka Sartola ja kumppanit opettavat ylösoton tuloa juuri ennen temppelin rakentamisen aloittamista.

6. Vapaamuurarit haluavat kolmannen temppelin rakennettavaksi, ja sekin voi auttaa temppelin tulemisessa.

Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/


ROOMA - EKSYTTÄVÄ KÄSITYS

Rooman pitäminen Danielin viimeisenä petovaltiona antaa odottaa ylösottoa vielä ainakin kymmenen vuotta. Martti Ahvenaisen kanssa tuli väittelyä asiasta, ja hän oli tietenkin sitä mieltä, että minä olen väärässä kun odotan valerauhaa ylösottoineen jo aivan lähivuosina. Samalla käsitykset Antikristuksesta ovat hakoteillä. Vaikka "Juutalaistemppeli syksyllä 2021" ei ole varsinaisesti minun käsitykseni paitsi ajankohdaltaan, sen tulo auttaisi kaikkia ymmärtämään, että näkyvä paluu koittaa noin seitsemässä vuodessa. Samalla viimeinen suuri herätys alkaisi jo siitä ja tietenkin voimistuisi Gorban palatessa valtaan. HV http://wwnet.fi/users/veijone/.


TUHOUTUUKO MOSKEIJA 11. 9. 2021?

Kun Jumala salli WTC:n tornien tuhoutuvan 11. 9. 2001, se tapahtui uskovien parhaaksi. Ihmiset, edes valtaosa uskovista ei sitä tajua, mutta minä profeettana tajusin heti, että olennaista tuossa on päivämäärä. Ymmärsin, että oikea vuosituhannen vaihde oli 11. 9. 2000, ja 3,5 vuotta siitä tulisi uusi terrori isku ja myös merkki taivaalle. Juuri niin tapahtuikin, Madrid ja Sedna.

3,5 vuotta siksi, että 3,5 vuotta ennen Messiaan paluuta Antikristus alkaa vaikutuksensa hyökkäämällä Jerusalemiin. Ennaltatietämäni terrori-isku 11. 3. 2004 oli samalla todistus siitä, että viimeinen 3,5 vuotta tulee. Ja mitä ilmeisimmin se tulee 11. 3. 2025. Näkyvä paluu taas 11. 9. 2028. Ajankohdasta 11. 9. 2000 kuluu siis neljä vuosiviikkoa.

Ei Raamattu kiellä näkyvän paluun päivämäärän tietämistä vain ylösoton päivämäärää ei tiedetä viikkoa tarkemmin. Tämä 11. 9. ajankohta mitä ilmeisimmin ei pääty tuohon. 20 vuotta WTC:n iskun jälkeen on 11. 9. 2021, ja todennäköisesti taas jysähtää oikeaan aikaan. Seitsemän vuotta ennen näkyvää paluuta alkaa viimeinen vuosiviikko, ja sitä juhlistaisi suuri tapahtuma. On jo puhuttu, että kolmas Juutalaistemppeli voi tulla moskeijan paikalle. Ja sehän edellyttää sitä, että moskeija tuhoutuu! Mitä sitten tapahtuukin, päivämäärä on 11. 9. 2021.

Harri Veijonen 28. 4. 2021. http://wwnet.fi/users/veijone/


MITEN TARKASTI YLÖSOTON AJANKOHTA VOIDAAN TIETÄÄ?

Jos siis Antikristus hyökkää Jerusalemiin 11. 3. 2025, teoreettinen ajankohta ylösotolle on 45 päivää aikaisemmin. ( http://wwnet.fi/users/veijone/1335.htm ) 11 + 28 =39 ja tammikuuta 6 päivää. Noin kuusi päivää tammikuun lopusta on noin 24. - 27. 1. 2025. Yhtä päivämäärää ylösoton hetkelle ei ole edes olemassa niinkuin Jeesus opetti, että maa on pallo, jolla yhdellä ylösoton hetkellä on päivällä miehiä peltotöissä, yöllä yövuoteella ja naisia jauhamassa käsikivillä. Työ jota Novumin mukaan tehdään vain aamuin ja illoin. Jo 1986 esitin ajan tiedettävän kolmen päivän mariginaalilla, mutta nykyisin en ole opettanut kuin viikon tarkkuudella tietämistä: viikko valerauhan solmimisen jälkeen viikko suuntaan tai toiseen. Hetkeäkin arvellaan väärin eli tuntia arvellaan valerauhan vahvistamisesta seitsemän tai 10 päivää, mutta sellainen arvelu ei onnistu. Lopullinen tulos on 18. 1. - 4. 2. 2025 ja edellyttäen, että Jerusalemin valerauha on solmittu juuri edellä esim. viikonloppuna 18.- 19. 1. 2025. Pakko uskoa, jos valerauha tulee! HV http://wwnet.fi/users/veijone/


HARRI VEIJONEN LISTAN KÄRJESSÄ

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16906733/lista-voidelluista-pastoreista

Kerätään tähän listaa suomalaisista voidelluista pastoreista joiden opetus on raitista ja Sanan mukaista:
Harri Veijonen
Jari Pasanen
Weijo Lindroos

En mikään voideltu enkä pastori, mutta kiitos aloittajalle luottamuksesta!
Harri Veijonen
http://wwnet.fi/users/veijone/






May 4, 2021 Toukokuun 4. 2021

YLÖSOTON VARMISTUMISTA ODOTETAAN

Jerusalemista sovittaessa Jeesus sapuu pilviin. Se on varma asia, mutta sen tulon ajankohta on vielä epävarma.

Keijo Lindemankin käskee uskomaan antikristuskysymyksessä sitä mitä Raamattu sanoo. Siihenhän me kaikki tulkitsijat uskomme, tulkintamme vain on erilainen. Lindemanin mukaan Danielin neljäs peto on Rooma. Minun mukaan Neuvostoliitto ja sen jaloille tuleva Antikristuksen valtakunta. Ei Roomasta löydy kymmenen kuninkaan sarjaa kuten NL-Venäjällä nyt on valmis. Vain seitsemättä odotetaan takaisin. Eräs väitti, että Gorba olisi jo kuollut. Antikristus kuolee Messiaan suun henkäyksellä näkyvän paluun yhteydessä noin vuonna 2028.

Gorban paluu ei ole vain "antikristuksen tulo" (2 Tess 2:3-6) vaan myös varmistus sille, että seurakunnan ylösotto tulee tuota pikaa. Heti kun Gorba on ilmestynyt vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa. Arvioimani ajankohta A:n ilmestymiselle on tammikuu 2025.

Kun Lindemankin tuhansien muiden selittäjien tavoin ei usko Gorban olevan viimeinen suuri antikristus, Gorban palatessakaan kaikille ei ole selvää, että Gorba antikristus on. Ei millään tahdo mennä perille, että Veijosen selitykset ovat oikeita kaikessa, myös antikristus-kysymyksessä. Mutta tavallinen ajatteleva lukijani tunnustaa, että minä olen se seurattava selittäjä, jota kannattaa kuunnella kaikessa, kun Gorban paluunkin tiesin.

Gorban paluusta siis varmistuu, että ylösotto tulee hänen jäljellä olevan lyhyen elämänsä aikana. Ei tarvitse odottaa kuin noin kolme vuotta. Jerusalemin valerauha vahvistetaan oikeaan aikaan, ja seurakunnan ylösotto heti sen jälkeen on fakta! HV http://wwnet.fi/users/veijone/.


VUODENVAIHTEESSA TULISI PETO

Raamattua tuntevat tietävät, että Kristuksen paluuta edeltää suuren Antikristuksen tulo. Sitä taas edeltää suuri luopumus, ja luopumuksen huippu voi olla se, kun paavi sotkee kristinuskon ja islamin krislamiksi. The House of One eli Chrislam, kaikkien maailman uskontojen sulattamo. Kesällä valmistuu ensimmäinen keskus Berliiniin.

Seurakunnan ylösoton edellä ei kuitenkaan ole ainoastaan luopumus vaan myös suuri herätys. Olen pian 30 vuotta väittänyt, että Gorbatshovin paluu valtaan synnyttää sen viimeisen herätyksen. Jos Gorba vielä vanhoilla päivillään yllättäen palaisi valtaan, siinä olisi myös Antikristuksen tulo. Sellaisen olen sanonut tulevan vuodenvaihteessa 2021-22. Gorba olisi poissa vallasta tarkalleen 30 vuotta. Ei kai minua kukaan usko, mutta olen minä tiennyt asioita ennenkin etukäteen.

Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/.


ANONYYMIEN KÄSITYS: TOUKOKUUSSA 2021

Suomi 24 keskusteluissa monen anonyymin käsitys on, että näkyvä paluu tulee 80 vuotta Israelin perustamisesta, toukokuussa 2028, ja ylösotto tulisi seitsemän vuotta sitä ennen. Tämä "luonnollinen" käsitys jäi mainitsematta luettelossa maailmanlopun päivämääristä. Kuitenkin tapahtumat ratkaisevat, ja vielä odotetaan valerauhaa Jerusalemille ja sitä edeltäviä tapahtumia. HV http://wwnet.fi/users/veijone/


SEURAKUNTA LÄHTEE 35 VUOTTA

Äitienpäivänä 1986 levitin koko Etelä-Karjalaan traktaattini "Seurakunta lähtee sen jälkeen kun Israel saa "rauhan"". Niin on siis jo 35 vuotta jaettu hyvää sanomaa Jeesuksen tulosta hakemaan omansa Jerusalemin valerauhan jälkeen. Enää ei kauaa tarvitse sitä odotella! Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/.


ALOITTAKAA AARTEIDEN TALLETUS AJOISSA

Toimin esimerkkinä tallettaa raamattuja ja muita tärkeitä tavaroita maaseudulle maailmanloppua pakoon. Minulla on paljon keräilijäkavereita, joilla on hienot kokoelmat. On sääli, jos kaikki kivat kohteet jäävät tuleen palamaan. Tärkeintä tietenkin on, että henkilöt itse pelastuvat vihan ajalta ylösottoon. Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/.


VÄHENNÄN KIRJOJEN TEKOA

Kirjat menevät huonosti kaupaksi, eikä enää tahdo löytyä kirjoittajiakaan yhteiskirjoille. Rakas Israel kirjassakin oli se vika, että joidenkin mukaan kaikki kirjoittajat eivät olleet raittiita opetuksessaan. Siksi sitäkään hyvää kirjaa ei saatu levitettyä toiveideni mukaisesti. Yhteiskirja idea on hyvä, mutta siinä on vikansa se, että kaikki kirjoittajat eivät ole kaikkien mieleen. Nyt saatte kaikkia hengellisiä kirjojani puoleen hintaan + pk. Kiitos tilauksesta! Huomaa esimerkiksi "Seurakunnan johtohenkilöitä" ennen 3 euroa (+ pk 2,-), nyt 3,50 kpl kuluineen! http://wwnet.fi/users/veijone/.





April 20, 2021 Huhtikuun 20. 2021

PARHAIMPIA UUTISIA

Luettelo maailmanlopun päivämääristä
http://wwnet.fi/users/veijone/luettelomaailmanlopunpaivamaarista2.htm

Petovaltion kymmenen kuningasta
http://wwnet.fi/users/veijone/petovaltionkymmenen.htm

Gorba poissa 30 vuotta. Gorba palaa vuodenvaihteessa
http://wwnet.fi/users/veijone/ February 28, 2021 Helmikuun 28. 2021

Viimeisen sukupolven profetioita
http://wwnet.fi/users/veijone/viimeisen_sukupolven_profetioita.htm

Onko Gorba Antikristus?
http://wwnet.fi/users/veijone/gorba2.pdf ja http://wwnet.fi/users/veijone/gorba2.htm

Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen
http://wwnet.fi/users/veijone/tuleva.htm

Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!
http://wwnet.fi/users/veijone/daniel1.htm

Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin
wwnet.fi/users/veijone/ Mars 12, 2020 Maaliskuun 12. 2020 KIRJA

Keihäsprofetia
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16328278/keihasprofetia

Tamperelainen Harri kirjoitti 18 kirjaa 9:ssä kuukaudessa ...
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/1220111

Miten valmistaudumme ylösottoon
http://wwnet.fi/users/veijone/ February 27, 2020 Helmikuun 27. 2020

Harri Veijonen: Seurakunnan johtohenkilöitä Pietarista Mikael Agricolaan
ja Mikael Agricolasta Harri Veijoseen sekä Mikael Agricola kirjallisuus
ISBN 978-952-7294-32-1 Hinta 5,- kuluineen. harriveijonen@yahoo.com

Tämä teos luettelee Mikael Agricola aiheiset kirjat Suomessa. Parhaimpia tuodaan esiin myös kuvin.
Kirjan toinen osa käsittelee kirkkoihin kuulumattomien Jumalan seurakunnan johtohenkilöitä
koko 2000 vuotisen seurakuntakauden aikana. Pietarista Mikael Agricolaan ja Mikael Agricolasta Harri Veijoseen.
Vähän samaan tapaan kuin katoliset ovat tehneet paavilistaa ja luterilaiset julkaisuja Turun piispoista.

Harri Veijonen on itseoikeutettu armotalouskauden viimeinen seurakunnan johtohenkilö.
Tukholman profetian mukaan hän tuo monta Herran tykö johtuen siitä, että netissä
esittää tapahtumia etukäteen kohti Jerusalemin valerauhaa seurakunnan ylösottoineen.



KAIKENLAISTA KERÄILYTAVARAA VIHAN AJALTA TURVAAN

Jotkut ehkä ihmettelevät, miten minä "maailmanlopun" edellä keräilen kaikenlaista "turhaa". Tavoitteeni on saada maaseudulla säilymään raamattuja ym. kirjoja, postikortteja, halpoja koko maailma seteleitä, ym. ja nyt uusimpana artikkelina suomalaiset exlibrikset. Pyrin jopa maan johtavaksi exlibrisvaihtajaksi maksamalla niistä hyvin. Ja onhan minulle tulossa Herran koko omaisuuden hoito opetettuani palvelusväelle totuutta Herran paluusta (Mt 24:45-47).


VAIHTOPIIRI EX LIBRIS päivitetty:

http://wwnet.fi/users/veijone/vaihtopiiri.htm

Teen kirjasen MEIDÄN EXLIBRIKSEMME, johon kuvaan kaikkien vaihtokavereiden ja niiden exlibrikset, jotka lähettävät minulle exlibriksensä os. Harri Veijonen, Kourutaltankatu 3 C 42, 33560 Tampere. Tai lähetä kuva sähköpostitse harriveijonen@yahoo.com

OSTAN suomalaisia exlibriksiä, kokoelmia ja eriä. Tarjoa! Harri Veijonen harriveijonen@yahoo.com

Katso myös: http://wwnet.fi/users/veijone/exlibrisvaihtoa1.htm





Mars 28, 2021 Maaliskuun 28. 2021

Petovaltion synty (ja kuolema) postikorteilla. 7 euroa kuluineen laskuun harriveijonen@yahoo.com

PETOVALTION KYMMENEN KUNINGASTA

Daniel 7:7 Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. 8. Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.

23. Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut (ei sosialistiset) valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.

24. Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.

25. Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.

26. Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.

Neuvostoliiton johtajat

1. 1917-1922 - Vladimir Iljits Lenin
2. 1922-1953 - Josif Stalin
- Georgi Malenkovia ei voida lukea petovaltion kuninkaisiin, hän ei ollut Politbyron nimittäjä ja silloin Stalinin jälkeen oli hetken "kollektiivinen johto" (Spectrum).
3. 1955-1964 - Nikita Hrustsov
4. 1964-1982 - Leonid Breznev
5. 1982-1984 - Juri Andropov
6. 1984-1985 - Konstantin Tsernenko
7. 1985-1991 - Mihail Gorbatsov Seitsemäs, "erilainen" kuningas tulee takaisinkin ollen kahdeksas (Ilm 17:8), mutta myös yhdestoista (Dan 7:24). Tämä näennäinen ristiriita selviää näkemällämme tavalla.
"Antikristuksen valtakunta seisoo Neuvostoliiton jaloilla" (Tapio Nousiainen: Mikä hetki yöstä on. 1967)
8. 1992-1999 - Boris Jeltsin
9. 2008-2012 - Dmitri Medvedev
10. 2000-2008, 2012- - Vladimir Putin
7. tulee takaisinkin - Mihail Gorbatsov n. 2022-2028. Petovaltion loppu. Alkaa Messiaan kuningaskunta



TIEDETTY JO 1950-LUVULLA

Eero V. Koskinen / Opetti melkein kuin minä jo syntyessäni. "Tähän tulevaan ruhtinaaseen viittaa juuri Daniel 9:27:s jae. Hän on se "pieni sarvi", josta Dan. 7:9-11 puhuu. Tässä on siis kysymys antikristuksesta, joka tekee liiton juutalaisten kanssa." Kipinä 1/1955. Eero V. Koskinen s. 21 -22. otsikolla Raamatun profetiat ja lopun ajat osa 6.


GORBA 90 VUOTTA

2. 3. 2021 Gorba täytti 90 vuotta. Yle uutisoi Gorban eläkepäivinään pyrkineen presidentiksikin.

GORBA TOIMII KULISSIEN TAKANA

Seppo J Valikangas: Gorbachev on m.m. Paavi Francisin ja Obaman yhteisessä projektissa, The House of One eli Chrislam, kaikkien maailman uskontojen sulattamo. Kesällä valmistuu heidän ensimmäinen keskus Berliiniin ja ensi vuonna Abu Dhabiin! Gorbachev on erittäin kiireinen kulissien takana. Hän on osallisena myöskin YK:n AGENDA2030:ssa.


LOPUN HETKEN TIETÄMINEN AUTTAA TUNNISTAMAAN VIIMEISET TAPAHTUMAT

6000 vuotta Aadamista Jerusalemin valerauha vahvistetaan ja ylösotto tapahtuu. Se on noin talvella 2025. Edeltäviä tapahtumia on helppo tietää kun lopun hetki on selvillä. Herätystä kestää kolmisen vuotta ja sitä edeltää Antikristuksen tulo, Gorban paluu valtaan. http://wwnet.fi/users/veijone/.


RAKAS ISRAEL yhteiskirja Ovh 22,-. harriveijonen@yahoo.com Suomalaisten käsityksiä Israelista. Yhteiskirjat-sarjassa neljäntenä on vuorossa Israel teos. Kirjan pääkirjoittaja on tamperelainen Olavi Rajahalme. Harri Veijonen ja muutamat muut kirjoittavat lyhyempiä artikkeleita Israelia koskien. Mukana on hieman myös Israelin varhaishistoriaa mm. vanhoilla postikorteilla. Sisältö: Herra kutsuu Siioniin / Nina-Maria Hyppänen Al-Saedi, Matkakertomus Israelista / Olavi Rajahalme, Rakas Israel / Taito Rantanen, Miten Israelin ystäväksi tullaan? / Weijo Lindroos, Pyhä maa / Pekka Nuutinen, Israel ja media / Heikki Juhani Juntunen, Täyskäännös / Harri Veijonen, Kertomus Israelista / Israel T. Levänen, Jasser Arafatin muistolle / Harri Veijonen, Israel Jumalan silmäterä / Olavi Rajahalme, Jerusalemin vanhan kaupungin portit, Jerusalem vanhoissa postikorteissa / Harri Veijonen, Elämän marssi - Antisemitismiä vastaan ja Israelin puolesta, Matkahavaintoja Raamatun mailta I-III / Arthur Hjelt, Israel Raamatun valossa / Olavi Rajahalme, Arvo Salo - Kunniapuheenjohtaja, Suomalaisten käsityksiä Israelista, Mainoksia: Lähi-Itä nyt, Jeesuksen ajan rahat, Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin, Yhteiskirjat.


BERLIN TO BUILD VERY FIRST TEMPLE OF CHRISLAM FOR ONE WORLD RELIGION

https://gloria.tv/post/eNoHnczjar9R4fQVQbWw2NAg7


MAUNO MATTILA VASTUSTAA TV 7 OLEMASSAOLOA

Jan Raulo: On kaksi joukkoa, Pyhällä Hengellä täyttyneet ja vain uskonnolliset ristin korostavat. Hengelliset tukee TV7, joka on samassa työyhteydessä. Uskonnolliset vastustaa, koska heissä on maailman henkivalta, joka vastustaa elävää Jumalaa. Tätä on some täynnä. Parista lauseesta erottaa hengelliset uskonnollisista. Esim yksi netti pastori julisti kielillä puhumisen heikkoudeksi tarpeettomaksi, silti hän pyörittää omaa netti seuraansa ja eksyttää monia. Monet tunnustetut seurakunnat on menneet ansaan ja ottavat hänet puhumaan. Näin on paatumus edennyt. Hän julisti TV7 suurimmaksi eksyttäjäksi.


LIIKEYRITYKSENI LAPPEENRANNASSA 1983-2005

https://www.facebook.com/krisantikva

POSTIKORTTI 150 VUOTTA avajaiset. Mukana Apollo kerhokaverini Sirkka ja Pena:

https://www.youtube.com/watch?v=4Q5XaNNKlzk





February 28, 2021 Helmikuun 28. 2021

Harri Veijonen ennustaa
Gorbatshovin paluun ajankohtaakin:

GORBATSHOV PALAA VALTAAN VUODENVAIHTEESSA

GORBA POISSA 30 VUOTTA

Ainakin 999 tuhannesta vastustaa opetustani, että Gorbatshov vielä palaa valtaan. Ja minä ilmeisesti tiedän sen mahdottoman tietämisen mahdottoman ajankin! Tiesin Jeltsinin poistumisen aikoineen. Tiesin Gorban paluun politiikkaan aikoineen. Miksen siis tietäsi myös että hän palaa valtaan ja milloin!

Mistä keksin, että Jeltsin poistuu vallasta juuri vuodenvaihteessa 2000? Olin Hesarin lukijapalstalla saanut syksyllä 1999 kirjoittaa, että vuosituhannen vaihteessa tapahtuukin jotakin. Tiesin Jumalan toimivan niin, että vaikka ylösottoa ei tule vuosituhannen vaihteessa, jotakin merkittävää kuitenkin tapahtuisi. No niin ennen Jeltsinin poistumista aloinkin kirjoittaa, että vuosituhannen vaihdoksen profeetallinen tapahtuma olisi juuri se.

Gorban paluu politiikkaan oli minulle selviö jo 1995 kirjasessani. Päivämäärääkin Gorba itse opetti valtaantulollaan 15. 3. (1985). Välinä antikristillinen 15 vuotta. Silloin vuonna 2000 Gorba palasi politiikkaan prikulleen niinkuin etukäteen kirjoitin. Mutta maailma sen lisäksi ettei hyväksy eikä yleensä uutisoi ennaltatietämistäni, alkaa jälkikäteen valehdella tapahtuneesta ennaltatiedetystä kuten tuostakin puhui vuotta myöhemmästä ajankohdasta. Minä uutisoin tapahtumia etukäteen, ja maailma jälkikäteenkin valehtelee!

Alun alkaen olen antanut ymmärtää, että Gorban poissaolon pituus on jaollinen 1,5 vuodella. Gorba todisti Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta ennaltatiedetysti 72 tunnin vankeudellaan. 15 vuotta oli väliä tulon ja politiikkaan paluulla. Vuodenvaihde 2021/22 olisi Gorban paluun tuloaika. Sitäkin vuodenvaihdetta opettivat Gorban poistuminen vuodenvaihteessa (1991/92) ja Jeltsinin poistuminen vuodenvaihteessa (1999/2000). Raamatun lisäksi ihmiset ikäänkuin tyrkyttävät minulle teoillaan tietoa siitä, mitä ja milloin seuraavaksi tapahtuu. Harri Veijonen


HERÄTYSTÄ KOLME VUOTTA

Hyvät veljet ja sisaret Lassi Erpiöstä alkaen tietävät suuren herätyksen olevan ylösoton edellä ja sen aikana. Vain minä olen kertonut ja ainakin vuosikymmenen millä herätys alkaa. Suuri hysteerinen herätys alkaa Gorban paluusta. Minun lukijani, kannattajat ja vastustajat, muistavat sen ennustukseni ja herätys tarttuu ja leviää täältä alkaen. Herätys pitäisi levitä täältä kaikkeen maailmaan, joten toivonkin, että ulkomaiset lukijat mainitsevat tästä ja nettiosoitteestani mahdollisimman monille.

Jos siis Gorba palaa valtaan 2021/22, herätys kestää maksimissaan noin kolme vuotta. Tammi-helmikuussa 2025 valerauha ylösottoineen minun mukaani pitäisi tulla. Hieman kyllä emmin tuota ajankohtaa johtuen siitä, että USA:n seuraava presidentti valitaan samaan aikaan. Aikaisin mahdollisuus on Leo Mellerin mainitsema kevät 2023, jolloin herätyskään ei kestäisi kuin runsaan vuoden. Se tuntuu kyllä liian lyhyeltä ajalta siihen nähden, että suuri herätys ehtisi levitä täältä kaikkeen maailmaan. Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/.

MILLAINEN PROFEETTA OLEN?

1. Jos Gorba ei tule lainkaan takaisin.
- Aiemman perusteella olisin vain hyvä profeetta, eräs maan parhaita.

2. Jos Gorba tulee mutta muuna ajankohtana.
- Olisin ylivoimaisesti Suomen paras profeetta.

3. Jos Gorban paluun ajankin tiesin.
- Olisin ylivoimaisesti maailman paras profeetta.


PIMEÄ KIRKKO

En tarkoita tuolla vain ev.lut. kirkkoa vaan kaikkia kirkkoja. Kaikissa kirkoissa ovat enemmistönä he, jotka aikovat ylistää Jerusalemin valerauhaa eivätkä pidä sitä pimeyttä merkkinä ylösoton tulolle. Edes antikristusta ja hänen tuloaan ei tunnisteta vaan Veijosta haukutaan kun hän sen tuntee ja tietää. En suosittele menemään tai jäämään mihinkään kirkkokuntaan. Luopumus on ne vallannut. Eikä kirkkoihin kuulumattomissa uskonryhmissäkään ole montaa, jotka seuraisivat opetustani ylösotosta. Toki vielä ehtii tehdä parannuksen. http://wwnet.fi/users/veijone/ HV


ISTUTTAISIMMEKO OMENAPUUN?

Olen kuullut helluntaisaarnaajankin toistavan ehkä Lutherin pimeää lausetta: "Jos tietäisin maailmanlopun tulevan huomenna, istuttaisin tänään omenapuun." Raamattu sanoo selvästi, että sellainen toiminta on pimeiden toimintaa: Luukkaan evankeliumi: 17:28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat..

Aikoja sitten sanouduin irti kirkkojen rakentamisesta. Ellei Nooa olisi ollut esikuvamme, hän ei olisi rakentanut arkkia vaan kirkon. Tuhatluvun vaihteen edelläkin Euroopassa kauppa hiljeni. Minäkin teen vielä pientä kauppaa Huutonetissä, mutta vähennän pian ja lopetan kokonaan ennen valerauhan ylösottoineen tuloa. Nooan ja minun seuraajat eivät istuta omenapuuta! Harri Veijonen. http://wwnet.fi/users/veijone/

Kommentteihin vastaukseni: Syöminen ja juominen tarkoittaa mässäilyä ja juominkeja. Muut kaikenlaisia pitkän tähtäimen toimintoja. Meidän tulee olla kuin Nooa, joka tietää milloin arkki on valmis, nyt Jerusalemin valerauhan vahvistus. Puiden istutus arkkiin menon aikaan on suurta pimeyttä!


HUONOJA PROFETIOITA

En puhu vääristä profetioista, sillä sellaisia levittävät ei-kristityt okkultistiset ennustajat eksyttääkseen eivätkä nämä uskonveljet. Mm. seuraavilla veljillä on kuitenkin opetukseeni liittyviä huonoja profetioita:

A. Petri Paavola, Linnunrata.org, ym: Jeesuksen tulemusta edeltää ahdistuksen aika. - Vihan ajasta pelastutaan vihan ajan alkaessa Jerusalemista sovittaessa. http://wwnet.fi/users/veijone/daniel1.htm

B. Olavi Syväntö ym.: Palestiinan valtiota ei tule koska Raamattu ei sitä mainitse. - Kyllä tulee ja ylösoton merkiksi. Ja Raamattukin tuntee Palestiinan siten että tietää Israelin maan jaettavan.

C. Jouko Piho ym.: Venäjä hyökkää Suomeen ennen ylösottoa. - Ei hyökkää vaan valerauhan ylösottoineen jälkeen.

D. Weijo Lindroos ym.: 1. Paavi on viimeinen suuri Antikristus. 2. Venäjä ei hyökkää Suomeen. - 1. Paavi on pieni antikristus ja porton pää. Ei se joka tulee ja ilmestyy Jerusalemin valerauhaa vahvistamaan. 2. Weijo vastustaa Venäjä hyökkää Suomeen huonoja profetioita niin rajusti, että kieltää kokonaan Venäjän hyökkäävän Suomeen.

E. Samuel Tuominen: Prinssi Charlesia antikristuksena pitävä. - Ihan höpö käsitys, ja vastaavia vääriä antikristusehdokkaita on paljon.

F. Nokialainen Olli R.: Väärä antikristus hänelläkin: Donald Trump. (https://nokialainen.blogspot.com/2016/12/amerikkalainen-antikristus-donald-j.html). Samuel Tuomisen mukaan Olli R. näki ulkokultaisuutta ja farisealaisuutta kaikissa muissa paitsi itsessään. (https://samueltuominen.com/2021/01/31/julkinen-irtisanoutumiseni-henkilosta-nimelta-olli-r/)
Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/


KAKSI POIMINTAA

INHIMILLISEKSI URAKSEEN. Antikristus ei juuri ole julkisuudessa nyt. Vasta kun hän palaa valtaan hän palaa suureen julkisuuteen. "Ennen kuin tämä .. alkaa, Antikristus näyttää elävän vielä sitä vaihetta, jota voidaan nimittää hänen inhimilliseksi urakseen" (Novum 4 s. 937).

SOPIMUSTA LYÖMÄÄN LUKKOON. "Suom. "tehdä raskaaksi" tilalla "sluta ett förbund", tehdä, päättää sopimus. "Sluta" verbi sulkea, panna lukkoon, kiinni. Valtioineen poistuva ja takaisinkin tuleva peto (Ilm. 17:8-12) ei todellakaan ole mukana rauhanliiton tekovaiheissa vaan ilmestyy vasta Jerusalemin kohtalosta päättävää sopimusta "lyömään lukkoon"." http://wwnet.fi/users/veijone/kielet.htm


ESKO HALKOSAARI IN MEMORIAM

http://wwnet.fi/~veijon1/esko.htm
http://wwnet.fi/users/veijone/halkosaariesko.txt
Esko Halkosaari Hangosta ilmoitteli toisen vuosituhannen lopulla lehdissä "Missä olette apostolit?" Niin meitä Jumalan seurakunnan kirkkoihin kuulumattomia uskovia sitten alkoikin kokoontua yhteen valtakunnallisesti puolisen sataa. Myös Suomi 24 ryhmässsä on kaivattu Eskoa, joka kirjoitteli siellä asiaa nimimerkillä "Herätyys", kahdella y:llä. "Jumalan seurakunnan ennalleen saattamiseksi tästä hajaannuksen ja luopumuksen tilasta takaisin apostolien ja profeettain perustukselle. Koska tämä työ on suuri ja mullistava ja vastustajia tulee olemaan paljon, meidän.." (Esko Halkosaari). Katso myös linkit. Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/.




January 30, 2021 Tammikuun 30. 2021

LUETTELO "MAAILMANLOPUN" PÄIVÄMÄÄRISTÄ

Suomalaisesta Wikipediasta puuttuu 3000 parasta tietoa
maailmanlopun päivämääristä. Esitämme ne tässä!


Osaako joku kirjata Wikipedian Luetteloon maailmanlopun päivämääristä edes tämän:
2025 Harri Veijonen Lappeenrannan profeetta on kirjoittanut, että ylösotto tulee Jerusalemista sovittaessa n. 2025.







TOP 3000 YLÖSOTTOPROFETIAT

'Ne jotka Euroopassa lukevat päivälehdestä, että Lähi-Idässä on tehty monenkeskinen 7v. rauhansopimus, ovat jääneet pois ylöstempauksesta'.

Ajatus perustuu olettamukseen, että '7v. Vaivanaika' alkaa ko. sopimuksesta ja ennen sitä on srk:n tempaus. (Reino Savola). Maailman suurimman seurakunnan johtaja, eteläkorealainen Yonggi Cho sanoi näin.

Yonggi Chon ja minun erona on vain noin kymmenen päivää. Hänen mukaan ylösotto tulee juuri ennen sopimusta ja minun mukaani hieman sen jälkeen. Sopimusta ei välttämättä tehdä seitsemäksi vuodeksi ja vaikka tehtäisiinkin oikea käännös voi olla ei viikon "ajaksi" vaan "aikana" (mm. Saarnivaaran käännös), jolloin sopimus tehdään seitsemän vuoden aikana kohdassa noin 1335 päivää Messiaan paluuseen. Tarkasti sanottuna ylösotto tapahtuu kohdassa 1335 päivää Messiaan näkyvään paluuseen, ja valerauha solmitaan muutama päivä aikaisemmin.

1. Harri Veijonen / Valerauhan jälkeen / tammi-helmikuu 2025. Jos Gorba palaa valtaan noin 2021/22, hän ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa kolmen vuoden sisällä, ja seurakunta lähtee!

2. Tapio Nousiainen / Valerauhan jälkeen kun sanotaan nyt on rauha ja turvallisuus / Tiesi Antikristuksen nousevan Venäjältä

3. Hal Lindsey / Valerauhan jälkeen / pian / Luuli Antikristuksen nousevan EU:sta

4. John F. Walvoord / Valerauhan jälkeen / pian. Tiesi paljon yksityiskohtia tulevasta valerauhasta. WALVOORD John F. & John E.: Huomenna Harmagedon. Ristin Voitto 1975.

5. Thoralf Gilbrant / Valerauhan jälkeen / pian / Odotti erittäin, erittäin kiinnostuneena, mitä Gorbatshov saa aikaan (Helluntaikonferenssi 1988)

6. Niilo Yli-Vainio / Valerauhan teon aikoihin ennen 6000 v. Aadamista. YLI-VAINIO Niilo: Yö ilman unelmia. Ristin Voitto 1977.

7. Toivo Haapala / "Nykyinen Persianlahden kriisi johtaa Lähi-Idän rauhanneuvotteluihin ja rauhansopimukseen, johon myös Israel tulee suostumaan. Toteutuu Raamatun ennustus valheellisesta rauhantilasta, mikä ei tule kestämään: kun he sanovat nyt on rauha, silloin ... " (Toivo Haapala RV 22.11. 1990).

8. Pat Robertson / Ennen tai jälkeen / pian

9. Vilho Rantanen / Valerauhan teon aikoihin esimerkiksi / Tiesi Antikristuksen nousevan Venäjältä. Lopun profetian sanoma, Päivä 1973.

10. Yonggi Cho / Juuri ennen rauhansopimusta/ pian. 'ne jotka Euroopassa lukevat päivälehdestä, että Lähi-Idässä on tehty monenkeskinen 7v. rauhansopimus, ovat jääneet pois ylöstempauksesta'.

11. Leo Meller / Kevätkesästä 2023 ilmeisesti valerauhaan liittyen

12. Kalervo Syväntö / Ennen valerauhansopimusta / pian. SYVÄNTÖ KALERVO, toim. H. Kangas: Israel ja iankaikkinen rakkaus

13. Pekka Sartola / Ennen valerauhansopimusta / kuinka paljon ennen, on vaikeampi täsmentää. (Vastasi Veijosen kyselyyn)

14. Hermetic Order of the Golden Dawn / Ennen tai jälkeen / pian. / Okkultistinen ennustaja.

15. Lori Adaile Toye / Ennen tai jälkeen / pian. / Okkultistinen ennustaja.

16. Philip B. Brown / Ennen tai jälkeen / pian. / Ehkä okkultistinen ennustaja.

17. http://prophecynews.blogspot.com/ Covenant With Many - Gog Alliance / pian. / Entinen End Times News Yahoo ryhmä.

18. Aapeli Saarisalo / kirjoitti (Jerusalem jos unhoitan sinut), että Daniel 9:27 kertoo Antikristus hävittäjästä ja hän ilmestyy vahvistamaan valerauhaa niinkuin 2 Tess 2:3-6 kertoo.

19. Hippolytos / 200-luvulla elänyt Danielin kirjan kommentaarin tekijä, joka ehkä ensinnä tiesi Daniel 9:27:n liittyvän lopun aikaan.

20. Colin Deal / Uskoo ylösoton tulevan Jerusalemin valerauhan jälkeen, mutta uskoo useisiin tempausvuoroihin. (Jeesuksen tulemuksen päivä ja hetki. Kuva ja Sana 1983)

21. Kaikki jotka sitoivat ylösoton Jerusalemin valerauhaan olivat hyviä tietäjiä, vaikka olisivat odottaneet tapahtumia liian aikaisin.

22. Eero V. Koskinen / Opetti melkein kuin minä jo syntyessäni. "Tähän tulevaan ruhtinaaseen viittaa juuri 27:s jae. Hän on se "pieni sarvi", josta Dan. 7:9-11 puhuu. Tässä on siis kysymys antikristuksesta, joka tekee liiton juutalaisten kanssa." Kipinä 1/1955. Eero V. Koskinen s.21 -22. otsikolla Raamatun profetiat ja lopun ajat osa 6.

25. Raymond Chasles/ Tiesi Jerusalemin valerauhan aikakauden loppumerkiksi. CHASLES Raymond: Israel ja maailman kansat. Karmel-yhdistys. 1961.

26. Jarmo Eklund, Pelastussanoma.fi / Sijoittaa ylösoton valerauhan edelle, mutta väittää ettei ennusta ylösoton ajankohtaa.

30. Salattu Raamattu / Danielin terminologian mukainen viimeinen eli 70. vuosiviikko alkaa, kun antikristus tekee liiton Israelin kanssa 7 vuodeksi.

35. Reino Savola / Ei ilmoittanut käsitystään, mutta aiemmasta pääsin käsityksen, että hän uskoo aikakauden vaihtuvan valerauhassa.

38. Joppe Hyypiä / Jumala ei jätä lapsiaan vihaan joten tempaus tapahtuu väistämättä ennen antikristuksen hallinta-aikaa, mutta todennäköisesti näemme sen kun juutalaisten temppeli rakennetaan.

40. Lassi Erpiö / Uskon tempauksen olevan lähellä. Ainoa asia mikä sitä enää estää, on tuleva loppuelonkorjuu, jota myös herätykseksi kutsutaan. Sen herätyksen keskeltä morsian temmataan yläilmoihin pilviin ja tuuliin. Jerusalemin rauhan osalta en osaa sanoa oikein mitään täsmällistä. (Vastasi Veijosen kyselyyn)

45. Veijo Piipponen / Uskon ylösoton tulevan vuoteen 2028 mennessä. (TV7 Rakkauden kosketuksessa)

46. Pirjo Tolonen / Maailmanloppu 2028

47. Mikko Jefimoff / "Takaraja Israelinkin perusteella ylösotolle on vuosi 2028, jolloin Israel täyttää 80 vuotta." Jeesus otettiin pois seurakunnan keskeltä pääsiäisenä, niin emmekö myös näe hänet jälleen pääsiäisenä? Nimittäin 2028 pesach.

50. Georgann Ghenault / I thing the rapture of the world will be before 2025. https://www.crunchyroll.com/forumtopic-576184/the-end-of-the-world-2012?pg=16

60. Merril F. Unger / Daniel 12 jakeista 11 ja 12 selviää Antikristuksen kuvan (9:27) Jerusalemin temppeliin pystyttämisen (2 Tess. 2:3-4) ajankohta sekä suuren vihan ajan kesto (Raamatun Lukijan Käsikirja s. 317).

100. Profeetta Dr. Owuor / Ei ole asia arvioida vuosia, kun ajan merkit näkyy silmäin edessä. https://www.repentfinland.fi/sisalto/uusi-suomenkielinen-messias-tulossa-radio

120. Alf Hendrikson / Tunsi ylösoton Daniel 12:1, 70 vuosiviikkoa ja Antikristuksen Mikaeliksi. HENRIKSON Alf: Suuri tarukirja. Koko Kansan kirjakerho (s. 85 puhuu Mikaelista!). 1983.

140. Mikael Kononoffin kaveri / 2030 tulee täyteen 2000 vuotta Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta! Eli lähestymme Jeesuksen paluun laskettua aikaa. Jos siitä vähennetään vielä 3 /2v tai 7v, on aikaa enää 6v tai 2 ½ vuotta vaivan ajan alkuun!!!

150. K.O. Syväntö / Tiesi Antikristuksen tekevän Jerusalemin valerauhan, mutta odotti sitä jo 1980-luvulla. Tuleeko Jeesus ennen vuotta 1990? Hyvä Sanoma-lehti.

160. Keijo Lindeman / Tempaus on Herran päivänä - Merkitys jäi epäselväksi.

170. Jouko Koistinen / "Hän käyttää pronominia "he" (Matt. 24:30). Näin Hän antaa ymmärtää, että Hänen omansa, valvova seurakunta ei ole enää täällä maailmassa tuolla hetkellä!"

180. Osmo Pöysti / Uskoo ylösoton tulevan vuonna 2022. PÖYSTI OSMO: Miten Jumala tunnetaan. Gummerus Kirjapaino Oy. 1989.

190. Erkki Kaarnama / Uskovien ylöstempaus saattaa tapahtua vuonna 2023 ehkä jopa 2022 jos vuotta nolla ei lasketa, ja Messias perustaa tuhatvuotisen valtakuntansa noin vuonna 2026.

200. Espoon profeetta Eenokin ääni / Uskovien ylöstempaus saattaa tapahtua vuonna 2023 ehkä jopa 2022 jos vuotta nolla ei lasketa / ei liity valerauhaan

250. Harri Ahdesmäki / Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. (= yövyöhyke ylösoton hetkellä)

260. Markku Veilo / Jeesus tulee yhtäkkiä. - Ei tarkempaa tietoa.

290. Anne Lindell / Ylösotto, tempaus , "rapture" eli eräänlainen "kidnappaus", kiskaisu, tapahtuu n. 3,5 v. ennen vaivan ajan viimeisten "vihan maljojen" (tähän kuuluu Harmagedon) vuodattamista.

300. Paavo Hiltunen / Vuosiviikon puolivälissä kun Antikristus hyökkää Jerusalemiin. HILTUNEN Paavo: Seurakunnan viimeiset 3 1/2 vuotta. Ari 1979

350. Paljon on niitä, jotka odottavat ylösoton tulevan aivan pian, mutteivät uskalla sanoa käsitystään julkisesti.

360. Aimo Nikolainen / Tiesi että Antikristus edeltää ylösoton tuloa. NIKOLAINEN Aimo, T.: Ilmestyskirja ja nykyinen kristikunta. Kirkon nuoriso 1961.

450. Vesa Laukkanen / Odottanut ylösottoa ennen ahdistusta jo kauan. Kirja: kansanedustaja LAUKKANEN VESA: Tulevaisuus - maailman tuho ja Jumalan pelastustie. 1993.

460. Juhani Laukkonen / Odottanut ylösottoa ennen ahdistusta jo kauan. Kirja mm.: Aikaa ei enää anneta.

480. Paavo Tynni / Sanoi Daniel 12:1 enkeliruhtinas Miikaelin olevan ruhtinas Mikael Gorbatshov. TYNNI Paavo: Menneitä ja tulevia tapahtumia (1977)

500. Pentti Kaitera / Tiesi tulevia varsin hyvin. KAITERA PENTTI: Lähitulevaisuus ja Raamatun profetiat. Ari 1977.

600. Ensio Lehtonen / Tiesi paljon, mutta odotti ylösottoa aivan liian aikaisin. LEHTONEN Ensio, LINDSEY Gordon: Sata merkkiä Jeesuksen tulemuksesta (1967)

700. Haim Svili / Juutalainen Haim Svili ennaltatiesi Jerusalemin joutumisen juutalaisille, mutta odotti Messiasta aivan liian aikaisin. SVILI HAIM: Lunastuksen laskelmat. Karmel-yhdistys. 1971.

800. Osmo Tiililä / Tiesi viimeisiä tapahtumia hyvin jo 1950-luvulla. TIILILÄ OSMO: Viimeiset tapahtumat (1953).

1200. Uuras Saarnivaara / Uskoi ylösoton tulevan ahdistuksen ajan jälkeen, mutta tiesi milloin katoamaan ehtimätön sukupolvi alkoi eli 1917.

1500. Petri Paavola / Uskon Raamatun opettavan Herran Jeesuksen tulemuksen tapahtuvan suuren ahdistuksen jälkeen, eli ei ennen antikristuksen vihan aikaa, vaan sen jälkeen.

2000. Linnunrata.org / Jeesuksen tulemusta edeltää ahdistuksen aika.

2300. Monet odottivat ylösottoa vuonna 2000, sitomatta sitä tapahtumaan Jerusalemin valerauha, johtuen siitä, että luultiin olevan 6000 vuotta Aadamista.

2500. BERLITZ Charles: Maailmanloppu 1999 . Otava 1982. - Tiesi lopun tulevan 6000 vuotta Aadamista, mutta luuli sen olevan 2000 vuotta Kristuksen syntymästä. Johannes Keplerin mukaan se on 2024.

3001. Pentti Berg / Lauritsalan kirkkoherra Berg ilmoitti vuoden 2019 Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa maailmanlopun tulevan 2040. - Silloin Messiaan kuningaskunta on toiminut jo noin 10 vuotta.

300.000. Uskovaisten enemmistö / milloin tahansa. Enemmistö ei ole tutkinut koko aihetta.

Tapahtumat ennen ylösottoa on kerrottu: http://wwnet.fi/users/veijone/viimeisen_sukupolven_profetioita.htm




Herätysmiehet paavi Sylvester II ja Harri Veijonen

TUHATLUVUN VAIHTEESSAKIN LASKETTIIN

Wikipedia:

A. 992-995 Useat kristityt Pitkäperjantai sattui samalle päivälle Marian ilmestyspäivän kanssa; tämän oli jo pitkään uskottu olevan tapahtuma, joka seuraavan kolmen vuoden sisällä toisi esiin Antikristuksen ja tämän myötä myös maailmanlopun.

B. 1. tammikuuta 1000 Sylvester II Useat eurooppalaiset kristityt, mukaan lukien Sylvester II, olivat ennustaneet maailmanlopun tälle päivälle

C. 1033 Useat kristityt Jotkut uskoivat tämän olevan Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tuhannes vuosipäivä, ja hänen toista tulemistaan odotettiin.

"Tuhatluvun vaihteessakin laskettiin, eikä Jeesus tullut silloinkaan." Uskokaa tai älkää, tämä ateistin suuhun sopiva pimeä lause on helluntaisaarnaaja Mauno Viinikkalalta. Näin voimme ymmärtää, että suuria vastustajia oikealle tiedolle ylösoton ajankohdasta löytyy parhaimmistakin kirkoista.

Se että ensimmäisen vuosituhannen vaihteessakin laskettiin tukee tietenkin sitä käsitystä, että toisen vuosituhannen vaihteessa tapahtuu. Mutta koska 2000 jKr. ei ollut 6000 vuotta Aadamista, valerauha ylösottoineen ei tullut vielä silloin.

Vertailukohdat:

A 1. Todellakin noin 7 vuotta ennen Messiaan näkyvää paluuta on oikeaoppista odottaa Antikristusta.

B 1. Tarkalleen 6000 vuotta Aadamista on oikeaoppista odottaa seurakunnan ylösottoa.

C 1. Nytkin Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen 2000 vuotispäivää on oikeaoppista pitää takarajana Messiaan kuningaskunnan tulolle.

MILLOIN 6000 VUOTTA TÄYTTYY?

Johannes Keplerin laskelman mukaan 6000 vuotta Aadamista on kulunut vuonna 2024. Parempaa laskelmaa en tiedä, mutta toki se voi olla jonkun vuoden virheellinen tieto. On kuitenkin tarkka ajankohta milloin 6000 vuotta täyttyy. Se on tietenkin se ajankohta, jolloin Jerusalemin valerauha vahvistetaan ja pimeimmät ylistävät saavutettua rauhaa sanoin: nyt on rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3). Silloin seurakunta temmataan yläilmoihin ja siten alkaa Messiaan tuhatvuotinen lepopäivä. Tuhatluvun vaihteessa tiedettiin asioita siis varsin hyvin kirkoissakin. Jopa paljon paremmin kuin kirkoissa nykyisin! Hysteerinen herätys oli tuolloin paavi Sylvesterin johdolla. Niin on nytkin, mutta Harri Veijosen johdolla. http://wwnet.fi/users/veijone/


BIDEN MUISTOKOLIKKO MINULTA

(Yksin?)myynnissäni Suomessa: Kolikot: USA Joe Biden presidentin muisto kolikko. 7,90 + pk 2,- suoraan minulta FI41 8000 2138 0264 96 Harri Veijonen harriveijonen@yahoo.com tai Huutonetistä.

NELJÄN VUODEN KULUTTUA TAMMIKUUSSA 2025

Ennustussarjassani on myös oletetut ajankohdat. Valerauha ylösottoineen tapahtuisi sen mukaan noin neljän vuoden kuluttua. Hieman mietityttää sen oikeellisuus ennen kaikkea siksi, että samaan aikaan olisi uudet presidentinvaalit USA:ssa. Selväähän on, että vaikka Antikristus ei nouse USA:sta, USA kuitenkin on mukana sopimusta vahvistamassa.

HÖPÖJÄ TRUMP ENNUSTUKSIA

Suurin osa uskovista veikkasi Trumppia uudelleen valtaan. "Profeetat" Leo Meller, Jouko Piho, prinssi Charlesia antikristuksena pitävä Samuel Tuominen, ym. ennustivat näyttävästi Trumpin jatkokautta. Itse en kuulunut joukkoon vaan mm. Apollo postikorttikerhossa kerroin etukäteen käsitykseni, että Biden valitaan. Syyksi esitin sitä, että Trump ei voi enempää toimia kuin antikristus hiomassa Jerusalemin valerauhaa ja että USAankin pitää saada mahdollisimman vanha mies valtaan tuleehan Venäjällekin ikäloppu Gorba.


PROFEETTA TIETÄÄ MAHDOTTOMIA

Kumpi tulee valtaan, Trump vai Biden? Asian tietäjä ei ole profeetta onhan mahdollisuus vain 1:2, 50:100.
Jos pitäisi tietää, että Putin putoaa, väistyy ennen virkakautensa loppua, mahdollisuus on luokkaa 1:1000.
Jos pitäisi tietää, että Putinin jälkeen ikäloppu Gorba tulee valtaan, sen tietäminen on selvästi vaikeampaa, luokkaa 1:100.000.
Jos sitten pitäisi tietää tapahtuman ajankohtakin, sen tietäminen lienee luokkaa 1:10.000.
MUTTA jos nämä kolme asiaa yhdessä pitäisi tietää oikein, toteutumismahdollisuudet kerrotaan keskenään:
1: 1000 x 1: 100.000 x 1: 10.000. Tulos on ykkönen ja 12 nollaa eli yksi mahdollisuus luvusta 1 000 000 000 000 eli yksi mahdollisuus triljoonasta. Sellaiseen ei pystytä sattumalta vaan tuollaisen tietäjä olisi todellinen oikea profeetta!
Siinä mahdottomassa tietämisessä on seuraava tavoitteeni. Aiheeseen palataan ensi kuussa. http://wwnet.fi/users/veijone/.


MISTÄ TUNTEE PROFEETAN?
MAHDOTONTA TIETÄMISTÄ AIEMMINKIN

Suomen profeetat ja profetiat kirjaani olen ottanut 88 profeettaa, mutta etupäässä varsin kevyin perustein. Eräs Nostradamuskirja väittää Suomen parhaaksi profeetaksi 1800-luvulla elänyttä Gustaf Nyholmia, vaikka hän tuskin on tiennyt muuta kuin sen, että Suomi laajenee itään Googin sodan jälkeen.

On profeettoja ja on profeettoja. Vakavasti otettaviksi profeetoiksi pitää lukea vain sellaiset, jotka ovat pystyneet mahdottomiin ennustuksiin ja toistuvasti. Minulla on paljon kohtuullisen mahdottomia toteutuneita profetioita. Esimerkiksi Israel jätetään yksin (1979 alkaen), Lähi-Idän valerauhan kehityksen alkaminen (joulukuussa 1986), Israelin maa jaetaan (1988), Paavi tapaa Gorban (1989) ja Loppuun asti sota (Oslon sopimus 1993).

Mutta mahdottomaksi katsottavia profetioitakin löytyy kuten Jeltsin poistuu vuosituhannen vaihteessa (ajan tietäminen 1:10.000, Henkilön tietäminen 1:10.000, Henkilön teon tietäminen 1:1000 yht. 1: 100. 000.000.000), Gorba palaa politiikkaan 11. 3. 2000 (1:100.000.000.000), Ulkoministeri tulisille hiilille 11. 9. 2003 (1: 1.000.000.000). Tähän asti mahdottomin profetiani oli tietää, että 11.3. 2004 tulee uusi terrori-isku ja löytyy merkki (Sedna) myös taivaalta. Tämä on jo samaa luokkaa (1: 000. 000. 000. 000) kuin mahdollinen Gorban paluun tietäminen aikoineen. Joku voi kerran tietää mahdottomia, mutta oikea profeetta pystyy useisiin peräkkäisiin mahdottomiin tietämisiin. Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/.


YAHOO-RYHMÄT LOPETETTU

Yahoo sulki kaikki ryhmät. Niin päättyivät minulta mm. Zipsonly (450 jäsentä), Harri Veijonen ja Hal Lindsey Fanclub. Eniten toisten ryhmissä vierailin End Times News Yahoo ryhmässä. Onneksi ryhmä jatkaa osoitteessa http://prophecynews.blogspot.com/. Tämä ryhmä muistuttaa sivujani seuraten Covenant With Many - Lähi-Idän valerauhan tuloa ja seurakunnan lähtöä sen jälkeen. Gog Alliance on uutisseurannan kohteena myös. HV





VUOSI 2021


VUOSI 2020

December 30, 2020 Joulukuun 30. 2020

LUETTELO MAAILMANLOPUN PÄIVÄMÄÄRISTÄ

JAKAJILLE ILMAISEKSI 3 kpl. Toimitus 5 euroa laskuun tai tilille FI41 8000 2138 0264 96 harriveijonen@yahoo.com

Wikipediassa on satoja esimerkkejä maailmanlopun päivämääristä.

Kuitenkin paras tieto siellä on Lauritsalan kirkkoherran näkemys,

että maailmanloppu tulee vuonna 2040.

On olemassa vähintään 3000 parempaa ja tarkempaa tietoa aiheesta.

Noita näkemyksiä esitetään tässä kirjasessa.


Hei!

Päivitän Top 3000 ylösottoprofetiat listaani.
Kerro julkinen käsityksesi ylösoton ajankohdasta
ja sen mahdollisesta suhteesta Jerusalemin
valerauhan vahvistamiseen.

Harri Veijonen
harriveijonen@yahoo.com
http://wwnet.fi/users/veijone/


TOIVO HAAPALA IN MEMORIAM

Toivo Kalevi Haapala (5. kesäkuuta 1941 Keuruu - 12. lokakuuta 2020 Jyväskylä) oli suomalainen helluntailiikkeen vaikuttaja ja kristillinen kirjailija. Haapala oli Seinäjoen helluntaiseurakunnan johtaja vuosina 1979-1985 ja Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtaja vuodesta 1985 vuoteen 2005, jolloin hän jäi eläkkeelle. Haapala oli naimisissa, ja hänellä on seitsemän lasta.

USKOI HARRI VEIJOSEN OPPIIN

"Henkilökohtaisesti uskon, että nykyinen Persianlahden kriisi johtaa Lähi-Idän rauhanneuvotteluihin ja rauhansopimukseen, johon myös Israel tulee suostumaan. Toteutuu Raamatun ennustus valheellisesta rauhantilasta, mikä ei tule kestämään: kun he sanovat nyt on rauha, silloin ... " (Jyväskylän helluntaisaarnaaja Toivo Haapala 22.11. 1990 Ristin Voitto-lehdessä).


MISTÄ SAADAAN AJANKOHDAT?

Joppe Hyypiä: Perustele mulle 2025 tammi-helmikuu
ja 2028.11.09. Tutkin samaa aihepiiriä.

Vuosiviikoilla päästään ajankohtaan 11.9.2028
takarajana Sukkot, Lehtimajanjuhla. Danielin kirjan loppu
ilmoittaa Karitsan häiden pituuden 1335 päivää:
http://wwnet.fi/users/veijone/1335.htm
Daniel 9:27 puhuu 7 vuoden aikana tapahtumana
Jerusalemin valerauhan vahvistus.


KANSIKUVA

Alan enemmän käsitellä uuden kirjan kansikuvapoikaa. Hänhän on paavi Sylvester II, joka vuosituhannen vaihteessa johti hysteeristä herätystä koko Euroopassa. Meinasin kirjoittaa, että koko maailman seurakunnan johtaja oli Sylvester II, ja nyt minä saisin olla vastaava koko maailman johtaja. Korjasin kuitenkin, että olemme Sylvesterin kanssa vain herätysmiehiä. Kirkko oli todellakin hereillä tuhatluvun vaihteessa. Miksi kirkko ei ole hereillä nyt kun ylösotto tapahtuu? Sehän johtuu siitä, että kirkko on luopunut, luopunut myös siitä totuudesta, että 6000 vuotta Aadamista tapahtuu. Nyt kirkko yhtyy pimeyteen muun maailman kanssa meille merkiksi ylistämään Jerusalemin valerauhaa. http://wwnet.fi/users/veijone/ HV


KANNATTAA OTTAA OPPIA TUHATLUVUN VAIHTEEN SEURAKUNNASTA

Kyllä tuhatluvun vaihteessakin tiedettiin, että Raamatun mukaan on mahdotonta tietää yhtä ylösoton päivämäärää. Siitä huolimatta Sylvester II:n johdolla pelättiin hysteerisesti ajankohtaa 1. 1. 1000. Yhden päivän tietämättömyyden edelle oli noussut se sanan kohta, ettei saa olla salassa, mitä yksi päivä kuin tuhat vuotta merkitsee. Kohta tulkittiin niin, että tuhatluvun vaihteessa Messias tulee. 2000 jKr. miljoonat odottivat Messiasta. Vielä ei kuitenkaan ollut mennyt 6000 vuotta Aadamista. Tuhannen vuoden mittainen lepopäivä alkaa seurakunnan ylösotolla 6000 vuotta Aadamista. Se on noin 2024. Aiheeseen palataan vuoden 2021 alussa. http://wwnet.fi/users/veijone/ HV


LEO MELLERIN SANA OTETTAVA VAKAVASTI

Top listallani Leo Meller pääsee sijalle 11 käsityksellään, että ylösotto tulee kevätkesästä 2023. Jos minä olenkin hieman väärässä, Leolla voi olla tarkin tieto. Edellyttää tietenkin, että Jerusalemin valerauha tulee jo keväällä 2023. Ilmeisesti Leo uskoo näkyvään paluuseen pääsiäisenä 2030 (kuten jotkut muutkin top-listalla) ja että ahdistus kestää 7 vuotta. HV


GORBATSHOVIN PALUUN AIKAKIN MINUN ON HELPPO TIETÄÄ

Aloin kirjoittaa artikkelia tuolla otsikolla. Toki jo tiedättekin milloin odotan Gorban paluuta (Katso Viimeisen sukupolven profetioita). Jos Jumala suo, artikkeli ilmestyy ensi vuonna. HV


PETOVALTION KYMMENEN KUNINGASTA

Daniel 7:7,8,23-25. Ihmiset eivät tunne Raamattua. Tässä tärkeä kohta, joka todistaa, että aikakausi vaihtuu 2020-luvulla Gorbatshovin toiseen kauteen. Kymmenes kuningas on Putin, ja seitsemäs, Gorba tulee takaisinkin. Aiheesta tarkemmin ensi vuonna. http://wwnet.fi/users/veijone/ HV


NIIN YLIVOIMAINEN ETTÄ SULJETTU POIS RYHMISTÄ

Mm. Facebookryhmät Vapaiden suuntien kristityt ja Profetian sana ovat sulkeneet minut pois ryhmistään. Tekstini ovat niin ylivoimaisen hyviä, että keskiverto uskovainen ei niitä sulata. Merkkinä meille siis monet heistäkin:

MERKKINÄ MEILLE

Toistelen jo uutista, että maailma ja pimeä kirkko ovat ylösoton tulon merkkinä meille ylistämällä Jerusalemin valerauhaa. Ethän sinä halua olla pimeä merkki vaan otat merkistä vaarin ja kilvoittelet ylösottoon! Lue vanhempiakin hyviä uutisia! http://wwnet.fi/users/veijone/


LOTS OF READERS FROM THE US AND THE REST OF THE WORLD

Thank you for visiting my website. Please spread the web address
http://wwnet.fi/users/veijone and Last Generation Prophecies:
http://wwnet.fi/users/veijone/theprophetsofthelastgeneration.txt






December 1, 2020 Joulukuun 1. 2020

VIIMEISEN SUKUPOLVEN PROFETIOITA



http://wwnet.fi/users/veijone/ Harri Veijonen:


1914-1917 I maailmansota. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan. Matt. 24:7. Tämä on synnytystuskien alkua. (Mark. 13:8). Tämä sukupolvi ei katoa ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat (Matt. 24:34). 1914 alkoi tämä viimeinen sukupolvi. (Tapio Nousiainen).

1917 9. joulukuuta. Tämä viimeinen sukupolvi alkoi (Uuras Saarnivaara ja Harri Veijonen) eläen 111 vuotta syksyyn 2028. Jerusalemin vapautus turkilaisilta. Ennaltatiedetyn mukaisesti vuonna 1917 ("On kyllä monta kirjaa", Saarisalo 1963) alkoi Jerusalemin vapautuksella turkkilaisilta rakentua "jalat" tulevalle juutalaisvaltiolle ja pohjoisessa "Antikristuksen valtakunta seisoo Neuvostoliiton jaloilla" (Nousiainen 1967).

1945-. Ydiniskun vaikutukset. Sakarja 14. 14:12 Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.

1948 14. toukokuuta. Israelin jälleensyntymä. Tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan, Ap 1:6. Oli meidän asiamme tietää! Matteuksen evankeliumi: 24:32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. "Tulevaa maailmanaikaa silmälläpitäen täytyy juutalaisvaltion jälleen syntyä pääkaupunkinaan Jerusalem" (R. Chasles: Israel ja maailman kansat 1943). Kun Herra rakentaa Siionin, Hän ilmestyy pian kunniassaan. Tämä kirjoitettakoon viimeiselle sukupolvelle Ps 102:18, `Dor aharon'. (K.O. Syväntö: VT:n käännösvirheistä). Se viimeinen sukupolvi ei siis alkanut tästä vaan osasi silloin jo lukea.

1967 6. kesäkuuta. Kuuden päivän sota. Evankeliumi Luukkaan mukaan 21:24 ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. - Noin vuonna 335 eKr. juutalaiset elivät juutalaisvaltion uudelleen tulon toivossa ja kertoivat nuorelle kreikkalaiselle, Aleksanteri Suurelle, että Danielin kirjan kauris (Daniel 8:14) tarkoittaa häntä. Aleksanteri valloittikin Pyhän kaupungin 333 eKr., mutta ennustuksen 2300 päivää siitä tarkoittikin vuosia eikä päiviä milloin juutalaiset jälleen saavat Jerusalemin omassa maassaan. -333+2300=1967. Siinä varsinainen ensimmäinen tarkka ennaltatieto Jerusalemin uudelleen joutumisesta juutalaisille. - Vilho Rantanen: Israel ajan merkkinä. Päivä 1966. Siinä tekijä toteaa täydellä varmuudella: "Seurakunta odottaa ensiksikin sen päivän tuloa, jolloin Jeesuksen ajan Jerusalem joutuu Israelin käsiin". Myös Vilho Rantanen kuului "Daniel 9:27 lopun ajassa" selittäjiin niin että vuoden 1973 julkaisussaan Lopun profetian sanoma hän mainitsee, miten seurakunnan ylösotto osuu jonkin lopputapahtuman yhteyteen mainiten esimerkkinä Antikristuksen Jerusalemille vahvistaman valerauhaliiton.

1967-2028. Juutalaisten paluu maahansa. Hesekiel 34:13. Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, yuon ne omaan maahansa. - Jeremia 16:15. Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä.

1979 Rauha ylösottoineen tulee, Kipinä 2/79 artikkelissa Päiväkodista antikristilliseen Suomeen. Toteutuminen n. 2025.

1980-. Neutronipommi. Johanneksen ilmestys 9. 19:4 ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan. - NEUTRONIPOMMI mainittu mm. 1986 kirjasessani. Puolustusvoimien suojelukoulun käyneenä (ennen uskoon tuloani) minun oli helppo nähdä neutronipommi Raamatussa. Löytö tapahtui joskus 1980. Sittemmin selitystä on näkynyt muuallakin. Säteet, jotka eivät vaikuta kasvillisuuteen vaan kaikkeen lihaan.

1980-2025. Jerusalem juovuttavaksi maljaksi. Sakarja: 12:2 Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. 12:3. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

1980-2028. Evankeliumin loppuunsaarnaaminen. Matteus 24:14: Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

1985-. Satelliittitelevisio. Johanneksen ilmestys 11. 11:9 Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan. 11:10 Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat. - Kaikista kansoista nähdään (1) pieni tapahtuma Jerusalemissa (2) kolme ja puoli päivää yhteen menoon (3). Maan asukkaat (4) iloitsevat ja lähettävät lahjoja (5) toisilleen kun profeetat tapetaan. Tätä ei ole voitu ymmärtää ennen satelliittitelevision ja uudempien medioiden aikaa.

1985 Antikristus, "pieni sarvi" vähäisemmälle kaudelleen seitsemäntenä, erilaisena johtajana siinä petovaltiossa (Daniel 7:7,8,23.-26) ollen vallassa "vähän aikaa" (Ilm. 17:10), 6 vuotta.

1986 Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen-kirja. Ensimmäinen kirja maailmassa oikealla otsikolla. Toiset totuuslausekirjat: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin (1995) ja Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin.

1987 Loppuun asti sota, ilmoitus 28. 8. Etelä-Karjala. Toteutuminen rauhan teon alku 1993. 70 vuosiviikkoa kai loppuivat 1993 rauhan teon alkuun. Loppu saavutetaan 5 vuosiviikossa eli 35 vuodessa Messiaan näkyvä paluu 2028.

1987 Viimeiset tapahtumat armotalouskaudessa. 1986 kirjaseen kuuluva liite. Rauhankehitys alkoikin Reykjavikissa joulukuussa 1986, jne.

1988. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin. Seurakunta tietää, että helvetti tulee maan päälle silloin, kun Palestiinan valtio on olemassa. (Harri Veijonen, Päivittäiset uutiset 1. 1. 1998).

1988 Israelin maa jaetaan. Etelä-Saimaan lukijapalstalla. Toteutuminen edennyt.

1988 Oletko valmis yhtymään keskiyön huutoon? Aamulehti 31.1. ymmärtäväiset viisaat huutavat. Toteutuminen huipussaan vähän ennen valerauhaa ylösottoineen.

1988 USAkin Israelia vastaan. Oli ennaltatiedetty, että Israel jää yksin. Alkaen sillä, että USAkin käy neuvottelemaan Israelia hajottavan PLO:n kanssa. Israel jätetään yksin, Kipinä 2/79. Toteutuminen alkanut 1988 kun USA:kin kävi neuvottelemaan terroristijärjestö PLO:n kanssa.

1988 Sitten tulee Peres-ilmoitus Etelä-Karjala. Toteutuminen pilkulleen: Peres tuli ruikuttamaan Pohjoisen merkkipäiselle Gorballe: päästä sinä kansamme pohjoisesta maastasi niin saan heidät suostumaan alueittemme luovutukseen ja rauhaan.

1989 Hesari 11. 1. Arafat tuo maailmanlopun Palestiinoineen. Terroristijohtaja Suomeen-ilmoitus. Iltalehden toimittaja 12. 1. Arafat tuo maailmanlopun, mies Lappeenrannasta tietää.

1989. Gorban Suomen vierailu. Antikristus ilmestyy ensin - herätys on valmis. Etelä-Karjala. "En otsikoinut: ja koko maa seurasi ihmetellen petoa (Ilm 13:3), sillä sehän toteutuu vasta pedon palatessa" (Saatanan hyvä opettaja, 1996).

1989 1. 12. Paavi ja Gorba tapaavat. Idän valo pimeyttä. Kun APN:n tiedottaja Etelä-Saimaassa kertoi, ettei peto voi nousta Neuvostoliitosta, koska on alettu neuvotella paavin kanssa, sain lukijapalstalle kirjoituksen: siitähän peto juuri tunnistetaankin: hän ottaa porton selkäänsä (ILm 17) vrt Novum: 1989 1.12. sensuroitua suoraan Novum 4:sta: ALUKSI: "Väärä profeetta Antikristuksella työtoverina. Mutta aluksi näyttää siltä, että Antikristus on yhteistyössä porton kanssa.(s. 923) LIITTOUTUU: Diplomaattisen viisautensa ja sotilaallisen voimansa ohella Antikristus tulee käyttämään uskonnollisia keinoja päämääränsä saavuttamiseksi. - Ensin hän liittoutuu Babylonin porton kanssa. (s. 915) ROOMASSA: Nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaiden kuninkuus, Ilm 17:18=ilmoitus siitä, että portto ja Babylon on yksi ja sama asia, toistuu (vrt. Ilm 17:5 seitsemän kukkulan päälle rakennettu). Kirjoittamisen aikainen suuri kaupunki ei voi olla mikään muu kuin Rooma (s. 919) SELKÄÄN: Kun Ilmestyskirja tarttuu Danielin kirjan ojentamaan langanpäähän, Antikristus on jo johtaja ja suuri portto, Babylon, istuu tuolloin pedon (jolla merkki päässä, Ilm 13:14) selässä (s. 939) PAAVI: Samalla tavalla pedolla ratsastavalla portolla on käytettävissään pedon valta viimeisen ajan (vihan ajassa kääntyvien) todistajien ja pyhien murhaamiseksi. Täten pitäisi kysymyksen Babylonin porton henkilöllisyydestä olla periaatteessa selvä." (s. 953 kirjoittaja ilmeisesti Gilbrant).

1990. 72 tuntia vankina. Muualta netistä ei löytynyt sitä tärkeää historiaa, että Gorba oli vankina 72 tuntia kuten Kristus haudassaan todistaen näin ylösnousemusta. 1980 ilmestynyt Novum jo sanoi, että Antikristus parodioi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.

1. 1. 2000. Jeltsin poistuu vallasta. Vuosituhannen vaihteessa tapahtuukin jotakin (Iltasanomat) Jeltsin lähtee. Netti. Toteutuminen pilkulleen.

11. 3. 2000 Gorba palaa politiikkaan. Jo 1995 kirjassa ennaltatiedetty Gorba palaa politiikkaan. Netissä päivämääräkin 11. 3. 2000. Toteutuminen pilkulleen.

11. 9. 2003 kaksi vuorokautta ennen Anna Lindin murhaa täällä kirjoitettuna varoitus "ulkoministeri tulisille hiilille". Tuomiojakin sitä itki. Tämäkin profetiani paljon sattumaa parempi. http://wwnet.fi/users/veijone/profetiat.htm

2004 11. maaliskuuta. Mutta minähän ennustin tapahtumat päivälleen etukäteen eli 3,5 vuotta oikeasta vuosituhannen vaihteesta 11. 3. 2004 tulee uusi terrori-isku (Madrid) ja myös merkki taivaalle (Sedna). Tämä siis todisti, että Antikristuksella on 3,5 vuoden aikansa viimeisen vuosiviikon loppu. Ilmeisesti 11. 9. 2000 alkaen on neljä vuosiviikkoa eli 28 vuotta Messiaan näkyvään paluuseen. Antikristuksen 3,5 vuotta alkaisi siten 11. 3. 2025 hyökkäyksellä Suomenkin kautta Jerusalemiin. Ja valerauha ylösottoineen todellakin tammi-helmikuussa 2025.

8. 10. 2005 Aasian sika syntyy-varoitustani kukaan ei julkaissut vaikka täältä tarjosin. Lappeenranta-ryhmään jopa sekunnilleen myöhään illalla Suomen aikaa kirjoitin ja vasta seuraavana päivänä tuli uutisiin Aasian suuri maanjäristys, 73.000 ihmistä kuoli.

2020-24 Viimeiseksi sovitaan Jerusalemista. Lopulta sovitaan palestiinalaisten kanssa ja myös Jerusalemista. Valerauhakehitys alkaa Israelin ja siitä etäämmällä olevien arabimaiden kanssa. (Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, 1995).

2021. Luopumuksen huippu laukaisee Antikristuksen tulon (2 Tess 2:4). Esimerkiksi kirkkojen siunaaminen homouden synnin tai alkaminen keskustella Jumalan silmäterän puhkaisemisesta, Jerusalemista pois Israelilta.

2021/22. Putin putoaa Gorban taas tulla. Harri Veijosen hokema 20 vuoden ajalta.

2021/22. Antikristuksen tulo. Gorba palaa valtaan Venäjällä. Ilmestyskirja: 17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

2022. Antikristuksen tulosta varmistuu se, että hän on viimeinen suuri Antikristus ja lopun profetian loppusarja toteutuu.

2022-24. Suuri hysteerinen herätys. Gorban paluu synnyttää herätyksen alkaen Veijosen sivujen lukijoista.

2022-23. Jo aikaisemmin kirjoitin, että Antikristus alkaa hioa rauhaa Lähi-Itään.

2022-24 Toisessa vaiheessa menee Golan. Palestiinalaispapille (Munib, Apu 12. 8. 1994) voi vastata, ettei sekään Pirulle riitä kysymykseen pitävätkö Suomen sionistikristityt juutalaisten vetäytymistä Gazasta ja Jerikosta Paholaisesta lähtevänä. (Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, 1995).

2022-24. Maailma toivottaa tervetulleeksi miehen joka saa järjestyksen toivottomaan kansainväliseen tilanteeseen. (Novum 4, 1980). Antikristus selvittää Israelin ja palestiinalaisten kiistan.

2022-24. Katso Ylkä tulee, lähtekää Häntä vastaan! Ymmärtäväiset viisaat yhtyvät aloittamaani keskiyön huutoon. (Matteus 25:6).

2024. Jerusalem kansainvälistetään (Wahlvoord: Huomenna Harmagedon, 1974). Jerusalemista sekä Palestiinan että Israelin pääkaupunki (Veijonen 1995).

2024. Rauha valmistuisi aikaisintaan tammikuun 15. 2025, viimeistään 2000 vuotta Kristuksen kuolemasta.

2024/25. 6000 vuotta Aadamista tapahtuu. 2.Pietarin kirje: 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä." Meille ei siis saa olla salassa, että 6000 vuotta Aadamista tapahtuu. Johannes Keplerin mukaan 6000 vuotta Aadamista on 2024. Itse sain kutsun 6000 vuotta Aadamista tapahtuu profeetaksi jo 1972 heittäessäni keihäsennätyksekseni 6000 cm tasan.

2025 tammikuu. Pimeimmät ylistävät saavutettua "rauhaa" sanoen nyt on rauha ei hätää mitään oik. rauha ja turvallisuus. (1 Tess 5:3)

2025 tammi-helmikuu. Seurakunnan lähtö yläilmoihin toteutuu noin viikko valerauhan teon jälkeen. 1335 päivää ennen Messiaan näkyvää paluuta (Daniel 12).

2025 pääsiäinen. Antikristus hyökkää Jerusalemiin Suomenkin kautta.

2025-. Menehtyvät peljätessään. Evankeliumi Luukkaan mukaan 21:26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.

2028 11. 9. - Lehtimajanjuhla. Messias uskovaisineen saapuu taivaasta Öljymäelle Jerusalemiin.



Harri Veijonen 1. 11. 2020. - Julkaisu ja levitys vapaa.

http://wwnet.fi/users/veijone/






November 1, 2020 Marraskuun 1. 2020

LOPPUUNMYYNTI

HARRI VEIJONEN SAI APURAHAN

Tampereen kaupungilta kirjojen kirjoittamista varten.
Siksi pystyn nyt levittämään kirjojani pilkkahintaan:
10 erilaista kirjaa 20 euroa kuluineen.
50 kirjaa 50 euroa kuluineen.
(Minä maksan postikulut 11,- eli kirjan hinnaksi jää alle 80 senttiä)
Laskuun tai ennakkomaksu
tilille FI41 8000 2138 0264 96
harriveijonen@yahoo.com http://wwnet.fi/users/veijone/.


"KYMMENVALTIOLIITTO"

"Kymmenvaltioliitto" on kymmenen kuningasta siinä valtiossa (Daniel 7:24) liittyen Neuvostoliiton ja sen jatkon historiaan ainakin jos seitsemäs, Gorba tulee takaisinkin.


ANTIKRISTUKSEN 3,5 VUODEN TODISTUS

Antikristuksen 3,5 vuoden todistus. Sitä voitaisiin selittää jälkikäteen tästä tapahtumasta, mutta minähän ennustin tapahtumat päivälleen etukäteen eli 3,5 vuotta oikeasta vuosituhannen vaihteesta 11. 3. 2004 tulee uusi terrori-isku (Madrid) ja myös merkki taivaalle (Sedna). Tämä siis todisti, että Antikristuksella on 3,5 vuoden aikansa viimeisen vuosiviikon loppu. Ilmeisesti 11. 9. 2000 alkaen on neljä vuosiviikkoa eli 28 vuotta Messiaan näkyvään paluuseen. Antikristuksen 3,5 vuotta alkaisi siten 11. 3. 2025 hyökkäyksellä Suomenkin kautta Jerusalemiin. Ja valerauha ylösottoineen todellakin tammi-helmikuussa 2025.
Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/


HARRI VEIJONEN - MIES JOKA TIETÄÄ MILLOIN JEESUS TULEE

Artikkelin pohjaksi Hesariin ja Iltalehteen:

Minusta puhutaan Raamatussa! Matteus 24:45-47 kertoo uskollisesta ja ymmärtäväisestä palvelijasta, joka antaa palvelusväelle oikeata tietoa Jeesuksen tulemuksesta. Olen kirjoittanut kirjankin aiheesta otsikolla "Uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija Raamatun mukaan". (kuva)

Toisen tessalonikalaiskirjeen toisen luvun alussa sanotaan selvästi, että seurakunnan tempaus yläilmoihin ei tule ennen kuin Antikristus tulee ja ilmestyy. Ilmestyminen tarkoittaa mukanaoloa vahvistamassa Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa. Jopa luterilainen professori Aapeli Saarisalo kirjoitti (Jerusalem jos unhoitan sinut), että Daniel 9:27 kertoo Antikristus hävittäjästä ja hän ilmestyy vahvistamaan valerauhaa niinkuin 2 Tess 2:3-6 kertoo. (kuva)

Mistä saadaan mies joka tulee ja ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa? Veijonen on varoittanut yli 30 vuotta Mihail Gorbatshovia enempää toteuttamasta Raamatun antikristusprofetioita. Mutta minkäs teet jos mies vielä ysikymmpisenä tulee valtaan ja alkaa hioa rauhaa Lähi-Itäänkin. Siltä varalta on kirjoitettu teos "Onko Gorba Antikristus?" (kuva)


HARRI VEIJONEN HESARISSA

Hesarin toimittaja otti yhteyttä ja kyseli profetioista.
Onni Niemi, Helsingin Sanomat:
https://www.hs.fi/nyt/art-2000006611780.html
"Internetin tunnetuimmaksi profeetaksi" itseään tituleeraava Harri Veijonen antaa
samansuuntaisen arvion. Veijonen on kirjoittanut teoksen Suomen profeetat ja profetiat (2018),
jossa esitellään 88 kotimaista elävää tai edesmennyttä profeettaa.
Suomen profeetat ja profetiat kirjan tekijä Harri Veijonen kirjoittaa:
Jouko Piho ja kumppanit mm. profetoivat, että Venäjä hyökkää Suomeen jo
ennen Jerusalemin valerauhaa seurakunnan ylösottoineen. Siihen en usko.

TAMPERELAINEN:

Tamperelainen Harri kirjoitti 18 kirjaa 9:ssä kuukaudessa ...
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/1220111

HARRI VEIJONEN ON LOMALLA pitkään Päivittäisistä uutisista.
Keskityn kirjojen tekemiseen ja Huutonetissä myymään seteleitä ym.

HARRI VEIJOSTA ETSITÄÄN LOMALLAKIN


STAMP EXCHANGE LIST

http://wwnet.fi/users/veijone/stamp_exchange_list.htm
This is a list of people who are willing to exchange stamps, either of countries or particular themes. If you wish to be on this list please e-mail harriveijonen@yahoo.com with your details. Don't forget to include full postal address.
Harri Veijonen Kourutaltankatu 3 C 42 33560 Tampere, Finland harriveijonen@yahoo.com
Send you 100 - 500 different Finland. Send me 100-500 different: Estonia, Latvia, Liethuania, Israel, Palestina, Ukraina, Moldova, Faroe Islands, Grönland, Isle of Man, Cyprus, Serbia, China. Or banknotes World 10-50 different.





July 1, 2020 Heinäkuun 1. 2020

TÄRKEIMMÄT UUTISET

Harri Veijonen ei opeta epämääräisesti vaan tarkasti Herran tulemusta. Täällä kuulet kolme totuuslausetta, joista kaikista Harri on nyt kirjoittanut kirjankin!

"Jeesus tulee" profetiat aikamäärineen ovat yleensä huuhaata. Oikeassa profetiassa Herran tulemus liitetään oikeisiin tapahtumiin kuten Tuleva Lähi-idän rauhansopimus JA uskovien katoaminen, Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, Palestiina maan päälle JA seurakunta yläilmoihin.

Tuota virkettä olen toistanut netissä jo vuosia. Kahdesta ensimmäisestä oikeasta opista olen kirjoittanut kirjankin:

1. Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen (1986)

2. Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin (1995)

Jotta olisin täydellinen oikeassa opissani, päätin vielä kirjoittaa kirjasen siitä kolmannestakin oikeasta opista eli:

3. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin. (2019)

TARKKAA TIETÄMISTÄ EIKÄ MITÄ TAHANSA VEIKKAUSTA

Jospa nyt viimeinkin lopetettaisiin (myös Niilo Paasivirran maailmanloppusivulla) höpinät, että Harri Veijonen on esittänyt Herran tulemuksesta loputtomasti vaihtoehtoja. Mahdollisuuksia on vain yksi, mutta sitä voidaan kuvata kolmella eri lauseella. Kukaan muu kuin Veijonen ei ole kirjoittanut Herran tulemuksen totuudesta ensimmäistäkään kirjaa oikealla otsikolla. Veijosella on nyt kaikista mahdollisista totuuslauseista jopa kirja oikealla otsikolla! Olen niin kaukana profetiassa keskiverto uskovista, että ihan hirvittää miten voivatkin olla niin kaukana meikäläisestä. Etupäässä kirkon papit ovat syöttäneet valhetta, ettei ihminen voi tietää näin tarkasti milloin Jeesus tulee. Vaikein vastustajani on Raamatun lause "hetkenä jona ette luule", mutta siinäkin on kysymys hetken arvelemisesta Jerusalemin valerauhan tekovaiheesta tai vaiheista. Ajan siis seurakunnassa tiedämme noin viikon tarkkuudella. Antaa enemmistön olla kirkkonsa eksytettävänä, jos kerran eivät kirkosta eroa ja Herran tiellä kulje eteenpäin. Harri Veijonen

KOKO TOTUUSLAUSE PAKETTI

1. Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen - kirja

2. Daniel 9:27 ja ylösottoa edeltävät tapahtumat - kirja = Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin täydennyksin

3. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin - kirja

VAIN 10 EUROA KULUINEEN LASKUUN

harriveijonen@yahoo.com http://wwnet.fi/users/veijone/


LOPUN AJAN YDIN

HV: JEESUS: Matteus 24:15. Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa..
Daniel kertoo lopun ajan hävityksen kauhistuksesta Danielissa vain kohdassa 9:27.
Näin ollen Daniel 9:27:ssä tekijä täytyy olla Antikristus eikä Herra. Antikristus siis vahvistaa Jerusalemin valerauhaliiton monien kanssa.
Ja kun he sanovat "nyt on rauha ei hätää mitään" oik. rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3), silloin heidät yllättää tuho ja meidät pelastetaan tulevasta vihasta (1 Tess 5:9) eli seurakunnan ylösotto tapahtuu silloin!


KEIHÄSPROFETIA

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16328278/keihasprofetia


MIKÄ PIDÄTTÄÄ ELI ESTÄÄ ANTIKRISTUKSEN TULOA?

TV 7:llä Lassi Erpiö opetti, että seurakunta ei näe Antikristusta ja että seurakunta pidättää, estää Antikristuksen tulon. Molemmissa hän on väärässä.

Ylösotto ei tule ennenkuin Antikristus tulee ja ilmestyy (2 Tess 2:2-4) Jerusalemin valerauhanliittoa vahvistamaan (Daniel 9:27).

Kalervo Syväntökin sanoo, että maan suola, seurakunta pidättää, estää laittoman tulon. Tyypillinen helluntailaisjohtajienkin virhe. Sen sopimattomuus pitäisi huomata jo siitä, että käsitys ylentää ihmistä. Monet varsinaiset tulkintamme vastustajatkin ovat paremmin selvillä pidättäjistä. Todellakin monikossa, pidättäjiä on kaksi:

1. Hän joka (maskuliininen substantiivi, Saarisalonkin käännös) keskeltä poistuisi (genetai, Novum 5 nr. 971), 2 Tess. 2:7, kun 2. Se mikä pidättää, 2 Tess.2:6, "ettei luopumusta aiemmin tullut" , tuli (2 Tess. 2:3). "Nyt te tiedätte" (2 Tess. 2:6) tiesivät tessalonikalaisetkin tästä kirjeestä lukemansa perusteella, ja vika on meissä, ellemme ymmärrä selvää kieltä. "Saatanan pojan `pidättelijä´ ei voi olla kukaan muu kuin Kaikkivaltias Jumala" (Paavo Hiltunen, Seurakunnan viimeiset 3 1/2 vuotta s.38)! Ja Hän väistyy pidättämästä laittoman tuloa nyt kun kristikunta luopui. Ketkä esittävät vääriä nimiä Antikristuksesta erehtyvät vähemmän kuin nuo, jotka sanovat, ettei seurakunta laittoman tuloa näe. Näkeepä tulon jälkeen ilmestymisenkin!

Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/


POSTIMERKKEJÄ HALVALLA

Suomea leikelmillä 3 pussia 1,-
Suomea 100 erilaista 2,-
Suomea 500 erilaista 12,-
+ toimitus 3,- laskuun.
harriveijonen@yahoo.com
http://wwnet.fi/users/veijone/


KESÄLOMA

Pidän uutissivun päivityksessä vähän taukoa. HV





June 8, 2020 Kesäkuun 8. 2020

Uusi tie - lehdelle:

DANIEL 9:27 LOPUN AJASSA

Kirjeenvaihtoni Uuras Saarnivaaran kanssa koski Daniel 9:27:ää. Saarnivaaran mukaan jakeessa tekijä on Herra ja jae toteutui kokonaan jo Jeesuksen aikana. Varsinkin helluntailaisten levittämäksi harhatulkinnaksi hän väittää oppia Daniel 9:27 lopun ajassa. (Harmagedon)

Uuden tien lukijat ovat varmasti Saarnivaaran käsityksessä. Kuitenkin luterilaisissa löytyy meidänkin käsityksessämme olevia. Professori Aapeli Saarisalo kirjoitti: "Antikristukselle on hävityksen toimeenpano niin luonteenomaista, että häntä sanotaan hävittäjäksi (Daniel 9:27). Se mitä Paavali puhuu 2 Tess 2:1-12 on sanottu tältä Danielin taustalta". (Jerusalem jos unhotan sinut). Hän joka vahvistaa liiton olisi siis Antikristus eikä Herra.

Itselläni on pieniä selitysteoksia aiheesta useitakin: Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen (1986), Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin! (1995) ja Middle East now - Lähi-Itä nyt (2019). Kirjasia saa viiden euron hintaan postikuluineen harriveijonen@yahoo.com

Yhtä mieltä olen Saarnivaaran kanssa siitä, että pitää kääntää "aikana" eikä "ajaksi". Jerusalemin valerauha vahvistettaisiin seitsemän vuoden aikana kohdassa 1335 päivää ennen Messiaan näkyvää paluuta. Minun tulkinnassani Danielin kirjan lopusta löytyvä 1335 päivää olisi Karitsan häiden pituus. Antikristukseksi odotan, että Gorbatshov palaa valtaan yhdeksänkymppisenä ja kolmen vuoden kuluessa ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa. Silloin sanotaan nyt on rauha ei hätää mitään, oik. rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3), ja seurakunta pelastetaan yläilmoihin (1 Tess 5:9).

LOPUN AJAN YDIN

Mielestäni lopun ajan ydin on seuraava: Jeesus: Matteus 24:15. Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa..
Daniel kertoo lopun ajan hävityksen kauhistuksesta Danielissa vain kohdassa 9:27.
Näin ollen Daniel 9:27:ssä tekijä täytyy olla Antikristus eikä Herra. Antikristus siis vahvistaa Jerusalemin valerauhaliiton monien kanssa.
Ja kun he sanovat "nyt on rauha ei hätää mitään" oik. rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3), silloin heidät yllättää tuho, ja meidät pelastetaan tulevasta vihasta (1 Tess 5:9).

Harri Veijonen. Päivittäiset uutiset http://wwnet.fi/users/veijone


BENNY GANTZ HYVÄKSYY PALESTIINAN VALTION

Niinkuin olen sanonut, Benjamin Netanjahu joutuu väistymään, koska ei hyväksy Palestiinan valtion perustamista. Pääministerinä hänen jälkeensä jatkaakin Benny Gantz, joka hyväksyy Palestiinan valtion tulon. Gantz voi olla "se Israelin johtaja, joka tekee liiton Antikristuksen kanssa" (Hal Lindsey). Raamatullisen kirjani otsikkokin paljastaa "Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin". TV 7 Israel keskustelussa arveltiin Palestiinan syntyvän neljässä vuodessa. Se onkin hyvin lähellä minunkin raamatullisia laskelmiani. Uskon, että valerauha ylösottoineen tapahtuu kuitenkin vasta vuoden 2025 puolella. HV


J. L. RUNEBERGIN JA MUIDEN HENGELLISIÄ RUNOJA
HYVIN ONNISTUNUT KIRJA

"Lähteellä", Sua lähde kaunis katselen. J. L. Runebergin runosta "Kaste" selviää, ettei sylilapsella ole hätää tulla kastetuksi.

Harri Veijosen 48. kirja on otsikoitu J. L. RUNEBERGIN JA MUIDEN HENGELLISIÄ RUNOJA. Mukana myös mm. "Lähteellä", Sua lähde kaunis katselen.

J. L. Runebergin lisäksi tässä kirjassa runojaan esittävät monet suomalaiset runouden ystävät. 102 sivua. Hinta 20,- kuluineen laskuun. harriveijonen@yahoo.com


ERÄS RUNONI RUNOKIRJASTA

HARRI VEIJONEN:

CONFIRMABIT AUTEM PACTUM MULTIS

Confirmabit autem pactum multis (lat)
Mutta hän monelle rauhan vahvistaa
kunhan hän, Antikristus tulee
ja ilmestyy vahvistamaan Israelia
ja Jerusalemia koskevaa valerauhaa.

Silloin sanotaan rauha ja turvallisuus,
ja heidät yllättää yhtäkkiä tuho.
Silloin meidät pelastetaan tulevasta vihasta.
Ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.


VANHA ROOMALAINEN RAHA ja uutuuskirja
Jeesuksen ajan rahat. 20,- kuluineen
laskuun. Yv:llä tai harriveijonen@yahoo.com





June 1, 2020 Kesäkuun 1. 2020

"Tampereen Tammelassa 1930-1990. Runsas kuvitus"
Tästä kirjasta saattaa tulla suosituin teokseni.

TULEVAN VUODEN KIRJASUUNNITELMAA

1. J.L. Runebergin ja muiden hengellisiä runoja (Yhteiskirja n:o 2)

2. Middle East Now - Lähi-Itä nyt ja varoitus pedon merkistä (Ruusmarin kanssa)

3. Petovaltion synty. Lokakuun vallankumous 1917 vanhoilla postikorteilla

4. Onko Gorba Antikristus? (Ruusmarin kanssa)

5. Rollikka. Tamperelainen linja-auto 1948-1976

6. Tampereen Tammelassa 1930 - 1990. Runsas kuvitus.

7. Suomalaisten vanhoja ja uusia rukouksia (Yhteiskirja n:o 3)

8. Tampereen rautatieasema eilen tänään

9. Rakas Israel (Yhteiskirja n:o 4)

10. Höyryvetureja Tampereella ja muualla

11. Ruusmari Sukki. Evankelista Jumalan armosta (Ruusmarin kanssa)

12. Me odotamme Jeesusta. Uskovaiset kertovat (Yhteiskirja n:o 5)

13. Jerusalem ajan merkkinä (Ruusmarin kanssa)

14. Tampereen Tammela ja Impilinna. Päivittäisten uutisten 25-vuotisjuhlajulkaisu.

15. The Beatles. Mihin John Lennon uskoi? Sis. The Beatles karaoke.

16. Miten minä tulin uskoon? Uskovaiset kertovat (Yhteiskirja n:o 6)

17. Vanhoja lentokoneita vanhoilla postikorteilla


Runon ja Sanan tuoksua Auli Happonenkin kirjoittaa uudessa runokirjassa.


DAVID PAWSON IN MEMORIAM

John David Pawson (born 25 February 1930, died 21 May 2020) was an evangelical minister, writer and prominent Bible teacher based in the United Kingdom.


Palestinian Leader Declares End To All Peace Agreements With Israel

Palestinian leader Mahmoud Abbas has declared an end to all peace agreements and understandings with Israel and the US - including the landmark 1993 Oslo agreement - because of the Jewish state's plans to annex settlements in the West Bank.


RUUSMARIN OSUUS VAROITUS PEDON MERKISTÄ

Middle East Now - Lähi-Itä nyt ja varoitus pedon merkistä. Tämä Ruusmarin kanssa toimitettava kirja ilmestyy seuraavaksi. Ruusmari on luvannut kirjoittaa osuutensa kesäkuun ensimmäisellä viikolla.


MATTI KIVIOJA 75 VUOTTA

Matti Kivioja on tehnyt kristillistä antikvariaattitoimintaa postimyyntinä 50 vuotta. Nyt hän on täyttänyt 75 vuotta. Matilla on 14.000 kirjan myyntivarasto. Jos joku on kiinnostunut jatkamaan Matin antikvariaattia se on nyt myynnissä. Kannattaa tingata 4600,-:n hinnasta puolet pois, sanoo entinen Kris-Antikva kauppias Harri Veijonen. http://www.postimyynti-kivioja.net/etusivu.html





May 25, 2020 Toukokuun 25. 2020

TOP 10 YLÖSOTTOPROFETIAT

Antikristuksen valtakunta seisoo Neuvostoliiton jaloilla.
Ylösoton vuotta ja kuukautta voitte kysellä ja arvioida Raamatun ja ajan merkkien valossa.
Maailmassa on rauhan tuntu. Ei hätää mitään sanovat suuret ihmisjoukot. Silloin suuri ahdistus alkaa ja Jeesus (ylösotto) saapuu.
(Tapio Nousiainen: Mikä hetki yöstä on? 1967)

1. Harri Veijonen / Valerauhan jälkeen / tammi-helmikuu 2025. Jos Gorba palaa valtaan noin 2021-22, hän ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa kolmen vuoden sisällä, ja seurakunta lähtee!
2. Hal Lindsey / Valerauhan jälkeen / pian
3. John F. Walvoord / Valerauhan jälkeen / pian
4. Thoralf Gilbrant / Valerauhan jälkeen/ pian
5. Pat Robertson / Ennen tai jälkeen / pian
6. Tapio Nousiainen / Valerauhan jälkeen kun sanotaan nyt on rauha ja turvallisuus
7. Niilo Yli-Vainio / Valerauhan teon aikoihin ennen 6000 v. Aadamista
8. Vilho Rantanen / Valerauhan teon aikoihin esimerkiksi
9. Yonggi Cho / Juuri ennen rauhansopimusta/ pian
10. Kalervo Syväntö / Ennen valerauhansopimusta / pian
20. Leo Meller / Kevätkesästä 2023 ehkä riippumatta valerauhasta
50. Paavo Hiltunen / vuosiviikon puolivälissä
200.000. Enemmistö / vaikka tänään
Daily Christian News http://wwnet.fi/users/veijone/ 1. 6. 2020


MIRJA RONNING: Raamattukodin ystäväkirje 4/2020


THE BEATLES IN MEMORIAM 50 VUOTTA

The Beatlesin viimeisestä albumista Let it Be on kulunut 50 vuotta.

BEATLES HARVINAISUUS

Eddie Addison tuotti The Beatlesiltä sellaisen levyn kuin "Ride the Clouds Original recording". Eddie otti minuun yhteyttä kirjoittaen näin:
"Please remember, John Lennon had many followers who ARE Anti-Christ, and they have done everything they could to portray John as anything but a true believer!"
Thank You,
eddie addison, promoter, producer and friend to the Beatles http://wwnet.fi/users/veijone/lennonjohn.htm


Koronaviruspandemia - Egyptin ruttovitsaus lopun ajassa

Englanniksi Netivyan sivuilla (alla linkki)

https://netivyah.org/plague-discerning-signs-times/


RUKOUSAIHEET:

Jos haluatte jakaa rukousaiheita, kirjoittakaa ne alla olevaan
tiedostoon. Luemme näitä rukousaiheita live-lähetyksen aikana.

https://docs.google.com/spreadsheets/d/1LYiWuIzsH0PDKEUd7nSTdVePtvGa0TBoQbayzakbwg8/edit?ts=5d547184#gid=1538095671

Kuuntele meitä Radio Patmoksessa perjantaisin klo 16.30: Iltapäivässä
Israel. (Uusinnat lauantaisin klo 12.00)

Israelin Paimen seurakunta
http://www.israelinpaimen.fi





May 18, 2020 Toukokuun 18. 2020

NETTIVERSIOT GORBASTA ILMESTYNEET

"Onko Gorba Antikristus?" - kirja odottaa vielä tuloaan,
mutta nettiversiot ovat ilmestyneet kohtaan ILMAISET KIRJAT.


ILMAINEN: Harri Veijonen: Onko Gorba Antikristus?
http://wwnet.fi/users/veijone/gorba2.pdf ja http://wwnet.fi/users/veijone/gorba2.htm
Lisätieto: Antikristuksen paluu: http://wwnet.fi/users/veijone/gorba3.htm


ISRAELIN 72. ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Meidän kalenterissamme Israelin 72. itsenäisyyspäivä on 14. 5. 2020. Takaraja Israelinkin perusteella ylösotolle on vuosi 2028, jolloin Israel täyttää 80 vuotta. Todennäköisesti ylösotto tulee jo talvella 2025, joka tapauksessa "Jerusalemista sovittaessa".


ONKO NIMI ELÄMÄN KIRJASSA?

Ajatteleppa tuota, että ihmiset, jotka ihmettelevät pedon paluuta eivät Ilmestyskirjan mukaan edes omista nimeään elämän kirjassa: 17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

Sitä vastaan on rokotus, Jumalan Sana siitä, että Gorba palaa valtaan eikä sitä pidä ihmetellä. Sellainen rokottaja olen minä. Ei tämä ole omakehua vaan ihmettelyä siitä, miten paljon saan vastustusta ns. uskoviltakin, joiden nimen luullaan löytyvän elämän kirjasta. http://wwnet.fi/users/veijone/.


LOPUN PROFETIAN LOPPU HYVIN HELPPO

Lopun profetian loppu on hyvin helppo. Armotalouskauden viimeiset tapahtumat ovat Antikristuksen tulo ja ilmestyminen. Niitä olen yksityiskohtaisesti selittänyt vuosikausia. Mielikuvituksessamme tapahtumat on nähty jo moneen kertaan etukäteen! Hienoa, että Jumala on sallinut lopun olevan näin selkeä ilman tulkintavaikeuksia. Tietenkin vain meille, jotka olemme saaneet lukea Harri Veijosen kirjoituksia. Armoahan sekin on.


TUKHOLMAN PROFETIAA LUETTU PALJON

http://wwnet.fi/users/veijone/profetia.htm

Viime aikoina monet ovat lukeneet Tukholman profetiaa vuodelta 1984. Tulkitsen sitä niin, että Jerusalemin valerauhan ja ylösoton jälkeen Goog eli Gorba joukkoineen hyökkää Suomen läpi Norjan Natotukikohtiin ja Israeliin ns. Googin sota.

Palautan mieliin, että alunperin en meinannut julkaista Tukholman profetiaa, mutta Jumala laittoi autoni hajoamaan pariinkin otteeseen Kymijoen rantaan, johon venäläiset profetian mukaan tulevat nopeasti. Tukholman profetia on oikea profetia minun selitykselläni. En tiedä ennustaako profetia minun kuolemaani, mutta lopussa korjaan, että profeetan poistuminen tarkoittaisi ylösottoon pääsyä. HV


ISRAEL POISTETTU RAAMATUSTA TANSKASSA

Hiljattain uutiset kertoivat Tanskan Raamattuseuran uudesta Raamatun käännöksestä. Erikoiseksi kyseisen käännöksen tekee se, että siitä on monet viittaukset Israeliin on poistettu tai korvattu erilaisilla kiertoilmaisuilla. http://www.karmel.fi/blogit/risto-auvinen/onko-teologinen-kristalliy-pian-todellisuutta


ADRESSIT: VASTUSTAMME SUOMEEN SUUNNITELTUA PAKKOROKOTUSLAKIA


OSMO PÖYSTIN UUSIA KIRJOITUKSIA

Osmo soitti ja kertoi uusista sivuistaan:
http://www.opsti.net/suomi.htm
http://opsti.japo.fi/nuit.htm


TAPIO PUOLIMATKA PÄIVI RÄSÄSESTÄ


EI YHTEISTYÖTÄ MOSHE ZEWin KANSSA

Mauno Mattila: Antero Hiltunen eli Moshe Zew (Facebookissa heprealainen nimi ja linja-auto kuva) opettaa modalismia. Vakava harhaoppi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Modalismi


MESSI

Julistettuani palvelusväelle totuutta Herran paluusta tulen Herran koko omaisuuden hoitajaksi (Mt 24:45-47). Mitä Herra omistaa? Herran on maa ja kaikki mitä siinä on. Ei siis kannatakaan nyt sijoittaa maahan, sillä sen omistus siirtyy Kristukselle, joka vuokraa maata tarvitseville edullisesti.

Monet haluavat lahjoittaa tavaraa Messiaalle. Aion perustaa maan päälle joka kaupunkiin Messiaan kirpputorin, Messin. Tuotot menevät mm. kuningashuoneen ylläpitoon ja parhaat lahjat siirretään kuningashuoneeseen.


PARI FIKSUA JOUKOSSA

1. Amen! Voideltua tekstiä sinulta Harri. Siunausta tärkeään työhösi

2. Siunausta Harrille. T. Perhe Suonenjoelta

Lähde: pilkkaajan aloittama keskustelu: https://keskustelu.suomi24.fi/t/16360184/harri-veijosen-voideltu-profetia


ENSIMMÄINEN MYYNNISSÄ

Vasta nyt näin ensimmäisen kirjani Huutonetissä myynnissä muilla kuin itselläni. Teos oli Kristillinen aikalaiskirja.





May 12, 2020 Toukokuun 12. 2020

YDININSINÖÖRIN KANSSA SAMAA MIELTÄ

Kirja: Gorbachev! Has the Real Antichrist Come? (ISBN 0-932081-19-3) (1988)

Robert W. Faid (30. huhtikuuta 1929 - 30. toukokuuta 2008) oli amerikkalainen kirjailija, numerologi ja entinen ydininsinööri Greenvillestä, South Carolina. Hänellä on teologian maisterin tutkinto Coatesville Bible Collegessa. Faid oli varhaisessa vaiheessaan agnostikko ja muutti kristinuskoksi syövästä toipumisen jälkeen. https://en.wikipedia.org/wiki/Robert_W._Faid

Mutta kuka herra Faid on? Takakannen mukaan

Ydininsinööri Robert W. Faid on kirjoittanut tieteellisen lähestymistavan kristinuskoon ja Lydiaan. Hän on vastannut patentoitujen prosessien kehittämisestä ydinvoimalaitosten suojaamiseksi maanjäristyksiltä ja tulvilta. http://www.deuceofclubs.com/books/086gormbachov.htm

Robert W. Faidin mukaan:

Gorbatshovin kaikkien todennäköisyysten ja piilotettujen johtolankojen täyttävän kokonaistodennäköisyyden on laskettu olevan: 1 suhteessa 1 797 880 320 000 000 000.

Tämä on yksi yhdessä kvintilliossa, seitsemänsataa yhdeksänkymmentäseitsemän kvadriljoonaa, kahdeksansataa kahdeksankymmentä biljoonaa, kolmesataa kaksikymmentä miljardia ...

On myös laskettu kertoimet, että Gorbatsov on todella antikristus. Tämä luku, kuten todennäköisyys, on valtava. Laskelmat, jotka osoittavat todennäköisyyden, että Gorbatsov on todellinen ja todellinen antikristus, ovat: 710, 609, 175, 188, 282, 100 - 1. https://www.funtrivia.com/askft/Question115810.html


ROKOTUS VAIKUTTAA

Jo vuosikymmeniä sitten aloin rokottaa lukijoitani niin että he eivät ihmettele Gorban paluuta ja pääsevät taivaaseen. Raamattuhan sanoo näin:

Ilmestyskirja: 17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

Selvä sana siitä, että peto tulee takaisinkin, ja ne, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan ihmettelevät pedon paluuta.

Sinun nimesi siis on kirjoitettu elämän kirjaan kun olet saanut Veijoselta rokotuksen sitä vastaan, että ihmettelisit Gorban paluuta. Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/


ANTIKRISTUKSEN TULOAIKA

On tavallista, että tapahtumia odotetaan liian aikaisin. Tämä pätee myös Jeesuksen ja Antikristuksen tulon odotukseen. Liian aikainen odottaminen ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä, että sekä Kristus että Antikristus tulevat!

On joitakin oikeita periaatteita määritellä Antikristuksen tuloa.

1. Päinvastoin kuin monet selittävät Antikristus tulee ennen Kristuksen ilmestymistä pilviin.

2. Antikristus ei tule paljoa ennen kuin Kristus ilmestyy pilviin. Antikristus ilmestyy vahvistamaan valerauhaa juuri ennen kuin Kristus ilmestyy pilviin, mutta hän tulee jo ennen ilmestymistään.

3. Antikristuksen tulo ja ilmestyminen (2 Tess 2: 3-4) ovat siis eri asioita. Tulon ja ilmestymisen väli ei ole pitkä. Tulolla tarkoitettaneen Antikristuksen paluuta valtaan. Tulon ja ilmestymisen välillä Antikristus puuhailee sitä rauhantouhuaan, mikä saa maailman innostumaan hänestä hyvänä miehenä ja Israelin valitsemaan hänet Messiaanaan.

4. Tulon ja ilmestymisen väliksi olin veikannut kahta vuotta. Nyt pidän todennäköisenä ilmestymistä tammikuussa 2025 ja tuloa vuodenvaihteessa 2021-22. Silloin tulon ja ilmestymisen väli olisi noin kolme vuotta.

5. Antikristusta on oikeaoppista odottaa, koskapa hän tulee ennen kuin Jeesus. Jeesus tulee "Jerusalemista sovittaessa", ja Antikristus tulee valmistelemaan ja vahvistamaan tuon Jerusalemin valerauhan. Antikristusta on voitu odottaa aivan liian aikaisin, mutta hän ei tule kuin juuri valerauhan edellä noin 2021/22-2024. 6000 vuotta Aadamista täyttyy Keplerin mukaan 2024, ja milloin oikea aika sitten onkin, se ei ole kaukana. Tuolloin alkaa Tuhatvuotinen valtakunta seurakunnan tempauksella yläilmoihin pimeimpien ylistäessä saavutettua valerauhaa. (1 Tess 5:3)


GORBAN PALUU TUO HERÄTYKSEN

Muistutan myös jo vuosikymmeniä sitten sanomani, että viimeinen suuri herätys alkaa Gorban paluusta ja tietenkin totuuden, Harri Veijosen kirjoitusten lukijoista.


MAINIO VEIJONEN

1989 Gorban Suomen vierailun aikaan julkaisin Lappeenrannassa Etelä-Karjala lehdessä ilmoitusartikkelin otsikolla ANTIKRISTUS ILMESTYY ENSIN - HERÄTYS ON VALMIS. 1996 antikristustutkielmassa Saatanan hyvä opettaja kommentoin tuota ilmoitusta: Enkä otsikoinut KOKO MAA SEURASI IHMETELLEN PETOA, sillä sehän toteutuu vasta Pedon palatessa.


GORBALLE NAURESKELTU JO 32 VUOTTA

Robert W. Faid:in kirja Gorbachev! Has the Real Antichrist Come? ilmestyi vuonna 1988. Samana vuonna Veijonen kirjoitti Lappeenrantalainen lehdessä "Se pyörii sittenkin". Kaksi kaverusta on naureskellut Gorballe jo 32 vuotta, vaikka Faid haudassaan vuodesta 2008 lähtien.

Ei Antikristuksen tuloa ja ilmestymistä pysty estämään edes vuosikymmenien ennaltatietäminen. Herää epäilys, että ilman meitä ennaltatietäjiä Gorba ei tulisikaan vaan ottaa onkeensa varoituksemme. Veijonenhan kirjoitti Lappeenrannassa "Tule takaisin vaikka pääsiäisenä", ja juuri pääsiäismatkallaan Tokiossa 1992 Gorba ilmoitti halustaan palata valtaan. Gorballa väitettiin olevan mökki Lappeenrannan liepeillä, ja ilmeisesti hän oli saanut tietoonsa Veijosen varoituksen "Gorba tulee takaisin". Ja miksei tulisi! Raamattuhan sanoo, että Venäjä "menestyy vihan ajan", jos Gorba palaa valtaan.


VENÄLÄISET LUKEVAT SIVUJANI

"JONKA SINÄ MYÖS KUULET, SINÄ MAHTAVA ROOSIN POIKA"

Tukholman profetia http://www.wwnet.fi/users/veijone/profetia.htm sanoo näin:

2.8. Suomen kansalle nousee profeetta, joka seisoo sinua vastaan, ja profetoi määrätyt hetket. Ja profetoimisensa lopussa hän tekee Suomen kansassa profeetan merkit ja poistuu minun tyköni, hänet kutsutaan kotiin. Tämä profeetta julistaa Suomessa väkevän pelastussanoman, jonka sinä myös kuulet, sinä mahtava Roosin poika. Tämä profetia ja profeetta, jonka minä kutsun Suomen maasta, tulee olemaan väkevän pelastussanoman julistaja. Ja hän tuo monta minun tyköni, sanoo Herra.

- on mielenkiintoinen ajatellen itseäni, jos olisin Tukholman profeetan ennustama profeetta.


Lots of Microsoft employees on my site from the US

On the morning of April 26, 13 Microsoft employees were on my site.
The subject of wonder they certainly had my explanation for Gorbachev is the Antichrist
and after the peace of the Middle East, Jesus arrives in the clouds. Thanks for visiting!
It would be good if you could tell others in the US about my site
Daily Christian News, Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/. In English:
http://translate.google.com/translate?depth=1&hl=it&rurl=translate.google.it&sl=fi&tl=en&u=http://wwnet.fi/users/veijone/





May 5, 2020 Toukokuun 5. 2020

YLIOPISTOLEHTI: GORBATSHOV ON ANTIKRISTUS

https://jylkkari.fi/arkisto/0406/pdf0406/13.pdf

Tuomiopäivän profeetat julistavat netissä lopun koittaneen.

OMA LUKUNSA ovat tuomiopäivän saarnamiehet. Heistä ahkeruudessa ylittämätön on "Lappeenrannan profeetta", ennaltatietäjä Harri Veijonen, joka tuottaa Daily Christian News-sivuilleen päivittäin hämmentävät määrät tekstiä.

Erityisen kunnostautunut Veijonen on Ilmestyskirjan ennusmerkkien tulkitsemisessa. Hän esittelee sivuillaan erilaisia laskelmia maailmanlopun lähestymisestä, joissa oma merkityksensä on muun muassa Madridin pommi-iskulla, John F. Kennedyn murhalla, Nostradamuksen ennustuksilla, kuun asemalla Veikko Hakulisen kuolinpäivänä ja Veijosen omilla keihäänheittotuloksilla.

Veijosen profetoinnin johtoajatus on, että Mihail Gorbatshov on Antikristus ja Shimon Peres tämän väärä profeetta. "Gorban uuden tulemuksen" oli Veijosen mukaan määrä alkaa ..

Israelilla ja "herran valitulla kansalla" on luonnollisesti tärkeä rooli maailmanlopun lähestyessä. Jokainen, joka uskaltaa lausua edes maltillisen kriittisen sanan Israelin toimista, saa jyrkän tuomion. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan ja arkkipiispa Jukka Paarman Veijonen toivottaa helvetin tulisimmalle paikalle.

"Jeesus elää, vaikka Elvistä kuuntelisi", kuten profeetta itse toteaa. JUHA MÄKINEN


UPEINTA TUOSSA ON KUVA

JYLKKÄRI-yliopistolehden artikkelissa upeinta on kuva. Kolme Veijosen tärkeää asiaa: 1. Gorba, jonka odotetaan tulevan takaisinkin, 2. Lähi-Idän Israel, jonne aikakauden vaihdokseksi odotetaan petollista rauhaa ja 3. Keihäänheittäjä. Artikkelissakin todetaan, että Veijosen keihäänheittotuloksilla olisi profetiassa huomattava merkitys, joten käydään sekin nopeasti läpi:


VEIJOSEN KEIHÄÄNHEITTO PROFETIASSA

Keihäsprofetia: 6000 vuotta Aadamista tapahtuu ylösotto, joka Johannes Keplerin mukaan on 2024. "Jerusalemista sovittaessa" se tarkalleen ottaen on.

KUTSUMUKSENI JEESUS TULEE 6000 VUOTTA AADAMISTA

Niilo Yli-Vainio kirjoitti kirjoissaan, että Jeesus tulee 6000 vuotta Aadamista. Selitys pohjautuu Raamattuun "yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta". Tuhatvuotinen aika olisi lepopäivä niinkuin Jumala lepäsi seitsemännen luomispäivän.

Minä sain kutsun Herralta "rauha ylösottoineen tulee" julistustyöhön kevättalvella 1986. Mutta Jumalan valinta se tulee 6000 vuotta Aadamista oli tapahtunut jo syksyllä 1972. Silloin 17-vuotiaana heitin miesten keihästä ennätyksekseni jääneen 6000 senttimetriä tasan. Ei noin vaan tasan niinkuin Jumalan päivätkin ovat tasan tuhat vuotta ja kuusi päivää 6000 vuotta. Totisesti on Herran kansalle sapatin lepo tuleva!

Toinenkin todistus siitä, että minut oli valittu tuhatluvun vaihteessa tapahtuu julistajaksi tuli 1997 kun perheemme voitti Tykkimäen huvipuistossa 2000.000. kävijä palkinnon. Iso pehmolelu ja ilmainen päivä huvipuistossa aterioineen koko perheelle oli palkinto. Ylösotto tuleekin 2000 vuotta Kristuksen elämästä tai kuolemasta kun 6000 vuotta Aadamista on kulunut!


ONKO GORBA POISSA 30 VUOTTA?

Harri Veijoselta on tulossa kirja "Onko Gorba Antikristus?" Ruusmari Sukki on toinen kirjoittaja. Antikristus ei voi tulla milloin tahansa vaan kolmen uuden johtajan jälkeen. Tuloajassakin pitäisi olla jotakin profetiaa. Yksi mahdollisuus on, että Gorba tulee vuodenvaihteessa 2021-22 eli 30 vuoden jälkeen. Putin on se kolmas johtaja ja tuskin hän on vallassa virallisen aikansa vuoteen 2024. http://wwnet.fi/users/veijone/.


TÄRKEÄ KIRJA ANTIKRISTUKSISTA

Suomi24 keskustelussa https://keskustelu.suomi24.fi/t/16355249/gorba-tulee-uskoo-veijonen-yha
eräs kirjoitti, että kuuli ensimmäisen kerran, että Antikristus tulisi Venäjältä. No jo on henkilö ollut syrjässä lopun profetian uutisoinnista. Niin sitä voidaan olla pimeydessä kun ei Veijosen sivuja lueta.

Vuonna 1987 Veijonen muutti kantaansa että Antikristus nousisi EU:sta. Hän huomasi Tapio Nousiaisen, Vilho Rantasen ym. voineen olla oikeassa siinä, että Antikristus tulee Neuvostoliiton jaloille tulevan petovaltion (Tapio Nousiainen: Mikä hetki yöstä on, 1967) johtajasta. Neuvostoliittoon oli tullut erilainen johtaja. Danielin kirja kirjoittaa, että "ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta (7:24). Veijonen huomasi, että Gorbatshov oli seitsemäs johtaja siinä Leninistä alkaneessa valtakunnassa. Vaarana oli, että hän poistuttuaan syrjäyttää vielä kolme johtajaa (Jeltsin, Medvedev ja Putin) niin kymmenen kuninkaan valtakunta olisi valmis. Vuodesta 1987 alkaen Veijonen on varoittanut Neuvostoliiton viimeistä johtajaa, Mihail Gorbatshovia enempää täyttämästä muinaisia antikristusprofetioita. - Tuleva kirja "Onko Gorba Antikristus" on tärkeä yleisteos antikristuksista, vaikkei Gorba tulisikaan.


RUUSMARIN KOMMENTTI

Ruusmari Sukki: Minä en määrittele, miksi niin moni jättää antamatta tykkäyksen tärkeälle asialle. Ihmettelen vaan. Harri Veijosen Gorba-pohdinnat ovat tutustumisen arvoisia, minä jaksan uskoa, että Veijosen arviot käyvät toteen. Juuri tuo Novumin opetus siitä, että Antikristus parodioi Kristusta on merkille pantavaa. Plus se, että G on seitsemäs hallitsija, hän on erilainen, maailma piti häntä suurena uudistajana. Kuka muu voisi täyttää sen, että "koko maailma seurasi ihmetellen petoa..." Koska Peto on joku, joka tunnetaan kaikkialla. Joku, joka on merkittävän valtion johtaja, joutuu vallasta pois ja "kaikkien" ihmetykseksi palaa takaisin. Maailma pitää rauhan miehenä. Puhe Prinssi Charlesista nyt vaan ei sovi Raamatun asettamiin raameihin.





April 29, 2020 Huhtikuun 29. 2020

KURU LAIVAN UPPOAMINEN 1929

Harri Veijonen (Toim): Näköispainoksia vanhoista lehtisistä 1770 alkaen 8 kpl mm. 3 kpl Näsijärven onnettomuudesta: KURU LAIVAN UPPOAMINEN 1929. Kuvitettu. Digipaino Kirjaksi.Net, Jyväskylä, 2020 ISBN 978-952-7294-20-8. 80 sivua. Tarjous 10 euroa kuluineen laskuun.

Pian sata vuotta on kulunut maamme pahimmasta vesiliikenneonnettomuudesta. 7. 9. 1929 HL Kuru upposi Näsijärvellä Siilinkarin luona. Noin 138 ihmistä hukkui. Toimittaja on löytänyt kolme harvinaista aikalaisdokumenttiä:
Aliina Ahokkaan LAULU Näsijärven onnettomuudesta 7. 9. 1929,
S. Aattelo: "KURU" muistelma ja
H. J. Pätiälän NÄSIJÄRVEN ONNETTOMUUS Raamatun valossa. Teos on kuvitettu mm. aikansa dokumenttifilmistä.
5 MUUTA HARVINAISTA näköispainosta, pienlehtisiä alkaen vuodelta 1770 mm. Suru-Weisu Aleksander II:n kuolemasta.

SISÄLLYS

Kuru laivan uppoaminen 1929 (Esipuhe)
Kurun uppoamispaikalta otettuja kuvia
Valokuvia Kuru-onnettomuudesta aikalaisfilmistä
S. Aattelo: KURU muistelma (1929)
H. J. Pätiälä: Näsijärven onnettomuus Raamatun valossa (1930)
H. J. Pätiälän kuolemasta 70 vuotta (artikkeli)
Aliina Ahokas: LAULU Näsijärven onnettomuudesta 7. 9. 1929 (1929)
Kuru onnettomuuden muistopatsas (valokuva)
Hänen kuning:sen korkeutensa prinssi Hendrichin ... (1770)
Laulu siitä hirveän kauheasta murhasta .. marraskuun lopulla 1881
Suru Weisu keisari Alksander II:n kuolemasta (1881)
Viisi surullista laulua Turkin ja Venäjän sodasta (1877)
Uusi laulu suur-varas karkurista Johan Akseli Hellenistä (1914)
Sisällys
Mainoksia
Takakansi: Kuru-laiva


MIKSI NIIN MONI USKOO TOISIN?

Merkillistä, että Matteus 24:45-47 puhuu vain yhdestä henkilöstä, joka tarjoaa palvelusväelle oikeata tietoa Jeesuksen paluusta. Sen pohjalta kenties ymmärrämmekin paremmin, miksi lähes kaikki ymmärtävät asian toisin kuin minä.

Ihmiset eivät itse tutki, ja suurin osa uskoo noihin mitään tietämättömiin Isä yksin tietää tietäjiin. Auktoriteettejä kumarretaan luulisihan heidän paremmin tietävän kuin joku Harri Veijonen. Mutta kun ei.

Paremmissakin piireissä uskotaan kolmeen vaihtoehtoon: Ylösotto tulee ennen seitsenvuotista aikaa, vuosiviikon puolivälissä tai vuosiviikon lopussa. Mutta kun yksikään noista "virallisista" linjoista ei ole totta. Lähinnä on ennen seitsenvuotista aikaa. Mutta tuskin on kysymys edes seitsenvuotisesta ajasta vaan siitä tapahtumasta, millä vihan aika alkaa. Eikä ylösotto tule sitä ennen vaan hieman sen Jerusalemin valerauhan jälkeen. Ilmestyskirja puhuu, että "teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää". Nooan aikana viimeisen merkin jälkeen oli seitsemän päivää. Todennäköisesti tuo seitsemän päivää jälkeen valerauhan teon on lähinnä oikeata, mutta siihen ei pidä tuudittautua. Tuntiakin arvellaan väärin. Aika voidaan varmuudella tietää vain viikon tarkkuudella tuohon seitsemän päivää jälkeen sen kun suuri ahdistus alkaa Jerusalemin valerauhan vahvistuksella. Tapahtumana siihen aikaan on se, että saavutettua valerauhaa ylistetään sanoin: nyt on rauha ei hätää mitään, oik. rauha ja turvallisuus. (1 Tess 5:3). http://wwnet.fi/users/veijone/


USKOOKO LEO MELLERKIN ANTIKRISTUKSEN OLEVAN PRINSSI CHARLES?

Leo Meller on ottanut lempilapsekseen Samuel Tuomisen, joka tunnetaan siitä, että hän pitää antikristuksena prinssi Charlesia.
Samuel Tuominen, https://samueltuominen.com/tag/prinssi-charles-antikristus/
Meller on nyt pyytänyt Tuomista Patmosradioon puhumaan puolen tunnin puheen profeetallisista käsityksistään. Meller lienee haksahtanut Tuomisen väitteeseen, että prinssi Charles olisi viimeinen suuri antikristus.


VIIKON SANA: 72 TUNTIA VANKINA

Olen säilyttänyt kaikki kirjoitukset eli tutkimukset lopun ajasta aloitusvuodesta 1996 lähtien. Ymmärryksen lisääntymistä odottavia hieman virheellisiä ajatuksia on paljonkin. Eräs mielenkiintoisimmista artikkelisarjoistani yli 20 vuoden takaa on Viikon Sana: http://wwnet.fi/~veijon1/juu4.htm
Muualta netistä ei kuitenkaan löytynyt sitä tärkeää historiaa, että Gorba oli vankina 72 tuntia kuten Kristus haudassaan todistaen näin ylösnousemusta. 1980 ilmestynyt Novum jo sanoi, että Antikristus parodioi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.


ONKO GORBA ANTIKRISTUS

16. 4. 2020 tuli valmiiksi Harri Veijosen "Onko Gorba Antikristus" PDF ja HTM. Laitetaan jakoon pian.


UUSI HUUTOKAUPPA

Uusi yritys: Erä kirjoja HUUTOKAUPALLA! Adlibriksen
https://www.adlibris.com/fi/haku?q=harri+veijonen&pn=2&ps=12
hinta YLI 150 EUROA! Myydään eniten tarjoavalle ilman
pohjahintaa. Huuto päättyy 25. 4. klo 20. Tarjoukset
yv:llä tai harriveijonen@yahoo.com


LIEKKIKUSTANNUKSEN APUNA

Selailen tiuhaan Huutonettiä ja Tori.fitä. Olen alkanut viestittää Liekkikustannuksen Markus Miettiselle noiden sivustojen hyviä hänelle sopivia tarjouksia. Paras oli kun tarjolla oli 50 hyvää kristillistä kirjaa 30 eurolla. Markus tarttui siihen heti ja saa varmasti ainakin 150 euroa voittoa myynnissään. Toki aikaa ja työtä kirjojen kappalemyynti ottaa.
https://www.liekkikustannus.fi/


MITÄ KUULUU PUPUKAHVILALLE?

Ilman Koronaa asioisin Pupukahvilassa Itsenäisyydenkatu 10 viikottain. Vielä siellä näyttää puput temmeltävän: http://bunnycam.fi/.
Sammeli Majava vastasi näinkin: Mitäs tässä. Tiistaina taas paikalla. 3d tulosteita pitäisi alkaa valmistamaan ja tilauskakkuja.


RUNOT VEIJOSELLE NYT!

Yhteiseen runokirjaan tarkoitetut runot Veijoselle nyt! Vielä ehtii mukaan uudetkin kirjoittajat. Lähetä yv:llä tai harriveijonen@yahoo.com Kuva mukaan tai otan profiilikuvan. http://wwnet.fi/users/veijone/.


LOTTONEUVONNALLANI MAHDOLLISUUS KUUTEEN OIKEIN

Lottoneuvontani 8. 4. 2020 tarjosi riviä,
jossa kaikki kolme numeroani olivat oikein:
7, X, 17, X, X, 34, X
Kun itse laitoit X:n paikalle kolme oikeaa numeroa,
saavutit 6 oikein! http://wwnet.fi/users/veijone/.





April 22, 2020 Huhtikuun 22. 2020

RUUSMARI SUKKI

PARAS TYÖTOVERINI

Ruusmarin toimesta "Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen" (1986) saatiin englanniksi nettiin, vaikkei hänkään sitä itse kääntänyt. Työtoveruus on jatkunut jo 20 vuotta ja nyt se on huipentunut siihen, että Ruusmari halusi uuden painoksen ja teoksen "Middle East now - Lähi-Itä nyt", jossa noiden teosten lisäksi on tärkeätä täydentävää tietoa. Lähes koko painoksen Ruusmari otti ilmaislevitykseensä ja on lupautunut tekemään samoin toisenkin painoksen osalta. Tulin ehdottoman vakuuttuneeksi siitä, että Herran koko omaisuuden hoitajaksi (Mt 24:45-47) kanssani tulee ainakin Ruusmari. Vertaistaan työtoveria minulla ei ole.

Ruusmari Sukki on vuonna 1972 syntynyt evankelista, joka tekee Herralle myös taloudellisen antajan /avustajan työtä profetian hengessä. Ystävänsä mukaan hän on Paavalin tavoin teltantekijä, joka on kulkenut monilla paikkakunnilla Hämeestä ja Pohjois-Karjalasta länsirannikolle Jumalan johdattamana, kohdaten satoja työtovereita arjen keskellä.
-en halua puhua sellaista, mikä ei ole itselleni Jumalan Sanasta avautunut. Ollen työssä omalla paikallani, kulkien rukouksessa voin palvella lähimmäistäni Isän tarkoittamalla tavalla. Mitenkään muuten se ei ole mahdollista. Isä puhuu Raamatussa ja vahvistaa sisintä rukouksessa, siinä se on.
-niin kuin Jumala Jeremian kautta varoittaa (Jer. 23:30), ei tule "varastaa todistusta" ja puhua jotakin mitä toinen on kokenut, vaan todistaa ainoastaan siitä mitä itse on Jumalan johdatuksessa saanut kokea. Yliluonnollisuutta ei tule millään lailla esittää eikä feikata. "Ole oma aito itsesi, tai ole hiljaa," sanoo Sukki.


KORONA ON KUIN ANTIKRISTUS JA NOPEUTTAA VALERAUHAN TULOA

Koronavirus on rauhoittanut maailman sotavoimia vähän samaan tapaan kuin Antikristuksen piti tehdä. Toki Antikristus tulee Koronan jälkeen oikein kunnolla tekemään valerauhaa. Ja hän ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin petollista rauhaa ja maailma ylistää häntä ja seurakunta pääsee yläilmoihin. Ylistys Kristukselle!


MIKÄ PIDÄTTÄÄ ELI ESTÄÄ ANTIKRISTUKSEN TULOA?

TV 7:llä Lassi Erpiö opetti, että seurakunta ei näe Antikristusta ja että seurakunta pidättää, estää Antikristuksen tulon. Molemmissa hän on väärässä.

Ylösotto ei tule ennenkuin Antikristus tulee ja ilmestyy (2 Tess 2:2-4) Jerusalemin valerauhanliittoa vahvistamaan (Daniel 9:27).

Kalervo Syväntökin sanoo, että maan suola, seurakunta pidättää, estää laittoman tulon. Tyypillinen helluntailaisjohtajienkin virhe. Sen sopimattomuus pitäisi huomata jo siitä, että käsitys ylentää ihmistä. Monet varsinaiset tulkintamme vastustajatkin ovat paremmin selvillä pidättäjistä. Todellakin monikossa, pidättäjiä on kaksi:

1. Hän joka (maskuliininen substantiivi, Saarisalonkin käännös) keskeltä poistuisi (genetai, Novum 5 nr. 971), 2 Tess. 2:7, kun 2. Se mikä pidättää, 2 Tess.2:6, "ettei luopumusta aiemmin tullut" , tuli (2 Tess. 2:3). "Nyt te tiedätte" (2 Tess. 2:6) tiesivät tessalonikalaisetkin tästä kirjeestä lukemansa perusteella, ja vika on meissä, ellemme ymmärrä selvää kieltä. "Saatanan pojan `pidättelijä´ ei voi olla kukaan muu kuin Kaikkivaltias Jumala" (Paavo Hiltunen, Seurakunnan viimeiset 3 1/2 vuotta s.38)! Ja Hän väistyy pidättämästä laittoman tuloa nyt kun kristikunta luopui. Ketkä esittävät vääriä nimiä Antikristuksesta erehtyvät vähemmän kuin nuo, jotka sanovat, ettei seurakunta laittoman tuloa näe. Näkeepä tulon jälkeen ilmestymisenkin!

Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/


KIRJAVAIHTO PIHON KANSSA

Jouko Piho > Harri Veijonen Oli puhetta aikanaan kirjojen vaihdosta. Lähetän sinulle huomenna kirjani "Ihmeellinen Israel 4". Postita sinä minulle kirjasi "Agricolasta alkaen".
Harri Veijonen > Jouko Piho Tehdään niin. Kiitos!
Laitoin Joukolle vielä lahjaksi saman aiheisen kirjan "Anna minulle kirja". Pihon IHMEELLINEN ISRAEL 4 on hänen 12. kirja.
Jouko Pihon kirjoja: http://www.jouko-piho.fi/211357857


KIRJA HUUTOKAUPALLA

Uutta: Kirja HUUTOKAUPALLA: Rakas Raamattu.
Normaalihinta 25,-. Paljonko tarjotaan kuluineen?
Ilman pohjahintaa eniten tarjoavalle.
yv:llä tai harriveijonen@yahoo.com
Huuto päättyy 15. 4. klo 20.


MIRJA RONNING: Pääsiäistervehdys Raamattukodilta


KEIHÄSPROFETIA

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16328278/keihasprofetia


HARRIN JA RUUSMARIN KESKUSTELUA

Harri: Olenkohan vähän vinksahtanut? Olen siinä käsityksessä, että Tuhatvuotisessa ajassa saan määrätä oman ja sinunkin palkkasi. Emmekä aio työskennellä ruokapalkalla. Heh.

Ruusmari: No et ole. Tämä on normaalia kristityn ajattelua.





April 15, 2020 Huhtikuun 15. 2020

HAL LINDSEYLTÄ

ANTIKRISTUS ASTUU ESIIN

Daniel 9:27:n mukaan ensimmäisen sinetin avaaminen tapahtuu yhtä aikaa Israelin ja sen vihollisten allekirjoittaman seitsenvuotisen rauhansopimuksen kanssa.

Daniel kertoo meille, että tuon liiton allekirjoittaja on Antikristus. Antikristus on uudelleen henkiin heränneen Rooman valtakunnan johtaja. Siitä hetkestä, kun tuon valheellisen rauhansopimuksen muste on kuivunut, alkaa maapallon viimeinen luku.

ANTIKRISTUKSEN RAUHA PÄÄTTYY

Toinen sinetti päästää valloilleen käsittämättömän suursodan, joka laajenee maailmanlaajuiseksi ydinsodaksi. Punaisen hevosen ratsastajalle annetaan tämä hirvittävä tehtävä ja siihen sopivat välineet. Pane merkille, että hänelle annettiin tehtäväksi viedä rauha maan päältä. Ilmestyskirjan tutkijoilta on jäänyt tämä seikka vaille huomiota. Jotta hän voisi viedä rauhan maan päältä, maailmassa on täytynyt vallita rauha aina seitsenvuotisen vaivanajan alkuun asti.

SUURI VÄÄRENNÖS - DANIELIN KERTOMUS

Se, miksi maailma ihailee Antikristusta, johtuu siitä, että hän saa maan päälle rauhan. Mutta Daniel ennusti jo kauan sitten Antikristuksen valloitusmetodit. Alkuperäisessä hepreankielisessä tekstissä Daniel ennusti, "ja rauhan keinoin hän tuhoaa monta...". Johannes ennustaa, kuinka maailma reagoi hänen maineeseensa rauhantekijänä: "Ja he kumarsivat lohikäärmettä (Saatanaa), koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle (Antikristukselle), ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?" (Ilm 13:4).

RAUHAN JA TURVALLISUUDEN AIKA

Antikristus on taannut Israelin rauhan ja turvallisuuden allekirjoittamalla Danielin ennustaman kohtalokkaan liiton (Dan. 9:27). Aabrahamin lapset, sekä Ismaelin että Iisakin jälkeläiset ovat sovussa keskenään ensimmäistä kertaa 4000 vuoteen. Mutta apostoli Paavali varoitti ennakkoon, että tämä sopuisa aika olisi merkki siitä, että varsinainen helvetti oli pääsemässä valloilleen. "Kun he sanovat: ´Nyt on rauha, ei hätää mitään`, silloin yllättää heidät yhtäkkiä tuomio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä se pääse pakoon" (1 Tess. 5:3).


LOPUN AJAN YDIN

HV: JEESUS: Matteus 24:15. Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa..
Daniel kertoo lopun ajan hävityksen kauhistuksesta Danielissa vain kohdassa 9:27.
Näin ollen Daniel 9:27:ssä tekijä täytyy olla Antikristus eikä Herra. Antikristus siis vahvistaa Jerusalemin valerauhaliiton monien kanssa.
Ja kun he sanovat "nyt on rauha ei hätää mitään" oik. rauha ja turvallisuus (1 Tess 5:3), silloin heidät yllättää tuho ja meidät pelastetaan tulevasta vihasta (1 Tess 5:9) eli seurakunnan ylösotto tapahtuu silloin!
http://wwnet.fi/users/veijone/.


KOOSTERAAMATTU DANIEL 9:27

FI33/38 27. Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.

Biblia1776 27. Mutta hän monelle liiton vahvistaa yhdessä viikossa. Ja puolessa viikossa lakkauttaa uhrin ja ruokauhrin. Ja siipien tykönä seisoo hävityksen julmuus. Ja on päätetty, että se loppuan asti pitää hävitetty oleman.

CPR1642 27. Mutta hän monelle lijton wahwista yhdes wijcos ja keskellä wijcko lacka uhri ja ruocauhri ja sijpein tykönä seiso häwityxen julmus ja on päätetty että loppun asti pitä häwitetty oleman.

Osat1551 27. Mutta hen monille Lijton wahuistapi yctene Wijckona/ ia keskelle sijnä wijcossa/ se wffri ia Rocawffri lackapi. Ja Sipein tykene seisouat sen Autiuxen Cauhistoxet/ Ja se ombi pätetty/ ette sen pidhe loppun asti autiana seisoman. [Mutta hän monille liiton wahwistaapi yhtenä wiikkona/ ja keskellä siinä wiikossa/ se uhri ja ruokauhri lakkaapi. Ja siipein tykönän seisowat sen autiuksen kauhistukset/ Ja se ompi päätetty/ että sen pitää loppuun asti autiona seisoman.]


RAAMATUNKÄÄNTÄMINEN NOPEUTUNUT MAAILMANLAAJUISESTI

Vuoden 2019 lopussa Raamattu oli saatavana 694 kielellä. Näitä kieliä puhuu 5,7 miljardia ihmistä. Lähes kolme neljäsosaa näistä Raamatuista on Yhtyneiden Raamattuseurojen kääntämiä. Evankeliumi julistetaan todistuksesksi kaikille kansoille ja sitten tulee loppu. Evankeliumin loppuunsaarnamisen tekevät juutalaiset vihan ajassa, ja todistus tapahtuu myös suullisesti. Kaikille kansoille ei ehditä kääntää pienintäkään osaa Raamatusta.


KIRJOJA EI ENÄÄ OSTETA

Martti Ojares TV7:n Isännän pöydässä totesi, että kirjoja ei enää osteta. Saman huomion olen tehnyt itse ja tuntenut asian rahapussissani. Julkaisutoiminnassani olen tuhansia euroja tappiolla. Luotan kuitenkin siihen, että muutamia uskollisia ostajia vielä löytyy ja ainakin Tuhatvuotisessa ajassa kirjat menevät taas kaupaksi. Pari miljardia uskovaista nousee Messiaan Tuhatvuotiseen aikaan. Minunkin entiset ja tulevat kirjani saavat vielä lukijoita ja ostajia, vaikka varmasti ilmaiseksikin kirjojani jaan aina. Katsohan tuotantoni edulliset hinnat Huutonetistä:
https://www.huuto.net/kohteet/uusia-kirjoja-iso-era/516722827


HUIPPUTARJOUS NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ

Harri Veijosen kirjoja jakeluunkin.
Lajitelma 15 kpl vain 30 euroa kuluineen
laskuun. harriveijonen@yahoo.com


RUOTSINKIELISET VANHAT BIBLIAT

Taannoin ostin Huutonetistä ruotsinkielisen Biblian vuodelta 1711 350 eurolla. Nyt siellä oli parempi kuntoinen vastaava vuodelta 1764. Maksoi 150,-, mutta minulta oli varat vähissä enkä osallistunut.
https://www.huuto.net/haku/words/biblia





April 8, 2020 Huhtikuun 8. 2020

ANTIKRISTUS


ILMESTYY ENSIN


"MAAILMA TOIVOTTAA TERVETULLEEKSI MIEHEN, JOKA SAA JÄRJESTYKSEN TOIVOTTAMAAN KANSAINVÄLISEEN
TILANTEESEEN" (T. Gilbrant, Novum, Uusi testamentti selityksin v. 1980), mm. aikaansaa rauhan
Jerusalemiin ja Lähi-Itään.

"Se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy,
kadotuksen lapsi" (2.Tess. 2:1-3). Siis uskovat näkevät Antikristuksen ja tunnistavat hänet.
Ilmestyminen Jerusalemin valerauhaa vahvistamaan (Dan 9:27)

ANTIKRISTUSEHDOKKAITA ( PAREMMUUSJÄRJESTYKSESSÄ? )

TUNTEMATON ( Varmuutta Antikristuksesta ei vielä ole. Asia selviää viimeistään siitä kuka ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa )

GORBATSHOV, Venäjä ( Harri Veijonen: Jos palaa valtaan, http://wwnet.fi/users/veijone/gorba.htm )

PUTIN, Venäjä ( T. Chase, http://revelation13.net/Putin.html )

EU:N VIIMEINEN JOHTAJA ( Hal Lindsey ym.)

EMMANUEL MACRON, Ranska ( Johanna Tukiainen ym., https://ajankohtainen.wordpress.com/2019/01/02/voisiko-emmanuel-macron-olla-antikristus/ )

PRINSSI CHARLES, Iso Britannia ( Samuel Tuominen, https://samueltuominen.com/tag/prinssi-charles-antikristus/ )

JOKU ULKOLAINEN JUUTALAINEN ( Melko yleinen selitys, keskustelu.suomi24.fi/t/14663623/antikristus-on-juutalainen )

JOKU ISLAMISTI LÄHI-IDÄSTÄ ( Tuleeko Antikristus ja hänen petohallituksensa Islamista? https://nokialainen.blogspot.com/2011/06/tuleeko-antikristus-ja-hanen.html )

SYYRIASTA, ( Jonkin verran suosittu selitys, mutta https://samueltuominen.com/2015/10/30/antikristus-harhat-osa-1-syyrialainen-antikristus/ )

MUAMMAR GADDAFI, Libya ( Jumalan lapset lahko USA:ssa 1990-luvulla. Tiesivät "hänen" tekevän liiton Israelin kanssa. )

DONALD TRUMP, USA ( https://nokialainen.blogspot.com/2017/02/onko-donald-trump-raamatun-antikristus.html )

BARACK OBAMA, USA ( Ei ole eikä kukaan muukaan USAlainen: Bill Clinton, George W. Bush, https://www.gotquestions.org/Suomi/kuka-Antikristus.html, Donald Trump tai vävynsä Jared Kushner )

MAHMOUD AHMADINEHAD, Iran ( https://www.christianforums.com/threads/president-mahmoud-ahmadinejad-the-antichrist.5098942/ )

PAAVI ( Lutherin ja muiden ymmärtämättömien selitys. Paavi on portto, porton pää. http://wwnet.fi/users/veijone/venaja.htm#novum )

MAITREYA ( Maitreya (Antikristus) julistettu! http://www.heinola.org/~patato/cef1677.html )


JEHOVAN TODISTAJIEN ANTIKRISTUS
USKOVAINENKIN VOI SAADA KORONAN

JT:n Antikristus YK vai sen johtaja kyselen ryhmässä. Ei ainakaan vielä kunnon vastausta. Sensijaan eräs JT alkoi väittää, etteivät JT:t saa Koronavirusta. Samaa sanovat jotkut fanaattiset saarnaajatkin, ettei uskovainen voi saada Koronaa. Kyllä minä niin mieleni pahoitan niiden puolesta, joita aletaan saamansa taudin lisäksi sitten haukkua syntisiksi tai luopioiksi. Taudissa on ihan tarpeeksi kärsimystä, älkääkä uskoko JT ja muita fanaatikkoja, jos taudin saatte! http://wwnet.fi/users/veijone/. HV


SAHLMANIN KIRKKOHISTORIA

Ostin Huutonetistä Sahlmanin Kirkkohistorian vuodelta 1876.

Johan (Johannes) Sahlman (18. syyskuuta 1838 Liperi - 28. maaliskuuta 1916 Sortavala) oli suomalainen rovasti ja kirjailija. Hän pääsi ylioppilaaksi 1862 Kuopion lukiosta ja suoritti Helsingin yliopistossa teologian erotutkinnon 1864. Sahlman vihittiin papiksi 1865. Sahlman toimi 1867-1878 Värtsilän rautatehtaan tehtaansaarnaajana. Hän oli Korpilahden kirkkoherrana 1879-1890 ja Sortavalan kirkkoherrana vuodesta 1890 alkaen, ja hän sai rovastin arvon 1886. Sahlman kirjoitti kirkkohistorian oppikirjan ja Henrik Renqvistin elämäkerran.


KRISTILLINEN AIKALAISKIRJA 2040

Kristillinen aikalaiskirja - Merkittäviä uskovaisia 30 jKr.-2018 jKr. Kovakantinen. 15 euroa kuluineen laskuun. harriveijonen@yahoo.com

Myydään loppuun vuoteen 2040 mennessä, jolloin suunnitellaan uutta painosta. Siis Messiaan hallitessa, jonka alkamiseen uskotaan Jerusalemista sovittaessa 2023-2028 todennäköisimmin talvella 2025. Uusia painoksia havittelen 50 vuoden välein. Kuhunkin vuoteen merkittäisiin yksi uusi henkilö. Nyt kirjoitan vuoteen 2019 Israel T Levänen, 2020 Ruusmari Sukki ja 2021 Jukka Stockholm. Henkilö vuodessa ei ole paljon, mutta vuonna 3000 kirjassa olisi jo toista tuhatta henkilöä minulle tärkeitä ihmisiä.


YHTEISKIRJOISSA VUOROSSA RUNOKIRJA

Nyt on aikaa kirjoittaa. Rohkeasti mukaan! Kaikki kirjoittajat ovat amatöörejä ja aloittelijoita. Mitään vaatimustasoa ei ole vaan lähetä 1-4 runoasi yksityisviestillä tai sähköpostilla harriveijonen@yahoo.com neljän viikon kuluessa. Kirjan hinta tulee olemaan 20,- ja toivotaan ainakin yhden kirjan ostamista. Ilmoittaudu heti! Kiitos! HV


MARTTYYRIEN ÄÄNI

Tilasin Marttyyrien ääni lehden. Sen saa maksutta osoitteesta:
https://www.marttyyrienaani.fi/ota_yhteytta/


TUHANSIA PDF ILMAISKIRJOJA

https://core.ac.uk/search?q=raamatun

MUISTA MYÖS DORIA

https://www.doria.fi/discover?scope=%2F&query=uusi+testamentti⊂mit=&rpp=10

GUTENBERG

http://www.gutenberg.org/ebooks/search/?query=finland

JA LÖNNROT

http://www.lonnrot.net/valmiit.html


HERRAN KOKO OMAISUUDEN HOITAJA

Julistettuani palvelusväelle totuutta Herran tulemuksesta uskon tulevani Herran koko omaisuuden hoitajaksi (Matt. 24:45-47). Minulla on jo tehtävään monia ominaisuuksia. Huonoakin on huono muisti ja huono kielipää. Niinpä saatankin muistin virkistämiseksi kirjata olennaisia tehtävään liittyviä tietoja. Nyt mieleeni tuli kulta ja hopea:

KULLAN JA HOPEAN LEIMAT

Kulta 585 (14 karaattia), 750 (18 karaattia) ja Hopea 813, 830, 925


LOTTONEUVONTA

http://wwnet.fi/users/veijone/harraste.htm
Kymmenen viikon kestolotto
2 riviäni + 2 = 4 sinulla. Minun numeroni tässä:
2, 4, 8, 12, 13, 29, 33
2, 3, 7, 17, 24, 25, 34
Saat haravan kun käytät 2 riviäni ja riveissäsi kolme numeroa minulta:
X, 8, 13, X, X, 29, X
7, X, 17, X, X, 34, X





April 2, 2020 Huhtikuun 2. 2020


JUKKA STOCKHOLM

JA PDF RAAMATUT

Uuden vuosituhannen merkittävin kristillinen tapaus on mielestäni parhaiden raamatunkäännösten
saaminen samaan kokonaisuuteen. Kysymyksessä on Jukka Stockholmin toimittamat koosteraamatut:
https://www.biblecenter.se/arkisto/raamattu/pdf/lajitelma/. Esimerkiksi:
https://www.biblecenter.se/arkisto/raamattu/pdf/biblia/Raamattu_1933-38_Biblia1776_CPR_1642_1548UT_TKSI.pdf

Jukka Stockholm toimittaa www.biblecenter.se sivustoa, jossa on jaossa kymmeniä ilmaisia Raamattuja, joista jotkut ovat Jukan toimittamia ja suurin osa eri toimittajilta. Raamatut ovat monissa eri tietokonemuodoissa, kuten PDF, mp3 ääni (älypuhelin yhteensopivia), monia eri versioita Suomenkielisestä MP3 kuunneltavasta Raamatusta. Olemme toimittaneet myös ruotsin kielen ensimmäisen ilmaisen mp3 Raamatun. Jukka tukee ilmaisten Raamattuohjelmien käyttöä ohjein videoin ja neuvoin Windowsille The Unbound Bible, ja Androidille MyBible ohjelmille, joihin on saatavilla kymmeniä Raamattuja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, osa on sellaisia, joita on vaikea enää saada muualta. www.Biblecenter.se sivustolla on Jumalan antamia lauluja, jotka ovat Jumalan sanaa laulettuna, sekä hengellistä ja ylistysmusiikkia. Sivustoa päivitetään jatkuvasti, kuin Jumala suo ja se sisältää Jumalan sanan opetusta, uusia hengellisiä lauluja ja video- ja äänitys studio tekniikkaa myös. Nykyisin jaossa olevat PDF Raamatut kuten koosteraamattu PDF on toimittanut www.FinBible.fi Pekka, joten niistä täytyy kiittää häntä.

Shalom tässä on Jukka. Kuulun myös facebook ryhmään: Kirkkoihin kuulumattomat uskovat Tampere, jota vetää Harri Veijonen. Hän pyysi minua kirjoittamaan jonkin esittelyn itsestäni. En kovin haluaisi kirjoittaa itsestäni, parempi on kirjoittaa Jeesuksesta, mutta olen kirjoittanut jotakin siitä mitä Jeesus on tehnyt ja miten Jumala on siunannut ja vienyt elämän vaikeuksien ylitse. Olen esimerkki siitä, miten Jumala voi käyttää aivan tavallista ihmistä. On tapahtunut paljon nyt viimeisen 30 vuoden aikana. kun sain ensimmäiset armolahjat ja viimeisen 20 vuoden aikana, kun Jumala kutsui minut julistajaksi ja antoi palveluvoitelun. Siinä välillä tulli monia vahvistus profetioita Jumalalta, tuntemattomien ihmisten kautta.

Koska teksti on pitkä, tutustu nettisivuihin, joissa on Raamattuja, lauluja, videoita, Jumalan sanan opetusta yms. ilmaiseksi suomeksi ja ruotsiksi, sekä vähän englanniksi. Tästä linkistä löydät nettisivut ja Youtube kanavat suomeksi ja ruotsiksi, ja facebook ryhmät. Facebookissa julkaisen enemmän, mutta osa artikkeleista, ja videoista tulee myös Youtubeen ja nettisivuille. https://start.biblecenter.se/

Olin uskonnollisuudessa nuorena aikuisena. Tulin uskoon vuonna 1976 ja kävin kasteella ja liityin helluntaiseurakuntaan. Siinä oli se hyvä puoli, että uskoon tulo pelasti minut maailman muusikon uralta. Jo nuorena soitin tanssiorkesterissa. Näin myöhemmin miten ne vanhemmat miehet, muusikot kuolivat viinaan, n. 50 vuotiaina. Mutta kiitos Jeesus, Jumala varjeli minut siltä elämältä. Ja koska olin soittanut maailman lauluja tein täyden pesäeron maailman musiikin kanssa, en kuuntele, en soita sitä en laula sitä. Se on pitänyt, siitä on aikaa nyt 43 vuotta, kun tulin uskoon. Olin 17 vuotta mukana seurakunnassa, ikävuodet 17-35, uskonnollisuudessa. Luulin että olen mukana kaikkein parhaimmassa, mutta olinkin vaan uskonnollisuudessa, siitä ajasta soitin kuorossa 10 vuotta. Minulle sanottiin, että siitä maailma aukeaa, kun menet kuoroon. Sillä tarkoitettiin hengellistä maailmaa, mutta ei auennut! Polvirukouksissa oltiin srk:ssa ja mukana 2-3 kertaa viikossa, mutta ei ollut itsellä viisautta ja toiset eivät tulleet rukoilemaan minulle armolahjoja. 17 vuotta hukkaan meni.

Älä tee sinä samoin, vaan tänä korona virus aikana rukoile, vaikka puhelimessa uskovien ystäviesi kanssa tai Messengerillä niin kauan, että saat armolahjoja! Lue Raamattuja, eri käännöksiä. Sivuilta löytyy PDF ja tietokone ohjelma Raamattuja Windowsille ja Androidille tai kuuntele mp3 Raamattuja. Koska ilman Pyhää Henkeä emme voi tehdä Jumalan työtä, ja silloin olemme vain mukana kulkijoita ja penkin painajia, vaikkakin pelastumme Jeesuksen veren tähden. Leiviskävertaus.

13 Kutsuttuaan luokseen kymmenen palvelijaansa hän antoi heille kymmenen leiviskää ja sanoi heille: 'Asioikaa näillä, kunnes tulen.' 14 Mutta hänen kansalaisensa vihasivat häntä ja lähettivät lähetystön hänen jälkeensä sanomaan: 'Emme tahdo tämän hallitsevan meitä.' 15 Saatuaan kuninkuuden ja palattuaan hän käski kutsua eteensä ne palvelijat, joille hän oli antanut rahan, saadakseen tietää, mitä kukin oli asioimisellaan hankkinut. 16 Ensimmäinen tuli esiin ja sanoi: 'Herra, leiviskäsi on tuottanut kymmenen leiviskää.' 17 Hän sanoi hänelle: 'Hyvä on, hyvä palvelija. Koska olet ollut uskollinen vähimmässä, olkoon sinulla valta kymmeneen kaupunkiin. 18 Toinen tuli ja sanoi: 'Herra, leiviskäsi on tuottanut viisi leiviskää.'

19 Niin hän sanoi tällekin: 'Ja sinä, hallitse viittä kaupunkia.' Vielä tuli yksi ja sanoi: 20 "Herra, katso, tässä on leiviskäsi, jota olen säilyttänyt liinasessa. 21 Sillä pelkäsin sinua, koska olet ankara mies. Sinä otat, mitä et ole talteen pannut ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.' 22 (Mutta) hän sanoi hänelle: 'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, paha palvelija. Tiesit, että olen ankara mies ja otan, mitä en ole talteen pannut ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt. 23 Miksi et antanut rahaani pankkiin, että olisin tultuani saanut periä sen korkoineen?' 24 Ja hän sanoi vieressä seisoville: 'Ottakaa häneltä pois leiviskä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.' 25 Mutta he sanoivat hänelle: 'Herra. hänellä on kymmenen leiviskää.' 26 'Minäpä* sanon teille, että jokaiselle, jolla on, annetaan, mutta siltä jolla ei ole, (häneltä) otetaan pois sekin, mikä hänellä on. 27 Mutta ne viholliseni, jotka eivät tahtoneet minun hallitsevan heitä, tuokaa tänne ja teloittakaa edessäni.'" Luuk 19:13-27 TKSI. Käytä niitä lahjoja, eli leivisköitä mitä sinulla on niin voit saada lisää. Se voi tietää myös vaikeuksia. Minut heitettiin ulos seurakunnasta, en saanut rukoilla ihmisten puolesta, kun olin saanut palveluvoitelun v. 2002.

Miten sain armolahjoja ja Jumalan kutsun sananjulistajaksi. Vuoden 1990 paikkeilla. Erosin seurakunnasta (uskonnollisuudesta) ja menin koti kokouksiin, joissa sain ensimmäiset armolahjat, kun pyysin että minulle rukoillaan armolahjoja. Esimmäiset armolahjat olivat kielilä puhumisen lahja, profetian lahja ja ilmestyksen lahja. Ihania lahjoja Jumalalta. Pyhä Henki minussa! Niissä kotikokouksissa minusta tuli ylistäjä soitin siellä ja jouduin kovan paimenuuden alle, mutta vapaaehtoisesti. Menin mukaan vain siksi, että halusin rakkaudesta auttaa sen talon lukioikäistä poikaa, joka opetteli soittamaan kitaraa, ja minä olin kokenut basson soittaja ym. 17 vuotta olin ollut helluntaissa, enkä mistään hengellisestä ymmärtänyt mitään. Vain pelkkää viitekehystä. Kuljettiin kokouksissa ja pelättiin vanhimmistoa. Silloin 1990 lopetin kaiken television katsomisen enkä ole katsonut sen jälkeen mutta kun uutisia joskus. Pääasiassa uutiset vain netin kautta TV liittymää ei ole ollut 30 vuoteen, koska tv-ohjelmat ovat niin huonoja.

1997 olin lähtenyt kotipaikkakunnaltani Tampereen Voitonkeskukseen, koska oli suomessa lama aika ja olin vaikeuksissa oleva yrittäjä mm. veroveloissa. Jumala vastasi, mutta toisella tavalla kuin voisi ensin ajatella. Hän kutsui minut julistajaksi ja siten kestin taloudellisesti vaikean ajan, tiesin että minulla on jotakin tärkeämpää. Kaikki omaisuus meni yrityksen konkurssissa verovelkojen tähden v. 1998. vain polkupyörä ja ylistys soittimet jäivät. Ulosoton ja pesänhoitajan homma tuntui olevan, että yrityksen työkalut täytyy hävittää, vaikka kaatopaikalle, ettei toimintaa tai ammattia voitaisi enää jatkaa. En kuitenkaan ole tästä loukkaantunut.

Koko suomen evankelista aikani olin autoton ja vähävarainen evankelista. Mutta Jumala toimii valtavasti. Kiitos Jumalalle. Kuten sanoin kestin kaiken siksi, että Jumala oli minut kutsunut. Jumala kutsui julistajaksi 1997, Tampereen Voitonkeskuksessa, jossa näin itseni saarnapöntössä ilmestyksessä ja sydämeeni tuli sana saarnaaja. Sen konferenssin julistaja Malesialainen Sonny Ooi vahvisti Jumalan kutsun profetialla, joka tuli Jumalalta, jonka seurakunta nauhoitti kasetille. Kaikki saivat ostaa kasettinsa. Eli siis seurakunnan rukouspalvelun profetiat nauhoitetiin. Kirjoitin sen puhtaaksi Raamattuni kanteen ja uskoin sen. Tuli valtava jano lukea Raamattua ja monta Jumalan Kansan Raamattua meni kannettomiksi. Se oli viisi vuotta Jumalan koulussa. Vuonna 2002 sain palveluvoitelun. Olin mennyt takaisin seurakuntaan, koska oli vaikeuksia elämässä ja halusin olla mukana rukouskokouksissa, vaikka en saanut sanoa tuskin mitään tai rukoilla ihmisten puolesta, koska olin joskus eronnut siitä seurakunnasta aivan kiltisti.

Silloin tuntematon ihminen siunasi minut ja Jumala voiteli. Hän vain tuli kesken kokouksen sisään rukouskokoukseen ja suoraan luokseni. Profetia oli mm. Gods power is your hands. Jumalan voima on sinun käsissäsi, sinun tulee käyttää niitä. Sain henkien erottamisen armolahjan, sanan julistajan palveluvoitelun. Ja juuri silloin jouduin vaikeuksiin seurakunnan kanssa, koska en saanut rukoilla ihmisten puolesta. Mutta Jumalalla oli ratkaisu, hän antoi sellaiset lahjat, että pärjään yksin. Jäin taas pois, erosin sieltä. 2003 keväällä lähdin meidän asuntoalueemme torille pitämään kokouksia. Soitin sähkökitaralla ja akkukäyttöisillä äänilaitteilla Jeesuksen veri lauluja. Ihmisiä alkoi tulla uskoon. Jumalan tuli paloi käsissäni. Ihmisiä tuli vain luokseni keskustelin heidän kanssaan ja he tulivat uskoon Jeesuksen. 50 tuli uskoon ensimmäisenä kesänä. Olin Suomessa kiertävä evankelista 2000-luvun alussa muutamia vuosia, muutamia satoja tuli uskoon. En olisi koskaan kyennyt itse siihen, vaan Isä, Jeesus ja Pyhä Henki olivat kanssani. Kaikki kiitos ja kunnia Jumalalle. Sain kannatusta vain 50 EUR kuussa, lisäksi ihmiset saattoivat heittää kolikoita kuin katusoittajalle. Mutta tärkein oli Jeesus, joka pelastaa. Ei ollut pelkkä katusoitto kyseessä. Se oli suunnilleen eurolla ihminen uskoon.

Paras viikkoni elämässäni oli Kaustinen Folk Music festivaalilla, 100 ihmistä tuli uskoon viikossa. Tästä on artikkeli netissä, mutta vain ruotsinkieliselä puollella. Kuvat voi katsoa siitä. Olen kertonut tästä lisää monilla suomenkielisillä videoilla. Kiitos ja kunnia Jumalalle! Se myös "maksoi paljon", koska läheiseni eivät ymmärtäneet minua. Mutta Pyhä Henki toimi kauttani. https://www.biblecenter.se/jesusarherren/100-manniskor-blev-kristen-i-kaustinen-folk-music-festival-i-finland-i-2005-i-en-vecka/ 2005 Tapasin Marja-Liisan Internetissä, hän piti kokouksia Paltalk:in Hengellisessä huoneessa. Jumala osoitti, että siinä on tuleva vaimoni ja että Ruotsi on uusi kotimaani. Niin muutin Ruotsiin. Meillä on sähköasennus ja tietokone alan yritys, jossa teen työtä, ja olen evankelista Jumalan armosta. Opi ruotsin kielen 1 vuodessa kovalla työllä ja Jumalan ihmeenä. Siitä on todistuksia videoilla. Tärkein Jumalan valtakunnan työsarkani on netissä, mutta myös asiakkaitani on tullut uskoon sekä olen ollut nyt 15 vuoden aikana monissa palvelujaksoissa seurakunnissa ja kokouksissa, vetämässä ylistystä, ylistämässä, hoitamassa äänentoiston, lähettänyt live lähetyksiä nettiin kokouksista yms. Olen saarnannut.

Mutta oma palvelutehtävä yleensä ja nettityö on ollut tärkeintä. Emme ole jäseniä missään seurakunnissa, emme mitenkään voisi alkaa vain penkissä istujiksi. Tärkeintä on oma suhde Jeesukseen ja Pyhä Hengen armolahjat, että ihminen voi kuulla ja/tai nähdä mitä Jumalalla on asiaa. En silti vastusta seurakuntia, muta paimenien tulisi tehdä muutakin, kuin keriä lampaiden villat. Paimenien tulisi varustaa seurakuntalaisensa palvelemaan Jeesusta, Pyhän Hengen voitelussa. Jopa viisitahoisessa Pyhän Hengen virassa, kun Jumala kutsuu. Näitä virkoja ovat Apostoli eli lähetty, profeetta, evankelista paimen ja opettaja. Paimenen tulisi kyetä näkemään mitä Jumalan mahdollisuuksia on ihmisissä ja vahvistaa heidät ja kyetä lähettämään heidät omiin voiteluihinsa, sen sijaan että heistä tulee vain penkin painajia. On siis olemassa Jumalan lahja paimenen virassa, jossa Pyhä Henki näyttää mitä mahdollisuuksia Jumala on laittanut ihmisiin ja kannustaa heitä vahvistumana kutsumuksessaan! Olisin kerran päässyt seurakunnan paimeneksi Jumalan viemänä. Mutta erään viikonloppu ja nettiraamattukoulun aktiiviviikonlopun rukouksessa, tuntemattomien ihmisten siunatessa minua he saivat näyn. "Näen kaksi tietä, jos jatkat suoraan, se menee kuusimetsään ja kuuset ovat aina samanlaisia ja näyttävät samoilta. Mutta jos käännyt oikealle, se on kirkas ja kultainen tie. Tiellä on silta, jonka yli sinun täytyy päästä, sen enempää en näe." Tajusin heti mitä se kuusimetsä tarkoittaa. Valitsin kirkkaan ja kultaisen tien.

Tästä voidaan nähdä, miten tärkeää on rukousyhteys toisten ihmisten kanssa. Ensimmäiset armolahjat 1991, Ilmestyksen lahja, profetian lahja ja kielilläpuhuminen sain kotikokouksissa, kun pyysin. Jumala kutsui minut julistamaan sanaa Tampereen voitonkeskuksessa 1997. Jumala vahvisti monilla profetioilla kutsumuksensa siinä seurakunnassa josta olin eronnut ja minusta ei enää pidetty. Olin kuitenkin 2 vuotta joka päivä klo 11:00 rukouskokouksessa, muutamaa päivää lukuun ottamatta, kun olin projektitöissä tietokone ohjelmoinnissa. Sinä aikana tuli Helluntaiseurakunnan pastori toiselta puolelta suomea taas kesken kokouksen ja suoraan luokseni, otti Raamattuni ja sanoi "työsi on tämä työsi on tämä! Onko sinulla jo kielillä puhumisen lahja". Sanoin on. Kuten kerroin Jumala voiteli minut pienissä kokouksissa, jossa kukaan tuttu ei varmasti olisi sitä toivonut tai suonut. Mutta Jumala on Jumala, hän valitsee sellaisia, jotka eivät itse ole mitään. Hengessä köyhä on sellainen, joka ei pidä itseään arvokkaana. Amplified Bible mukaan. Olen suomentanut vaikeasti ymmärrettävien jakeiden alkukielen selityksiä, joita on Jeesus on Herra FB ryhmässä "pohjalla" täytyisi nostaa ne esiin sieltä, koska muistan että niitä tehdessäni oli voitelu. Se on silloin arvokasta. Eli sain palveluvoitelun seurakunnan tilaisuudessa, Jumalalta, tuntemattoman ihmisen kautta "Gods power is your Hands". Toki Jumalalle on mahdollista kohdata ihminen kodissaan. Kuten nyt. Kaikki Jumalan työ tapahtuu netin kautta. Nyt olen 61 vuotta ja olen lopettanut äänilaitteiden kuskaamisen vuokratila kokouksiin, koska se vei aikaa hiki päässä klo 10:00 illalla 22:00 eikä vaimoni jaksanut katsoa sitä raatamista.

Kaikesta kiitos ja kunnia Jumalalle! Jeesus siunatkoon sinua. Voin rukoilla facebook messengerillä suomeksi, jos joku tahtoo, että rukoilen ja siunaan sinua. Toisinaan pidämme vaimoni kanssa Live lähetyksiä. Marja-Liisani on jo 71 vuotta ja minä olen 61. Kiitos Jumalalle ihanasta ja rakkaasta vaimosta. Miten paljon hän on siunannut minun elämääni. Jumala paransi ja lääkärit auttoivat minut, etten kuollut sydämen vaajatoimitaan n. 4 vuotta sitten. Tästä on enemmän todistuksia. Olen vielä mukana työelämässä, kun korona epidemia laantuu, sekä saan tehdä Jumalantyötäni, korona tilanteeta huolimatta, kuten ennenkin. Kiitos Jeesus! Muistakaa psalmi 91, ja käyttäkää omaa järkeä myös. Eli ei kokoonnuta nyt fyysiesti vaan netin kautta! 1 Korkeimman suojassa istuva ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyvä 2 sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan." 3 Hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. 4 Siivillään hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan niiden alla. Hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. 5 Sinä et pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, 6 et ruttoa, joka pimeässä liikkuu, et kulkutautia, joka päiväsydännä tekee tuhoa. 7 Vaikka tuhat kaatuisi sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. ansaittu rangaistus*. Ps.91:1-7. Jumalan Kansan Pyhä Raamattu.

Mikä tahansa hyvä asia, joka on tapahtunut jollekin Raamatussa voi tapahtua sinulle ja elämäsi muuttuu ja alat tuottamaan hedelmää Jumalan valtakunnan työssä. Totta kai vaarojakin on. Voi tulla vastaan vääriä profetioita. Joku voi lähteä Jumalan työhän liian aikaisin yms. Jumalan kutsut ovat niin, että Jumala kutsuu kutakin henkilöä henkilökohtaisesti ja sitten siihen tulee vahvistusprofetioita. Ei niin että joku toinen pelkästään profetoi sinulle mikä sinusta tulee. Sinun täytyy saada se itse Jumalalta, koska Jumalan työ perustuu Pyhän Hengen äänen kuulemiseen ja Jumalan sanan osaamiseen.

Olen asunut 15 vuota nyt Ruotsissa, minulla on 10 vahvistus profetiaa, jotka ovat tulleet minua tuntemattomilta pääasiassa ulkomaisilta julistajilta, ja Ruotsissa asuvilta Viimeisin niistä oli "Kuuntele profetiat" kuuntelin ne. "Julista sanaa, ihmet ja merkit seuraavat jne." Jo Tampereen voitonkeskuksen aikoihin 1997 opin nauhoittamaan profetiat, niin siitä ei mene mitään hukkaan. Nykyään sen on helppoa, kun on kaikilla mobiili puhelin, älypuhelin. Voit filmata, kun sinua siunataan. Kun osaat Jumalan sanan, ja tunnet Jumalan voiman, eli sinulla on armolahjoja, sinua ei voida eksyttää. Profetiat pitää tutkia Jumalan sanalla. Eli toisin päin tämä jae. Jeesus (vastasi ja) sanoi heille: "Ettekö sen vuoksi eksy, kun ette tunne Kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?" Mark 12:24 TKSI.

Tässä vielä pikalinkki uuteen PDF Raamattujen arkistoon, jossa on uusi Raamattuun alkukielen sanakirja suomeksi, sekä suomenkielisten Raamattujen korjauksia sanakorjauksia, puuttuviin ja muutettuihin kohtiin. Siinä voi napsauttaa eteenpäin jonnekin kansioon, ja sitten ladata tai avata jotakin napsauttamalla ja sitten selaimen peruutusnuolella takaisin jne. https://www.biblecenter.se/arkisto/ En ole tehnyt itse kaikkea mitä jaan, mutta joitakin niistä Jumalan kutsumana. Tutustu näihin sivuihin ja Facebook ryhmiimme, jos olet facebookissa. https://www.facebook.com/groups/JeesusOnHerra/ Armolahjat ja Jumalan kutsu on niin tärkeä. Älä jää ilman armolahjoja, jotka mainitaan 1 kor 12 ja Room 12. Vaan etsi Herraa niin Herraa Jeesusta, niin hän lähestyy sinua.

Todistus: Minulla oli pari vuotta sitten suuri ongelma meidän yrityksessämme. Etsin ratkaisua siten että puolestani rukoiltaisiin rukouspiirissä, josta silloin lähetin live lähetyksiä, koska ne olivat myös ylistys ja saarnakokouksia. Jumala ei kuitenkaan vastannut minulle niissä kokouksissa. Mutta sitten eräs uskova ystävämme vuosien takaa soitti, että hänellä on tietokone rikki. Päätin auttaa häntä ja vaimoni kanssa menimme sinne. Laitoin koneen pelaamaan ja rukoilimme. Hän sai profetian. "Sinun täytyy puhua enemmän kielillä." Aloin puhumaan enemmän kielillä ja sain ajatuksen Jumalalta. Kielillä puhuva rakentaa itseään. Kielillä* puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. 1Kor 14:4

Sitten hain erään asian netistä, ja koko suuri ongelma oli poissa. Jumala halusi, että itse kuulen vastauksen Jumalalta. Kuten tästä sanasta alla havaitaan, tiedämme, miten profetia toimii: esim. rohkaisuksi. Profetoiva rakentaa seurakuntaa, kielillä puhuva rakentaa itseään. Voit saada viisautta Jumalalta sinun elämäsi tilanteisiin, Jumalan työhön, minne vain puhumalla kielillä kotona, mutta ei niinkään kokouksissa, koska toiset ei ymmärrä, jos ei ole selittäjää. 3 Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehotukseksi ja lohdutukseksi. 4 Kielillä* puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. 5 Tahtoisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin, että profetoisitte. Sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, jollei tämä selitä, niin että seurakunta rakentuu. 1Kor 14:3-5

Tämä voisi virrata tästä eteenpäin, mutta kello on jo paljon. Lopetan tähän. Kiitos ja kunnia Jumalalle kaikesta! Tervetuloa nettisivuillemme. Tässä on uusi start valikko, josta voit jatkaa eri sivustoihin, kanaville ja ryhmiin. https://start.biblecenter.se/ Email:; jukka@biblecenter.se ja jukka.stockholm@gmail.com Facebook Messenger https://m.me/jukka.stockholm

Siunausta. Nähdään netissä ja kerran Taivaassa, Jeesuksen veren ja armon turviin. Jos sinun läheiset eivät vielä ole uskossa Jeesukseen, voit jo rukouksessasi alkaa julistamaan heille Jeesuksen veren sovitusta, niin se tapahtuu! Matteus 18:18-19 sopumusrukous ja rukoussopimus toimi myös korona virus aikana, ehto vain on ettet sinä itse seuraavana päivänä peru rukoussopimusta omalla suullasi. Nimittäin sielun vihollinen ei voi tehdä sitä. Jumala ei halua tehdä sitä jäljelle jää vain sinä itse. 18 Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa*. 19 Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa ja anoo sitä, he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa. 20 Sillä missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellään." 21 Silloin Pietari meni Jeesuksen luo ja sanoi hänelle: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Peräti seitsemän kertaako?" Matt.18:18-21

Kun Jeesus kysyy, löytäneekö hän uskoa maan päältä, hän tarkoittaa että löytyy sellaista kestävää uskoa, vaikka ei heti tapahtuisikaan, kuin on vertauksessa leski anoo väärämieliseltä tuomarilta. 5 niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta kävisi silmilleni'." 6 Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! 7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituilleen, jotka yötä päivää huutavat häntä avuksi, ja viivyttäisikö hän heiltä apuaan? 8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" Luuk.18:5-8 JKR. t. Jukka


UURAS SAARNIVAARAN JUMALAN KANSAN RAAMATTU

TV 7:llä oli ohjelma Danielin kirjasta. Selitys Daniel 9:27:stä oli väärä.
Sen pohjana oli Uuras Saarnivaaran Jumalan kansan Raamattu. Siinä lisätään omia tulkintoja
siihen kuka tekijä "hän joka vahvistaa liiton" on. Hänhän on se jakeessa mainittu "hävittäjä"
eli Antikristus, joka vahvistaa Jerusalemia koskevan valerauhaliiton yhdessä monien kanssa.
Saarnivaara kuten myös mm. Mirja Ronning kääntävät, että hän on Herra eli Kristus. Katso linkit:

http://wwnet.fi/users/veijone/daniel1.htm

http://wwnet.fi/users/veijone/Daniel927lopunajassa.htm


NETTISIVUNI TUHATVUOTISELLE AJALLE ON AVATTU:
http://wwnet.fi/users/veijone/index28.html


KOOSTERAAMATTU

https://www.biblecenter.se/arkisto/raamattu/pdf/biblia/Raamattu_1933-38_Biblia1776_CPR_1642_1548UT_TKSI.pdf

HV: Kiitos Jukka! Tämä koosteraamattu on parasta ikinä!





Mars 25, 2020 Maaliskuun 25. 2020

In English: http://translate.google.com/translate?depth=1&hl=it&rurl=translate.google.it&sl=fi&tl=en&u=http://wwnet.fi/users/veijone/

MIDDLE EAST NOW IN ENGLISH IN INTERNET

The Upcoming Peace Pact in the Middle East - FREE BOOK! http://wwnet.fi/~veijon1/middleeast.htm

The Upcoming Peace Pact in the Middle East and the Disappearing of the Believers!

Middleeast.htm "Peace and safety" Then sudden destruction will come upon them like the birthpangs of a pregnant women, 1 Thess 5:3. But we for the obtaining of salvation throught our Lord Jesus Christ, 1 Thess 5:9. We will be caught up along in the clouds to meet the Lord in the air, 1 Thess 4:17.

The Upcoming Peace Pact in the Middle East kirjana loppu, mutta netissä löytyy ilmaiseksi.

The Upcoming Peace Pact in the Middle East löytyy uudessa painoksessa yhdessä suomennoksen ja lisätietojen kanssa:

Middle East Now - Lähi-Itä nyt. 10 euroa paitsi 3 kpl 20 euroa kuluineen laskuun.


ISRAEL AJAN MERKKI

Yleisesti tunnustetaan, että Israel on ajan merkki. Kuitenkin suurta vastustusta saa opetuksemme, että keskiyön merkki koskee Jerusalemia ja on Jerusalemin valerauha. Asia on tiedetty vuosikymmeniä eri selittäjien joukossa kuten Raymond Chasles (Israel ja maailman kansat) ja Vilho Rantanen (Lopun profetian sanoma). On kolme suurta ennaltatiedettyä merkkiä Israelissa: Israelin perustaminen (1948), Jerusalemin vapautus Kuuden päivän sodassa (1967) ja kolmantena tuleva valerauha Jerusalemille ja Israelille. Selvää on sekin, että kun kolmas merkki toteutuu, pimeät hokevat "nyt on rauha ja turvallisuus" (1 Tess 5:3), ja meidät pelastetaan tulevasta vihasta (1 Tess 5:9). http://wwnet.fi/users/veijone/


KORONAN JÄLKEEN VIHAN AJAN VIRUSTAUTI

Ilmestyskirja: 6:8 Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta. (voivat olla vaikka hyttysiä, jotka levittävät aidsia vakavampaa tautia).

Vihan ajassa sairauksien (rutolla) kautta kuolee joka kahdestoista (4x3=12) ihminen. Merkittävä tekijä varmasti on virustauti. Koronan johdosta kuolee ehkä 10 miljoonaa, mutta seuraava virustauti tappaa satoja miljoonia (6 miljardia : 12 = puoli miljardia) ihmisiä.


MIKSI TOTUUS YLÖSOTOSTA ANNETTIIN MINULLE?

Vuoden 1986 alkaessa sain Herralta kutsun julistaa totuutta seurakunnan ylösotosta Jerusalemista sovittaessa. Miksi minä?

1. Jumalan valinta. Jumala oli valinnut minut 6000 jälkeen Aadamin tapahtuu profeetakseen jo 1972 heittäessäni keihäsennätyksekseni 6000 cm. Vahvisti asian vielä sallimalla perheemme tulla palkituksi Tykkimäen 2000.000. vieraana.

2. Jumalan kutsu. Vuodenvaihteessa 1985-86 Jumala voimakkaasti kutsui minut "rauha ylösottoineen tulee" julistajaksi.

3. Sopiva - Matteuksen evankeliumi: 11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. - Lapsenmielinen lastentarhanopettaja oli juuri sopiva selvittämään lopun profetian totuuden.

4. Tutkija - Daniel: 12:4 Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy. - Kuka ei tutki, sen ymmärrys ei lisäänny. Valtaosa uskovista oli siinä käsityksessä että Isä yksin tietää eikä ole heidän asiansakaan tietää. Minä olin toista maata, ymmärsin kohdat oikein.

5. Ymmärrys lisääntyi - Jo vuoteen 1986 tultaessa olin tutkinut ja ymmärtänyt niin paljon, että "Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen" on pian fakta.

6. Vain yksi totuus. Mauno Viinikkalakin muistutti, että asiassa on monta käsitystä. Minulle oli selvää, että asiassa on vain yksi totuus.

7. Profeetallinen taipumus. Pekka Sartolakin mainitsi, ettei hän kykene ennaltatietämään, vaikka onkin tehnyt profeetallisia teoksia. Niin onkin hänen ja monen muunkin tulkinnoissa paljon virheellisyyksiä eikä pystytä sulkemaan huonoimpia vaihtoehtoja pois kuten minä, joka sentään jossakin määrin pystyn ennaltatietämään sen lisäksi, että ymmärrän hyvin profeetallisen Sanan.

8. Ulkopuolella kirkkojen. 1986 jouduin tämän yksityisesti julistamiseni vuoksi eroon Helluntaikirkosta enkä ole palannut kirkkoihin. Eihän niissä olekaan lupa eikä vapaus julistaa totuutta ylösotosta.

9. Rohkea julistaja. Ei riitä että tietää totuuden vaan sitä on myös julistettava. Sitä olen voimakkaasti tehnyt jo 40 vuotta.

10. Vastustuksen sietokyky. Minulle ei ole ongelma jäädä muiden uskovien ulkopuolelle tämän vuoksi. Olen kestänyt syrjintää hyvin varsinkin kirkkoihin kuuluvien uskovien taholta. Se että kirkkoihin kuulumattomissa uskovissakin on toisinajattelevia minua on harmittanut eniten, mutta olen kestänyt heidänkin vastustuksensa.

11. Herran apuun turvaava. Olen tehnyt tätä Herran apuun turvaten enkä kysellen papeilta ja pimeiltä heidän mielipidettään ja haukkumisiaan kuunnellen.

12. Valmis hyväksymään tuomion. Jaakobin kirje: 3:1 Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. En haluaisi olla niiden housuissa, jotka opettavat minua vastaan. - Tuomio totuutta julistaneelle uskolliselle ja ymmärtäväiselle palvelijalle on Herran koko omaisuuden hoito (Matteus 24:45-47).


VALTAVA VASTUSTUS

Minua ei nyttemmin enää niinkään pilkata vaan vastustuksesta on tullut sen kaltaista, että minut yritetään vaientaa täydellisesti. Hyvänä esimerkkinä Lappeenranta - Facebookryhmien linja poistaa minut ryhmistään, kun yritin pitää esillä toteutuvia kirjojani. Myös Hymy-keskusteluissa ei suvaita kirjoituksiani ja etenkään linkkiä sivuilleni. Niin myös Suomi24 keskusteluissa usein poistetaan koko kirjoitukseni. Ukko-Nooan arkki on nähty, mutta sille ei niinkään naureta vaan halutaan pitää se ihmisiltä piilossa niin että voisivat tulla sisälle pelastukseen. Viha totuutta kohtaan kasvaa ja samalla varmasti viha minuakin kohtaan. Veijosen tekstit ovat karmeata luettavaa niille, jotka eivät halua tehdä parannusta. Siksi vastustus on valtava.


RUUSMARI SUKKI PARAS TYÖTOVERINI

Kuva 14. 2. 2020. Tämä sisar on ehdoton ykkönen. Jakaa mm. Middle East now - Lähi-Itä nyt kirjoja. Jos minusta tulee Herran koko omaisuuden hoitaja (Matt 24:45-47), luulen, että Ruusmari joutuu työtoverikseni siinäkin. Minä ainakin odotan innolla sitä tehtävää Tuhatvuotisessa ajassa. Tehtävähän on luvattu henkilölle, joka ruokkii palvelusväkeä oikealla tiedolla Jeesuksen paluusta. Kumma kun muilta ei löydy edes 20 euroa, jolla saisi 3 kpl tuota kirjaa. harriveijonen@yahoo.com

Harri > Ruusmari: Luulen että sinutkin palkitaan Herran koko omaisuuden hoitajaksi (Mt 24:45-47) kun toimit työtoverinani.
Ruusmari > Harri: Uskon samoin.


VAINOAMINEN AIKAANSAA VAINOAMISTA

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen toiminta Päivi Räsästä vastaan on silkkaa vainoamista.
Jotkut luterilaiset ovat jo uhkailleet Toiviaista. Toivottavasti kukaan ei pimahda ja tee
jotakin pahempaakin hänelle.





Mars 18, 2020 Maaliskuun 18. 2020

ILMEISEN OIKEA JA TARKKA LASKELMA

Varmin tieto ylösoton ajasta on tapahtumana, jota voidaan esittää kolmella kirjaksikin kirjoittamallani tavalla:

1. Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen
2. Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin
3. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin

On kuitenkin olemassa laskelmia, joilla päästään noin vuoden tarkkuuteen kuten "yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta" eli lepopäivä alkaa 6000 vuotta Aadamista. Johannes Keplerillä lienee siitä tarkin esitys ja sen mukaan 6000 vuotta täyttyy vuonna 2024.

Tarkempaan laskelmaan minäkään en uskonut ennenkuin tämän vuoden alussa löysin sellaisen vuosiviikkojen perusteella etenevän laskelman, jolla päästäisiin lähes päivälleen tietämiseen. Ilmeisesti tämä laskelma on tosi:

Vuosiviikot etenevät 11. 9. 1993, 2000, 2007, 2014, 2021 ja 2028. Messiaan näkyvä paluu osuu syksyyn 2028 11. 9. tai viimeistään Lehtimajanjuhlan aikaan, Sukkot Thursday October 05, 2028.

Danielin kirjan loppu antaa Karitsan häiden pituuden 1335 päivää, joka edeltää näkyvää paluuta. Päädymme ajankohtaan noin 30. 1. 2025 tai siitä runsas kolme viikkoa eteenpäin. Näin ylösoton ajankohta olisi tiedettävissä lähes päivälleen. En kuitenkaan hyväksy käytettäväksi tätä laskelmaa sanoohan Raamattu niinkin, että "hetkenä jona ette luule". Toki se on vain kellonajan arvelua valerauhan teosta, mutta siinä ei voida onnistua. Tarkin ilmaus ylösoton hetkestä on edelleenkin viikko jälkeen valerauhan teon, ja se on vain viikon tarkkuudella.

Harri Veijonen


MITEN ISRAEL VALITSEE ANTIKRISTUKSEN MESSIAAKSEEN,
JOS HÄN ON ISRAELILLE HUONOMPI KUIN DONALD TRUMP?

Yleinen selitys, että Israel valitsee Antikristuksen Messiaakseen, kun tämä tekee Israelille myönteisen valerauhasopimuksen. Tulkinta tuntuu äkkiseltään mahdottomalta, koska Donald Trumpkin on Israelille ilmeisesti myötämielisempi mitä tuleva Antikristus voi olla.

Antikristus keksii 50 vuotta tietämämme ratkaisun Jerusalemin tilanteeseen. Jerusalem säilyy Israelin pääkaupunkina, mutta kaupunki kansainvälistetään niin että siitä tulee myös Palestiinan pääkaupunki.

Mihin Israel mielistyy Antikristuksen toiminnassa? Eräs mahdollisuus on, että Antikristus auttaa Israelia saamaan Kolmannen temppelin. He jotka sopimuksen jälkeen hokevat "nyt on rauha ja turvallisuus" on maailman ja palestiinalaistenkin huuto. Israel kuitenkin saa vahvat takuut siitä, että sen kimppuun ei enää hyökätä ja ammuta raketteja. Kyllä Israelkin tulee ylistämään valerauhaa. Meille he kaikki pimeät ovat merkkinä ylösoton tulosta silloin.


JATKAAKO NETANJAHU?

Tarkemmat laskennat Israelin vaaleista osoittavat, ettei Netanjahu saanutkaan sellaista voittoa. Netanjahun oikeistolaisuskonnollinen blokki on saamassa jälleen 58 paikkaa Knessetiin. Enemmistön muodostaminen vaatisi 61 paikan saamista 120-paikkaisessa Knessetissä.

Itse ennustin, että Netanjahu tulee lopulta väistymään pääministerin paikalta, jotta remmiin tulisi henkilö, joka paremmin suostuu myös palestiinalaisten vaatimuksiin.

- Liberman sanoo puolueensa kannattavan lakia, jolla Netanyahu estetään jatkamasta hallituksen pääministerinä.
- Netanyahu syyttää SiniValkoisten johtajaa Gantzia yrityksistä varastaa vaalit lakiesityksellään, jolla hänet diskataan pääministerinä.


HELLUNTAIKIRKON JOHTAJA JA PÄIVI RÄSÄNEN

Suomen Helluntaikirkon johtaja Mika Yrjölä on tehnyt kantelun oikeuskanslerille valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisesta. Kantelu liittyy valtakunnansyyttäjän toimintaan kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) tapauksessa. Valtakunnansyyttäjä on tehnyt neljä esitutkintamääräystä Räsäsestä tämän kommenteista eri medioissa.


KIRJE IHMISILLE JOTKA JÄIVÄT POIS YLÖSTEMPAUKSESTA (malli otettu amerikkalaisesta kirjeestä.)

Jos ja kun maailmaan tulee katastofi, jonka aikana tai sen yhteydessä maailmasta katoaa yhtäkkiä kaikki lapset sekä kristityt, niin kirjoitan tähän mitä tapahtui. Jos olen yhtäkkiä hävinnyt; niin kyseessä ei ollut ydinsota (vaikka niin sinulle mahdollisesti tullaan väittämään), kyseessä ei ollut maanjäristykset, joku valtava meteori, ufojen kidnappaus tai mikään muukaan sellainen (mitä tahansa ihmiset tulevatkaan sanomaan ja väittämään.) Totuus on se; että Jeesus otti turvaan taivaaseen kaikki lapset sekä omansa, Jeesuksen Häihin.

Jos jäit maailmaan; sinulla on vielä mahdollisuus pelastua.
ÄLÄ ota RFID mikrosirua, ÄLÄ ota mitään merkkiä käteesi tai otsaasi. Kieltäydy henkesi uhalla siitä (Ilmestyskirja 13.) Rukoile hätähuuto Jeesukselle Kristukselle ja ota hänet vastaan henkilökohtaisena Pelastajanasi, Vapahtajanasi, tunnusta syntisyytesi, kadu ja käänny. Kaiken ratkaisee se, että PELASTUT taivaaseen! Voit kopioida tämän kirjeen, tulostaa sen, ja jättää sen kotiisi sekä muihin paikkoihin, joista sen mahdollisesti voisivat ihmiset nähdä, jos näin tulee tapahtumaan. JOH 3:16. AAMEN!


YHTEISTYÖ JOHANNA TUKIAISEN KANSSA HYVÄLLÄ MALLILLA

Oli sittenkin Jumalan johdatus, että Johanna Tukiainen kirjoittaa
Rakas Raamattu kirjassa vieläpä ensimmäisenä, pääkirjoittajana!
Sillä pääsin Johannan kanssa sopimukseen siitä, että hän ryhtyy
myymään kyseistä kirjaa keikoillaan. Samalla hän myy kalenteriaan,
joka ainakin se on mennyt hyvin kaupaksi. http://wwnet.fi/users/veijone/


YKSI YHTEINEN USKONTO

Katolinen kirkko ja Islamilainen maailma ovat sopineet että maailmassa täytyy olla vain yksi yhteinen uskonto vuoteen 2030 mennessä. Niin tulee olemaankin: kristinusko Messiaan hallitessa. Jumalaton kaikkien uskontojen yhdistyminen ei koskaan tule koskemaan uudestisyntyneitä kristittyjä. Vihan aikana voi jo olla yksi maailmanuskonto, mutta valvovat uskovat pääsevät sitäkin pakoon yläilmoihin 20-luvun puolenvälin tienoilla Jerusalemista sovittaessa.
Pekka Sartolan video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=LFL5ev_vlD4


TUNNEN ITSENI NOOAKSI

Nooa rakensi arkkia kai 120 vuotta. Vuoden 1986 alkaessa Herra kutsui minut rakentamaan "arkkia". "Jos Nooa olisi ollut vain uskonnollinen ihminen, hän ei olisi luottanut Jumalan sanoihin rakentaen arkkia. Hän olisi sen sijaan rakentanut kirkon" (Hoeven: Sana Jerusalemista). Itse sanouduin irti kirkkojen rakentamisesta jo 1986. "Arkkini" valmistunee noin 39 vuodessa. Minun arkkini on Jerusalemin valerauha, jota saarnaan. Siinä suljetaan arkin ovi ja kanssani pelastuksessa olevat katoavat yläilmoihin. Sen jälkeen tulee Veijosen sivuille ryntäys kuin Nooan arkin ovelle kun alkoi sataa. Mutta Jumala oli jo sulkenut arkin oven. Monenlaista pilkkaa olen kokenut kuin ukko-Nooa rakentaessaan arkkia kuivalle maalle. Minua on lohduttanut tieto, että niin pitää ollakin ja että Nooa oli muinaisen maailman viisain mies.


UUDET KRISTILLISET KIRJAT
https://www.facebook.com/groups/260736691094206/

RAKAS RAAMATTU. Joona Isokorpi: Suosittelen.. Hyvä kokonaisuus.. Itsekin sain pienen kirjoituksen kirjaan laittaa.





Mars 12, 2020 Maaliskuun 12. 2020

VIELÄKÖ MUISTAT VEIJOSEN KIRJAT?

Harri Veijonen jakoi Lappeenrannassa 1980- ja 90-luvuilla kirjojaan "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!" Asiaa ei tarvitse odottaa vuoteen 2040 vaan se tapahtuu paljon aikaisemmin. Seuratkaa tilannetta kanssani osoitteessa http://wwnet.fi/users/veijone/. (Lappeenranta ryhmissä julkaisin, minkä jälkeen minut erotettiin kaikista Lappeenranta Facebookryhmistä.) http://wwnet.fi/users/veijone/

Jotta olisin täydellinen oikeassa opissani, julkaisin kirjasen kolmannestakin totuuslauseesta: Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin.



KIRJANI

Välillä pitää luetteloida, että pysyy laskuissa:

1. KRISTILLINEN LASTEN- JA NUORTENKIRJALLISUUS (1980)
2. TULEVA LÄHI-IDÄN RAUHANSOPIMUS JA USKOVIEN KATOAMINEN (1986)
3. DANIEL 9:27 AIKAMME PALJASTIN: JERUSALEMISTA SOVITTAESSA JEESUS SAAPUU PILVIIN (1995)
4. AAPELI SAARISALON TUOTANTO JA RIKAS ELÄMÄ (1996)
5. VEIJOSEN SUKU OLAVI VEIJOSEN PIIRROKSIN (2007)
6. ROLLIKALLA IMPILINNAAN (2007)
7. YHTÄ MATKAA. SEURAKUNTALAINEN NETTILEHDEN KYMMENVUOTISJUHLAJULKAISU (2008)
8. HANNA CASTRÉN: JUUTALAISKYSYMYS. SUOMEN HELLUNTAIHERÄTYKSEN PERUSTAJANAISEN AINOA TEOS
9. TULEVA LÄHI-IDÄN RAUHANSOPIMUS JA USKOVIEN KATOAMINEN. TOINEN KORJATTU PAINOS (2017)
10. THE UPCOMING PEACE PACT IN THE MIDDLE EAST AND THE DISAPPEARING OF THE BELIEVERS
11. NOSTRADAMUS JA AIKAMME SEKÄ NOSTRADAMUSKIRJALLISUUS
12. SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA
13. TAISTELU MANSESTA (Mediapinta Oy)
14. DANIEL 9:27 JA YLÖSOTTOA EDELTÄVÄT TAPAHTUMAT
15. KIRKKOIHIN KUULUMATTOMAT USKOVAT SUOMESSA
16. KRISTILLINEN AIKALAISKIRJA - MERKITTÄVIÄ USKOVAISIA
17. KUVITETTU ELÄMÄKERTANI
18. AAPINEN PARAS YSTÄVÄ
19. HIPPOLYTOS (Roomalainen)
20. SAARA JUSSILA MUISTOKIRJA. ERÄÄN LÄHETYSSAARNAAJAN MUOTOKUVA
21. SOTAPROFEETAT JA ENNALTATIEDETYT SODAT
22. SUOMEN PROFEETAT JA PROFETIAT
23. JOHN BUNYAN. KIRJAT, KIRJANSA JA ELÄMÄ
24. PROFEETTOJEN LATINA. RAAMATUN LOPUN AJAN PROFETIAT LATINAKSI, ENGLANNIKSI JA SUOMEKSI SELITYKSIN
25. YRJÖ KARILAS JA KIRJANSA
26. VANHAT RAAMATUT KUVATEOS
27. TAMPEREEN URHEILIJAT 80 VUOTTA
28. LOPUN AJAN ALMANAKKA
29. ANNA MINULLE KIRJA. PARHAAT KIRJAT JA KIRJAILIJAT
30. VARHAISKASVATUS ON HUIJAUSTA
31. KIRKKOIHIN KUULUMATTOMAT USKOVAT TAMPERE JA MUU SUOMI
32. UUDET APOKRYFIKIRJAT
33. USKOLLINEN JA YMMÄRTÄVÄINEN PALVELIJA
34. VANHOJA POSTIKORTTEJA TAMPEREELTA
35. ELÄMÄNI JA KIRJANI SEKÄ INTERNETSIVUJENI PARHAITA PALOJA
36. 978-952-7294-11-6 Harri Veijonen: Profetiaraamattu. Pipliasta poistettuja ja muita ajankohtaisia profetioita. 1. p. 2019
37. 978-952-7294-12-3 Harri Veijonen: Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin. 1. p. Kirjaksi.Net, 2019
38. 978-952-7294-13-0 Harri Veijonen: Agricolasta alkaen. Vanhaa uskonnollista kirjallisuutta. 1. p. Kirjaksi.Net, Jyväskylä, 2019
39. 978-952-7294-14-7 Harri Veijonen: Uudet apokryfikirjat 2. Käännökset Israel T. Levänen. 1. p. Kirjaksi.Net, 2019
40. 978-952-7294-15-4 Jalmari Kauppala ja Harri Veijonen: Kohti suuren vaivan aikaa sekä Marttyyrien historiaa. 1. p. Kirjaksi.Net, 2019
41. 978-952-7294-16-1 Harri Veijonen: Tampereen klassillinen lukio ja paljon latinalaisia sanontoja. 1.p. Kirjaksi.Net, Jyväskylä, 2020
42. 978-952-7294-17-8 Harri Veijonen: Tampereen Clasun kuuluisuudet. 1. p. Digipaino Kirjaksi.Net, Jyväskylä, 2020.
43. 978-952-7294-18-5 Harri Veijonen (Toim.): Rakas Raamattu. Useita kirjoittajia. Digipaino Kirjaksi.Net, Jyväskylä, 2020
44. 978-952-7294-19-2 Harri Veijonen: Kuuden suvun pieni sukukirja. Veijonen, Jussila, Lempiäinen, Riihimaa, Järvinen ja Pekki. Kirjaksi.Net, 2020
45. 978-952-7294-20-8 Harri Veijonen (Toim): Näköispainoksia vanhoista lehtisistä 1770 alkaen 8 kpl mm. 3 kpl Näsijärven onnettomuudesta: KURU LAIVAN UPPOAMINEN 1929. Kuvitettu. Digipaino Kirjaksi.Net, Jyväskylä, 2020 (Tulossa)
46. 978-952-7294-21-5 Harri Veijonen: Middle-East now - Lähi-Itä nyt. Digipaino Kirjaksi.Net, Jyväskylä, 2020
47. 978-952-7294-22-2 Harri Veijonen: Jeesuksen ajan rahat. Digipaino Kirjaksi.Net, Jyväskylä, 2020
48. 978-952-7294-23-9 Harri Veijonen: J.L. Runebergin ja muiden hengellisiä runoja. Kirjaksi.Net, Jyväskylä, 2020 (Tulossa)


KERÄILE HARRI VEIJOSEN KIRJOJA

Tutustumistarjous 6 erilaista 20 euroa
tilille FI41 8000 2138 0264 96 ja osoite
harriveijonen@yahoo.com Isossa kirjeessä.


NIILO YLI-VAINIO 100 VUOTTA 1920-2020
Suomen eniten myydyin hengellinen kirja tällä hetkellä.


KYMMENEN YSTÄVÄÄ REDMONDISTA

2. maaliskuuta aamuviideltä tuli USA:n Redmondista kymmenen eri
vierailijaa. Liekö Microsoftin tai vastaavan laitoksen työntekijöitä?


PAAVILLA VÄHÄN ASIAAKIN

Netanjahu voitti Israelin vaalit ja epäillään, saavatko palestiinalaiset maataan lainkaan. Paavi sensijaan oli kritisoinut Trumpin rauhansuunnitelmaa, että se ei lainkaan ottanut huomioon palestiinalaisten näkemyksiä. Paavi on oikeassa siinä, että tuleva rauhansopimus antaa valtion myös palestiinalaisille. Mutta paavi ei tiedä aikakauden vaihtuvan tuossa sopimuksessa vaan jää johtamaan luopunutta uskonnollista maailmaa.


AIKA PITÄYTYÄ OIKEAAN OPPIIN

USA:ssa saa lahkoissa olla mitä mieltä tahansa lopun profetiasta. Suomessa näyttää olevan jokseenkin sama tilanne paitsi että oikea lopun opetus on kielletty! "Helluntaiherätys hylkää Raamatun vastaisena harhaoppina" julisti helluntaisaarnaaja Mauno Viinikkala. Samanlaisessa humalassa ollaan lahkoissa Suomessa yhä. Vaikka 40 vuotta julistamani oppi on niin Novumin kuin parhaiden vapaiden suuntien selittäjien oppi, siihen ei sitten millään taivuta kun on olemassa muitakin käsityksiä. Lähi-Idän valerauha on ollut tekeillä jo 30 vuotta ja pian se vahvistetaan ja seurakunta lähtee. Saapa nähdä lähteekö valhetta tässä asiassa opettanut luopunut eksyttäjäkunta lainkaan ylösottoon vai ollaanko tyhmiä neitsyitä. Nyt on korkea aika pitäytyä oikeaan oppiin! Koska kirkot eivät niin tee, meidän on syytä liittyä yhteen osoitteessa http://wwnet.fi/users/veijone/.





Mars 7, 2020 Maaliskuun 7. 2020

Mm. Petri Paavola ja Weijo Lindroos opettavat väärin seurakunnan ylösotosta

SEURAKUNNAN EKSYTTÄJÄT EIVÄT USKO
JERUSALEMIN VALERAUHAAN YLÖSOTTOINEEN

Kansat saatiin pysymään kansoina heitä kastelemalla ja opettamalla kastelemaan. Saarnatun Sanan vastaanottaneita eli opetuslapsiksi tulleita eli seurakuntaan syntyneitä piti kastaa ja opettaa pitämään kaikki mitä Jeesus Kristus oli käskenyt heidän pitää.

Lopun aikana eksyvät valitutkin, jos mahdollista. Olen viime aikoina esittänyt, että kuulun sellaisten erittäin harvojen ihmisten joukkoon maailmassa. En tiedä onko missään maassa nykyisin enempää kuin yksi valittu "aasi" johtamaan päinvastaiseen suuntaan kuin paavin seuraajat. Toki muitakin oikeaan suuntaan vetäjiä löytyy, mutta he ovat asian ymmärtäneet olematta raamatun valittu-termin mukainen valittu.

Luopunut kirkollisuus, seurakunnasta kirkoksi muuttuminen tai maailman mukaan mukautuminen on sellaisen "seurakunnan" jäsenelle takuu päästä pedon haltuun, vihan aikaan. Huomaamatta herätysliikkeestä tulee sammutus- tai porttoliike, kun se veljeilee kuninkaiden kanssa vaikka vain "valtion kirkon" kautta.

Esimerkiksi Harri Heino piti pahana varsinkin niitä kristillisiä lahkoja, jotka eivät suostu yhteistyöhän ev. lut. kirkon kanssa. Vaikkemme lahkoudukaan sama hyvä Heinon vastustama ominaisuus löytyy meiltä. Uskontojen uhrien tuki ry löytää parhaat lahkot sieltä, missä tosiasiassa on pahimpia kuten ortodoksi- ja ev.lut. kirkot, jotka jopa kirkkoon kuulumattomien yritysten rahoja ryöstävät valtion tuella.

Raamatun mukaan seurakunnan eksyttäjät nousevat omasta joukosta ja he ovat väärää puhetta puhuvat miehet, Apt 20:30. "Omassa seurakunnassa" on mahdollista "nousta". Jumalan seurakunnassa kaikki ovat veljiä eikä kenelläkään ole mahdollisuutta nousta niskanpäälle, hallitsemaan toisia. Eri nimisten lahkojen johtajiksi nousevissa siis juuri on noita seurakunnan eksyttäjiä.

Seurakunnat kokoontuvat kodeissa, ja jokaisella on jotakin annettavaa, eikä yksi aina ole äänessä kuten kirkkoherra. Täällä saavat ääntä pitää seurakuntalaiset kirkkojen ulkopuolelta, mutta jopa ev. lut. kirkon jäseniltä olen hyväksynyt tekstejä uutisiin ym. silloin, kun he sanovat Raamatun mukaista asiaa. Tekstini ovat usein evankeliumin saarnaamista, mihin ulkopuolisilla ei ole sananvaltaa vaan oikeus vastaanottaa uskoon tullen. Pääasiassa ovat tutkimusta ja ymmärryksen lisääntymistä edellyttävät profeetalliset selitykset, joihin monet pitkäänkään uskossa olleet eivät osaa tarjota rakentavaa aineistoa. Kiitos kaikista yrityksistä!

Niinkuin Jumalan Sana osoittaa ja kuten 1979 alkaen kirjoittajakin on julistanut: "rauha" ylösottoineen tulee. Seurakunnan eksyttäjät vastustavat selvää Sanan ilmoitusta ylösotosta muistakin syistä kuin vain haluten olla tietämättömiä niistä asioista, minkä avulla ylösoton päivän lähestymisen näemme, mikä seurakunnan tuntomerkki on, Heb 10:25.

Helluntaiherätys hylkää raamatunvastaisena harhaoppina erilaiset laskelmat... Ei ole odotettavissa, että helluntaikirkon opinmäärääjäksi itsensä ylentänyt saarnaaja peruisi väitteensä, minkä yhteydessä teki kirjoittajasta epäsuoran julkisen harhaoppistuomion. Kun paraskin kirkko kerran on jonkun pannaan julistanut, asiaa ei voida peruuttaa, ainakaan niin kuin se on tehty, julkisesti.

Kateus on merkittävä tekijä ylösoton totuuden vastustamisessa. Vaikka tässä on ajoista tietämättömille osoitettu paljon enemmän, tapahtumienkin ennaltatietäminen, heillä vielä riittää rohkeutta vastustaa Jumalan selvää ja itse säätämillään tapahtumilla todistamaansa esittämääni totuutta. Mikä häpeä, että lapsenmielinen lastentarhanopettaja panee koko korkea-arvoisen papiston ja saarnaajat matalaksi osoittaen todeksi sen mitä väittää samalla osoittaen noiden, joiden Sanan selitys pitäisi hallita, olevan enemmän tai vähemmän itse harhassa.

"Tällaista harhaoppia meidän seurakunnassamme". Harhaoppiseksi haukkumalla kuppikuntien jäseniä hallitaan. Haukkumisen kohde tietenkin kirjoittaja ja ne, jotka totuutta julistivat ei vain Evankeliumin ylösotosta vaan myös Jumalan seurakunnasta. Oli onni, että "harhaoppisena" pääsin "omasta" seurakunnasta.

Jos lukija on uskonnollisen yhdistyksen jäsen niin vaikka se olisi paras yhdistys siihenkin kuuluminen on vaarallista taisteltaessa eksymistä vastaan. Kirkot eivät tiedä laittoman tulon yksityiskohdista eivätkä siten ole mielistyneet Jumalan Sanaan, Totuuteen, 2 Tess 2:1-12. Kaikki kirkot siis ovat eksyttäjiä ylösoton vuonna.

Kaikenlaisia sielunhoitajia parhaimmissakin kirkoissa. "Jumala ei salli ydinsotaa" (Billy Graham). "Nostakaa katseenne" (Kai Antturi) pelottavista tosiasioista, kun Herra käskee näiden ennustusten toteutuessa seurakuntaa nostamaan päänsä ja rohkaisemaan itsensä, sillä vapautus on lähellä, Luukas 21:28. Puhumattakaan näistä saarnaaja Mauno Viinikkalan kaltaisista "ei mitään hysteriaa, harhaoppia koko juttu", jotka ylösoton vuonnakin väittävät, ettei se pelottava tapahtuma välttämättä vielä tule. Kiitos kuitenkin saarnaaja Viinikkalan kirjoittajaan kohdistamasta rauhoittelevasta "sielunhoidosta", sillä pimeydessään se vain yllytti entistä voimakkaammin julistamaan totuutta Herran tulemuksesta.

Turhaa pelkoa lietsotaan seurakuntaan kirkkojen sielunhoitajien kieltäessä oikeus raamatulliseen ylösoton pelkoon. Nyt kai on sanottu eksyttäjille riittävästi pitääkseen meitä vastaan turpansa tukossa ainakaan puuttumatta Jumalan seurakunnan asioihin ja eksyttääkseen vain niitä, jotka lahkoihinsa vielä haluavat kuulua. Seurakunta valmistautuu ylösottoon ja oikein ja hyvin valmistautuneella on toivoa. "Rauha" ylösottoineen tulee, eivätkä "aina valmiit" valmistaudu koskaan.

Tässä artikkelissa ei juuri kohdisteta kritiikkiä valtiokirkon johtajiin, koska he pitävät laumansa vihan aikaan johtavalla tiellään ja vain välillisesti voivat vaikuttaa meihin. Lähinnä johtavat peräänsä jäseniä ns. uskovaisten lahkoista. Jehovan Todistajista, mormoneista yms. ei-kristillisistä lahkoista ei puhuta siksi, että kaikki seurakunnassa tietävät, että ne eivät kirkon tavoin kulje väärään suuntaan vaan ovat kokonaan väärällä "raiteella".


LEHDISTÖTIEDOTE:
MYÖS SUOMESSA MAAILMANLOPPUA ODOTTAVA LAHKO

Harri Veijonen netissä http://wwnet.fi/users/veijone/ johtaa Kirkkoihin kuulumattomien uskovien
seurakuntaa, joka odottaa maailmanloppua Jerusalemista sovittaessa tai niinkuin he itse
sanovat uskovien ylösottoa yläilmoihin. Veijonen on kirjoittanut useita kirjoja aiheesta mm.
Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin. Veijosen Seurakunnan tiedotuskeskus pahoitteli
sitä, että Etelä-Korean maailmanloppulahkoa nimitettiin lahkoksi ja kultiksi eikä seurakunnaksi.
Veijonen muistuttaa, että Etelä-Korean koronavirus seurakunnassa on 250.000 jäsentä. Ja
Suomessa kirkkoihin kuulumattomia uskovia on jopa 150.000.

ÄLKÄÄ LIITTYKÖ LAHKOIHIN

Jumalan seurakuntaa ei pidä jakaa lahkoihin. Eniten Kirkkoihin kuulumattomien uskovien Jumalan seurakuntaa
kalastaa lahkoonsa nykyisin One Way Mission. Kärkipäässä on myös Helluntaikirkko. Uskovien upotuskasteen
saa ottaa, mutta Raamattu ei tunne kastettujen liittämistä lahkoon kätten päällepanemisen kautta kuten
lahkoissa tehdään. Toki yhteyttä kaikkiin toisiin uskoviin saa pitää ja niin me teemmekin ainakin, jos
henkilö on taipuvainen uskomaan, että ylösotto tulee pian Jerusalemista sovittaessa. HV


https://keskustelu.suomi24.fi/t/16261699/ylosotto-on-vaivan-aikojen-puolessa-valissa

Miksi pohditte vuosia kun Daniel 9:27 aloitus on TAPAHTUMA Antikristuksen ilmestyminen vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa! Ja kun he sanovat nyt on rauha ei hätää mitään, oik. rauha ja turvallisuus, silloin heidät yllättää tuho ja meidät pelastetaan tulevasta vihasta! Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/.


OSMO PÖYSTI: EVANKELIUMI

http://www.opsti.net/evankeliumi.pdf

Nimiölehti http://www.opsti.net/24/eu00.pdf EVANKELIUMI
Luku 01. http://www.opsti.net/24/eu01.pdf Luoja loi hyvin
Luku 02. http://www.opsti.net/24/eu02.pdf Taivasten Valtakunnan hallitusohjelma
Luku 03. http://www.opsti.net/24/eu03.pdf Kätketty siemen
Luku 04. http://www.opsti.net/24/eu04.pdf Kuka hän on
Luku 05. http://www.opsti.net/24/eu05.pdf Risti ja ylösnousemus
Luku 06. http://www.opsti.net/24/eu06.pdf Taivasten Valtakunnan avaimet
Luku 07. http://www.opsti.net/24/eu07.pdf Evankeliumi ja sen seuraukset
Luku 08. http://www.opsti.net/24/eu08.pdf Kristuksen ruumiin rakentaminen
Luku 09. http://www.opsti.net/24/eu09.pdf Jumalan tunteminen
Luku 10. http://www.opsti.net/24/eu01.pdf Pyhän Hengen hedelmät
Luku 11. http://www.opsti.net/24/eu01.pdf Täydellisyys
Luku 12. http://www.opsti.net/24/eu01.pdf Jumalan kunnian julkinen ilmestyminen


SAIN LESKEN ROVON

Huutokaupasta huusin paria Jeesuksen ajan kolikkoa. Sain Lesken rovon, mutta
Augustuksen denaarin hinta nousi niin korkeaksi, etten voinut jatkaa kilpailussa.

JEESUKSEN AJAN RAHAT

Tähän teokseeni jokaisella on varaa. Hinta vain 10 euroa kuluineen laskuun.
harriveijonen@yahoo.com





Mars 2, 2020 Maaliskuun 2. 2020


HARRI VEIJONEN ALOITTI YHTEISKIRJAT

29. 1. 2020 Tamperelainen julkaisi artikkelin
tukuttain omakustannekirjoja tehneestä Harri
Veijosesta.

Nyt kirjatuotanto on jatkunut yhteiskirjoilla
Facebookkavereiden kanssa. Ensimmäinen yhteiskirja
on nimeltään Rakas Raamattu. Kirjoittajia on yli 20.
Mukana mm. Johanna Mia Tukiainen. Tamperelaisista
lienee tunnetuin Olavi Rajahalme artikkelillaan
Israel Raamatun valossa. Kirjoittajia myös mm.
apokryfikirjojen suomentaja Israel T. Levänen.

Seuraavia yhteiskirjoja olisivat J. L. Runebergin ja
muiden hengellisiä runoja, Suomalaisten vanhoja ja
uusia rukouksia sekä Rakas Israel. Teokset on tarkoitus
julkaista noin kolmen kuukauden välein.

Jos joku haluaa mukaan kirjoittajaksi, se tapahtuu sen
kautta, että ensin ilmoittautuu Veijoselle sähköpostilla
harriveijonen@yahoo.com

Harri Veijonen


ISBN 978-952-7294-18-5. RAKAS RAAMATTU. Harri Veijonen (toim.) 25 euroa kuluineen. Kirjoittajina: D.L. MOODY, R.A. TORREY, PAUL NICOLAY, Johanna Mia Tukiainen, Israel T Levänen, Hilkka Nivukoski, Risto Tammi, Pasi Lietzen, Olavi Rajahalme, Anneli Tuulikki Laine, Mikko Jefimoff, Ruusmari Sukki, Riitta Salojoki, Ritva Leino, Taito Rantanen, Nina-Maria Hyppänen Al-Saedi, Mikko Härmä-Harjala, Eva-Maria Söderholm, Minna Ahtonen, Soile Marjaana Hannu, Joona Isokorpi, Irene Kerola, Anna-Kaisa Alhonen, Piia Rautio, Heikki Juntunen, Juhani Starczewski, Virpi Pitkänen ja Harri Veijonen.


JUTTUVINKKI SEISKAAN

"Tukiaisen profeetta" Harri Veijonen julkaisi kirjan, jossa myös Tukiainen kirjoittaa. Veijonen saarnaa, että kaikkien pitää erota kirkoista ja tulla hänen opetukseensa valmistautumaan seurakunnan ylösottoon, http://wwnet.fi/users/veijone/


PROFEETTA DAYMOND DUCK

"Pre-Trib (Ahdistusta edeltävään) -tempaukseen uskovat kristityt ovat sitä mieltä, että seurakunta temmataan ennenkuin Antikristus vahvistaa Lähi-idän rauhansuunnitelman, mutta he tuntevat surua siitä tosiasiasta, että juutalaiset omaksuvat väärin Antikristuksen Messiaakseen." HV: Ylösotto tapahtuu vasta rauhansopimuksen jälkeen.


OIKEA PERIAATE

Etelä-Koreassa koronavirus levisi seurakunnasta, jossa tiedetään ylösoton tulevan Jerusalemista sovittaessa. Maailman mediain mukaan kysymys on maailmanlopun lahkosta. Noin sitä pilkataan parhaita seurakuntia. Minä olen varonut lahkoksi nimittämistämme sillä, että puhun kirkkoihin kuulumattomista uskovista. Ei päästä syyttämään miksikään maailmanlopun kirkoksi.

Uutisissa mainittiin myös, että kyseinen kristillinen yhteisö kalastaa jäseniä yhteyteensä muista kirkoista. Sama periaate on meillä, että me jotka tiedämme ylösoton tulevan Jerusalemista sovittaessa haluamme kaikki uskovat yhteyteemme pois kirkkojen eksytyksistä ja luopumuksesta! HV


"MAAILMANLOPUN LAHKON" PITI PÄÄSTÄ MAAILMAN MEDIOIHIN

Etelä-Koreassa ihmetellään miten seurakuntaan oli tullut koronavirustartunta, vaikka henkilöllä ei ollut mitään yhteyksiä sairastuneisiin. Jumala salli ikävän asian tuohon seurakuntaan siksi, että maailmalle levisi tieto Jeesuksen paluuta odottavasta seurakunnasta, tai maailmanloppua odottavasta kuten maailman media vääntää. Kaikkien tulisi jo huomata, että oikea seurakunta odottaa ylösottoa aivan lähiaikoina Jerusalemista sovittaessa! HV


SEURAKUNNAN TIEDOTUSKESKUS > MTV UUTISET

Lopettakaa Etelä-Korean seurakunnan nimittäminen lahkoksi ja nyt jo kultiksi!

Seurakunnan tiedotuskeskus / Harri Veijonen


250.000 HENKILÖÄ KUULUU TÄHÄN SEURAKUNTAAN ETELÄ-KOREASSA

Lee Man-hee perusti vuonna 1984 Shincheonjin Jeesuksen kirkon, ja sen joukkoon kuuluu lähes 250 000 eteläkorealaista.


PARHAITEN MENESTYNYT VIERAS EVANKELIUMI

Kolmannelta vuosisadalta lähtien parhaiten menestynyt vieras evankeliumi on kreikkalaisen filosofian, vanhan ja uuden liiton oppien, pakanallisten uskomusten ja ei-kristillisen valtiomahdin sekoitus, mikä paremmin tunnetaan nimellä kirkko. (Osmo Pöysti)





February 27, 2020 Helmikuun 27. 2020

MITEN VALMISTAUDUMME YLÖSOTTOON?

KYSYMYS: MITEN VALMISTAUDUTTE YLÖSOTTOON? VASTAUS:

1. Haluamme olla vapaita seurakunnan eksyttäjistä, jotka väittävät, ettei ylösottoa tule Jerusalemista sovittaessa. Uskoon tulon jälkeen siis eroamme kirkoista, http://wwnet.fi/users/veijone/kirkko.htm

2. Pyrkimys pyhitykseen on meillä välttämätöntä, sillä ilman sitä pyrkimystä kukaan ei voi pelastua.

3. Pidämme yhtä samoin ajatteleviin, emme toisin ajatteleviin, jotka eivät lopun profetiaa tunne. Tärkein yhteydenpitopaikka on nettisivu http://wwnet.fi/users/veijone/.

4. Herran tuloajan noin tietäminen innoittaa meitä kilvoittelemaan ja "ottamaan loppukirin" voittaaksemme pääsyn Karitsan häihin.

5. Voitamme sieluja loppuun asti. Aikaansaamme viimeisen herätyksen: Viimeinen suuri herätys on sidottu ylösoton ajan ennaltatietämiseen, http://wwnet.fi/users/veijone/Viimeinen.htm

6. Emme vaadi kastetta, koska pelastus ei ole riippuvainen kasteesta. Näin jokainen uskova voi tulla yhteyteemme. Toki upotuskasteen saa ottaa.

7. Herra vaikuttaa niin, että jotkut meistä järkyttyvät nähdessään ylösoton päivän tulevan ja alkavat huutaa kaduilla: "Katso, Ylkä tulee lähtekää Häntä vastaan". Kuulijoille selitetään, että ylösotto tulee aivan kohta.

8. "Jotka Herraa odottavat, he saavat uuden voiman" (Jesaja 40:31). Me jotka tiedämme milloin ylösotto tapahtuu, odotamme Herraa tulevaksi emmekä vain toivo Hänen tulevan. Ja saamme uuden voiman oik. meidät vaihdetaan uuteen voimaan!

9. Teemme myös kongreettisia valmisteluja, joita tehdään kuolemaa ennen. Kuten hyvästellään omaiset toivomuksella, että jos ette ylösottoon pääse otatte Jeesuksen vastaan sen jälkeen niin vielä tavataan taivaassa tuhatvuotisen ajan jälkeen.

10. Teemme myös muita kongreettisia valmisteluja kuten viemme Raamattuja ja muita tarpeellisia tavaroita turvaan maaseudulle. Varmaa on, että suuret kaupungit tuhoutuvat.

Harri Veijonen, Seurakunnan tiedotuskeskus, Kirkkoihin kuulumattomat. http://wwnet.fi/users/veijone/


LUETTELOSTA MAAILMANLOPUN PÄIVÄMÄÄRISTÄ

puuttuu kaikki olennaisimmat. Eli nämä: Asiantuntijat sanovat "Jerusalemista sovittaessa", jota nyt odotetaan 2023-2028. Harri Veijosen arvio on noin 30. 1. 2025. https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maailmanlopun_p%C3%A4iv%C3%A4m%C3%A4%C3%A4rist%C3%A4


RAITISTA JA VOIDELTUA OPETUSTA

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16065801/ketka-suomalaiset-pastorit-ovat-pelastaneet-eniten-sieluja-taivaan-kotiin#comment-100162994

Aamen ja ylistys Harri Veijosen opetukselle. Raitista ja voideltua opetusta! Aamen!

Lupasin kirjalahjan tuollaisen kommentin antajalle. Hän ei ole vielä ilmoittautunut. HV


PAAVO JÄRVINEN

"Homot tulevat ulos kaapista, ja uskovat menevät takaisin kaappiin."
Paavo puhuu niin väkevää totuutta, että usein vain kerran saa käydä puhumassa
seurakunnissa eikä toista kertaa häntä kutsutakaan omien sanojensa mukaan.


HEIKKI JUNTUNEN

Heikki Juntunen ehti toimittaa kirjoituksensa Rakas Raamattu yhteiskirjaan.
Ruusmari Sukki oli pyytänyt Heikkiä osallistumaan. Heikki kirjoittaa pitkän
tarinan otsikolla "Jumalan Sana ja elämäni". Kohtahan yhteiskirja ilmestyy!


MUUTAMA EI PITÄNYT LUPAUSTAAN - JOHANNA TUKIAINENKIN KIRJOITTAA

Ihmettelen miten useat uskovat pettivät lupauksensa kirjoittaa Rakas Raamattu yhteiskirjaan.
Onneksi asiaa kompensoi se, että pari kirjoitti ylipitkän kirjoituksen ja saatiin pari uutta
kirjoittajaa tilalle.
Pettäjien joukossa ei ollut Johanna Mia Tukiainen vaan hänkin kirjoittaa yhteiskirjassa. HV


PROFEETTA DAYMOND DUCK

"Presidentti Trump loi kartan, josta nähdään kahden valtion rajat.
Palestiinan valtio muistuttaa vauvaa, joka syntyy (1. Tess. 5:3)"

Eräs huomautti, että Olavi Syvännön mukaan Palestiinan valtiota ei synny, koska Raamattu ei mainitse Palestiinan valtiota. Olavi Syväntö on väärässä tässä asiassa.

KUMPI SYVÄNNÖISTÄ TIETÄÄ PAREMMIN?

Olavi Syväntö opettaa, että Palestiinan valtiota ei synny ja että lopulta kaikki kaatuu Jerusalem kysymykseen. Olavi on väärässä molemmissa seikoissa.
Kalervo Syväntö uskoo noissa samoin kuin me, mutta uskoo, että ylösotto tulee jo ennen Jerusalemista sopimista. Tulee vasta Jerusalemista sopimisen jälkeen, mutta Kalervo siis tietää veljeksistä paremmin. HV


PETRI PAAVOLAN HARHAOPPI DAN 9:27 ON PALJASTETTU

Paavola aikoo pitää luennon jakeesta Dan 9:27 opettamalla, että siinä tarkotetaan Kristusta eikä Antikristusta. Tämän on todistettu vääräksi opetuksiksi ja nyt paljastetaan Paavolan harhaoppi asiassa.

Hebrean kielen asiantuntija Aapeli Saarisalo on kirjoittanut, että Daniel tarkoittaa jakeessa Dan 9:27 nimenomaan Antikristusta, mitä Daniel kutsuu nimellä "hävittäjä". Koska Antistukselle on ominaista tuhota kaikkea, niin sen takia häntä kutsutaan "hävittäjäksi", joka tulee paikalle kauhistuksen siivillä. Lauseen subjekti eli tekijä on nimenomaan "hävittäjä" eikä missään nimessä Jeesus Kristus.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16244970/petri-paavolan-harhaoppi-dan-927-on-paljastettu


VIELÄ SE HYMYSSÄ LÖYTYY

Harri Veijonen -keskustelu löytyy vielä Hymyssä,
mutta onneksi sitä ei ole aikoihin kommentoitu,
ja siksi nimi Harri Veijonen ei näy etusivulla.





February 22, 2020 Helmikuun 22. 2020

JEESUKSEN AJAN RAHAT

Harri Veijonen: Jeesuksen ajan rahat. 978-952-7294-22-2. 10 euroa kuluineen laskuun. harriveijonen@yahoo.com

Pieni vihkonen Jeesuksen ajan rahoista. Kolme tunnetuinta rahaa Raamatusta ovat Jeesuksen ajan Denari, lesken ropo ja Juudaksen hopearaha. Näistä löytyy kuvat ja raamatunkohdat. Mukana on paljon muitakin Jeesuksen ajan rahoja.

Jeesuksen ajan rahat eivät nykyaikanakaan ole kovin harvinaisia. Hinnat hyväkuntoisista ovat siinä 100-400 euroa kappale. Rahoja voi kysellä rahaliikkeistä tai huutokaupoista. Monilla tuskin on varaa Jeesuksen ajan rahoihin, mutta tämän kirjasen pystyy hankkimaan jokainen.

Tämä kirjanen on vain vaatimaton esitys Jeesuksen ajan rahoista. Mutta parempaakaan teosta aiheesta ei suomen kielellä löydy.


EXLIBRIS- YM. KERÄILYÄ

Virallinen exlibrikseni esittää nuoruuden keihäänheittoa ja aikuisiän Danielin kirjan tutkimusta. Exlibrikseni saa 3 euron toimitusmaksua vastaan. Maksa tilille ennakkoon.

OSTAN exlibriksiä, yli 60 vuotta vanhoja postikortteja, suomalaisia parempia postimerkkejä, ensipäivänkuoria, maksimikortteja, rahoja, mitaleita ym. Näitä voi lähettää tilinumeronsa kera. Maksan kohtuullisesti. Joku lähetti Tommy Hicksin kirjan. Ei hän maksua pyytänytkään. Kirjoja kannattaa tarjota ensin sähköpostitse harriveijonen@yahoo.com ellei halua lahjoittaa kirjoja. Talvella en pääse hakemaan postista, joten kannattaa lähettää niin että sopii postiluukusta. Pyynnöstä esittelen sivuillani saamiani hyviä kirjoja tai muita keräilykohteita. Kiitos! HV


ISRAELIA JA EESTIÄ

Israel FDC:ni vuodelta 1967. Ulkomaita kerään vain Israelia ja Viroa. Voi tarjota kokoelmia tai lähettää
Virosta 200 erilaista eestiläistä postimerkkiä. Vastineeksi lähetän 5 euron setelin.

Harri Veijonen, Kourutaltankatu 3 C, 33560 Tampere, Finland.


POSTIMERKKIKAUPPIAANA LAPPEENRANNASSA

Mikko Ossan toimittama Abophil-lehti joulukuussa 1983 julkaisi kuvia Suomen postimerkkikauppiaista. Pääsin kahden suurimman kauppiaan keskelle.

Näitä tekstejäni laitetaan myös ryhmiin, mutta niissä kuvat eivät näy. Sopii tulla sivulle wwnet.fi/users/veijone niin näkee kuvatkin. HV


RUUSMARI SUKKI TYYTYVÄINEN MIDDLE EAST NOW - LÄHI-ITÄ NYT - KIRJOIHIN

Hei, kyllä olen niihin tyytyväinen. Informaatiosisältö, ulkoasu, koko, kaikki on hyvää. En ole ehtinyt jakaa, olin hätäapuna yhden ison kiinteistön pihasiivouksessa koko viime viikon ja tänään. Ruusmari Sukki

TUTUSTU RUUSMARIN SUOSITTELEMAAN KIRJAAN

Middle East now - Lähi-Itä nyt uutuuskirja
10 euroa kuluineen laskuun. Tilaukset:
yv:llä tai harriveijonen@yahoo.com


KERÄILE HARRI VEIJOSEN KIRJOJA

Tutustumistarjous 6 erilaista 20 euroa

tilille FI41 8000 2138 0264 96 ja osoite

harriveijonen@yahoo.com Isossa kirjeessä.





February 18, 2020 Helmikuun 18. 2020

ARAFAT TUO MAAILMANLOPUN

Eikö Iltalehti 11. 1. 1989 artikkelissaan "Lappeenrannassa tiedetään: Arafat tuo maailmanlopun",
kirjoittanut Harri Veijosen toteamuksena, että Jasser Arafat EI ole Antikristus? Kyllä kirjoitti.
Mutta siinä tarkoitettiin viimeistä suurta Antikristusta, joka täyttää kaikki antikristusprofetiat,
jollainen Jasser Arafat ei ole.

Jasser Arafat oli todellinen Palestiinan luoja. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin.
Helvetti tulee maan päälle silloin, kun Palestiinan valtio on olemassa. Arafat tuo maailmanlopun
otsikkoni 1989 oli todellakin asiaa. Maailmanlopuksihan maailma sanoo sitä kun vihan aika alkaa
ja seurakunnan ylösotto tapahtuu.


JASSER ARAFAT OLI ANTIKRISTUS

Eikö Iltalehti 11. 1. 1989 artikkelissaan "Lappeenrannassa tiedetään: Arafat tuo maailmanlopun", kirjoittanut Harri Veijosen toteamuksena, että Jasser Arafat EI ole Antikristus? Kyllä kirjoitti. Mutta siinä tarkoitettiin viimeistä suurta Antikristusta, joka täyttää kaikki antikristusprofetiat, jollainen Jasser Arafat ei ole. Apostoli Johannes kirjoitti, että monia antikristuksia tulee ja oli jo tullut sen lisäksi, että lopulta ilmestyisi se yksi suurin. Jeesukselle, Paavalille ja Johannekselle oli selvää, kuka on antikristuksen ja antikristusten "esikoinen" ja ennekuva. Hän oli Danielin ennaltatietämä Antiokus IV Epifanes.

Daniel 11:21 ennusti Antiokuksesta: hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden. Jasser Arafat on sanonut, että Israel hävitetään pala palalta rauhan keinoin. Puhutaan rauhasta, mutta tehdään tuhoa. Pitkään sain opettaa Suomen tiedotusvälineitä, ettei Jasser Arafat voi olla Palestiinan presidentti, koska sellaista valtiota ei ole olemassakaan. Useimmat kai jo puhuvatkin palestiinalaisten presidentistä, vaikka Clintonkin ymmärsi, ettei ole syytä puhua presidentistäkään. Hän puhui jostakin johtajasta ja minä niinkuin asia on: "Terroristijohtaja Suomeen" (Helsingin Sanomat 10. 1. 1989). Valerauhan lisäksi siis melkoiset juonet Arafatilla kuninkuudelleen.

Daniel 11:31 ennustaa Antiokuksesta, että hän häpäisee Jerusalemin juutalaisen temppelialueen. Missä oli maailman pyhimpiä paikkoja suojeleva mielipide silloin, kun Jasser Arafat kaiveli sillä alueella maanalaisia käytäviä hävittäen ensimmäisen ja toisen temppelin jäännöksiä? Tuki hävitystä antaen Arafatin rakentaa rauhassa kolmatta moskeijaansa.

Kaiken huipuksi jopa kirkkojen johtomiehet uskoivat Antikristusta, Jasser Arafatia! Eivät he uskokaan Jeesusta, joka juutalainen asteli juutalaistemppelissä ja kertoi profeetta Danielin kirjoittaneen Antikristuksen "hävityksen kauhistukset" alusta loppuun, paluuseensa asti. Harri Veijonen

ANTIOKUS EPIFANEESTA ARAFATIIN

Ei ole "luterilaisessa Suomessa" juuri nähty asiaa antikristuksesta kuin internetissä minun sivuillani. En kuitenkaan enää ole ainoa, joka on jotakin antikristusvaroitusta maassa julkaissut, sillä ICEJ Suomen osastolta on tullut kasetti: Malcolm Hedding: Antiokus Epifaneesta Arafatiin. Kasettia voi tilata sieltä p. 09-2728 844.


JERUSALEM KANSAINVÄLISTETÄÄN

Pekka Sartola sanoi, että kaikki kaatuu lopulta Jerusalem-kysymykseen. Samaa saarnasi Olavi Syväntö taannoin. Sartola totesi myös, että hän on huono ennustamaan tulevaisuutta, vaikka onkin kirjoittnut pari eskatologista teosta.

Todellakin huonoja ennustajia ovat sekä Pekka Sartola että Olavi Syväntö ja muut vastaavaa opettavat. Minä kirjoitin kirjankin oikealla otsikolla jo 34 vuotta sitten, jota 1995 tarkensin "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!" Jerusalemista sopiminen ei jää tulematta vaan tulee aikakauden vaihdoksena.

Palestiinalaiset eivät kuulemma suostu Israelin kanssa rauhaan ennen kuin he saavat Jerusalemin pääkaupungikseen. Minun vuosikymmeniä vanhan selitykseni mukaan asia ratkaistaan niin, että Jerusalemista tehdään kansainvälinen kaupunki, molempien osapuolten pääkaupunki. Asia ei tosin ole minun keksimäni vaan jo John F. Walvoord kirjassaan Huomenna Harmagedon (Ristin Voitto 1975) kirjoitti: "Väliaikainen Jerusalem ratkaisu tulee olemaan Jerusalemin kansainvälistäminen kolmen uskontokunnan yhteiseksi pyhäksi kaupungiksi." Top 10 ylösottoprofetiat listallani Walvoord on kolmantena: John F. Walvoord / Valerauhan jälkeen / pian


MYÖNNYTYS LUTERILAISILLE

Olette kai huomanneet käsitykseni muuttuneen siinä, keitä hyväksyn Kirkkoihin kuulumattomien uskovien seurakuntaamme. Kannatan kyllä uskovien upotuskastetta, mutten vaadi sitä enää luterilaisilta tai muilta uskovien kastetta saamattomilta. Näin myös raamatulliseen Jumalan seurakuntaan kuuluvat kaikki uudestisyntyneet kasteesta riippumatta. Tervetuloa luterilaisetkin Harri Veijosen johtamaan seurakuntaan! Ja niinkuin moneen kertaan on todettu, paras syy kuulua meidän kirkkoihin kuulumattomiin on se, että opetamme totuutta Jeesuksen paluusta. Ja saamme yhdessä valmistautua ylösottoon niinkuin valvova morsian tekee kiihkeästi Ylkäänsä odottaen. Älkääkä jääkö kirkkoon! Kirkostahan tulee pimeydessään meille ylösoton merkki hokien nyt on rauha ja turvallisuus. (1 Tess 5:3) HV


KAKSI KIRJAA EXTEMPORE

Middle East now - Lähi-Itä nyt teos on osittain uusintapainosta ja syntyi pyynnöstä lyhyessä ajassa. Mieleni teki myös tutkia Jeesuksen ajan rahoja, eikä aikaakaan kun siitäkin aiheesta syntyi käsikirjoitus, joka jo lähti painoon. Kysymyksessä ovat kirjani 45. ja 46., vaikka 43. ja 44. olivat vielä tekeillä. HV


PYHÄ KEIHÄS

PYHÄNÄ PIDETTY EPÄPYHÄ KEIHÄS SEKÄ VAIHEITAAN ADOLF HITLERILLÄ:
http://wwnet.fi/~veijon1/keihaspyha.htm

ERÄS KIELLETTY KIRJA

Harri Veijonen: Eräs kielletty kirja:
http://wwnet.fi/users/veijone/neuvosto.htm

SALAINEN ASIAKIRJA

Liittoutuneiden ilmapommitukset Saksan sotatalouden tuhoamiseksi viime maailmansodassa:
http://www.wwnet.fi/~veijone/saksan.htm


OSTA ISÄNI TAIDETTA

VARASTOSTA LÖYTYI PIENI ERÄ:
Veijosen suku Olavi Veijosen piirroksin.
A 4 koko. Vain 10 euroa kuluineen laskuun.
harriveijonen@yahoo.com Huom. Toista, uutta
sukukirjaa ei myydä muille kuin sukulaisille.


RAKAS RAAMATTU yhteiskirja odottaa vielä sinun tekstiäsi, vaikka lyhyttäkin. harriveijonen@yahoo.com





February 14, 2020 Helmikuun 14. 2020

MIDDLE EAST NOW - LÄHI-ITÄ NYT

Nyt ilmestyi kirja, mikä sopii massajakeluun. Kappaleittain 10 euroa kuluineen laskuun harriveijonen@yahoo.com

Yksi tosi jakaja on jo ilmaantunut. Ole sinä seuraava: 80 kpl a 5,- tilille FI41 8000 2138 0264 96. Pelastat sieluja viime hetkellä. Jumala sinut palkitsee! Kirja on A 5 kokoinen ja osa englanniksi ja suomeksi enemmänkin. Voit tilata myös kimpassa jonkun ystävän kanssa. Toimitus yhteen paikkaan. Harri Veijonen harriveijonen@yahoo.com http://wwnet.fi/users/veijone/.

Kommentti RUUSMARI SUKKI: Onpa kiva, että molemmat ovat samoissa kansissa, sekä suomen-, että englanninkielinen. Toivon, että kirjaa tilattaisiin ja jaettaisiin ajatuksella. Meillä on etuoikeus saada kristillistä, tärkeää luettavaa omalla kielellä! Ajattele, että monen ihmisen kohdalla ei ole näin. Mitä jos hankkisit ja antaisit henkilökohtaisesti hengellisistä asioista kiinnostuneelle, englantia taitavalle naapurille/ työkaverille/ tutulle pizzakokille, joka ei ole saanut lukea Koraanistaan mitä tulee tapahtumaan ja miten voi pelastua?


SEURAKUNTA TIETÄÄ,

että helvetti tulee maan päälle silloin, kun Palestiinan valtio on olemassa. (Harri Veijonen, Päivittäiset uutiset 1. 1. 1998)

Mikä seurakunta? Selvää on, että kansankirkot eivät ole seurakunta, ja ne ovatkin eniten hukassa lopun tapahtumista. Entä vapaiden suuntien yhteisöt? Mikään kirkkokunta ei mene oikean lopun profetian taakse. Ei ole siis niistäkään minun ja Raamatun tarkoittamaksi seurakunnaksi. Entä Weijo Lindroosin ja Petri Paavolan johtama Jumalan seurakunta? Valitettavasti siitäkään ei ole seurakunnaksi, joka tietäisi milloin helvetti tulee maan päälle ja seurakunta lähtee yläilmoihin. Raamatullinen seurakunta näyttää olevan vain se yhteisö, jonka profeettana on Harri Veijonen. Kirkkoihin kuulumattomat uskovat, jonka johdossa on Veijonen!

Siinä on seurakunta, joka tietää 1. "Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus JA uskovien katoaminen", 2. "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin" ja 3. "Palestiina maan päälle JA seurakunta yläilmoihin." Minun kirjojeni nimiä ja minun seurakuntani! Me olemme seurakunta, joka myös tietää niinkuin seurakunnan pitää!

Huom. Oikeata tietoa Herran paluusta on nyt julistettu 34 vuotta, joten voi olla, että toisissakin yhteisöissä on oikean tiedon omaksuneita yksilöitä, ei kuitenkaan mikään yhteisö siihen usko. http://wwnet.fi/users/veijone/.


USKOVAISEN KOLUMNI

29. 1. 2020 TAMPERELAINEN HAASTATTELI EVANKELISTA HARRI VEIJOSTA.
Haastattelun lopussa todettiin: Uskomuksiaan Veijonen tuo esiin
muun muassa teoksessaan "Palestiina maan päälle ja seurakunta
yläilmoihin". Siinä hän väittää, että noin viiden vuoden päästä
tapahtuu ylöstempaus, jonka seurauksena uskovaiset otetaan
maan päältä pois.

Usein väitetään, että Jeesus tulee yllätyksenä. Raamattu
kuitenkin sanoo päinvastoin "se päivä ei yllätä teitä".
Ei kuitenkaan ole montaa ihmistä, jotka tietäisivät
näin tarkasti kuin minä, joka saatan löytyä Matteus 24:46
uskollisena ja ymmärtäväisenä palvelijana, joka antaa
tätä ruokaa palvelusväelle. Eikä vain toisille uskoville
vaan Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuvat,
joten kerron Herramme tulee totuutta kaikille ihmisille.

Olen tehnyt tätä jo 34 vuotta. Ensimmäinen alan kirjani
oli "Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen".
Toinen "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin".
Ja kolmas tuo "Palestiina maan päälle". Jo 1. 1. 1998
Päivittäisissä nettiuutisissani kirjoitin: "Seurakunta
tietää, että helvetti tulee maan päälle silloin, kun
Palestiinan valtio on olemassa." Mikä seurakunta? Minun
seurakuntani Kirkkoihin kuulumattomat uskovat. Seurakuntaan
kuuluvat uudestisyntyneet kasteesta riippumatta, jotka
pitävät minua opettajanaan. Eikä tarvitse jäädä vihan
aikaan vaan siitä on pelastumisen mahdollisuus uskomalla
Jeesukseen. Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/.


TRUMPIN RAUHANSUUNNITELMA

Meitä ei hätkäytä Donald Trumpin rauhansuunnitelma siinä mielessä, että siitä olisi tulossa Daniel 9:27:ssä kerrottu aikauden vaihdos. Toki se on alkuna pian tulevalle oikealle valerauhalle. Se edellyttää sekä Israelin että palestiinalaisten hyväksymistä.

Samuel Tuominen: Samalla kun Trump esittää "vuosisadan diilin", Prinssi Charles kutsuu itseään Lähi-Idän rauhantekijäksi ja harkitsee matkaa Iraniin.

HV: En pidä Charlesia Antikristuksena, mutta Trumpin jälkeen sellainen astuu pian remmiin omine rauhanehdotuksineen.


PARATIISI VAI HELVETTI?

Olin hyvilläni kun vastakohtaiseni, pimeä nimimerkki KTS vahvisti pimeydellään sanomisiani, kirjoitti näin:
Maan päälle tulee PARATIISI kun Palestiinan valtio syntyy. Kyllä jämpti on niin! KTS
https://keskustelu.suomi24.fi/t/3590413/harri-veijonen


ENSIMMÄINEN KIRJANI 40 VUOTTA

Kristillinen lasten- ja nuortenkirjallisuus. Tuon niminen vihkonen oli ensimmäinen kirjani vuodelta 1980. Olinhan 1979 lastentarhanopettajakoulutuksessa järjestänyt lastenkirjanäyttelyn ja innostunut välittämäänkin lastenkirjoja työnimellä Lasten ystävä. Tuota kirjaa ei ole tallella. Sitä myytiin mm. eräälle lastenkirjakeräilijälle Helsinkiin. Ostan jos joku löytää. Samoin Kipinä-lehden 2/1979, jossa oli ensimmäinen julkinen artikkelini "Päiväkodista antikristilliseen Suomeen". Samoin ostaisin Betania tiedotuslehteä, joita toimitin 1980-luvun alussa Lappeenrannan helluntaiseurakunnassa.


ELVIS GOSPEL

Rentoudun pari kertaa viikossa Pupukahvilassa Itsenäisyydenkatu 10
mm. LP levyjä kuunnellen. Nyt valikoimaan oli tullut Elvis Gospel.
Vastaavaa voi kuunnella myös Youtubesta:
https://www.youtube.com/results?search_query=elvis+gospel





February 10, 2020 Helmikuun 10. 2020

TAMPERELAINEN 29. 1. 2020






February 4, 2020 Helmikuun 4. 2020

Harri Veijonen lähtöisin Lapinniemenkadulta

ÄLKÄÄ OTTAKO VAKAVASTI KESKUSTELUSIVUJA

Sain Suomi 24 helluntailaisuus keskusteluun "Ylösoton ajankohta löydetty" tekstini. En ole viitsinyt edes katsoa miten siellä kommentoidaan. Äänessä ovat pilkkaajat ja kasvamattomat helluntailaispojat, mutta myös mm. adventistit poikkeavine oppeineen tulevaisuudesta.

Suomi 24 keskusteluja ei juuri kannata käyttää evankelioimiseenkaan, niin on vastustus vahvaa ja rienaavaa. Vielä karmeampaa ovat Hymy-lehden keskustelut, joissa onneksi taisivat poistaa keskustelut Harri Veijosesta. Pääasiassa siellä rienataan Johanna Tukiaista aivan uskomattomalla tavalla, jollaista kielenkäyttöä uskovien ei sovi edes nähdä.

Facebook keskusteluissa asia on paremmin. Ainakin noissa ryhmissä, joita itse valvon.

VALVOMIANI FACEBOOKSIVUJA MM.:

Harri Veijonen https://www.facebook.com/harri.veijonen
Tampereen Impilinna https://www.facebook.com/lapinniemenkatu/
Profetaalisuus ajassamme https://www.facebook.com/groups/235999839884511/
Kirkkoihin kuulumattomat uskovat https://www.facebook.com/groups/451814551870284/
Helluntailaiset Suomessa https://www.facebook.com/groups/helluntaikirkko/
Kristillinen lahjoitus ryhmä https://www.facebook.com/groups/168449460463539/
TV 7 ohjelmien arviointi https://www.facebook.com/groups/2169938609769439/
Vanhat hyvät hengelliset kirjat https://www.facebook.com/groups/843405395826609/


PAAVI JA KRISLAM

Paavi Francis I:n perustama katolisen kirkon ja islamin uskontojen välinen neuvosto ilmoittaa uuden "chrislamin päämajan" avaamisesta vuonna 2022, jossa toimivat sekä moskeija että kirkko allekirjoitetun sopimuksen mukaan.

Ilmoitus Abrahamin perheen Veljeskunnan toimitilojen rakentamisesta Saadiyat saarelle Abu Dhabissa julkistettiin paavi Francis I:n emiirikuntiin helmikuussa tekemän vierailun jälkeen.

Vierailun aikana paavi allekirjoitti sopimuksen yhdessä Kairon Al-Azharin yliopiston suur-imaamin, tri Ahmed el-Tayebin kanssa vaatien uskonnollista suvaitsevuutta ja keskustelua.

Julistuksen seurauksena perustettiin "uskontojen välinen neuvosto valvomaan suvaitsevuutta edistävien projektien etenemistä", jolle annettiin innoittava nimi "Inhimillisen Veljeskunnan ylikomitea".

Abrahamin Veljeskunnan toimitilat ovat sen ensimmäinen toimintakohde, jotka avataan yleiseen käyttöön 2022.

Paavin allekirjoittaman sopimuksen mukaan Abrahamin Veljeskunnan tilakompleksiin tullaan rakentamaan kirkko ja moskeija, myöhemmin synagoga, ja tiloja lisätään sopimusten mukaan muittenkin uskontojen tarpeita varten.


MIKKO JEFIMOFFILTA PITKÄ ARTIKKELI RAKAS RAAMATTU YHTEISKIRJAAN

Artikkeli oli liiankin pitkä, mutta hyväksyin sen sellaisenaan. Artikkeli oli myöskin hieman minun opetukseni vastainen. Mikko uskoo ylösottoon vasta vuonna 2028.
Mikko Jefimoffin kommentti: Jos meillä on muutaman vuoden heitto Herran tulemuksen ajoissa, niin pääasia, että näkemykset on perusteltu.


VALEHTELIKO VEIJONEN?

Harri Veijonen kritisoi saarnaajia, jotka ylipuhuvat, lupaavat otsikoissaan liikaa. Onko Harri ylipuhunut tai valehdellut sanoessaan, että seurakunnan ylösoton ajankohta on vuosikymmeniä tiedetty mm. tapahtumaan "Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin". Onhan tuon niminen kirja kirjoitettu vasta vuonna 2019.

Voit katsoa uutista päivältä 1. 1. 1998, http://wwnet.fi/users/veijone/ind98.htm: "Seurakunta tietää, että helvetti tulee maan päälle silloin, kun Palestiinan valtio on olemassa." Eli Palestiinan valtio tulee ja vasta sen jälkeen tulee seurakunnan ylösotto ja maan päälle helvetti, vihan aika.


JÄNNITYS PIAN HUIPUSSAAN

Edellinen pääuutinen oli otsikoitu "Onko valerauhaan ylösottoineen 5 vuotta?" Tarkoituksella se oli päivätty ajankohtaan 30. 1. 2020. Muistaakseni juuri 30. 1. olisi kriittisin päivä ylösoton tulolle. Ainakin se olisi hyvin lähellä oikeata, jos valerauhaa solmitaan 15.-25. tammikuuta. Ja vuosi olisi siis 2025.

Kun valerauhaa joka tapauksessa pian hierotaan, silloin on jännitys huipussaan. Monet pelkäävät sitä pääsevätkö ylösottoon lainkaan. Meitä valmistautuneita jännittää enemmän se, minä hetkenä ylösotto tapahtuu ja mitä siinä tapahtuu. Ruumis muuttuu silmänräpäyksessä ylösnousemusruumiiksi ja miten se tapahtuu. Ja miltä näyttää sitten uusi maailma tuulissa ja pilvissä Herraa vastassa! Ja millainen on Karitsan häiden hääpöytä taivaassa! Jännitys kohoaa jo nyt!





January 30, 2020 Tammikuun 30. 2020

OIKEA YLÖSOTON AJANKOHTA LÖYDETTY
ONKO VALERAUHAAN YLÖSOTTOINEEN VIISI VUOTTA?

Seurakunnan ylösoton ajankohta on vuosikymmeniä tiedetty tapahtumaan "Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen", "Jerusalemista sovittaessa Jeesus sapuu pilviin" ja "Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin". Mutta viimein näyttää siltä, että myös tapahtuma-ajankohta on löydetty! http://wwnet.fi/users/veijone/

Oikeat seiskat. 5.1. 2020 esitettiin ensi kerran seiskajatkumo 11.9. 2000, 2007, 2014 ja 2021. Viimeinen vuosiviikko alkaisi sen mukaan 11. 9. 2021. Ellei valerauha ylösottoinen tule siihen, se tulisi vasta 1335 päivää ennen näkyvää paluuta noin 11. 9. 2028 eli tammi-helmikuussa 2025. Tämä oikeaksi oletettu seiskasarja on tiedetty vuodesta 1986 alkaen, mutta vasta nyt tammikuussa 2020 sen kirjasin sivuilleni. Onko valerauhan ylösottoineen ajankohta näin ennaltatiedetty viisi vuotta etukäteen?

SEISKAT KOHDALLAAN. Uuden vuosituhannen ensimmäisen seiskan puolivälin tiesin päivälleen ja tapahtumineen kohtaan 11. 3. 2004. Se tietäminen johtui varsinkin siitä, että viimeisen vuosiviikon puoliväli on tiedetty ja tapahtumana Antikristus nousee Jerusalemiin. Viimeinen vuosiviikko näyttäisi todella olevan 11. 9. 2021 - 11. 9. 2028 päättyen Messiaan näkyvään paluuseen. Antikristus Jerusalemissa 11. 3. 2025, ja valerauha ylösottoineen 45 päivää aikaisemmin tammi- helmikuussa 2025.

TARKKA LASKELMA. Itsekin olin olettanut, että näin tarkkaa laskelmaa ylösoton tuloksi ei ole olemassa, mutta tässä se kuitenkin näyttäisi olevan. Ylösoton päivä olisi tiedettävissä lähes päivälleen. Mutta pitääkö sitä ihmetellä, kun edeltäviä tapahtumiakin juuri päivälleen olen ennaltatiennyt. En nyt kuitenkaan ala puhumaan tarkemmasta ajasta kuin tammi- helmikuu 2025 ja senkin oikeellisuus riippuu siitä, että Jerusalemin valerauha tehdään noin viikkoa aikaisemmin.


SEISKAT HISTORIASSANI. Seiskat historiassani alkoivat jo 11. 9. 1972 kun heitin osuman 60.00 keihäällä. Seuraava 11. 9. 1979. 11. 9. 1986 oltiin vuosiviikoissa kohdassa 69 vuosiviikon mentyä niinkuin Raamattu sanoo, ettei silloin surmattu Messiasta vaan juutalaiset rakensivat Jerusalemiaan. 70 vuosiviikkoa loppuun asti sotia hävityksineen valerauhan teon alkuun, kun Arafat ja Rabin kättelivät syyskuussa 1993. Oikea vuosituhannen vaihde 11. 9. 2000, johon ennaltatiesin maan kulkusuunnan avaruudessa kääntymisen takaisin alkuunsa päin. WTC:n isku ja varsinkin ajankohta oli tiedettävissä ajankohtaan 11. 9. 2001.

ELÄMÄNI SEISKAT. Ensimmäinen seiska 11. 9. 1972-79, toinen 79-86, kolmas 86-93, neljäs 93-2000, viides 2000-2007, kuudes 2007-2014, seitsemäs 2014-2021, kahdeksas 2021-2028. Yhteensä 56 vuotta. 70 vuosiviikon loppumisen jälkeen 1993 olisi 5 vuosiviikkoa eli 35 vuotta Messiaan näkyvään paluuseen. Tähän nyt vahvasti uskon. HV


KUN MINÄ EN TIEDÄ, KUKAAN EI TIEDÄ

Weijo Lindroos ja kumppanit olivat oikeiden seiskojen opetustani vastaan. Ihmisillä on taipumus uskoa, että jos minä en tiedä ei tiedä kukaan muukaan. Sellainen järjettömyys on tyypillistä varsinkin uskoville. Sitä harhaa vielä tukee Raamatun "Isä yksin tietää", joka heidän mukaansa liittyy Jeesuksen tulemukseen, vaikka Raamattu selvästi sanoo kysymyksen olevan maailmanlopun päivästä kun taivas ja maa katoavat. Nyt on vakavasti otettava vuosiviikkojen opetus viimeisten merkkitapahtumien ajankohdatkin kertoen! http://wwnet.fi/users/veijone/


HARRI VEIJONEN: ISRAEL UUTISET

1. Joka arkipäivä nähtävät Israel-aiheiset uutiset, jotka toimittaa Jonathan Hessen suoraan TV7:n studiolta Jerusalemissa. http://www.tv7.fi/vod/series/563/

2. G. Eskel: http://israelupdate.achlak.net/

3. Pekka Sartola: TV 7 Israel uutiset: https://www.tv7.fi/vod/series/305/

4. https://www.icej.fi/uutiset

5. https://www.seurakuntalainen.fi/avainsanat/israel/

6. https://suomi-israel.fi/uutiset/

7. https://issuu.com/juutalaistyo/docs/e_israel-uutiset_3_2019

8. https://www.suomenuutiset.fi/tagi/israel/

9. http://siltaisraeliin.org/

10. https://www.karmel.fi/aggregator/categories/1?page=26%2C0%2C0%2C0%2C0%2C0%2C0%2C0%2C0%2C0%2C1

11. http://israeluutiset.fi/Palestiinalainen%20kristinusko.pdf

jpost.com/Video
haaretz.com/video
jerusalemonline.com
israelnationalnews.com
i24news.tv
timesofisrael.com
ynetnews.com
israeltoday.co.il
israelhayom.com


Täällä Rony Smolar Jerusalem

Rony Smolar. Rony Smolar on työskennellyt yli kaksi vuosikymmentä Lähi-idässä. Kirjassaan hän taustoittaa tasapuolisesti Israelia ja sen lähinaapureita ja vie lukijan paikkoihin, joihin turisteilla ei ole pääsyä. Uutuuskirja. https://www.kuvajasana.fi/


UUSI KIRJA TEKEILLÄ

Tällä hetkellä on tekeillä aktiivisesti kolme kirjaa ja vähemmällä kiireellä kolme muuta.

Kuuden suvun pieni sukukirja, Rakas Raamattu (yhteiskirja n:o 1) ja uutuus: NÄKÖISPAINOKSIA VANHOISTA LEHTISISTÄ 1770 ALKAEN 8 KPL MM. 3 KPL
NÄSIJÄRVEN ONNETTOMUUDESTA: KURU LAIVAN UPPOAMINEN 1929. Kuvitettu.
Jatkossa myös: J.L. Runebergin ja muiden hengellisiä runoja, Suomalaisten vanhoja ja uusia rukouksia sekä Rakas Israel. Viimeksimainitut yhteiskirjoja Facebookkavereiden kanssa.


TUNTEMATON VEIJONEN

Vastaus eräälle, joka ei ollut minusta kuullutkaan, mutta halusi mollata:
Minulla on ollut sivulla wwnet.fi/users/veijone/ kolme miljoonaa lukijaa. Valitettavasti kaikkia ei kiinnosta totuus lopun profetiasta, ja jotkut kilpailevat mollaamisessakin.

GORBATSHOVIN TULEMATTOMUUS VÄHENTÄNYT LUKIJAMÄÄRÄÄ

Vielä viisi vuotta sitten sivuillani oli jatkuvasti noin 170 lukijaa päivässä. Nyttemmin lukijamäärä on merkittävästi pudonnut, vaikka onkin vielä kristillisten yksityissivujen kärkitasoa. Mielestäni lisääntynyt kilpailu ja Gorban tulemattomuus on vähentänyt lukijamäärääni. Hal Lindsey uskoo, että viimeinen petovaltio on EU ja odottaa Antikristusta sen johtoon. Muita käsityksiä en arvosta.


VIE ENITEN HELVETTIIN

Jehovan todistajat ja mormonit eivät ole tämän pahan rinnalla juuri mitään. Eniten suomalaisia vie helvettiin Suomen ev.lut. kirkko! Ethän Sinä halua olla jäsenenä siinä suuressa portossa! Siihen kuuluminen on vähintään yhtä suuri synti kuin jatkuva huoraaminen. Tule Seurakuntaan, kirkkoihin kuulumattomiin http://wwnet.fi/users/veijone/. http://eroakirkosta.fi/. Harri Veijonen: "Seurakuntaan kuuluvat uudestisyntyneet kasteesta riippumatta."






DAVID WILKERSON NÄKY - KIRJAN TIIVISTELMÄ

http://wwnet.fi/users/veijone/wilkerson.txt


VANHEMMAT UUTISET : KATSO ARKISTOSTA



THIS GENERATION * IN SEVEN LANQUAGE




V Top 100 Topsites Bapt S 500 Chr VT Toptop FT500 CTop 1000



HOME
http://wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm

Tietosanakirjat - http://www.fact-index.com - The Beginning - Radio Dei -

*

*

*

*







maranata